Väärinymmärrettyjä vertauksia, osa 3/3
Hei kaikki,
Jeesus on puhunut taivaallisen Isämme hyvyydestä ja anteliaisuudesta.
Hän aloitti Lk. 11: 2–4:ssa Isä meidän -rukouksella, kun opetuslapset olivat kysyneet, kuinka rukoilla. Teemana kauttaaltaan Hänen opetuksessaan rukouksesta on yksi, että pyynnöt menevät Isälle ja kaksi, että Hän on hyvä, antelias ja avokätinen. Hän aloittaa toteamalla, että Isä antaa meille meidän jokapäiväisen leipämme, antaa anteeksi meidän rikkomuksemme eikä vie meitä pahuuteen. Opetuksensa tueksi Hän opetti vertauksen ystävästä keskiyöllä. Hän opettaa keksityn tilanteen, jossa mies, jolla on odottamattomia vieraita, menee ystävänsä talolle saadakseen vähän ruokaa. Jeesuksen pointti oli, että ystävä ei nouse vuoteesta ystävyyden tähden, vaan miehen ärsyttävän kolkutuksen.
Hän antoi tuon vertauksen esimerkkinä vastakohtaisuudesta anteliaaseen taivaalliseen Isään nähden edeltäneessä Isä meidän -rukouksessa. Ensin Isä meidän -rukous, sitten vastahakoinen ystävä, tehden loppupäätelmän: Mutta Minä sanon teille, että kaikki, jotka pyytävät, tulevat saamaan, kaikki, jotka etsivät, tulevat löytämään, kaikille, jotka kolkuttavat, tullaan avaamaan ovi.
Jeesus päättää opetuksensa Isän hyvyydestä Lk. 11:ssä tällä, jakeissa 11–13:
11 "Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen,
12 taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin?
13 Jos siis te, jotka olette pahoja (kreikka: syntisiä), osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"
Tämä päättää Hänen opetuksensa Isämme hyvyydestä. Kun katsomme Lk. 11: 1–13: a täydellisenä opetuksena näemme, että jae 13 pyörii Isä meidän -rukouksen ympärillä, että Hän antaa meille meidän jokapäiväisen leipämme, hän antaa meille meidän syntimme anteeksi, hän ei vie meitä pahaan. Jälleen käyttäen vastakohtaisuuksia Hän toteaa, että jos yksinkertainen syntinen tietää, kuinka antaa hyviä lahjoja Hänen lapsilleen, kuinka paljon enemmän tulee taivaallinen Isämme antamaan meille Pyhän Hengen (sen seurauksena Hengen asioita)?
Väärämielinen tuomari: Lk. 18: 1–8
Vertaus käyttää jälleen vastakohtaisuuksia opettamaan, että Isä on hyvä ja kärsivällinen Isä, mutta jos emme aseta sitä omaan asiayhteyteensä, meiltä jää huomaamatta se suurempi pointti, jonka Jeesus yrittää tehdä. Lk. 17:n lopussa Jeesus oli opettanut oikein elämisestä, elämisestä odottaen Hänen paluutaan ja valtakuntaa. Luku 18: 1 alkaa: "Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä." Englanninkielisessä Raamatussa ilmaisulla 'sen lisäksi' käännetty kreikan sana on konjunktio 'de', konjunktion ollessa sana, joka liittää edellisen virkkeen tähän käsiteltävänä olevaan virkkeeseen. Se tarkoittaa 'sitä paitsi, sen lisäksi, tosiaankin nyt, tuon päälle'. Hän jatkaa opetustaan oikein elämisestä, elämisestä niin, että odotamme Hänen valtakuntansa tulevan millä hetkellä tahansa. Tuossa asiayhteydessä Hän opettaa vertauksen siitä, kuinka meidän tulisi rukoilla (näistä asioista) eikä väsyä.
Lk.18: 1-8
1 Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.
2 Hän sanoi: "Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä.
3 Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: 'Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan'.
4 "Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: 'Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä,
5 niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni'.'"
6 Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo!
7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?
8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Tässä Jeesus käyttää jälleen vastakohtaisuuksia opettaakseen Isän hyvyyttä ja kärsivällisyyttä ja tässä vertauksessa, omasta Itsestään.
Hän kertoo tuomarista, joka on mätä. Tuomari ei välitä laista, ei pelkää Jumalaa, ei välitä siitä, mitä kuka tahansa ajattelee. Ensimmäisen vuosisadan juutalaisuudessa tämä on huonoimman tyyppinen mies, ja kuitenkin hän on tuomari. Leski tulee hänen luokseen oikeudenmukaisen jutun kanssa, mutta tuomari kieltäytyy antamasta hänelle oikeutta lain ja oikeudenmukaisuuden periaatteiden pohjalta. Vasta todettuaan ' koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni'" Kreikan ilmaus 'käydä silmille' tässä on ‘hupopiazo' ja tarkoittaa 'lyödä kasvoihin'. Vertauksessa mätä tuomari oli huolissaan siitä, että leski saattaisi lyödä häntä, nainen oli niin kiivas palatessaan toistuvasta tuomarin luo saadakseen oikeutta.
Moni julistaja ja lukija on pysähtynyt siihen ja luullut Jeesuksen sanovan, että Isä taivaassa on tuo epäoikeudenmukainen tuomari, mutta mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Tässä Jeesus tekee pointtinsa: " Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Hänen viimeinen retorinen kysymyksensä siitä, löytääkö Hän uskoa maan päältä palatessaan sitoo tämän vertauksen luvun 17: 20–37:n yhteyteen maan päällä olevista olosuhteista silloin, kun Hän palaa. Siinä ei ole kyse tästä hetkestä. Siinä ei ole kyse siitä, että sinä ja minä rukoilemme jotakin, johon emme saa vastausta. Väärämielisen tuomarin vertauksen asiayhteys on olosuhteen maan päällä viimeisinä päivinä ennen Jeesuksen paluuta – suuren ahdistuksen aikana. MUTTA...jälleen kerran se näyttää Isän kärsivällisyyden ja kreikankielisessä tekstissä pitkämielisyyden.
Sana 'pitkämielisyys' on kreikan sana 'makro-thumeo' (makrothumeo). Makro on maksimi, vastakohtana on 'micro'. Se määritellään: "Pitkämielisyys on se itsehillinnän piirre provokaation edessä, joka ei hätäisesti kosta tai viipymättä rankaise. Se on vihan vastakohta ja se liittyy laupeuteen ja sitä käytetään Jumalasta Room. 2: 4:ssa, 1. Piet. 3: 20:ssa, ja Septuagintassa (Vanhan testamentin kreikankielinen käännös) 2. Moos. 34:6: ssa. (englanninkielinen W.E. Vinen Uuden testamentin sanojen selityssanakirja)
Kun Jeesus sanoo jakeessa 7: "Sen lisäksi, eikö Jumala aikaansaa oikeuden kansalleen, joka huutaa Hänen puoleensa päivin ja öin ja joiden suhteen Hän on pitkämielinen?" (suomennos englannista tässä) kuuluu kreikaksi näin englannista suomennettuna: "Sen lisäksi, eikö Jumala toimeenpane kostamisen Hänen valittujensa (puolesta), jotka huutavat Hänelle päivin ja öin, ja joiden suhteen Hän 'harjoittaa provokaation edessä itsehillintää, joka ei hätäisesti kosta tai viipymättä rankaise? Minä sanon, että Hän tulee panomaan toimen heidän (puolestaan) kostamisen nopeasti. Siitä huolimatta Ihmisen Poika tosiaankin, silloin kun Hän on tullut, tuleeko Hän löytämään uskoa maasta?"
Tämä vertaus rohkaisee meitä rukoilemaan ja olemaan väsymättä, koska lopulta oikeus tapahtuu. Emme ehkä näe sitä tässä elämässä, mutta Jeesus vakuuttaa meille, että kun aika koittaa, oikeus tapahtuu ripeästi. Sitä voidaan verrata Isän ohjeisiin marttyyreille Ilm. 6: 9–11: ssa. He olivat Isän valtaistuimen edessä vaatien oikeutta ja kostoa niille, jotka ovat heidät murhanneet. Isä sanoi heille, että se veisi vielä vähän aikaa, ja heille annettiin vanhurskauden valkeat vaatteet ja heitä käskettiin odottamaan. Joten jopa kuolemisen ja suoraan taivaaseen menemisen jälkeen Isän edessä on ihmisiä, jotka pyytävät, että oikeus tapahtuisi maan päällä… Jeesuksen pointti tässä Lk. 18: 1–8:ssa on, että vaikka oikeus ei ehkä tapahdu välittömästi, se tulee itse asiassa toteutumaan pahantekijöille. Ja siinä voimme tulla rohkaistuiksi. Kaikki tullaan saattamaan oikealle tolalle lopussa.
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed