Forgetting the past and moving forward? 1/3
Menneen unohtaminen ja eteenpäin liikkuminen? Osa 1/3
Hei kaikki,
Entäpä jos jokin jae, johon olet vuosia uskonut, ei sanokaan sitä, mitä olet luullut sen sanovan?
Se tarkoittaisi, että perustat odotuksesi Jumalasta johonkin sellaiseen, jonka kanssa Jumala ei tee yhteistyötä, koska Hän ei koskaan tarkoittanut kommunikoida sitä, mitä ymmärsit sen tarkoittavan. Se selittäisi sen, miksi olet tuntenut voimattomuutta ponnisteluissasi (koska Hän ei ole siinä, koska se ei ole sitä, mitä Hän sanoi).
Jae: "...tämän yhden asian teen; unohdan menneen ja kurotan eteenpäin edessä oleviin asioihin..." Fil. 3:13b (suomennos tässä)
Kreikaksi jae ei sano, että unohda mennyt. Se sanoo "laiminlyö, jätä huomiotta, älä enää huolehdi" menneisyydestä.
"...tämän yhden asian teen; laiminlyön, jätän huomiotta, en enää huolehdi menneestä, ja kurotan eteenpäin edessä oleviin asioihin..."
Tuo muuttaa tilanteen, eikö niin? Hän ei unohda, hän lyö laimin eikä enää välitä menneestä elämästään.
Monet ovat lukeneet englanninkielisiä käännöksiä ja ajattelevat, että Paavali on täysin unohtanut menneisyytensä ja että heidän pitäisi tehdä samoin. Syntyy konflikti, koska emme voi unohtaa menneisyyttä; Jumala jätti menneisyyden muistoihimme. Koemme ristiriitaa ja ihmettelemme, kuinka Jumala voi unohtaa menneisyytemme, kun me kamppailemme muistojen, syyllisyyden ja tuomion tunteiden kanssa? Yksinkertainen vastaus: Säe ei käske unohtaa, se sanoo, että älä enää huolehdi, jätä huomiotta ja laiminlyö menneisyytesi.
Tässä sanatutkimus sanasta 'unohtaa': Kreikan sana on 'epilanthanomai'. Epi-lanthano-mai koostuu osista 'epi' joka tarkoittaa 'päälle' tai 'asettaa päälle' sekä 'lanthano' joka tarkoittaa 'jäädä huomaamatta'.
Paavali pelaa sanapeliä käyttäen vastakohtaisuuksia, jotka pyörivät sanan 'epi' ympärillä sen tarkoittaessa 'päälle' tai 'asettaa päälle'. Hän sanoo, että hän asettaa itselleen tehtävän jättää huomiotta ja olla välittämättä menneisyydestä, samalla kun hän asettaa itsensä täysin kurottamaan eteenpäin niihin Kristuksessa oleviin asioihin, jotka ovat hänen edessään.
Tämän yhden asian teen: laiminlyön, jätän huomiotta, en enää välitä menneisyydestäni (epi-lanthan) ja kurotan eteenpäin (epi-kteino) edessä oleviin asioihin..."
Toisin sanoen hän sanoo kurottavansa eteenpäin Kristuksessa olevia asioita kohtia samalla intensiteetillä, kuin hän antaa menneisyytensä jäädä huomiotta, laiminlyö sen eikä enää huolehdi siitä.
Paavali ei unohtanut menneisyyttään; 1. Kor. 15: 6–10
"... Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.... kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikään kuin keskensyntynyt Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa (ekklesia/perhekokoontumista). Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen."
Voimme nähdä, ettei Paavali unohtanut menneisyyttään, mutta hän jätti sen huomiotta sen tajuamisen eduksi, että 'Jumalan armosta minä olen se, mikä olen.' Ilmaus 'kesken syntynyt' on yksi kreikan sana: ektroma. Ensimmäinen käyttöyhteys oli Rooman senaatissa, kun lakiesitys annettiin komiteassa harkittavaksi. Jos tuo ehdotettu lakiesitys hylättiin, sen sanottiin kärsineen ektroman - abortin. Lakiesitys (sen käsittely) keskeytettiin. Myöhemmin sitä käytettiin kuvaamaan raskauden abortoimista tai keskenmenoa.
Sitä käytettiin tuohon aikaan merkitsemään myös liian aikaista syntymistä, ennenaikaista, ei ennakoituna ajankohtana tapahtuvaa syntymistä. Paavali tunsi ja muisti hyvin menneen syntinsä syvyydet todeten tässä, että hänestä tuntui kuin hänen elämänsä olisi ollut keskenmeno tai sellainen, joka olisi pitänyt abortoida. Hän korosti, että hän kyllä syntyi, mutta koki olevansa sopimaton, koska niin monet muut olivat olleet Jeesuksen palvelutyön liepeillä, ja häneltä oli mennyt ohi Hänen palveltuyönsä JA Hänen ylösnousemuksensa. Yli 500 yhtäaikaisesti näki ylösnousseen Herran, mutta ei Paavali, joten hänestä tuntui siltä kuin hän olisi syntynyt väärään aikaan, eri tahdissa muihin nähden ja mikä pahempaa, hän vainosi Kristuksen ruumista.
Kuinka monesta kristitystä tuntuu samalta kuin Paavalista – taaksepäin katsoessaan he tajuavat, että heillä oli tilaisuuksia tuntea Herra, mutta näin ei tapahtunut. Tai he tunsivat Herran, sitten lankesivat takaisin syntiin, sitten palasivat Hänen luokseen kantaen syyllisyyttä ajasta, jolloin vaelsivat maailmassa. Kuinka monesta tuntuu siltä, että hänen elämänsä olisi pitänyt abortoida, että hän ei ollut oikeasti haluttu tai hän varttui kodissa, johon hän ei oikeasti kokenut kuuluvansa? Kuinka moni ei kykene unohtamaan menneisyyttään ja kuinka monen täytyy tietää, kuinka säilyttää saamansa oppi ilman siihen liittyvää kipua.
Voimme oppia Paavalin esimerkistä. Hän oli hyvin läpinäkyvä kertoessaan, että hänestä tuntui hänen elämänsä olleen ektroma – eloon jäänyt abortoitu, voisimme sanoa. Paavali päätteli Gal. 1: 15–16:ssa: " Mutta kun hän (joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja) kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia..."
Jossakin kohdassa Paavalilta täytyi loppua hänen omat konstinsa, loppua hänen vastaväitteensä sen suhteen, miksi Herra ei voinut häntä rakastaa, pelastaa, kutsua ja hän vain veti johtopäätöksen: 'Jumalan armosta olen se, mikä minä olen' ja 'Jumala näki hyväksi, että synnyin elävänä' (en ektroma). Ef. 3: 8:ssa hän sanoi: "Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo..." Hänen menneisyytensä oli jatkuvasti läsnä. Ei ollut mitään nykypäivän psykologista hölötystä siitä, että unohda vain menneisyys – ei – Paavali muista menneisyytensä, muisti sen, mistä hänet oli pelastettu, muisti sen äärimmäisen armon, joka hänelle oli annettu. SE on ratkaisu. Ei yrittää 'päästä yli' menneisyydestä, vaan nähdä se Kristuksen valkeuden valossa, ja tulla omien neuvojensa loppuun, pudota Hänen käsittämättömään armoonsa ja rakkauteensa ja levätä siinä.
Paavali kirjoittaa jopa pojalleen uskossa, Timoteukselle, ensimmäisessä kirjeessään: "...Kristus Jeesus on tullut maailmaan (tuoden Kristuksen ennalta olevaisuuden ja sen tähden Hänen ennalta tietämisensä Paavalin elämästä aiheeseen) syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin." Tämän hän kirjoitti kahdesta neljään vuotta ennen kuolemaansa, ei silloin, kun hän oli nuori Herrassa. Paavali oli hyvin tietoinen menneisyydestään ja muisti sen. 1. Tim. 1: 15
Ehkä tämä on ollut joillekuille uusi ajatus, se että Raamattu opettaa meille Paavalin elämässä, ettei meidän pidä unohtaa menneisyyttä, vaan oppia siitä, ei enää huolehtia siitä ja olla siitä tietoinen, jotta voimme jatkuvasti olla tietoisia Hänen armostaan. Sitä jaetta seuraavassa jakeessa, jonka mukaan hän oli syntisistä suurin, hän sanoi näin: "Mutta sen tähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi."
Jos (kun) kamppailemme menneisyytemme kanssa, muistakaamme Paavalin elämää. Herra tarkoituksellisesti osoitti suura pitkämielisyyttä Kristuksen ruumiin vainoajalle mallina, esimerkkinä niille meistä, jotka myöhemmin tulisivat tuntemaan Herran. Se armo, jonka olet vastaanottanut elämässä, on malli niille, jotka sinut tuntevat. Jos sinä voit pelastua, niin voivat hekin. Pohdi myös sitä, että kun Paavali kutsuttiin Felixin (prokuraattori/rahastonhoitaja) eteen Apt. 24:ssä ja Herodes Agrippa II eteen Apt. 26:ssa, hän ei julistanut heille tai yrittänyt opettaa heille mitään. Hän pelkästään esitti todistuksensa kummallekin. Meidän todistuksemme on juuri se, miksi meille on annettu anteeksi ja olemme kykeneväisiä muistamaan sen synnin, josta meidät on vapautettu.
Lakkaa katselemasta olkasi yli, lakkaa pitämästä menneisyyttä elossa – muista se kyllä, mutta muista yhtä tärkeänä se armo, jonka olet saanut.
Jos Paavali voidaan pelastaa, niin voidaan meidätkin. Jos Paavali saattoi jatkaa elämässään ja palvelutyössään muistaen samalla menneisyytensä, niin voimme mekin.
Ensi viikolla: kuinka eheydymme menneisyydestämme ja kaikesta siitä syyllisyydestä, tuomiosta ja vaurioista, jotka tulevat noista päivistä? Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Menneen unohtaminen ja eteenpäin liikkuminen? Osa 1/3
Hei kaikki,
Entäpä jos jokin jae, johon olet vuosia uskonut, ei sanokaan sitä, mitä olet luullut sen sanovan?
Se tarkoittaisi, että perustat odotuksesi Jumalasta johonkin sellaiseen, jonka kanssa Jumala ei tee yhteistyötä, koska Hän ei koskaan tarkoittanut kommunikoida sitä, mitä ymmärsit sen tarkoittavan. Se selittäisi sen, miksi olet tuntenut voimattomuutta ponnisteluissasi (koska Hän ei ole siinä, koska se ei ole sitä, mitä Hän sanoi).
Jae: "...tämän yhden asian teen; unohdan menneen ja kurotan eteenpäin edessä oleviin asioihin..." Fil. 3:13b (suomennos tässä)
Kreikaksi jae ei sano, että unohda mennyt. Se sanoo "laiminlyö, jätä huomiotta, älä enää huolehdi" menneisyydestä.
"...tämän yhden asian teen; laiminlyön, jätän huomiotta, en enää huolehdi menneestä, ja kurotan eteenpäin edessä oleviin asioihin..."
Tuo muuttaa tilanteen, eikö niin? Hän ei unohda, hän lyö laimin eikä enää välitä menneestä elämästään.
Monet ovat lukeneet englanninkielisiä käännöksiä ja ajattelevat, että Paavali on täysin unohtanut menneisyytensä ja että heidän pitäisi tehdä samoin. Syntyy konflikti, koska emme voi unohtaa menneisyyttä; Jumala jätti menneisyyden muistoihimme. Koemme ristiriitaa ja ihmettelemme, kuinka Jumala voi unohtaa menneisyytemme, kun me kamppailemme muistojen, syyllisyyden ja tuomion tunteiden kanssa? Yksinkertainen vastaus: Säe ei käske unohtaa, se sanoo, että älä enää huolehdi, jätä huomiotta ja laiminlyö menneisyytesi.
Tässä sanatutkimus sanasta 'unohtaa': Kreikan sana on 'epilanthanomai'. Epi-lanthano-mai koostuu osista 'epi' joka tarkoittaa 'päälle' tai 'asettaa päälle' sekä 'lanthano' joka tarkoittaa 'jäädä huomaamatta'.
Paavali pelaa sanapeliä käyttäen vastakohtaisuuksia, jotka pyörivät sanan 'epi' ympärillä sen tarkoittaessa 'päälle' tai 'asettaa päälle'. Hän sanoo, että hän asettaa itselleen tehtävän jättää huomiotta ja olla välittämättä menneisyydestä, samalla kun hän asettaa itsensä täysin kurottamaan eteenpäin niihin Kristuksessa oleviin asioihin, jotka ovat hänen edessään.
Tämän yhden asian teen: laiminlyön, jätän huomiotta, en enää välitä menneisyydestäni (epi-lanthan) ja kurotan eteenpäin (epi-kteino) edessä oleviin asioihin..."
Toisin sanoen hän sanoo kurottavansa eteenpäin Kristuksessa olevia asioita kohtia samalla intensiteetillä, kuin hän antaa menneisyytensä jäädä huomiotta, laiminlyö sen eikä enää huolehdi siitä.
Paavali ei unohtanut menneisyyttään; 1. Kor. 15: 6–10
"... Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.... kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikään kuin keskensyntynyt Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa (ekklesia/perhekokoontumista). Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen."
Voimme nähdä, ettei Paavali unohtanut menneisyyttään, mutta hän jätti sen huomiotta sen tajuamisen eduksi, että 'Jumalan armosta minä olen se, mikä olen.' Ilmaus 'kesken syntynyt' on yksi kreikan sana: ektroma. Ensimmäinen käyttöyhteys oli Rooman senaatissa, kun lakiesitys annettiin komiteassa harkittavaksi. Jos tuo ehdotettu lakiesitys hylättiin, sen sanottiin kärsineen ektroman - abortin. Lakiesitys (sen käsittely) keskeytettiin. Myöhemmin sitä käytettiin kuvaamaan raskauden abortoimista tai keskenmenoa.
Sitä käytettiin tuohon aikaan merkitsemään myös liian aikaista syntymistä, ennenaikaista, ei ennakoituna ajankohtana tapahtuvaa syntymistä. Paavali tunsi ja muisti hyvin menneen syntinsä syvyydet todeten tässä, että hänestä tuntui kuin hänen elämänsä olisi ollut keskenmeno tai sellainen, joka olisi pitänyt abortoida. Hän korosti, että hän kyllä syntyi, mutta koki olevansa sopimaton, koska niin monet muut olivat olleet Jeesuksen palvelutyön liepeillä, ja häneltä oli mennyt ohi Hänen palveltuyönsä JA Hänen ylösnousemuksensa. Yli 500 yhtäaikaisesti näki ylösnousseen Herran, mutta ei Paavali, joten hänestä tuntui siltä kuin hän olisi syntynyt väärään aikaan, eri tahdissa muihin nähden ja mikä pahempaa, hän vainosi Kristuksen ruumista.
Kuinka monesta kristitystä tuntuu samalta kuin Paavalista – taaksepäin katsoessaan he tajuavat, että heillä oli tilaisuuksia tuntea Herra, mutta näin ei tapahtunut. Tai he tunsivat Herran, sitten lankesivat takaisin syntiin, sitten palasivat Hänen luokseen kantaen syyllisyyttä ajasta, jolloin vaelsivat maailmassa. Kuinka monesta tuntuu siltä, että hänen elämänsä olisi pitänyt abortoida, että hän ei ollut oikeasti haluttu tai hän varttui kodissa, johon hän ei oikeasti kokenut kuuluvansa? Kuinka moni ei kykene unohtamaan menneisyyttään ja kuinka monen täytyy tietää, kuinka säilyttää saamansa oppi ilman siihen liittyvää kipua.
Voimme oppia Paavalin esimerkistä. Hän oli hyvin läpinäkyvä kertoessaan, että hänestä tuntui hänen elämänsä olleen ektroma – eloon jäänyt abortoitu, voisimme sanoa. Paavali päätteli Gal. 1: 15–16:ssa: " Mutta kun hän (joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja) kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia..."
Jossakin kohdassa Paavalilta täytyi loppua hänen omat konstinsa, loppua hänen vastaväitteensä sen suhteen, miksi Herra ei voinut häntä rakastaa, pelastaa, kutsua ja hän vain veti johtopäätöksen: 'Jumalan armosta olen se, mikä minä olen' ja 'Jumala näki hyväksi, että synnyin elävänä' (en ektroma). Ef. 3: 8:ssa hän sanoi: "Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo..." Hänen menneisyytensä oli jatkuvasti läsnä. Ei ollut mitään nykypäivän psykologista hölötystä siitä, että unohda vain menneisyys – ei – Paavali muista menneisyytensä, muisti sen, mistä hänet oli pelastettu, muisti sen äärimmäisen armon, joka hänelle oli annettu. SE on ratkaisu. Ei yrittää 'päästä yli' menneisyydestä, vaan nähdä se Kristuksen valkeuden valossa, ja tulla omien neuvojensa loppuun, pudota Hänen käsittämättömään armoonsa ja rakkauteensa ja levätä siinä.
Paavali kirjoittaa jopa pojalleen uskossa, Timoteukselle, ensimmäisessä kirjeessään: "...Kristus Jeesus on tullut maailmaan (tuoden Kristuksen ennalta olevaisuuden ja sen tähden Hänen ennalta tietämisensä Paavalin elämästä aiheeseen) syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin." Tämän hän kirjoitti kahdesta neljään vuotta ennen kuolemaansa, ei silloin, kun hän oli nuori Herrassa. Paavali oli hyvin tietoinen menneisyydestään ja muisti sen. 1. Tim. 1: 15
Ehkä tämä on ollut joillekuille uusi ajatus, se että Raamattu opettaa meille Paavalin elämässä, ettei meidän pidä unohtaa menneisyyttä, vaan oppia siitä, ei enää huolehtia siitä ja olla siitä tietoinen, jotta voimme jatkuvasti olla tietoisia Hänen armostaan. Sitä jaetta seuraavassa jakeessa, jonka mukaan hän oli syntisistä suurin, hän sanoi näin: "Mutta sen tähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi."
Jos (kun) kamppailemme menneisyytemme kanssa, muistakaamme Paavalin elämää. Herra tarkoituksellisesti osoitti suura pitkämielisyyttä Kristuksen ruumiin vainoajalle mallina, esimerkkinä niille meistä, jotka myöhemmin tulisivat tuntemaan Herran. Se armo, jonka olet vastaanottanut elämässä, on malli niille, jotka sinut tuntevat. Jos sinä voit pelastua, niin voivat hekin. Pohdi myös sitä, että kun Paavali kutsuttiin Felixin (prokuraattori/rahastonhoitaja) eteen Apt. 24:ssä ja Herodes Agrippa II eteen Apt. 26:ssa, hän ei julistanut heille tai yrittänyt opettaa heille mitään. Hän pelkästään esitti todistuksensa kummallekin. Meidän todistuksemme on juuri se, miksi meille on annettu anteeksi ja olemme kykeneväisiä muistamaan sen synnin, josta meidät on vapautettu.
Lakkaa katselemasta olkasi yli, lakkaa pitämästä menneisyyttä elossa – muista se kyllä, mutta muista yhtä tärkeänä se armo, jonka olet saanut.
Jos Paavali voidaan pelastaa, niin voidaan meidätkin. Jos Paavali saattoi jatkaa elämässään ja palvelutyössään muistaen samalla menneisyytensä, niin voimme mekin.
Ensi viikolla: kuinka eheydymme menneisyydestämme ja kaikesta siitä syyllisyydestä, tuomiosta ja vaurioista, jotka tulevat noista päivistä? Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed