The Holy Spirit does it all, 1 of 4
Pyhä Henki tekee tuon kaiken, osa 1/4
Hei kaikki,
Alle vuoden leskenä ollut sanoi minulle: "Uskoin niin lujasti siihen, että mieheni parantuisi, mutta hän ei parantunut, enkä ymmärrä miksi. Uskoin ja julistin Sanaa."
En hennonnut kertoa hänelle, että hän oli ymmärtänyt täysin väärin sen, mitä usko on.
Olin kerran itse samassa tilassa.
Useimmat teistä tuntevat vanhimman poikamme Chrisin. Hän syntyi hätäsektiolla napanuoran ollessa kietoutuneena hänen kaulansa ympärille, minkä seurauksena oli aivovaurio. Tätä kirjoittaessani Chris on 44-vuotias, mutta mieleltään noin nelivuotias.
Hän oli kotona elämänsä ensimmäiset 24 vuotta, mutta ryhmäkodissa viimeiset 20+. Silloin kun en ole matkalla, käyn hakemassa hänet perjantaiaamuna ja vien takaisin lauantai-iltapäivänä. Perjantai on asioidenhoitopäivä isän kanssa. Chris saa valita, missä hän haluaa syödä lounasta ja monet kaupan myyjät ja paikalliset ravintolat tuntevat meidät. Kaikki tervehtivät Chrisiä kuin pitkään poissa ollutta ystävää, kun rullaamme kauppojen läpi tai tulemme lounaalle.
Perjantai-iltana Barb laittaa hänen mieliruokaansa ja lauantaiaamuna hän saa nukkua myöhään. Melkein aina valmistamme ison aamiaisen. Ryhmäkodissa sanotaan, milloin pitää nousta ylös ja milloin mennä nukkumaan – kaikki elämän osat tapahtuvat aikataulutettuna – lääkkeet, ateriat, päiväohjelmaan kuuluvat toiminnot. Kun Chris on kotona, hän saa rentoutua ja määrätä tahdin.
Hän rakastaa Herraa ja puhuu menemisestä taivaaseen...
...missä hän ei tule tarvitsemaan pyörätuolia ja hän on varsin tyytyväinen odottamaan siihen saakka. Kun näemme ambulanssin tai paloauton kiitävän ohi, hän tarttuu käteeni sanoen: "Meidän on parasta rukoilla." (Joten teemme niin) Hän ei ole koskaan kohdannut muukalaista taikka koiraa, josta ei pitäisi.
Herra lupasi hänelle jotakin, kun hän oli noin 21-vuotias. Chris tuli ryömien pitkin käytävää vetäen itseään eteenpäin lattialla niin kuin matalana pysyttelevä sotilas ja veti itseään kyynärpäillä.
"Isä! Arvaa mitä Jeesus sanoi minulle? Hän sanoi, että Hän aikoo kävellä kanssani vuorten poikki, jep, niin Hän sanoi, jihuu! Hän aikoo kävellä vuorten poikki kanssani. Niin Jeesus sanoi minulle."
Saatuaan tuon sana Herralta suoraan itselleen Chris ei etsi parantumista. Barb ja minä etsimme, mutta meillä ei ole mitään sanaa Herralta koskien sitä, että Chris parantuisi taivaan tällä puolen. Onko meidän 'uskollamme' mitään merkitystä? Onko se, mitä meillä on, uskoa? Vai onko se toivoa hänen parantumisestaan?
Ihmisiä, muukalaisia, hyvää tarkoittavia – no, useimmat heistä – netissä ja sähköpostilla ja kasvotusten, ovat tarjonneet meillä kaikenlaista lähtien aivovaurioiden parannuskeinoista ja hoidoista siihen, että he moittivat Barbia ja minua epäuskosta, siitä ettemme tee enemmän nähdäksemme hänen parantuvan.
Kun lankesimme pois Uskon Sanasta
Meidän nuoressa elämässämme oli kohta, jolloin Uskon Sanaa edustavat ihmiset päättelivät, että Chrisissä täytyy olla riivaaja. Suureksi häpeäksemme annoimme heidän yrittää karkottaa hänestä riivaajaa – ei ollut mitään riivaajaa ja se pelotti Chrisiä, joten lopetimme sen. Aivovaurio ei ole riivaaja. Vamma ei ole demonista. Toiset ehdottivat, että meillä on salainen synti. Jotkut ajattelivat, ettei meillä ole riittävästi uskoa parantumista varten.
Meitä hyljeksivät juuri ne ihmiset, joiden kanssa meillä oli seurakuntayhteys joka sunnuntaiaamu. Tunsimme olevamme yksin. Uskon Sana ja on tämä poika, joka ei parantunut – mitä Fennin perheessä on vikana, ihmiset pohtivat? Olimmeko me pettäneet Jumalan tai pettäneet Chrisin? Kyseenalaistimme kaiken sen mitä uskosta uskoimme.
Noina alkuaikoina kävimme keskusteluja juristin kanssa sairaalan ja lääkärin haastamisesta oikeuteen. Meille sanottiin suoraan, että kyse oli niin suuresta laiminlyönnistä, että
'sovittelun tuloksena saisimme korvauksena seitsennumeroisen summan'. (Summa liikkuisi miljoonissa dollareissa) Chris näet syntyi 23.joulukuuta. Lääkäri oli kotona odottamassa poikansa saapumista jouluksi, joten kun hänelle kerrottiin Chrisin olevan sikiön hätätilassa iltapäivällä kello 2 (14), hän ei saapunut sairaalaan kuin vasta illalla klo 7.25 (19.25)
Hän päätti välittömästi tehdä hätäsektion
Mutta sitten sairaala ei kyennyt löytämään päivystävää lastenlääkäriä, joka tarvittiin olemaan läsnä hätäsektiossa. Sen tähden Chris syntyi vasta 8:50 (20.50). Aivan, laiminlyöntejä kaikkien mukana olleiden tahojen toimesta miljoonien dollarien arvosta.
Mutta se, mitä meidän olisi pitänyt käydä läpi kanteen nostamiseksi, oli Barbin tunteille liikaa, ja me kieltäydyimme suurten tunne-elämän ja hengellisten kamppailujen jälkeen ja valitsimme luottaa Isään – kävi miten kävi, oikein tai väärin, noin vain asiat olivat silloin kun Chris oli nuori.
Se myllerrys, jota kaiken tuon kivun uudelleen läpi käyminen olisi merkinnyt, oli meille vain liikaa, emmekä vain voineet tehdä sitä. Lähdimme pois, annoimme anteeksi ja luovuimme oikeuden ja koston ja vihan ja kaikkien noiden tunteiden ajatusten ideasta luottaaksemme Isää ja Herraan Chrisin parantumisesta ja hänen tulevien tarpeidensa huolehtimisesta.
Juuri noina aikoina...
...jolloin työstimme sitä, ettemme istuneet Uskon Sanaan ja jolloin päätimme olla nostamatta kannetta ja sen sijaan luottaa ja uskoa, Herra ilmestyi minulle ensimmäistä kertaa. Vielä nykyäänkin pohdin, oliko meidän myllerryksellämme ja painiskelemisellamme tuon asian kanssa jotakin tekemistä sen Hänen suuren armonsa kanssa, että Hän on ilmestynyt säännöllisesti.
Ensimmäinen oli vuoden 1986 huhtikuussa. Sitten tuli Herran ensimmäinen opetukseen keskittynyt ilmestyminen 1. lokakuuta 1986. Ja niin alkoivat useat ilmestymisten vuodet, kun luovuimme kostosta ja panimme syrjään ihmisen huolenpidon, keskellä kriisiämme liittyen Uskon Sanaan, niin että Hän tuli niin kovin usein meidän melkein jokailtaisten palvontahetkien aikana. Hän on ilmestynyt minulle siitä lähtien useita kertoja vuodessa.
Monet Herran varhaisimmista ilmestymisistä minulle muovasivat ymmärrystäni Hänestä, Raamatusta, uskosta ja ne on kirjattu kirjaan Pursuing the Seasons of God (Jumalan kausien noudattaminen, ei suomennettu). Jatko-osa: Knowing the Ways of God (Jumalan teiden tunteminen, ei suomennettu) koskee myös noita aikoja, mutta se käsittelee enemmän
'kiertokäyntiäni' taivaassa. (Jos lähetät minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected] englanniksi lähetän sinulle sen PDF-tiedostona)
Aloimme katsoa Raamattuun saadaksemme selville, mitä usko oikeastaan on ja mistä se tulee. Tuohon aikaan olin 15 päivän vesipaastolla sanoen Isälle, etten söisi ennen kuin Chris on parantunut. Mutta tiesin kylliksi niin että kun siirsin huomion henkeeni, ei ollut mitään ilmestystä, ei mitään rauhaa sen suhteen, että Hän liikehtisi parantaakseen Chrisin. Opin, että paasto ei liikauta Jumalaa, mutta se totisesti auttoi herkkyyttäni Hänen maailmaansa kohtaan. Hengessäni ei ollut mitään elämää siihen liittyen, mitä olin tekemässä, ei mitään Pyhän Hengen todistusta, joten lopetin sen.
Joten tiedän mistä puhun.
Kaikki tuo läpinäkyvyys, kaikki se, kun kerron meidän läpi käymästämme suuresta tuskasta, on siksi että ilmoitan lukijalle, ettei tämä ole minulle teoriaa. Barb ja minä olemme eläneet läpi sen, että olemme luopuneet melkein kaikesta mihin olemme uskoneet Herraan liittyen. Meidän motiivimme on puhdistettu – ettemme vaella Hänen kanssaan siksi, mitä Hän tekisi tai voisi tehdä meidän tai poikamme hyväksi, vaan vain rakastaaksemme Isää ja Herraa kokosydämisesti puhtaudessa, rakastaaksemme toisia läpinäkyvästi ja puhtaasti.
Tiedämme, mitä armo on. Tiedämme, mitä toivo on. Tiedämme, mitä usko on. Emme halua mitään muuta Isältä kuin tuntea Hänet. Tuo on se mitä meissä työstettiin noina varhaisina aikoina. Ne toivat meidät takaisin teinivuosiimme, kun ainoa mikä merkitsi, oli Isän rakastaminen, Herran rakastaminen, ei ollut mitään salattuja motiiveja, ei mitään ajatusta siitä, mitä Hän voisi hyväksemme tehdä.
Kun Jeesusta syytettiin siitä, että Hän karkotti riivaajia paholaisen voimalla, Hän sanoi tekevänsä sen Pyhän Hengen voimalla. Siitä jatkamme ensi viikolla. Sillä ei ole kyse vain Sanasta, Hänestä yksistään tai itsekseen, vaan Pyhän Hengen voimasta, ja Hänen läsnäolonsa tuo valtakunnan mihin tahansa tilanteeseen.
Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Pyhä Henki tekee tuon kaiken, osa 1/4
Hei kaikki,
Alle vuoden leskenä ollut sanoi minulle: "Uskoin niin lujasti siihen, että mieheni parantuisi, mutta hän ei parantunut, enkä ymmärrä miksi. Uskoin ja julistin Sanaa."
En hennonnut kertoa hänelle, että hän oli ymmärtänyt täysin väärin sen, mitä usko on.
Olin kerran itse samassa tilassa.
Useimmat teistä tuntevat vanhimman poikamme Chrisin. Hän syntyi hätäsektiolla napanuoran ollessa kietoutuneena hänen kaulansa ympärille, minkä seurauksena oli aivovaurio. Tätä kirjoittaessani Chris on 44-vuotias, mutta mieleltään noin nelivuotias.
Hän oli kotona elämänsä ensimmäiset 24 vuotta, mutta ryhmäkodissa viimeiset 20+. Silloin kun en ole matkalla, käyn hakemassa hänet perjantaiaamuna ja vien takaisin lauantai-iltapäivänä. Perjantai on asioidenhoitopäivä isän kanssa. Chris saa valita, missä hän haluaa syödä lounasta ja monet kaupan myyjät ja paikalliset ravintolat tuntevat meidät. Kaikki tervehtivät Chrisiä kuin pitkään poissa ollutta ystävää, kun rullaamme kauppojen läpi tai tulemme lounaalle.
Perjantai-iltana Barb laittaa hänen mieliruokaansa ja lauantaiaamuna hän saa nukkua myöhään. Melkein aina valmistamme ison aamiaisen. Ryhmäkodissa sanotaan, milloin pitää nousta ylös ja milloin mennä nukkumaan – kaikki elämän osat tapahtuvat aikataulutettuna – lääkkeet, ateriat, päiväohjelmaan kuuluvat toiminnot. Kun Chris on kotona, hän saa rentoutua ja määrätä tahdin.
Hän rakastaa Herraa ja puhuu menemisestä taivaaseen...
...missä hän ei tule tarvitsemaan pyörätuolia ja hän on varsin tyytyväinen odottamaan siihen saakka. Kun näemme ambulanssin tai paloauton kiitävän ohi, hän tarttuu käteeni sanoen: "Meidän on parasta rukoilla." (Joten teemme niin) Hän ei ole koskaan kohdannut muukalaista taikka koiraa, josta ei pitäisi.
Herra lupasi hänelle jotakin, kun hän oli noin 21-vuotias. Chris tuli ryömien pitkin käytävää vetäen itseään eteenpäin lattialla niin kuin matalana pysyttelevä sotilas ja veti itseään kyynärpäillä.
"Isä! Arvaa mitä Jeesus sanoi minulle? Hän sanoi, että Hän aikoo kävellä kanssani vuorten poikki, jep, niin Hän sanoi, jihuu! Hän aikoo kävellä vuorten poikki kanssani. Niin Jeesus sanoi minulle."
Saatuaan tuon sana Herralta suoraan itselleen Chris ei etsi parantumista. Barb ja minä etsimme, mutta meillä ei ole mitään sanaa Herralta koskien sitä, että Chris parantuisi taivaan tällä puolen. Onko meidän 'uskollamme' mitään merkitystä? Onko se, mitä meillä on, uskoa? Vai onko se toivoa hänen parantumisestaan?
Ihmisiä, muukalaisia, hyvää tarkoittavia – no, useimmat heistä – netissä ja sähköpostilla ja kasvotusten, ovat tarjonneet meillä kaikenlaista lähtien aivovaurioiden parannuskeinoista ja hoidoista siihen, että he moittivat Barbia ja minua epäuskosta, siitä ettemme tee enemmän nähdäksemme hänen parantuvan.
Kun lankesimme pois Uskon Sanasta
Meidän nuoressa elämässämme oli kohta, jolloin Uskon Sanaa edustavat ihmiset päättelivät, että Chrisissä täytyy olla riivaaja. Suureksi häpeäksemme annoimme heidän yrittää karkottaa hänestä riivaajaa – ei ollut mitään riivaajaa ja se pelotti Chrisiä, joten lopetimme sen. Aivovaurio ei ole riivaaja. Vamma ei ole demonista. Toiset ehdottivat, että meillä on salainen synti. Jotkut ajattelivat, ettei meillä ole riittävästi uskoa parantumista varten.
Meitä hyljeksivät juuri ne ihmiset, joiden kanssa meillä oli seurakuntayhteys joka sunnuntaiaamu. Tunsimme olevamme yksin. Uskon Sana ja on tämä poika, joka ei parantunut – mitä Fennin perheessä on vikana, ihmiset pohtivat? Olimmeko me pettäneet Jumalan tai pettäneet Chrisin? Kyseenalaistimme kaiken sen mitä uskosta uskoimme.
Noina alkuaikoina kävimme keskusteluja juristin kanssa sairaalan ja lääkärin haastamisesta oikeuteen. Meille sanottiin suoraan, että kyse oli niin suuresta laiminlyönnistä, että
'sovittelun tuloksena saisimme korvauksena seitsennumeroisen summan'. (Summa liikkuisi miljoonissa dollareissa) Chris näet syntyi 23.joulukuuta. Lääkäri oli kotona odottamassa poikansa saapumista jouluksi, joten kun hänelle kerrottiin Chrisin olevan sikiön hätätilassa iltapäivällä kello 2 (14), hän ei saapunut sairaalaan kuin vasta illalla klo 7.25 (19.25)
Hän päätti välittömästi tehdä hätäsektion
Mutta sitten sairaala ei kyennyt löytämään päivystävää lastenlääkäriä, joka tarvittiin olemaan läsnä hätäsektiossa. Sen tähden Chris syntyi vasta 8:50 (20.50). Aivan, laiminlyöntejä kaikkien mukana olleiden tahojen toimesta miljoonien dollarien arvosta.
Mutta se, mitä meidän olisi pitänyt käydä läpi kanteen nostamiseksi, oli Barbin tunteille liikaa, ja me kieltäydyimme suurten tunne-elämän ja hengellisten kamppailujen jälkeen ja valitsimme luottaa Isään – kävi miten kävi, oikein tai väärin, noin vain asiat olivat silloin kun Chris oli nuori.
Se myllerrys, jota kaiken tuon kivun uudelleen läpi käyminen olisi merkinnyt, oli meille vain liikaa, emmekä vain voineet tehdä sitä. Lähdimme pois, annoimme anteeksi ja luovuimme oikeuden ja koston ja vihan ja kaikkien noiden tunteiden ajatusten ideasta luottaaksemme Isää ja Herraan Chrisin parantumisesta ja hänen tulevien tarpeidensa huolehtimisesta.
Juuri noina aikoina...
...jolloin työstimme sitä, ettemme istuneet Uskon Sanaan ja jolloin päätimme olla nostamatta kannetta ja sen sijaan luottaa ja uskoa, Herra ilmestyi minulle ensimmäistä kertaa. Vielä nykyäänkin pohdin, oliko meidän myllerryksellämme ja painiskelemisellamme tuon asian kanssa jotakin tekemistä sen Hänen suuren armonsa kanssa, että Hän on ilmestynyt säännöllisesti.
Ensimmäinen oli vuoden 1986 huhtikuussa. Sitten tuli Herran ensimmäinen opetukseen keskittynyt ilmestyminen 1. lokakuuta 1986. Ja niin alkoivat useat ilmestymisten vuodet, kun luovuimme kostosta ja panimme syrjään ihmisen huolenpidon, keskellä kriisiämme liittyen Uskon Sanaan, niin että Hän tuli niin kovin usein meidän melkein jokailtaisten palvontahetkien aikana. Hän on ilmestynyt minulle siitä lähtien useita kertoja vuodessa.
Monet Herran varhaisimmista ilmestymisistä minulle muovasivat ymmärrystäni Hänestä, Raamatusta, uskosta ja ne on kirjattu kirjaan Pursuing the Seasons of God (Jumalan kausien noudattaminen, ei suomennettu). Jatko-osa: Knowing the Ways of God (Jumalan teiden tunteminen, ei suomennettu) koskee myös noita aikoja, mutta se käsittelee enemmän
'kiertokäyntiäni' taivaassa. (Jos lähetät minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected] englanniksi lähetän sinulle sen PDF-tiedostona)
Aloimme katsoa Raamattuun saadaksemme selville, mitä usko oikeastaan on ja mistä se tulee. Tuohon aikaan olin 15 päivän vesipaastolla sanoen Isälle, etten söisi ennen kuin Chris on parantunut. Mutta tiesin kylliksi niin että kun siirsin huomion henkeeni, ei ollut mitään ilmestystä, ei mitään rauhaa sen suhteen, että Hän liikehtisi parantaakseen Chrisin. Opin, että paasto ei liikauta Jumalaa, mutta se totisesti auttoi herkkyyttäni Hänen maailmaansa kohtaan. Hengessäni ei ollut mitään elämää siihen liittyen, mitä olin tekemässä, ei mitään Pyhän Hengen todistusta, joten lopetin sen.
Joten tiedän mistä puhun.
Kaikki tuo läpinäkyvyys, kaikki se, kun kerron meidän läpi käymästämme suuresta tuskasta, on siksi että ilmoitan lukijalle, ettei tämä ole minulle teoriaa. Barb ja minä olemme eläneet läpi sen, että olemme luopuneet melkein kaikesta mihin olemme uskoneet Herraan liittyen. Meidän motiivimme on puhdistettu – ettemme vaella Hänen kanssaan siksi, mitä Hän tekisi tai voisi tehdä meidän tai poikamme hyväksi, vaan vain rakastaaksemme Isää ja Herraa kokosydämisesti puhtaudessa, rakastaaksemme toisia läpinäkyvästi ja puhtaasti.
Tiedämme, mitä armo on. Tiedämme, mitä toivo on. Tiedämme, mitä usko on. Emme halua mitään muuta Isältä kuin tuntea Hänet. Tuo on se mitä meissä työstettiin noina varhaisina aikoina. Ne toivat meidät takaisin teinivuosiimme, kun ainoa mikä merkitsi, oli Isän rakastaminen, Herran rakastaminen, ei ollut mitään salattuja motiiveja, ei mitään ajatusta siitä, mitä Hän voisi hyväksemme tehdä.
Kun Jeesusta syytettiin siitä, että Hän karkotti riivaajia paholaisen voimalla, Hän sanoi tekevänsä sen Pyhän Hengen voimalla. Siitä jatkamme ensi viikolla. Sillä ei ole kyse vain Sanasta, Hänestä yksistään tai itsekseen, vaan Pyhän Hengen voimasta, ja Hänen läsnäolonsa tuo valtakunnan mihin tahansa tilanteeseen.
Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed