Where is the fear of God? 1/1
Missä on Jumalan pelko? Osa 1/1
Hei kaikki,
Ollessani lapsi asuimme maalla ja kiinteistömme rajautui takana hevostilaan. Meillä oli noin 2,5 eekkeriä (yksi hehtaari), jolla oli puro ja joitakin hedelmäpuita kukkulalla puron toisella puolella. Isä oli rakentanut meille neljälle lapselle keinut ja hiekkalaatikon ulos takaoven ulkopuolelle. Naapurissa olevalla hevostilalla oli kissa, joka säännöllisesti vaelteli kiinteistöllemme ja käytti hiekkalaatikkoa jättiläismäisenä kissan hiekkalaatikkona. Isäni vihasi tuota kissaa, sillä meidän täytyi aina olla puhdistamassa tuota hiekkalaatikkoa, ennen kuin voimme leikkiä siinä.
Eräänä iltana olin leikkimässä hiekkalaatikolla isän syöksyessä takaovesta kivääri kädessään. En edes tiennyt, että talossa oli ase. Epäröimättä hän kirosi kissan vielä uudelleen, tähtäsi, kun se käveli taka-aitaamme pitkin noin 110 jaardin (100 m) päässä ja yhdellä laukauksella tappoi sen. Tuossa hetkessä pelkäsin isääni. Olin ehkä kuusi- tai seitsenvuotias tuohon aikaan ja oman isäni pelkääminen oli uusi tunne minulle. Tunsin hänet sinä, jonka kanssa koira ja minä painimme, sinä, joka leikkasi hiukseni pohjakerroksessa, sinä, joka opetti minua, kuinka kätellä ja kiillottaa kenkäni – en tuntenut häntä miehenä, jolla on kivääri ja joka tappaisi kissan! Se oli paljastus!
Kun meillä oli hevosia
Sanoin pojilleni, ettei heidän tule pitää hevosiaan jättiläismäisinä lemmikkeinä. Sanoin heille, että he voivat rakastaa hevostaan ja ajatella hevosensa rakastavan heitä, mutta ei tule koskaan unohtaa, että ne ovat 1.000 paunaa (456 kg) painavia eläimiä. Rakasta niitä, mutta älä koskaan unohda niiden voimaa.
Kun Koorah ja ystävät, jotka olivat leeviläisiä pappeja, kapinoivat 4. Moos. 16:9:ssä Mooseksen ja Aaronin johtajuutta vastaan, Mooses kysyi heiltä: "Eikö teille jo riitä se, että Israelin Jumala on erottanut teidät Israelin seurakunnasta, sallinut teidän käydä hänen tykönsä toimittamaan palvelusta Herran asumuksessa ja seisomaan seurakunnan edessä palvelemassa heitä?" Jer. 23: 32:ssa Herra sanoo vääristä profeetoista: "(he) eksyttävät minun kansaani valheillansa ja 'kerskumisellansa'." Sana 'kerskuminen' on 'pachazuth', tarkoittaen joutavuutta, ylenpalttisuutta, ajattelemattomuutta, huolettomuutta.
Yhteinen piirre näiden esimerkkien joukossa on ilmestyksen puute: Minulla se, että isäni voisi tappaa. Pohjillani, että heidän hevosensa olivat voimakkaita. Koorahilla, että he olivat vastuussa Jumalalle. Herra oli paljastanut Itsensä Israelille Egyptin vitsausten kautta, automaan ihmeiden kautta – koska ilmestyksen Hänen voimastaan pitäisi panna ihmiseen Jumalan pelon. Nykyään ilmestys Hänen voimastaan, Hänen korkein ja paras Hänen voimansa käyttö tapahtui, kun Hän herätti Jeesuksen kuolleista. Sen myötä meidän on määrä nähdä, tietää, ymmärtää ja antaa upota olemukseemme Hänen voimansa paljastettuna, kun Hän pelasti meidät. Pelasti meidät helvetiltä, vankilalta, synniltä -mistä sitten olikaan kyse – Hän pelasti meidät käyttämällä väkevää voimaansa, kun Hän herätti Jeesuksen kuolleista, mikä lopulta sai meidät syntymään uudesti hengessämme. Kun ajattelemme tuota voimaa elämässämme, voimaa, joka on muuttanut meidät niin dramaattisesti, Jumalan pelko on luonnollinen vastaus. Viritä se aika ajoin! Elä siinä! Elä pelonsekaisessa kunnioituksessa sen suhteen, mitä Hän on tehnyt meissä, meitä varten, meidän kanssamme! Kun tiedämme sen, sitten alamme oppimisen polun.
Huoleton suhtautuminen Jumalan asioihin monissa seurakunnissa ja internetissä tänään näkyy siinä, kuinka tiheästi esiintyy 'sanoja', joiden profeetat ja muut Herran palvelijat sanovat olevan Jumalalta. Se näkyy siinä korruptiossa ja moraalittomuudessa, joka niin usein paljastuu pastoreista ja Herran palvelijoista. Se näkyy niiden huolettomassa tuttavallisuudessa, jotka kutsuvat Kaikkivaltiasta Jumalaa ja Isää 'iskäksi', ymmärtäen väärin sanan 'abba' käytön ensimmäisellä vuosisadalla. Jumalan pelon puute katkaisee ilmestyksen opettamiseen, ilmestyksen palvonnassa, ilmestyksen pyhään elämään.
En puhu siitä, että pelkäisi Isää tai Herra vain siksi, että teemme syntiä siellä täällä, tai edes jos joku taistelee jotakin tapaa vastaan. Ei, puhun huolettomasta Jumalan asioihin suhtautumisesta kristillisen kulttuurin sisällä. Monet auditorioseurakunnat ovat vaihtaneet virtauksen show’hun, Jumalan julki tulevan läsnäolon (voitelun) tunteeseen, ja syvälle Hengessä menemisen palvonnassa savuun ja lasereihin.
Jossain vaiheessa muutama vuosikymmen sitten alaa valtasi ajatus, että seurakuntien ei pitäisi haastaa ihmisiä jumalanpalveluksessa ja että piti olla korkeimmat ja parhaimmat kaikesta, jotta houkuttelisi ihmisiä Kristuksen luo. Jokin seurakunta keräsi miljoonia saadakseen aikoa italialaista marmoria aulaan tai miljoonan tai enemmän parhaaseen äänentoistoon, samalla kun monet tuossa suorakunnassa eivät kyenneet maksamaan vuokraansa. Prioriteetit vaihtuivat aidosta seurakunnasta huolehtimisesta kirkoksi kutsutusta rakennuksesta huolehtimiseen. Ulkonäöstä tuli sitä, millä oli merkitystä. Relevanttiuden nimissä alttarikutsut, Jumalan pelko ja ehdottomuuksista julistaminen päättyivät. Jumalan asioista tuli systeemi, kaava, aikataulutettu ammattimainen esitys.
"Heretkää ja tietäkää, että minä olen Jumala"
Tuo on psalmista 46:11 ja vastaa kysymykseen: "Kuinka voin saada (ilmestyksen) Jumalan pelosta?"
Ole ääneti ja tiedä, että Minä olen Jumala. Ole ääneti ja ajattele, mistä Hän sinut pelasti. Ole hiljaa ja mietiskele sitä, missä olisit ilman Häntä.
Kunnioitus, pelko, palvonta on luonnollinen vastaus tuon tason henkilökohtaiseen ilmestykseen. Juuri tuossa hiljaisuudessa me mietiskelemme, etsimme, siirrämme huomiomme sisälle henkeemme, missä Hän paljastaa Itsensä. Eräs rabbi sanoi: Hiljaisuus on voimallisin rukous. Rabbi Shimon, Gamlielin poika sanoi: "Kaikkina päivinäni olen varttunut viisaiden lähettyvillä, enkä ole löytänyt mitään parempaa kuin hiljaisuus." Monet rabbit kirjoittavat siitä, että hiljaisuus on pääasiallinen tie saada yhteys Jumalaan.
Hiljaisuus ei ole vain äänen poissaoloa, se on olotila,
Koko minuuden hiljaisuuden tila, se että lopettaa omat ponnistelunsa ja istuu, seisoo, tekee työtä Hänen läsnäolossaan. Kun ihminen on hiljaa omassa olemuksessaan, hän voi tehdä työtä, hän voi istua – kyse on olemisen tilasta, ei äänen puuttumisesta.
Muinaiset pipit eivät puhuneet lainkaan toimittaessaan uhritoimituksia temppelissä – kuoro kyllä – kansa kyllä – mutta papit, silloin kun he uhrasivat Jumalalle, eivät puhuneet lainkaan. Heidän oli määrä olla yhteyden tilassa Herran kanssa hiljaisuuden välityksellä – tarkkaavaisina, mietteliäinä – mutta hoitaen tehtäväänsä aktiivisesti. Se on tila, jossa nöyrtyy Jumalan edessä, hiljaisuus Hänen läsnäolossaan peläten ja kunnioittaen Kaikkivaltiasta.
Jotkut voivat kutsua sitä mietiskelyksi tai mielen vaihtamista vapaalle vaihteelle, mikä sallii mietiskelyn, sisäiset ajatukset, ajatukset käännettynä hengen ihmiseen. 1. Sam.1: 10–13:ssa Hanna rukoili ääneti poikaa, jonka hän lupasi omistaa Herralle. Eeli-pappi näki hänen huultensa liikkuvan hieman, mutta ei kuullut mitään ääntä. Jumala kuuli hänen rukouksensa. 1. Moos. 21:15–17:ssä Haagar ja teini-ikäinen Ismael lähetetään autiomaahan. Siellä, veden loputtua, Haagar laskee pojan pensaan alle ja sitten kävelee pois sanoen itselleen, ettei kestä nähdä poikansa kuolevan. Mutta jakeessa 17 Herra kertoo hänelle kahdesti: ' (Jumala) on kuullut pojan valituksen'.
Juuri tuossa hiljaisuudessa nuoren Ismaelin ollessa lähellä kuolemaa, jolloin Herra kuuli hänet. Juuri Hannan äänettömässä rukouksessa Herra kuuli hänet. On kirjoitettuna Tooraan, että Saara nauroi Herran läsnä ollessa, kun Hän kertoi Saaralle, että tämä saisi pojan, 1. Moos. 18: 12–13:ssa, että hän naurahti hiljaa itseksensä – mutta Herra kuuli hänet.
Olen havainnut, että enimmäkseen ollessani Hengessä ja Herran tullessa vierailemaan luonani, juuri kun olen hiljaa, Hän saapuu. Näen Hänet konferensseissamme aika usein, kun olemme palvonnassa. Olen nähnyt Hänet kotiseurakunnan kokouksissa, usein palvonnassa. Mutta useimmiten, kaikkein yksityisemmät kertani Hänen kanssaan, joista en koskaan kerro kenellekään, tapahtuvat, kun olen hiljaa.
Paavali kirjoitti 1. Kor. 14:10:ssä, että tässä maailmassa on monia ääniä (suom. Raamattu: kieliä), eikä mikään ole ilman merkitystä. Harkitse sulkea pois nuo äänet, mukaan luettuna oma äänesi. Kyllä, lakkaa puhumasta. Muinaisina aikoina hasidijuutalaisuuden Breslovin haarassa harjoitettiin hiljaisuutta, kun käveltiin ulkona pelloilla. On olemassa myös 'taanit dibbur' tarkoittaen 'sanoista paastoaminen.' Paastoamme ruoasta, paastoamme televisiosta, paastoamme makeisista. Harkitse sanoista paastoamista joksikin aikaa. Juutalaisuudessa syvällisintä yksityistä rukousta kutsutaan nimellä 'tefillah be-lachash' tai 'hiljainen rukous', perustuen Hannan hiljaiseen sydämen rukoukseen 1. Sam.1:ssä.
Harkitse hiljaisuutta saadaksesi tai saadaksesi uudelleen Herran pelon. Et tule löytämään sitä seurakunnasta. Ja… kun ajatuksesi harhailevat, otan he hallintaan ja takaisin keskittymään Herraan. Olen havainnut Herran olevan täydellinen herrasmies siinä, että Hän ei puhu niin kauan kuin minä olen äänessä. Käytän tätä, kun panen käteni jonkun päälle rukouksessa. Käsken tuota henkilöä olemaan hiljaa – ei rukoilemaan, ei rukoilemaan kielillä – hiljaisuutta, sillä niin kauan kuin ihminen puhuu, Herra ei puhu. En ala rukoilla hänen puolestaan, ennen kuin hän on hiljaa. Sitten Hän voi virrata häneen ja hänessä.
Ja päätän tämän yksiosaisen 'Ajatuksia' Jumalan pelosta jatkaakseni ensi kerralle siihen liittyvällä aiheella: Miksi autiomaa?
Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Missä on Jumalan pelko? Osa 1/1
Hei kaikki,
Ollessani lapsi asuimme maalla ja kiinteistömme rajautui takana hevostilaan. Meillä oli noin 2,5 eekkeriä (yksi hehtaari), jolla oli puro ja joitakin hedelmäpuita kukkulalla puron toisella puolella. Isä oli rakentanut meille neljälle lapselle keinut ja hiekkalaatikon ulos takaoven ulkopuolelle. Naapurissa olevalla hevostilalla oli kissa, joka säännöllisesti vaelteli kiinteistöllemme ja käytti hiekkalaatikkoa jättiläismäisenä kissan hiekkalaatikkona. Isäni vihasi tuota kissaa, sillä meidän täytyi aina olla puhdistamassa tuota hiekkalaatikkoa, ennen kuin voimme leikkiä siinä.
Eräänä iltana olin leikkimässä hiekkalaatikolla isän syöksyessä takaovesta kivääri kädessään. En edes tiennyt, että talossa oli ase. Epäröimättä hän kirosi kissan vielä uudelleen, tähtäsi, kun se käveli taka-aitaamme pitkin noin 110 jaardin (100 m) päässä ja yhdellä laukauksella tappoi sen. Tuossa hetkessä pelkäsin isääni. Olin ehkä kuusi- tai seitsenvuotias tuohon aikaan ja oman isäni pelkääminen oli uusi tunne minulle. Tunsin hänet sinä, jonka kanssa koira ja minä painimme, sinä, joka leikkasi hiukseni pohjakerroksessa, sinä, joka opetti minua, kuinka kätellä ja kiillottaa kenkäni – en tuntenut häntä miehenä, jolla on kivääri ja joka tappaisi kissan! Se oli paljastus!
Kun meillä oli hevosia
Sanoin pojilleni, ettei heidän tule pitää hevosiaan jättiläismäisinä lemmikkeinä. Sanoin heille, että he voivat rakastaa hevostaan ja ajatella hevosensa rakastavan heitä, mutta ei tule koskaan unohtaa, että ne ovat 1.000 paunaa (456 kg) painavia eläimiä. Rakasta niitä, mutta älä koskaan unohda niiden voimaa.
Kun Koorah ja ystävät, jotka olivat leeviläisiä pappeja, kapinoivat 4. Moos. 16:9:ssä Mooseksen ja Aaronin johtajuutta vastaan, Mooses kysyi heiltä: "Eikö teille jo riitä se, että Israelin Jumala on erottanut teidät Israelin seurakunnasta, sallinut teidän käydä hänen tykönsä toimittamaan palvelusta Herran asumuksessa ja seisomaan seurakunnan edessä palvelemassa heitä?" Jer. 23: 32:ssa Herra sanoo vääristä profeetoista: "(he) eksyttävät minun kansaani valheillansa ja 'kerskumisellansa'." Sana 'kerskuminen' on 'pachazuth', tarkoittaen joutavuutta, ylenpalttisuutta, ajattelemattomuutta, huolettomuutta.
Yhteinen piirre näiden esimerkkien joukossa on ilmestyksen puute: Minulla se, että isäni voisi tappaa. Pohjillani, että heidän hevosensa olivat voimakkaita. Koorahilla, että he olivat vastuussa Jumalalle. Herra oli paljastanut Itsensä Israelille Egyptin vitsausten kautta, automaan ihmeiden kautta – koska ilmestyksen Hänen voimastaan pitäisi panna ihmiseen Jumalan pelon. Nykyään ilmestys Hänen voimastaan, Hänen korkein ja paras Hänen voimansa käyttö tapahtui, kun Hän herätti Jeesuksen kuolleista. Sen myötä meidän on määrä nähdä, tietää, ymmärtää ja antaa upota olemukseemme Hänen voimansa paljastettuna, kun Hän pelasti meidät. Pelasti meidät helvetiltä, vankilalta, synniltä -mistä sitten olikaan kyse – Hän pelasti meidät käyttämällä väkevää voimaansa, kun Hän herätti Jeesuksen kuolleista, mikä lopulta sai meidät syntymään uudesti hengessämme. Kun ajattelemme tuota voimaa elämässämme, voimaa, joka on muuttanut meidät niin dramaattisesti, Jumalan pelko on luonnollinen vastaus. Viritä se aika ajoin! Elä siinä! Elä pelonsekaisessa kunnioituksessa sen suhteen, mitä Hän on tehnyt meissä, meitä varten, meidän kanssamme! Kun tiedämme sen, sitten alamme oppimisen polun.
Huoleton suhtautuminen Jumalan asioihin monissa seurakunnissa ja internetissä tänään näkyy siinä, kuinka tiheästi esiintyy 'sanoja', joiden profeetat ja muut Herran palvelijat sanovat olevan Jumalalta. Se näkyy siinä korruptiossa ja moraalittomuudessa, joka niin usein paljastuu pastoreista ja Herran palvelijoista. Se näkyy niiden huolettomassa tuttavallisuudessa, jotka kutsuvat Kaikkivaltiasta Jumalaa ja Isää 'iskäksi', ymmärtäen väärin sanan 'abba' käytön ensimmäisellä vuosisadalla. Jumalan pelon puute katkaisee ilmestyksen opettamiseen, ilmestyksen palvonnassa, ilmestyksen pyhään elämään.
En puhu siitä, että pelkäisi Isää tai Herra vain siksi, että teemme syntiä siellä täällä, tai edes jos joku taistelee jotakin tapaa vastaan. Ei, puhun huolettomasta Jumalan asioihin suhtautumisesta kristillisen kulttuurin sisällä. Monet auditorioseurakunnat ovat vaihtaneet virtauksen show’hun, Jumalan julki tulevan läsnäolon (voitelun) tunteeseen, ja syvälle Hengessä menemisen palvonnassa savuun ja lasereihin.
Jossain vaiheessa muutama vuosikymmen sitten alaa valtasi ajatus, että seurakuntien ei pitäisi haastaa ihmisiä jumalanpalveluksessa ja että piti olla korkeimmat ja parhaimmat kaikesta, jotta houkuttelisi ihmisiä Kristuksen luo. Jokin seurakunta keräsi miljoonia saadakseen aikoa italialaista marmoria aulaan tai miljoonan tai enemmän parhaaseen äänentoistoon, samalla kun monet tuossa suorakunnassa eivät kyenneet maksamaan vuokraansa. Prioriteetit vaihtuivat aidosta seurakunnasta huolehtimisesta kirkoksi kutsutusta rakennuksesta huolehtimiseen. Ulkonäöstä tuli sitä, millä oli merkitystä. Relevanttiuden nimissä alttarikutsut, Jumalan pelko ja ehdottomuuksista julistaminen päättyivät. Jumalan asioista tuli systeemi, kaava, aikataulutettu ammattimainen esitys.
"Heretkää ja tietäkää, että minä olen Jumala"
Tuo on psalmista 46:11 ja vastaa kysymykseen: "Kuinka voin saada (ilmestyksen) Jumalan pelosta?"
Ole ääneti ja tiedä, että Minä olen Jumala. Ole ääneti ja ajattele, mistä Hän sinut pelasti. Ole hiljaa ja mietiskele sitä, missä olisit ilman Häntä.
Kunnioitus, pelko, palvonta on luonnollinen vastaus tuon tason henkilökohtaiseen ilmestykseen. Juuri tuossa hiljaisuudessa me mietiskelemme, etsimme, siirrämme huomiomme sisälle henkeemme, missä Hän paljastaa Itsensä. Eräs rabbi sanoi: Hiljaisuus on voimallisin rukous. Rabbi Shimon, Gamlielin poika sanoi: "Kaikkina päivinäni olen varttunut viisaiden lähettyvillä, enkä ole löytänyt mitään parempaa kuin hiljaisuus." Monet rabbit kirjoittavat siitä, että hiljaisuus on pääasiallinen tie saada yhteys Jumalaan.
Hiljaisuus ei ole vain äänen poissaoloa, se on olotila,
Koko minuuden hiljaisuuden tila, se että lopettaa omat ponnistelunsa ja istuu, seisoo, tekee työtä Hänen läsnäolossaan. Kun ihminen on hiljaa omassa olemuksessaan, hän voi tehdä työtä, hän voi istua – kyse on olemisen tilasta, ei äänen puuttumisesta.
Muinaiset pipit eivät puhuneet lainkaan toimittaessaan uhritoimituksia temppelissä – kuoro kyllä – kansa kyllä – mutta papit, silloin kun he uhrasivat Jumalalle, eivät puhuneet lainkaan. Heidän oli määrä olla yhteyden tilassa Herran kanssa hiljaisuuden välityksellä – tarkkaavaisina, mietteliäinä – mutta hoitaen tehtäväänsä aktiivisesti. Se on tila, jossa nöyrtyy Jumalan edessä, hiljaisuus Hänen läsnäolossaan peläten ja kunnioittaen Kaikkivaltiasta.
Jotkut voivat kutsua sitä mietiskelyksi tai mielen vaihtamista vapaalle vaihteelle, mikä sallii mietiskelyn, sisäiset ajatukset, ajatukset käännettynä hengen ihmiseen. 1. Sam.1: 10–13:ssa Hanna rukoili ääneti poikaa, jonka hän lupasi omistaa Herralle. Eeli-pappi näki hänen huultensa liikkuvan hieman, mutta ei kuullut mitään ääntä. Jumala kuuli hänen rukouksensa. 1. Moos. 21:15–17:ssä Haagar ja teini-ikäinen Ismael lähetetään autiomaahan. Siellä, veden loputtua, Haagar laskee pojan pensaan alle ja sitten kävelee pois sanoen itselleen, ettei kestä nähdä poikansa kuolevan. Mutta jakeessa 17 Herra kertoo hänelle kahdesti: ' (Jumala) on kuullut pojan valituksen'.
Juuri tuossa hiljaisuudessa nuoren Ismaelin ollessa lähellä kuolemaa, jolloin Herra kuuli hänet. Juuri Hannan äänettömässä rukouksessa Herra kuuli hänet. On kirjoitettuna Tooraan, että Saara nauroi Herran läsnä ollessa, kun Hän kertoi Saaralle, että tämä saisi pojan, 1. Moos. 18: 12–13:ssa, että hän naurahti hiljaa itseksensä – mutta Herra kuuli hänet.
Olen havainnut, että enimmäkseen ollessani Hengessä ja Herran tullessa vierailemaan luonani, juuri kun olen hiljaa, Hän saapuu. Näen Hänet konferensseissamme aika usein, kun olemme palvonnassa. Olen nähnyt Hänet kotiseurakunnan kokouksissa, usein palvonnassa. Mutta useimmiten, kaikkein yksityisemmät kertani Hänen kanssaan, joista en koskaan kerro kenellekään, tapahtuvat, kun olen hiljaa.
Paavali kirjoitti 1. Kor. 14:10:ssä, että tässä maailmassa on monia ääniä (suom. Raamattu: kieliä), eikä mikään ole ilman merkitystä. Harkitse sulkea pois nuo äänet, mukaan luettuna oma äänesi. Kyllä, lakkaa puhumasta. Muinaisina aikoina hasidijuutalaisuuden Breslovin haarassa harjoitettiin hiljaisuutta, kun käveltiin ulkona pelloilla. On olemassa myös 'taanit dibbur' tarkoittaen 'sanoista paastoaminen.' Paastoamme ruoasta, paastoamme televisiosta, paastoamme makeisista. Harkitse sanoista paastoamista joksikin aikaa. Juutalaisuudessa syvällisintä yksityistä rukousta kutsutaan nimellä 'tefillah be-lachash' tai 'hiljainen rukous', perustuen Hannan hiljaiseen sydämen rukoukseen 1. Sam.1:ssä.
Harkitse hiljaisuutta saadaksesi tai saadaksesi uudelleen Herran pelon. Et tule löytämään sitä seurakunnasta. Ja… kun ajatuksesi harhailevat, otan he hallintaan ja takaisin keskittymään Herraan. Olen havainnut Herran olevan täydellinen herrasmies siinä, että Hän ei puhu niin kauan kuin minä olen äänessä. Käytän tätä, kun panen käteni jonkun päälle rukouksessa. Käsken tuota henkilöä olemaan hiljaa – ei rukoilemaan, ei rukoilemaan kielillä – hiljaisuutta, sillä niin kauan kuin ihminen puhuu, Herra ei puhu. En ala rukoilla hänen puolestaan, ennen kuin hän on hiljaa. Sitten Hän voi virrata häneen ja hänessä.
Ja päätän tämän yksiosaisen 'Ajatuksia' Jumalan pelosta jatkaakseni ensi kerralle siihen liittyvällä aiheella: Miksi autiomaa?
Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed