Forgetting the past and moving forward? 3/3
Menneen unohtaminen ja eteenpäin liikkuminen? Osa 3/3
Hei kaikki,
Olin ja pysyn edelleen oman itseni pahimpana vihollisena. Ennen moitin itseäni siitä, mutta nyt olen siitä kiitollinen. Ymmärrän Paavalia, joka viittasi menneisyyden synteihinsä Room. 7:ssä, 1. Kor. 15:ssä, Gal. 1:ssä, Fil. 3:ssa sekä 1. Tim. 1:ssä samalla kun hän myös kirjoitti siitä suuresta laupeudesta, jota Herra hänelle osoitti. Luulen meidän voivan samaistua.
Se, että olen itse pahin viholliseni tarkoittaa, että tutkin itseäni, ajatuksiani, tekojani koko ajan. En etsi syntiä, mutta kylläkin 'skannaan' henkeni puhuessani tai kirjoittaessani, jos olisin tehnyt jotakin vääryyttä tai jonkin hairahduksen. Sen takia, jos minulla ei ole ollut tilaisuutta korjata välejäni jonkun kanssa, se vaivaa minua vielä tänäänkin.
Lähes 30 vuotta sitten olimme syömässä ystävien kanssa eräässä ravintolassa ja nähdessäni ystäväni tilaavan miekkakalaa huomautin siitä, kuinka miekkakalat ovat uhanalaisia ja ruokateollisuus etsi vaihtoehtoja. Tunsin NIIN suurta murhetta sisäisesti, sillä olin esittänyt tuon huomautuksen pieneltä osaltaan siksi, että saisin hänet tietoiseksi siitä, että hän söi uhanalaista lajia, ja se sai hänen olonsa tuntumaan epämukavalta. Ei ollut minun asiani tehdä niin ja vielä tänäänkin, jos näkisin hänet, pyytäisin anteeksi tuota niin kauan aikaa sitten esittämääni kommenttia. (En tiedä, onko hän kuollut vai elossa tällä hetkellä, joten ehkä minun täytyy pyytää anteeksi taivaassa). Olen itse pahin viholliseni ja olen varma, että hän antoi minulle anteeksi, sillä tiedän hänen kasvojensa ilmeestä, että sanomani loukkasi häntä, mutta hän oli liian hyvätahtoinen vastatakseen.
Mutta olen käyttänyt tuota syntiä kehittääkseni suurempaa herkkyyttä sille, kuinka sanani ja motiivini saattaisivat korottaa minua samalla kun ne lannistavat toisia. Olen käyttänyt sitä vahtiakseni ylpeyttä ja loukkaavaa sarkasmia, ennen kuin se tulee suustani ulos. Synti ja anteeksiantamisen armo ovat yhdessä tuon tapahtuman muistossa.
Saatamme ihmetellä, miksi Herra valitsi meidät.
Roomalainen nimeltä Vegetius, joka kuoli vuonna 383, tutki sitä, miksi ensimmäisen vuosisadan roomalainen armeija oli voittamaton. Hänen omaan aikaansa tultaessa 300 vuotta myöhemmin armeija oli täynnä aristokraatteja, hallituksen virkamiesten poikia, joilla ei ollut ollut kunnon työtä koko elämänsä aikana. He varttuivat ylellisyydessä ja tultaessa 300 jKr. puoliväliin armeija oli heikentynyt ja sen tuloksena Rooman valtakunta oli kuihtumassa.
Hän havaitsi, että ensimmäisellä vuosisadalla Rooman armeija koostui miehistä, joilla oli rankka elämä. Tarkoituksellisesti etsittiin miehiä, jotka työskentelivät pelloilla ja ammattialoilla, jotka olivat varttuneet tehden työtä kaikenlaisessa säässä, rähinöitsijöitä, tappelijoita, yhteiskunnan karkeinta kerrosta. Tarvittiin miehiä, jotka voivat kestää hyytävää kylmyyttä ja kesän kuumuutta, ja jotka olivat tottuneita pitkiin ja ankariin päiviin. Tarvittiin miehiä, jotka kykenivät työskentelemään ollessaan nälkäisiä ja janoisia. Heistä tuli parhaita sotilaita ja se oli suora syy siihen, että roomalainen armeija oli maailman paras.
Paavali kehotti Timoteusta 'kärsimään vaivaa niin kuin… sotamies' 2. Tim. 2: 3–6:ssa, ja harjoittelemaan kuin urheilija ja työskentelemään kuin maanviljelijä.
Herra valitsi sinut tarkoituksellisesti, koska tunnet synnin. Sana 'vaiva' jakeessa 3 on kreikan sana 'sunkakopatheo'. Sana 'sun' tai 'syn' tarkoittaa jonkin kanssa, ja kakopatheo tarkoittaa 'kärsiä vahinkoa'. Paavali kehottaa Timoteusta 'kärsimään vahinkoa kanssani' sotilaana Kristuksessa. Onko sinulla joku läheinen ystävä, joka voi samastua joko menneisyyden tai tähän hetken vaikeuksiisi kuten Paavali ja Timoteus? Seuraavaksi Paavali sanoo: "Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu elatuksen toimiin, sillä hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet palkannut."
Kreikan sana 'toimille' (elatuksen/tämän elämän) on sana 'pragmateia'. Saamme siitä englannin sanan 'pragmatic' (pragmaattinen, käytännöllinen) siitä. Se tarkoittaa 'elämän jokapäiväiset toimet', toisin sanoen kukaan sotilas ei huolehdi sellaisesta elämästä, jota siviili voisi elää. Sotilaan elämä on erilaista, se keskittyy elämiseen sotilaana. Vegetius myös havaitsi ensimmäisen vuosisadan roomalaisten sotajoukkojen leiriytyvän kaupungin ulkopuolelle, eikä sotilaiden sallittu mennä kaupunkiin muuten kuin toimeksiantoa suorittamaan. Jos näet jonkun kristityn elävän maailman tavoin, hän on menettänyt (ymmärryksen) tai hän ei ole koskaan tiennyt, että on erilainen, hän ei ole siviili Herran silmissä. Timoteus olisi ymmärtänyt nuo sanojen antamat kuvat, itse asiassa Paavali sanoi jakeessa 7: Herra on antava sinulle ymmärrystä siihen mitä sanon.
Syy siihen, miksi Herra valitsi sinut, on että sinulla on ollut rankka elämä.
Menneisyytemme muistaminen ilman että muistaa myös Hänen laupeutensa ja armonsa meitä kohtaan, on kidutusta. Ne täytyy pitää yhdessä siinä tarkoituksessa, että keskittyy käsillä olevaan tehtävään. Olemme kuin sotilaita, urheilijoita ja maanviljelijöitä Herralle. Emme enää ole vain siviilejä, jotka puuhaamme omia asioitamme siten kuten haluamme. Meidän kohdallamme, joilla on Kristus meissä, me olemme tietoiset siitä, että pidämme Häntä mukanamme, minne sitten menemmekin: töihin, leikkeihin, huvituksiin, vapaa-aikaan, lomalle, perheen yhteiseen aikaan. Kristus on meissä ja meidän täytyy kantaa tuota tietoisuutta. Se auttaa meitä keskittymään. Meille Uuden testamentin todellisuudessa ei ole sellaista asiaa kuin maallinen. Kaikki se mitä olemme, kaikki se mitä meillä on, kaikki se, mitä teemme, on pyhää. Kristus on meissä, kaikki se mikä meillä on, on Häneltä.
Paavali kehotti Timoteusta kestämään vaikeuksia hänen kanssaan niin kuin sotilas, ei sotkeutumaan elämän siviiliasioihin, olemaan keskittynyt Jumalaan ja Hänen kansaansa, että hän voisi miellyttää Häntä, joka kutsui hänet olemaan sotilas. Ensimmäisellä vuosisadalla sotilailla oli sponsoreita, värvääjiä, voisimme nykyään sanoa. Heidän vastuullaan oli löytää ja värvätä parhaat mahdolliset sotilaat Roomalle ihmisistä rosoisimpien joukosta. Paavali kertoo Timoteukselle, että Herra on hänen värvääjänsä ja sponsorinsa. Sama koskee meitäkin. Jeesus värväsi meidät ruumiiseensa, koska meillä on ollut rankka elämä; me tunnemme synnin. Me tunnemme vaikeudet. Me tunnemme loukkaantumisen. Jeesus etsi meidät. Tarkoituksellisesti. Hänellä on suunnitelma. Hänellä on tarkoitus. Hänellä on tulevaisuus.
Paavali kehotti Timoteusta myös harjoittelemaan kuin urheilija.
Timoteus ymmärsi välittömästi myös tämän kehotuksen. Ensimmäisen vuosisadan urheilija tuli kadulta kuntosalille. Hän otti pois kaikki vaatteensa, kuten meiltä on riisuttu meidän oma vanhurskautemme. Sen jälkeen valmentaja hieroi oliiviöljyä täysin alastomana olevan urheilijan ihoon, sitten lähetti tämän saunaan kuivaan löylyyn antaakseen öljyn imeytyä ja niin tämän lihakset saattoivat rentoutua. Sitten hän palasi hierontapöydälle saadakseen lisää öljyä, sen jälkeen takaisin saunaan.
Ennen harjoitusta tai urheilutapahtumaa valmentaja sitten levitti vahamaista oliiviöljyä urheilijan iholle. Tämä paksu, laardin kaltainen geeli peitti urheilijan kiireestä kantapäähän tarkoituksessa, että hänestä tulisi vastustajalleen liukas. Jos et tähän mennessä ole nähnyt: Herra on tuo valmentaja, öljy on Pyhä Henki ja paksu öljy on se voitelu, joka tulee päällemme, kun olemme vaikeassa tilanteessa – se on tilapäinen voitelu, Jumalan läsnäolo, viedäkseen meidät taistelun läpi.
Kilpailun jälkeen urheilija palasi salille ja valmentaja kuori kaiken öljyn hänestä pois, jotta se voitiin puhdistaan ja kierrättää seuraavaa taistelua varten. Sitten taas mentiin saunaan viimeisen kuorinnan ja normaalin oliiviöljyn levittämisen jälkeen. Jakeessa 7 sanotaan, että urheilijan (kilpailijan) täytyy 'kilpailla sääntöjen mukaisesti'. Pietari kirjoitti* suunnilleen tähän samaan aikaan, että meidän täytyy ensin lisätä uskoomme moraalista erinomaisuutta, tietoa, itsehillintää, johdonmukaisuutta tuossa itsehillinnässä, jumalisuutta, joka on kattava piirre elämässä Kristuksessa, veljellistä rakkautta ja ehdotonta rakkautta. Nuo ovat niitä 'sääntöjä', luonnekysymyksiä. Herrassa ei ole mitään petkuttamista, meidän täytyy olla suoraselkäisiä, moraalisia, eettisiä. Olemme kuin tuo urheilija, riisuttuja omasta vaatetuksestamme, puettuja Hengessä Pyhällä Hengellä ja Jumalan läsnäololla – mädännäisyys vaarantaisi meidän verhoamisemme. *2. Piet. 1: 5-8 (suomennos tässä)
Eräs lähetystyöntekijäystäväni Kairossa kertoi minulle tuntemastaan nuoresta naisesta. Tuo nuori nainen Kairossa, Egyptissä tuli kristityksi ja hänen isänsä sai sen selville. Tämä hakkasi hänet, riisti kaikki naisen vaatteet hänen yltään ja heitti hänet ulos ovesta. Hän juoksi ystäviensä luo katuja pitkin monta korttelia täysin alastomana. Kun hän juoksi ovesta sisään, häntä nolotti niin oma alastomuutensa, mutta hänen ystävänsä ja kadulla olleet ihmiset kaikki todistivat, että itse asiassa hän oli ollut verhoutuneena kevyeen, valkoiseen, hulmuavaan vaatteeseen eikä ollut lainkaan alaston. Uutisten levitessä saatiin kuulla, ettei yksikään ihminen, joka oli nähnyt hänen juoksevan katua pitkin, nähnyt hänen alastomuuttaan; he kaikki olivat nähneet hänet verhottuna tuohon kevyeen valkoiseen vaatteeseen. Tuo vaate hävisi, kun naisen ystävä antoi hänelle joitakin omia vaatteitaan ja nainen puki ne päälleen yksityisesti. Meidät on verhottu valoon. Meidät on verhottu Hengen öljyllä.
Kyllä, Herra on meidän värvääjämme ja valmentajamme. Unohdamme sen, mitä olimme, mutta oppimiemme läksyjen tähden me pidämme noita muistoja tärkeinä ja kestämme vaikeita aikoja, mutta nyt meillä on Jumalan läsnäolo meissä, yllämme ja kaikkialla ympärillämme.
Viimeinen Paavalin Sanoma asia oli kehotus tehdä työtä kuin maanviljelijä JA syötä istuttamasi vihannekset. Toisin sanoen teemme niin kuin sanomme. Se on ankaraa työtä, Paavali tunnusti.
Nämä asiat ovat prosesseja, jotka auttavat meitä sekä unohtamaan että muistamaan menneisyytemme. Onnistumme ja epäonnistumme. Opimme menneisyydestämme ja jokaiseen menneisyyden muistoon täytyy liittyä muisto Hänen rakkaudestaan, armostaan ja anteeksiantamuksestaan. Usko tuo armo ja rakkaus, jonka Paavali kirjoitti Ef. 3:20:ssä voivan tehdä 'monin verroin enemmän kuin ymmärrämme' (mielessämme).
Riennä kohti päämäärää, johon sinut on taivaallisella kutsumisella kutsuttu Kristuksessa...se on prosessi, eikä kukaan meistä ole täydellinen eikä kukaan ole saavuttanut sitä. Mutta riennämme eteenpäin...
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Menneen unohtaminen ja eteenpäin liikkuminen? Osa 3/3
Hei kaikki,
Olin ja pysyn edelleen oman itseni pahimpana vihollisena. Ennen moitin itseäni siitä, mutta nyt olen siitä kiitollinen. Ymmärrän Paavalia, joka viittasi menneisyyden synteihinsä Room. 7:ssä, 1. Kor. 15:ssä, Gal. 1:ssä, Fil. 3:ssa sekä 1. Tim. 1:ssä samalla kun hän myös kirjoitti siitä suuresta laupeudesta, jota Herra hänelle osoitti. Luulen meidän voivan samaistua.
Se, että olen itse pahin viholliseni tarkoittaa, että tutkin itseäni, ajatuksiani, tekojani koko ajan. En etsi syntiä, mutta kylläkin 'skannaan' henkeni puhuessani tai kirjoittaessani, jos olisin tehnyt jotakin vääryyttä tai jonkin hairahduksen. Sen takia, jos minulla ei ole ollut tilaisuutta korjata välejäni jonkun kanssa, se vaivaa minua vielä tänäänkin.
Lähes 30 vuotta sitten olimme syömässä ystävien kanssa eräässä ravintolassa ja nähdessäni ystäväni tilaavan miekkakalaa huomautin siitä, kuinka miekkakalat ovat uhanalaisia ja ruokateollisuus etsi vaihtoehtoja. Tunsin NIIN suurta murhetta sisäisesti, sillä olin esittänyt tuon huomautuksen pieneltä osaltaan siksi, että saisin hänet tietoiseksi siitä, että hän söi uhanalaista lajia, ja se sai hänen olonsa tuntumaan epämukavalta. Ei ollut minun asiani tehdä niin ja vielä tänäänkin, jos näkisin hänet, pyytäisin anteeksi tuota niin kauan aikaa sitten esittämääni kommenttia. (En tiedä, onko hän kuollut vai elossa tällä hetkellä, joten ehkä minun täytyy pyytää anteeksi taivaassa). Olen itse pahin viholliseni ja olen varma, että hän antoi minulle anteeksi, sillä tiedän hänen kasvojensa ilmeestä, että sanomani loukkasi häntä, mutta hän oli liian hyvätahtoinen vastatakseen.
Mutta olen käyttänyt tuota syntiä kehittääkseni suurempaa herkkyyttä sille, kuinka sanani ja motiivini saattaisivat korottaa minua samalla kun ne lannistavat toisia. Olen käyttänyt sitä vahtiakseni ylpeyttä ja loukkaavaa sarkasmia, ennen kuin se tulee suustani ulos. Synti ja anteeksiantamisen armo ovat yhdessä tuon tapahtuman muistossa.
Saatamme ihmetellä, miksi Herra valitsi meidät.
Roomalainen nimeltä Vegetius, joka kuoli vuonna 383, tutki sitä, miksi ensimmäisen vuosisadan roomalainen armeija oli voittamaton. Hänen omaan aikaansa tultaessa 300 vuotta myöhemmin armeija oli täynnä aristokraatteja, hallituksen virkamiesten poikia, joilla ei ollut ollut kunnon työtä koko elämänsä aikana. He varttuivat ylellisyydessä ja tultaessa 300 jKr. puoliväliin armeija oli heikentynyt ja sen tuloksena Rooman valtakunta oli kuihtumassa.
Hän havaitsi, että ensimmäisellä vuosisadalla Rooman armeija koostui miehistä, joilla oli rankka elämä. Tarkoituksellisesti etsittiin miehiä, jotka työskentelivät pelloilla ja ammattialoilla, jotka olivat varttuneet tehden työtä kaikenlaisessa säässä, rähinöitsijöitä, tappelijoita, yhteiskunnan karkeinta kerrosta. Tarvittiin miehiä, jotka voivat kestää hyytävää kylmyyttä ja kesän kuumuutta, ja jotka olivat tottuneita pitkiin ja ankariin päiviin. Tarvittiin miehiä, jotka kykenivät työskentelemään ollessaan nälkäisiä ja janoisia. Heistä tuli parhaita sotilaita ja se oli suora syy siihen, että roomalainen armeija oli maailman paras.
Paavali kehotti Timoteusta 'kärsimään vaivaa niin kuin… sotamies' 2. Tim. 2: 3–6:ssa, ja harjoittelemaan kuin urheilija ja työskentelemään kuin maanviljelijä.
Herra valitsi sinut tarkoituksellisesti, koska tunnet synnin. Sana 'vaiva' jakeessa 3 on kreikan sana 'sunkakopatheo'. Sana 'sun' tai 'syn' tarkoittaa jonkin kanssa, ja kakopatheo tarkoittaa 'kärsiä vahinkoa'. Paavali kehottaa Timoteusta 'kärsimään vahinkoa kanssani' sotilaana Kristuksessa. Onko sinulla joku läheinen ystävä, joka voi samastua joko menneisyyden tai tähän hetken vaikeuksiisi kuten Paavali ja Timoteus? Seuraavaksi Paavali sanoo: "Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu elatuksen toimiin, sillä hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet palkannut."
Kreikan sana 'toimille' (elatuksen/tämän elämän) on sana 'pragmateia'. Saamme siitä englannin sanan 'pragmatic' (pragmaattinen, käytännöllinen) siitä. Se tarkoittaa 'elämän jokapäiväiset toimet', toisin sanoen kukaan sotilas ei huolehdi sellaisesta elämästä, jota siviili voisi elää. Sotilaan elämä on erilaista, se keskittyy elämiseen sotilaana. Vegetius myös havaitsi ensimmäisen vuosisadan roomalaisten sotajoukkojen leiriytyvän kaupungin ulkopuolelle, eikä sotilaiden sallittu mennä kaupunkiin muuten kuin toimeksiantoa suorittamaan. Jos näet jonkun kristityn elävän maailman tavoin, hän on menettänyt (ymmärryksen) tai hän ei ole koskaan tiennyt, että on erilainen, hän ei ole siviili Herran silmissä. Timoteus olisi ymmärtänyt nuo sanojen antamat kuvat, itse asiassa Paavali sanoi jakeessa 7: Herra on antava sinulle ymmärrystä siihen mitä sanon.
Syy siihen, miksi Herra valitsi sinut, on että sinulla on ollut rankka elämä.
Menneisyytemme muistaminen ilman että muistaa myös Hänen laupeutensa ja armonsa meitä kohtaan, on kidutusta. Ne täytyy pitää yhdessä siinä tarkoituksessa, että keskittyy käsillä olevaan tehtävään. Olemme kuin sotilaita, urheilijoita ja maanviljelijöitä Herralle. Emme enää ole vain siviilejä, jotka puuhaamme omia asioitamme siten kuten haluamme. Meidän kohdallamme, joilla on Kristus meissä, me olemme tietoiset siitä, että pidämme Häntä mukanamme, minne sitten menemmekin: töihin, leikkeihin, huvituksiin, vapaa-aikaan, lomalle, perheen yhteiseen aikaan. Kristus on meissä ja meidän täytyy kantaa tuota tietoisuutta. Se auttaa meitä keskittymään. Meille Uuden testamentin todellisuudessa ei ole sellaista asiaa kuin maallinen. Kaikki se mitä olemme, kaikki se mitä meillä on, kaikki se, mitä teemme, on pyhää. Kristus on meissä, kaikki se mikä meillä on, on Häneltä.
Paavali kehotti Timoteusta kestämään vaikeuksia hänen kanssaan niin kuin sotilas, ei sotkeutumaan elämän siviiliasioihin, olemaan keskittynyt Jumalaan ja Hänen kansaansa, että hän voisi miellyttää Häntä, joka kutsui hänet olemaan sotilas. Ensimmäisellä vuosisadalla sotilailla oli sponsoreita, värvääjiä, voisimme nykyään sanoa. Heidän vastuullaan oli löytää ja värvätä parhaat mahdolliset sotilaat Roomalle ihmisistä rosoisimpien joukosta. Paavali kertoo Timoteukselle, että Herra on hänen värvääjänsä ja sponsorinsa. Sama koskee meitäkin. Jeesus värväsi meidät ruumiiseensa, koska meillä on ollut rankka elämä; me tunnemme synnin. Me tunnemme vaikeudet. Me tunnemme loukkaantumisen. Jeesus etsi meidät. Tarkoituksellisesti. Hänellä on suunnitelma. Hänellä on tarkoitus. Hänellä on tulevaisuus.
Paavali kehotti Timoteusta myös harjoittelemaan kuin urheilija.
Timoteus ymmärsi välittömästi myös tämän kehotuksen. Ensimmäisen vuosisadan urheilija tuli kadulta kuntosalille. Hän otti pois kaikki vaatteensa, kuten meiltä on riisuttu meidän oma vanhurskautemme. Sen jälkeen valmentaja hieroi oliiviöljyä täysin alastomana olevan urheilijan ihoon, sitten lähetti tämän saunaan kuivaan löylyyn antaakseen öljyn imeytyä ja niin tämän lihakset saattoivat rentoutua. Sitten hän palasi hierontapöydälle saadakseen lisää öljyä, sen jälkeen takaisin saunaan.
Ennen harjoitusta tai urheilutapahtumaa valmentaja sitten levitti vahamaista oliiviöljyä urheilijan iholle. Tämä paksu, laardin kaltainen geeli peitti urheilijan kiireestä kantapäähän tarkoituksessa, että hänestä tulisi vastustajalleen liukas. Jos et tähän mennessä ole nähnyt: Herra on tuo valmentaja, öljy on Pyhä Henki ja paksu öljy on se voitelu, joka tulee päällemme, kun olemme vaikeassa tilanteessa – se on tilapäinen voitelu, Jumalan läsnäolo, viedäkseen meidät taistelun läpi.
Kilpailun jälkeen urheilija palasi salille ja valmentaja kuori kaiken öljyn hänestä pois, jotta se voitiin puhdistaan ja kierrättää seuraavaa taistelua varten. Sitten taas mentiin saunaan viimeisen kuorinnan ja normaalin oliiviöljyn levittämisen jälkeen. Jakeessa 7 sanotaan, että urheilijan (kilpailijan) täytyy 'kilpailla sääntöjen mukaisesti'. Pietari kirjoitti* suunnilleen tähän samaan aikaan, että meidän täytyy ensin lisätä uskoomme moraalista erinomaisuutta, tietoa, itsehillintää, johdonmukaisuutta tuossa itsehillinnässä, jumalisuutta, joka on kattava piirre elämässä Kristuksessa, veljellistä rakkautta ja ehdotonta rakkautta. Nuo ovat niitä 'sääntöjä', luonnekysymyksiä. Herrassa ei ole mitään petkuttamista, meidän täytyy olla suoraselkäisiä, moraalisia, eettisiä. Olemme kuin tuo urheilija, riisuttuja omasta vaatetuksestamme, puettuja Hengessä Pyhällä Hengellä ja Jumalan läsnäololla – mädännäisyys vaarantaisi meidän verhoamisemme. *2. Piet. 1: 5-8 (suomennos tässä)
Eräs lähetystyöntekijäystäväni Kairossa kertoi minulle tuntemastaan nuoresta naisesta. Tuo nuori nainen Kairossa, Egyptissä tuli kristityksi ja hänen isänsä sai sen selville. Tämä hakkasi hänet, riisti kaikki naisen vaatteet hänen yltään ja heitti hänet ulos ovesta. Hän juoksi ystäviensä luo katuja pitkin monta korttelia täysin alastomana. Kun hän juoksi ovesta sisään, häntä nolotti niin oma alastomuutensa, mutta hänen ystävänsä ja kadulla olleet ihmiset kaikki todistivat, että itse asiassa hän oli ollut verhoutuneena kevyeen, valkoiseen, hulmuavaan vaatteeseen eikä ollut lainkaan alaston. Uutisten levitessä saatiin kuulla, ettei yksikään ihminen, joka oli nähnyt hänen juoksevan katua pitkin, nähnyt hänen alastomuuttaan; he kaikki olivat nähneet hänet verhottuna tuohon kevyeen valkoiseen vaatteeseen. Tuo vaate hävisi, kun naisen ystävä antoi hänelle joitakin omia vaatteitaan ja nainen puki ne päälleen yksityisesti. Meidät on verhottu valoon. Meidät on verhottu Hengen öljyllä.
Kyllä, Herra on meidän värvääjämme ja valmentajamme. Unohdamme sen, mitä olimme, mutta oppimiemme läksyjen tähden me pidämme noita muistoja tärkeinä ja kestämme vaikeita aikoja, mutta nyt meillä on Jumalan läsnäolo meissä, yllämme ja kaikkialla ympärillämme.
Viimeinen Paavalin Sanoma asia oli kehotus tehdä työtä kuin maanviljelijä JA syötä istuttamasi vihannekset. Toisin sanoen teemme niin kuin sanomme. Se on ankaraa työtä, Paavali tunnusti.
Nämä asiat ovat prosesseja, jotka auttavat meitä sekä unohtamaan että muistamaan menneisyytemme. Onnistumme ja epäonnistumme. Opimme menneisyydestämme ja jokaiseen menneisyyden muistoon täytyy liittyä muisto Hänen rakkaudestaan, armostaan ja anteeksiantamuksestaan. Usko tuo armo ja rakkaus, jonka Paavali kirjoitti Ef. 3:20:ssä voivan tehdä 'monin verroin enemmän kuin ymmärrämme' (mielessämme).
Riennä kohti päämäärää, johon sinut on taivaallisella kutsumisella kutsuttu Kristuksessa...se on prosessi, eikä kukaan meistä ole täydellinen eikä kukaan ole saavuttanut sitä. Mutta riennämme eteenpäin...
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed