Forgetting the past and moving forward? 2/3
Menneen unohtaminen ja eteenpäin liikkuminen? Osa 2/3
Hei kaikki,
Kuten viime viikolla tutkittiin, Paavalista tuntui siltä kuin hänen elämänsä olisi ollut ‘ektroma', keskenmennyt, abortoitu, epätahdissa muun Kristuksen ruumiin kanssa. Se ei ole epätavallinen tunne, olipa sitten kyse syntymäjärjestyksestä useiden lasten joukossa tai ehkä oli tuo 'yllätys-' raskaus äidillesi hänen ollessaan nelikymppinen ja tunnet, ettei hän oikeastaan halunnut sinua, tai ehkä tunsit Herran, lankesit pois ja tulit takaisin tuntien, että sinulta on jäänyt väliin Jumalan tahto enimmän osan elämästäsi.
Tunsin miehen, joka otti esiin menneisyytensä jokaisessa keskustelussa ja joka ponnisteli antaakseen itselleen anteeksi. Hän oli tuntenut Herran, lähtenyt pois muutaman vuoden ajaksi, jolloin hän teki niitä tavallisia asioita, joita maailmalliset ihmiset tekevät, sen jälkeen hän tuli takaisin Herran luo.
Hän ei ponnistellut sen kanssa, millaista hänen elämänsä oli ollut ennen kuin Hän oppi tuntemaan Herran, hän ponnisteli sen kanssa, mitä oli tehnyt opittuaan tuntemaan Hänet. Hän ei kyennyt antamaan itselleen anteeksi sitä, että oli lähtenyt pois joksikin aikaa. Lopulta ymmärsin: Hänellä oli enemmän uskoa syntiinsä kuin Herran anteeksiantamiseen. Sen tähden hän etsi Raamatun kohtia, jota tukivat hänen pelkoaan. Sen sijaan, että hän olisi etsinyt Raamatun kohtia armosta ja anteeksiantamisesta, hän etsi kaikkea sellaista, joka puhui tuomituksi tulemisesta ja Herrasta poispäin kääntymisestä. Hän etsi syitä tullakseen torjutuksi. Tajusin eräänä päivänä, että hänellä oli enemmän uskoa syntiinsä kuin Herran pelastavaan armoon ja anteeksiantamiseen.
Hänen nähdessään sen kaikki muuttui. Hän teki yksinkertaisen muutoksen sydämessään lakata väittelemästä Jumalan rakkautta ja anteeksiantamista vastaan ja lopulta tuli rauhaan. Nyt hänen ponnistelunsa oli uskoa, että armo oli niin ihmeellistä, niin kaikenkattavaa, se ylitti minkä tahansa synnin, jonka hän oli tehnyt, oli tekemässä tai voisi tehdä, että hän oli kyynelten vallassa.
Kuinka tuntisimme Hänen armonsa syvyydet, jos emme säilyttäisi muistoissamme syntimme syvyyksiä?
Lk. 7:36–50:ssa, ja erityisesti jakeissa 44–50 löydämme Jeesuksen aterioimassa Simon-nimisen fariseuksen kanssa. Paikalle tuli nainen, joka voiteli Jeesuksen jalat voiteella ja pyyhki ne hiuksillaan ja suuteli Hänen jalkojaan.
Simon ajatteli, että jos tämä mies olisi profeetta, Hän tietäisi naisen olevan syntinen. Jeesus käyttäen vastakohtaisuuksia kuten Hän niin usein teki (ja tekee) sanoi opetuksessaan Simonille: Et tarjonnut tavanmukaisesti vettä jalkojeni pesemiseksi astuessani kotiisi, mutta tämä nainen on pyyhkinyt jalkani kyynelillään. Et tarjonnut tavanmukaista öljyä siistiytymiseen astuessani kotiisi, mutta tämä nainen on voidellut jalkani voiteella. Et tervehtinyt minua tavanmukaisella suudelmalla (poskelle), kun astuin kotiisi, mutta tämä nainen ei ole lakannut suutelemasta jalkojani
Jakeessa 47 Jeesus huomautti: Naiselle on annettu paljon anteeksi, joten hän on rakastanut (Minua) paljon. Mutta se, jolle annetaan vähän, hän rakastaa (Minua) vain vähän. (Kreikan sana 'oligos', vähäpätöinen, pikkuinen)
Ne, joille on annettu anteeksi synnin syvyydet, rakastavat Herraa siinä suhteessa. Se tarkoittaa, että usein he myös ponnistelevat itselleen anteeksi antamisessa, KOSKA he tuntevat syntinsä syvyydet. Se on hyvä asia – sillä nyt me tunnemme armon, rakkauden ja anteeksiantamisen ja pidämme näitä kahta vastakkaisuutta muistoissamme. Juudas kirjoitti jakeessa neljä: "Älkää kääntäkö Jumalan armoa 'irstaudeksi', tai sanoisimme modernilla kielellä näin: Älkää kääntäkö Jumalan armoa luvaksi tehdä syntiä. Antakaamme muistojemme menneisyydestä tulla pidetyiksi lähellä sydämessämme, mutta Hänen armonsa ja rakkautensa vielä lähempänä. Juuri Hänen armonsa ja rakkautensa motivoivat meitä elämään vanhurskasta elämää.
Miksi Jumala jättää meille ne muistot?
Se kyllä vaikuttaa ristiriitaiselta: Jumala antaa anteeksi ja unohtaa, mutta jättää meille sisällemme muistot kirkkaissa väreissä!
Voimme lukea, että Jumala antaa anteeksi ja unohtaa, mutta Hän jättää meille muistomme useasta syystä. Yksi on oppia menneisyydestä, jotta emme mene siihen takaisin. 1. Kor. 10: 6 ja 11:ssa Paavali sanoo, että Israelille tapahtuneet asiat tapahtuivat esimerkkeinä meille, jotta emme seuraa heidän epäuskon esimerkkiään. Meillä on muistomme, joten menneisyytemme voi näyttää meille virheemme ja syntimme, jotta emme toista niitä.
Useimmissa muistoissa on mukana ihmisiä, jotka ovat meitä satuttaneet tai me olemme satuttaneet heitä, mikä auttaa meitä prosessoimaan historiaamme raamatullisen totuuden valossa.
Juuri se tosiasia, että tunnemme sekä synnin että armon, vahingon että parantumisen, antaa meille välineet tulkita asianmukaisella tavalla Isän viisautta ja tahtoa elämässämme. Jos tuntisimme vain tuomitsemisen, silloin tulkitsisimme kaiken meille sanotun ja tehdyn tuomisemisemisen, itsesyytösten ja sellaisten tuntemusten kautta, ettemme ole riittävän hyviä tai että meiltä puuttuu aina jotakin. Se, että tunnemme armon ja ehdottoman rakkauden, sallii meidän tasapainottaa taipumuksiamme tuomita itsemme ilman syytä.
Näemme nuorena oppimani ja siitä lähtien sen mukaan elämäni totuuden 1. Joh. 3: 19-21: ssa. " Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan." Seurakuntakulttuuri on niin sellaisen syyllisyyden ja tuomitsemisen kyllästämä, joka pitää lampaat kurissa ja saa ne palaamaan joka viikko, että Uuden testamentin totuus näyttää vieraalta meille, oudommalta uudelta opilta.
Mutta jos säilytät herkkyyden hengellesi ja uudesti syntyneen henkesi Jumalan Hengen luonteelle, niin silloin kun olet tehnyt syntiä, tunnet tuon piston hengessäsi. Tunnet tuon raskaan tunteen, tuon murheen hengessäsi. Mielesi ei tarvitse keksiä syyllisyyttä, tunnet sen syvällä hengessäsi. Se tuntuu kuin ruhjeelta hengessäsi ja mielesi huomaa sen ja päättelee, että toimit väärin, teit syntiä. Keskity siihen, että olet herkkä Hänelle hengessäsi ja tajua, että Hän on täysin kykenevä kertomaan sinulle, kun olet tehnyt syntiä.
Saatat olla ainoa pelastunut ihminen perheessäsi,
Mikä tarkoittaa, että Isä on sijoittanut sinut strategisesti perheeseesi rukoilemaan heidän puolestaan. Mutta vastuu heidän puolestaan rukoilemisesta ei ole ylläsi yksinkertaisesti syntymän kautta, vaan niiden hyvin ja huonojen muistojen kautta, joita olet saanut syntymällä tuohon tiettyyn perheeseen. Synnyit tuohon uskosta osattomaan perheeseen ja sitten olit ensimmäinen, joka syntyi uudesti, jotta Jumalalla sinun Isälläsi voisi olla esirukoilija, joka toisi heitä Hänen eteensä, jotta Hän voisi myös pelastaa heidät. Olet erityinen. Sinulla on erityinen paikka perheessäsi ja Isän edessä. Sinulla on täysimääräisin tieto perheesi hyvästä, pahasta ja rumasta historiasta ja Isä käyttää sitä, jotta voit rukoilla heidän puolestaan, että Hän voisi pelastaa heidät myöhempänä ajankohtana.
Ensi viikolla, miksi sinulla on ollut niin rankka elämä, Jumalan näkökulmasta, ja lisää. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Menneen unohtaminen ja eteenpäin liikkuminen? Osa 2/3
Hei kaikki,
Kuten viime viikolla tutkittiin, Paavalista tuntui siltä kuin hänen elämänsä olisi ollut ‘ektroma', keskenmennyt, abortoitu, epätahdissa muun Kristuksen ruumiin kanssa. Se ei ole epätavallinen tunne, olipa sitten kyse syntymäjärjestyksestä useiden lasten joukossa tai ehkä oli tuo 'yllätys-' raskaus äidillesi hänen ollessaan nelikymppinen ja tunnet, ettei hän oikeastaan halunnut sinua, tai ehkä tunsit Herran, lankesit pois ja tulit takaisin tuntien, että sinulta on jäänyt väliin Jumalan tahto enimmän osan elämästäsi.
Tunsin miehen, joka otti esiin menneisyytensä jokaisessa keskustelussa ja joka ponnisteli antaakseen itselleen anteeksi. Hän oli tuntenut Herran, lähtenyt pois muutaman vuoden ajaksi, jolloin hän teki niitä tavallisia asioita, joita maailmalliset ihmiset tekevät, sen jälkeen hän tuli takaisin Herran luo.
Hän ei ponnistellut sen kanssa, millaista hänen elämänsä oli ollut ennen kuin Hän oppi tuntemaan Herran, hän ponnisteli sen kanssa, mitä oli tehnyt opittuaan tuntemaan Hänet. Hän ei kyennyt antamaan itselleen anteeksi sitä, että oli lähtenyt pois joksikin aikaa. Lopulta ymmärsin: Hänellä oli enemmän uskoa syntiinsä kuin Herran anteeksiantamiseen. Sen tähden hän etsi Raamatun kohtia, jota tukivat hänen pelkoaan. Sen sijaan, että hän olisi etsinyt Raamatun kohtia armosta ja anteeksiantamisesta, hän etsi kaikkea sellaista, joka puhui tuomituksi tulemisesta ja Herrasta poispäin kääntymisestä. Hän etsi syitä tullakseen torjutuksi. Tajusin eräänä päivänä, että hänellä oli enemmän uskoa syntiinsä kuin Herran pelastavaan armoon ja anteeksiantamiseen.
Hänen nähdessään sen kaikki muuttui. Hän teki yksinkertaisen muutoksen sydämessään lakata väittelemästä Jumalan rakkautta ja anteeksiantamista vastaan ja lopulta tuli rauhaan. Nyt hänen ponnistelunsa oli uskoa, että armo oli niin ihmeellistä, niin kaikenkattavaa, se ylitti minkä tahansa synnin, jonka hän oli tehnyt, oli tekemässä tai voisi tehdä, että hän oli kyynelten vallassa.
Kuinka tuntisimme Hänen armonsa syvyydet, jos emme säilyttäisi muistoissamme syntimme syvyyksiä?
Lk. 7:36–50:ssa, ja erityisesti jakeissa 44–50 löydämme Jeesuksen aterioimassa Simon-nimisen fariseuksen kanssa. Paikalle tuli nainen, joka voiteli Jeesuksen jalat voiteella ja pyyhki ne hiuksillaan ja suuteli Hänen jalkojaan.
Simon ajatteli, että jos tämä mies olisi profeetta, Hän tietäisi naisen olevan syntinen. Jeesus käyttäen vastakohtaisuuksia kuten Hän niin usein teki (ja tekee) sanoi opetuksessaan Simonille: Et tarjonnut tavanmukaisesti vettä jalkojeni pesemiseksi astuessani kotiisi, mutta tämä nainen on pyyhkinyt jalkani kyynelillään. Et tarjonnut tavanmukaista öljyä siistiytymiseen astuessani kotiisi, mutta tämä nainen on voidellut jalkani voiteella. Et tervehtinyt minua tavanmukaisella suudelmalla (poskelle), kun astuin kotiisi, mutta tämä nainen ei ole lakannut suutelemasta jalkojani
Jakeessa 47 Jeesus huomautti: Naiselle on annettu paljon anteeksi, joten hän on rakastanut (Minua) paljon. Mutta se, jolle annetaan vähän, hän rakastaa (Minua) vain vähän. (Kreikan sana 'oligos', vähäpätöinen, pikkuinen)
Ne, joille on annettu anteeksi synnin syvyydet, rakastavat Herraa siinä suhteessa. Se tarkoittaa, että usein he myös ponnistelevat itselleen anteeksi antamisessa, KOSKA he tuntevat syntinsä syvyydet. Se on hyvä asia – sillä nyt me tunnemme armon, rakkauden ja anteeksiantamisen ja pidämme näitä kahta vastakkaisuutta muistoissamme. Juudas kirjoitti jakeessa neljä: "Älkää kääntäkö Jumalan armoa 'irstaudeksi', tai sanoisimme modernilla kielellä näin: Älkää kääntäkö Jumalan armoa luvaksi tehdä syntiä. Antakaamme muistojemme menneisyydestä tulla pidetyiksi lähellä sydämessämme, mutta Hänen armonsa ja rakkautensa vielä lähempänä. Juuri Hänen armonsa ja rakkautensa motivoivat meitä elämään vanhurskasta elämää.
Miksi Jumala jättää meille ne muistot?
Se kyllä vaikuttaa ristiriitaiselta: Jumala antaa anteeksi ja unohtaa, mutta jättää meille sisällemme muistot kirkkaissa väreissä!
Voimme lukea, että Jumala antaa anteeksi ja unohtaa, mutta Hän jättää meille muistomme useasta syystä. Yksi on oppia menneisyydestä, jotta emme mene siihen takaisin. 1. Kor. 10: 6 ja 11:ssa Paavali sanoo, että Israelille tapahtuneet asiat tapahtuivat esimerkkeinä meille, jotta emme seuraa heidän epäuskon esimerkkiään. Meillä on muistomme, joten menneisyytemme voi näyttää meille virheemme ja syntimme, jotta emme toista niitä.
Useimmissa muistoissa on mukana ihmisiä, jotka ovat meitä satuttaneet tai me olemme satuttaneet heitä, mikä auttaa meitä prosessoimaan historiaamme raamatullisen totuuden valossa.
Juuri se tosiasia, että tunnemme sekä synnin että armon, vahingon että parantumisen, antaa meille välineet tulkita asianmukaisella tavalla Isän viisautta ja tahtoa elämässämme. Jos tuntisimme vain tuomitsemisen, silloin tulkitsisimme kaiken meille sanotun ja tehdyn tuomisemisemisen, itsesyytösten ja sellaisten tuntemusten kautta, ettemme ole riittävän hyviä tai että meiltä puuttuu aina jotakin. Se, että tunnemme armon ja ehdottoman rakkauden, sallii meidän tasapainottaa taipumuksiamme tuomita itsemme ilman syytä.
Näemme nuorena oppimani ja siitä lähtien sen mukaan elämäni totuuden 1. Joh. 3: 19-21: ssa. " Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan." Seurakuntakulttuuri on niin sellaisen syyllisyyden ja tuomitsemisen kyllästämä, joka pitää lampaat kurissa ja saa ne palaamaan joka viikko, että Uuden testamentin totuus näyttää vieraalta meille, oudommalta uudelta opilta.
Mutta jos säilytät herkkyyden hengellesi ja uudesti syntyneen henkesi Jumalan Hengen luonteelle, niin silloin kun olet tehnyt syntiä, tunnet tuon piston hengessäsi. Tunnet tuon raskaan tunteen, tuon murheen hengessäsi. Mielesi ei tarvitse keksiä syyllisyyttä, tunnet sen syvällä hengessäsi. Se tuntuu kuin ruhjeelta hengessäsi ja mielesi huomaa sen ja päättelee, että toimit väärin, teit syntiä. Keskity siihen, että olet herkkä Hänelle hengessäsi ja tajua, että Hän on täysin kykenevä kertomaan sinulle, kun olet tehnyt syntiä.
Saatat olla ainoa pelastunut ihminen perheessäsi,
Mikä tarkoittaa, että Isä on sijoittanut sinut strategisesti perheeseesi rukoilemaan heidän puolestaan. Mutta vastuu heidän puolestaan rukoilemisesta ei ole ylläsi yksinkertaisesti syntymän kautta, vaan niiden hyvin ja huonojen muistojen kautta, joita olet saanut syntymällä tuohon tiettyyn perheeseen. Synnyit tuohon uskosta osattomaan perheeseen ja sitten olit ensimmäinen, joka syntyi uudesti, jotta Jumalalla sinun Isälläsi voisi olla esirukoilija, joka toisi heitä Hänen eteensä, jotta Hän voisi myös pelastaa heidät. Olet erityinen. Sinulla on erityinen paikka perheessäsi ja Isän edessä. Sinulla on täysimääräisin tieto perheesi hyvästä, pahasta ja rumasta historiasta ja Isä käyttää sitä, jotta voit rukoilla heidän puolestaan, että Hän voisi pelastaa heidät myöhempänä ajankohtana.
Ensi viikolla, miksi sinulla on ollut niin rankka elämä, Jumalan näkökulmasta, ja lisää. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed