John and Barb's testimonies, 6/6
Johnin ja Barbin todistukset, osa 6/6
Hei kaikki,
Tämä osa on normaalia vähän pidempi, mutta toivon sen olevan avuksi. Kun olimme tuossa pikkukaupungissa Coloradon preerialla, Herra vieraili luonamme monet kerrat opettaen meille monia asioita; kirjassa Pursuing the Seasons of God kerrotaan joistakin niistä.
Tuo tammikuu, jolloin palkkamme oli 15 dollaria
Barb käytti taidokkaasti pienimmänkin talossa olevan ruoan murusen, yhdistellen tarvikkeita niin, että pojat eivät koskaan tienneet, kuinka tyhjät hyllymme olivat. Mutta eräänä päivänä neljän aikaan iltapäivällä/kello 16 hän sanoi minulle äärimmäisen turhautuneena: "Kello on neljä ja minun täytyy aloittaa päivällisen valmistaminen 16.30, eikä meillä ole mitään, kirjaimellisesti yhtään mitään syötävää talossa. Mitä aiot tehdä asialle?"
Sanoin hänelle tyynesti, että olin tarkastanut sydämestäni ja tiesin olevani keskellä Herran tahtoa. Jeesus sanoi Matt. 6:ssa, ettei pidä olla huolissaan siitä mitä syödä tai mitä pukea päälleen, sillä Isä huolehtii siitä, joten Hän tulee pitämään asiasta huolen. Barb sai rauhan sisälleen nopeasti ja siinä se. Kymmenen minuuttia myöhemmin, 16.10 eräät seurakuntalaisemme saapuivat avolava-autollaan. He omistivat meijerin ja sanoivat, että heille oli tullut tunne, että heidän pitäisi ostaa meille ruokaa ja antaa meille maitoa. Heidän avolava-autonsa oli täynnä ruokaa. Kymmenessä minuutissa siirryimme tyhjistä hyllyistä ja tyhjästä jääkaapista täysiin varastoihin jopa siinä määrin, että meillä oli viisi gallonaa (n. 19 l) tuoretta maitoa. Barb saattoi aloittaa päivällisen valmistamisen puoli viisi/16.30 suunnitelman mukaan.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Barb huomasi, että vuoraamamme talon katetulla takakuistilla oli pieni tila, joka oli juuri riittävän leveä pienelle säiliöpakastimelle (28 tuumaa/0,7 m). Hänen motiivinaan oli se, ettei meiltä enää koskaan loppuisi ruoka, minkä hän päätteli olevan tarpeen, ei halun.
Maa- ja karjatila-alueella asuttaessa...
Ja kolme poikaa sekä minut ruokittavana, Barb pyysi Isältä pientä arkkupakastinta, joka mahtuisi tuohon tilaan. Kaksi päivää myöhemmin eräs nainen seurakunnastamme otti häneen yhteyttä. Eräs hänen ystävistään oli muuttamassa maasta työasioiden vuoksi ja halusi antaa arkkupakastimensa jollekulle. Seurakuntalaisemme koki johdatusta kysyä Barbilta, halusiko tämä hänen ystävänsä pakastimen. Se sopi täydellisesti. Sitten Barb sanoi jotakin sellaista kuin: "Okei, kiitos Isä tuosta, nyt haluaisin täyttää sen naudanlihalla." Tuona sunnuntaina eräs nainen, jonka perheellä oli karjatila, kysyi Barbilta, halusiko tämä neljänneksen syöttövasikasta (lähes 200 paunaa/90 kg) – se täytti tuon pakastimen täyteen!
Sama malli: Päättele sydämessäsi, mikä on tarve, sitten esitä tarkka pyyntö tuon tarpeen täyttämiseksi, sitten annat kiitoksen, täyttymys tulee, sitten lisää kiitoksen antamista. Barb hioi sitä jopa lisää, pyytäen Isältä: "Isä, kiito siitä ruoasta, jota ihmiset meille tuovat, mutta suuri osa siitä on merkkejä, joita me syömme ja osa on vanhentunutta. Voisitko saada aikaan sen, että he alkavat tuoda meille meidän merkkiruokiamme?" Asiat muuttuivat välittömästi. Barb on melkoisen epätavallinen.
Esimerkki: Syömme vain luomumaapähkinävoita, johon ei ole lisätty mitään, ja useamman kerran Barbilta olivat Rahat vähissä ja kuitenkin pojat tarvitsivat maapähkinävoita. Käydessään kaupassa Barb empi usein maapähkinävoin sisällyttämistä ruokabudjettiimme. Tätä tapahtui siihen pisteeseen saakka, että hän oli kaupassa ja kurotti kohti hyllyllä olevaa purkkia ja koki raskasta tunnetta ikään kuin 'älä tee tuota'. Hän totteli, ja sunnuntaiaamuna kirkonpenkissämme oli kaksi purkkia käyttämäämme merkkiä, joiden ostamiseen meille joku seurakunnasta koki johdatusta.
Alueellamme kasvatettiin paljon sipuleita ja usein löysimme tien varrelta kuorma-autosta pois lentäneitä sipuleita – vihannesten muodossa olevat 'tienvarsiraadot' auttoivat ruokkimaan meitä, sekä ne vihannekset, joita seurakuntalaiset toivat. Tuollaiset asiat auttoivat perheemme ruokkimisessa noiden lähes kuutena pastorina toimimisen vuotena tuossa seurakunnassa.
Anna minun lisätä tämä koskien tarvetta vastaan halu.
Olemme kokemuksesta oppineet, että kun pidämme prioriteettimme kunnossa ja rajoitamme pyyntömme tarpeisiimme, Hän löytää keinon antaa meille sen haluamme, mikä virtaa tuon tarpeen tyydyttämisestä. Sanon aina, että Hän liikkuu epämääräisestä tarkkaan kanssamme olevan kommunikaation yhteydessä. Ensin havaitsemme jotakin hengessämme, ja kun keskitymme siihen, havaitsemme enemmän yksityiskohtia esimerkiksi.
Sama tapahtuu siinä, kun pyydämme Häntä täyttämään tarpeemme. Heti kun ilmaisemme tarpeemme, Hän vaikuttaa saavan iloa siitä, että sisällyttää mukaan joitakin haluamiamme asioita. Älä tee asiasta jotakin kaavaa, vain puhu Hänelle.
Kerroin aiemmin vuokraamastamme talosta Tulsassa ja sanoin, että tarpeemme oli kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, autotalli... hyvin todellisia tarpeita. Kun meidät johdatettiin siihen taloon, tarpeemme eivät ainoastaan täyttyneet, vaan Isä otti mukaan myös toiveet – suurempi olohuone ja ruokailutila kuin olimme toivoneet, värimaailma kauttaaltaan täydellinen ja ylitti sen vähäisen, mitä olimme tunnistaneet tarpeeksemme. Lisäjuttuja oli, kuten puulattia keittiössä, punainen tiilitakka (olimme vain sanoneet takka), paksut puiset työtasot, jotka olivat tyylikkäitä ja joista pidimme tuolloin, valtava jääkaappi jne. Joten pyydämme muutamia todellisia tarpeita, ja niistä lähtien Hän huolehtii yksityiskohdista, jotka olivat toiveita. ISO läksy tässä.
Kun luonnollinen ja hengellinen yhdistyvät, silloin liikutaan...
Luonnollisessa Chrisillä oli alkanut olla kohtauksia, joita meille kerrottiin tapahtuvan usein murrosiässä aivovauriolapsilla, mikä tarkoitti, että tarvitsimme erikoissairaanhoitoa hänelle. Hän tarvitsi myös erityisopetusta, jota mikään alueen kolmesta koulupiiristä ei tarjonnut vuonna 1992. Kaksi muuta poikaa ja Barb olivat menneet niin pitkälle kuin pystyivät kotiopetuksen ja muiden vastaavien kanssa. Seurakunnassa oli kriisi, kun erästä vanhemmiston jäsentä syytettiin sopimattomasta käytöksestä ja niin edelleen. Se tapahtui "luonnollisessa".
Juuri silloin, kun hengellinen ja luonnollinen risteävät, ihminen tietää, että on Herran ajankohta tehdä muutos.
Hengellisesti sydämemme olivat kasvaneet suuremmaksi kuin seurakuntamme sydän. He olivat kiinnostuneita vain pienestä laaksostamme. Näkymme oli kasvanut ja halusimme tavoittaa maailman. Tämä muutos meissä oli seurausta siitä, että ymmärsimme, ettemme voisi lähteä lähetystyöhön minnekään Yhdysvaltojen ulkopuolelle, ennen kuin ja ellei Chris paranisi. Tiesimme, että jonkin oli muututtava, luonnontapahtumat vaativat sitä. Mutta meillä ei ollut hengellistä johdatusta, joten tiesimme, ettemme saisi lähteä eteenpäin, ennen kuin saisimme ohjausta.
Näemme tuon prosessin 4. Mooseksen kirjassa: Telttamajan päältä kohosi kirkkauden pilvi signaalina Israelille alkaa pakata. Kun he olivat pakanneet, pilvi liikkui, joten he liikkuivat. Koemme pilven kohoavan, mutta meillä ei ole aavistustakaan koska tai mihin suuntaan pilvi liikkuu. Anna sen nousta, tee mitä sinun tarvitsee valmistautuaksesi – mutta odota kunnes itse asiassa koet kirkkauden pilven lähtevän liikkeelle ja sinun tulevan seurata.
Eräänä päivänä sanoin Isälle: "Jos emme voi mennä, ehkä voisit käyttää minua kouluttamaan muita, jotka voisivat mennä meidän sijastamme." Yllättäen Hän vastasi suoraan: "Missä olet tuntenut olosi aina kaikkein tyytyväisimmiksi?" Kävin mielessäni läpi kaikki työpaikkani teini-ikäisestä lähtien, ja yhteisenä lankana niille oli se, että nautin eniten pienistä ihmisryhmistä. Muutama ihminen, joiden kanssa saatoin olla vuorovaikutuksessa ja oppia tuntemaan. Olipa kyseessä sitten seurakuntatyö tai rakennustyö, ravintolatyö tai hevosten kouluttaminen, pidin pienistä ihmisryhmistä, joihin pystyin panostamaan.
Sitten Hän kertoi minulle
Hän oli nimittänyt minut erään Raamattukoulun johtajaksi eräässä suurehkossa seurakunnassa, jossa oli koulu tarhaikäisistä lukion viimeisellä luokalla Olevia varten, vahva painotus ulospäin suuntautuvalle tavoittamistyölle, mutta Hän ei sanonut missä se oli. Yritin niin lujasti kuin saatoin löytää jotakin Coloradossa, mikään ei muistuttanut sitä, mitä Hän oli minulle kuvannut. Sydämemme tuntui jatkuvasti vetävän Tulsaan. "VOI EI! Ei Tulsaan! Ei takaisin sinne, missä on niin monia Raamattukoulusta valmistuneita, että he ovat töissä bensa-asemilla!" (Sanoin todellakin tuon Isälle) Mutta emme kyenneet kieltämään asiaa. Soitettuani eräälle ystävälle Tulsaan ja kuvattuani sitä, mitä Isä kertoi minulle, hän sanoi, että tuo kuulostaa siltä kuin (paikka olisi) Victory Christian Center, jonka pastorina on Billy Joe Daugherty.
Ajoimme sinne vuoden 1992 syyskuussa, osallistuimme keskiviikkoillan kokoukseen, kuulimme seurakunnasta enemmän, osallistuimme tavoittamistyön tilaisuuteen ja se kaikki todisti meille, että meidän oli määrä olla osa sitä. Kun palasin takaisin Coloradoon ja Barb koki saaneensa todistuksen, muutimme Tulsan alueelle vuoden 1992 joulukuussa. Tiesin, että minun oli määrä olla heidän Raamattukoulunsa johtaja, mutta he eivät tienneet sitä. Niinpä sain 'tavallisen' työpaikan ja toimimme vapaaehtoisina aikuisten pyhäkoulussa. Noin 1½ vuotta myöhemmin vuoden 1994 loppukesästä ja pyhäkoulun henkilökunnan joidenkin jäsenten kanssa rakentamiemme suhteiden kautta minusta tuli Raamattukoulun apulaisjohtaja ja sitten 1997 toiminnanjohtaja.
Mitä opimme Victory-seurakunnassa?
Tämä oli aikakausista paras ja pahin, lol (lainaus Charles Dickensin Kaksi kaupunkia -kirjan alusta, suom. huom.). Aion lisätä loppusanat tähän kuusiosaiseen sarjaan ensi viikolla kertoakseni joistakin niistä vaikeuksista, joita meillä oli ja oppimistamme läksyistä avioliittoa koskien, ja siitä kuinka olemme kasvaneet käytyämme sen kaiken läpi. Mutta tällä haavaa, se mitä opimme megaseurakunnan, tuohon aikaan paikallislehti arvioi 13.000 jäsenen suuruisen, johtajana olemisesta, oli 'ammattimaista kristillisyyttä'. Sitä opimme. Palvelutyön ammattimaista puolta 'raamattuvyöhykkeen soljessa' Yhdysvalloissa. Tulsa, Oklahoma, joka oli/on koti sellaisille nimille kuten Oral Roberts, Kenneth Hagin, T.L. Osborn, Kathryn Kuhlman, Roberts Liardon, Carlton Pearson, Mother/äiti (Grace) Tucker, sekä Billy Joe Daugherty, muutaman mainitakseni.
Rakastin tuota työtä, niiden noin 600 opiskelijan opettamista, jotka kävivät koulua joka vuosi, useimmat osa-aikaisesti, mutta noin 130 kokoaikaisesti. Nautin pastorin sijaistamisesta kokouksissa, kun hän oli työmatkalla. Nautin tapaamisista joidenkin kuuluisien palvelutöiden suurten nimien kanssa. Jotkut entiset oppilaat menivät näille ihmisille töihin ja kuulin niistä tarinoita. Eräs naapurimme, jolta olimme ostaneet kolme hevostamme, oli tuohon aikaan suurimman 'TV:n parantajaevankelistan' turvallisuuspäällikkö – joten näin ja kuulin paljon juttuja niistä asioista, joita kulissien takana tapahtui ja jotka eivät olleet oikein. Näin ulkoiseen olemukseen kohdistuneen painotuksen ja totuuden piilottamisen. Jos otit esille jonkin ongelman, sinua syytettiin siitä, että sinulla oli ongelma. (Lue Alkuseurakunnan paluu)
Näin myös niitä, jotka sivuutettiin: nainen, joka teki itsemurhan – hän oli ollut eräällä kurssillani ja lauloi seurakunnan kuorossa. Kuinka oli mahdollista, ettei kukaan tuntenut häntä eikä hänellä ollut ketään riittävän läheistä, joka olisi pysäyttänyt hänet? Oli haluttomuutta auttaa rahallisesti uskollisia jäseniä ja henkilökuntaa hätätilanteista johtuvien kulujen kattamiseksi ja muutakin. Aloin etsiä Isää, verraten Raamatun kirjoituksia siihen, kuinka ammattimainen auditorioseurakunta toimi seurakuntana. Ehdotin joitakin muutoksia huonosti kirjoitetussa ehdotuksessa ja minua toruttiin. En kyennyt muuttamaan seurakuntaa sisältä käsin, joten etsin Herraa.
Tuossa asemassa oleminen oli kuluttavaa ja aiheutti hankausta
Erityisesti avioliitossamme ja suhteessani lapsiini. Työpäiväni olivat pitkiä, joskus 80 tuntia viikossa ja kuuluin henkilökuntaan kuuden vuoden ajan. Chris oli noina vuosina iältään 14–20 vuotta eikä hän ollut koulussa, hänen täytyi käyttää kotona vaippoja, koska Barb ei ollut riittävän vahva käyttämään häntä vessassa. Chris vihasi sitä ja vihastui äitiinsä säännöllisesti, jopa löi tätä turhautuneena ja nolostuneena siitä, että hänen täytyi tehdä tarpeensa housuihinsa. Ja se kuormitti Barbia. He kävivät läpi hurjan paljon salliessaan minun kuulua tuohon henkilökuntaan ja arvostan sitä yhä ja tiedän myös Herran tekevän niin.
Tultaessa kouluvuoteen 1999-2000
Rukoilin kielillä tuntikausia vain yrittääkseni pysyä riittävän täytenä, jotta voin vuodattaa ulos opiskelijoille opettamillani kursseilla ja muissa velvollisuuksissa. Kävin tyhjäkäynnillä. Olen pitkään käyttänyt Sak. 4:6 lainaa: " Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot", mutta se, mitä minulta puuttui, oli suurempi asiayhteys. Sak. 4: 1–6:ssä näytetään kaksi oliivipuuta (Sana & Henki) jotka antavat öljyä suureen astiaan. Astia vuotaa yli putkeen, joka virtaa pieniin lamppuihin, jotka polttavat tuota öljyä. Ylivuoto täyttää lamput, mutta astia on aina täysi kaiken niiden palamiseen tarvittavan öljyn lähteistä. Tuo astia on henkemme, joka on täynnä Hengen öljyä. Ihmiset saavat vain ylivuotavan osan, se mikä on hengessämme, astiassamme, on meitä varten, ravitsemaan meidät päivittäin. Tilanne eteni siihen pisteeseen, että annoin astiasta, olin liian väsynyt ja kiireinen, jotta minulla olisi ollut yhtään ylivuotoa.
Jos sinulla ei ole enää yhtään ylivuotoa, sinun täytyy pysähtyä ja täyttää astia uudelleen tai rupeat jakamaan toisille sitä, mikä oli tarkoitettu sinulle. Erosin vuoden 2000 toukokuussa järkyttäen kaikkia. Matkustin itsekseni jonkin aikaan, sitten C. Peter Wagner pyysi minua auttamaan häntä aloittamaan sellaisten Raamattukoulujen yhdistyksen, jotka antaisivat kurssitodistuksia, eivät myöntäisi tutkintotodistuksia.
Pian Tulsassa vielä asuessamme,
Matkustin neljästä kuuteen viikon välein Colorado Springsiin ja myöhemmin, kun minusta tehtiin hänen Raamattukoulunsa Kanadan kansallinen johtaja, Red Deeriin Albertaan ja kaikkialle Kanadassa. Koko ajan etsin Herraa sen suhteen, kuinka Herra halusi meidän toimivan seurakunnassa, missä Hänen seuraava liikkeensä oli ja mikä oli minun osani siinä. Minne tahansa matkustinkin, pastoreilla ja Raamattukoulujen johtajilla oli nämä kolme samaa kysymystä: Miten kasvatan seurakuntaani (tai kouluani)? Miten rahoitan seurakuntani (tai kouluni)? Miten estän ihmisiä lähtemästä seurakunnastani (koulustani)? Jokainen väitti olevansa erilainen, kuitenkin he kaikki olivat samanlaisia.
Helmikuun neljäs 2001
Olin Toronton alueella, kun keskellä kokouksen ylistystä Herra ilmestyi minulle. Hänen sanomiensa asioiden joukossa oli: "Näe se, minkä minä näen. Ihmiset juoksentelevat siihen ja tähän kokoukseen etsien sitä mikä on näyttävää ajatellen, että SE on yliluonnollista, samalla kun heiltä jää huomaamatta yliluonnollinen työ heidän keskellään, jopa heidän omassa sydämessään, sillä opetuslapseuden prosessi ON yliluonnollinen." ja "Niin kuin oli alussa, niin täytyy olla nyt; Minä liikehdin ihmissuhteissa."
Herra ilmestyi jälleen tuon vuoden marraskuun neljäntenä ja käski minua aloittamaan kotiseurakunnan ja kotiseurakuntaverkoston: "Ja strukturoi se sillä tavalla, että se helpottaa kotiseurakuntien kehittämistä ympäri maailman." Tuohon aikaan 2001 lopulla Peter oli aloittamassa NAR-lyhenteellä tunnettua uutta apostolista reformaatiota, ja minä olin menossa toiseen suuntaan enkä ollut yhtä mieltä siitä, minne hän oli menossa. Irtisanouduin ja erosimme ystävinä ja hän jatkoi NARin rakentamista, ja me aloitimme The Church Without Walls Internationalin.
Ensi viikolla loppusanat, stressinaiheita ja avaimet siihen, kuinka pysyä naimisissa! Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Johnin ja Barbin todistukset, osa 6/6
Hei kaikki,
Tämä osa on normaalia vähän pidempi, mutta toivon sen olevan avuksi. Kun olimme tuossa pikkukaupungissa Coloradon preerialla, Herra vieraili luonamme monet kerrat opettaen meille monia asioita; kirjassa Pursuing the Seasons of God kerrotaan joistakin niistä.
Tuo tammikuu, jolloin palkkamme oli 15 dollaria
Barb käytti taidokkaasti pienimmänkin talossa olevan ruoan murusen, yhdistellen tarvikkeita niin, että pojat eivät koskaan tienneet, kuinka tyhjät hyllymme olivat. Mutta eräänä päivänä neljän aikaan iltapäivällä/kello 16 hän sanoi minulle äärimmäisen turhautuneena: "Kello on neljä ja minun täytyy aloittaa päivällisen valmistaminen 16.30, eikä meillä ole mitään, kirjaimellisesti yhtään mitään syötävää talossa. Mitä aiot tehdä asialle?"
Sanoin hänelle tyynesti, että olin tarkastanut sydämestäni ja tiesin olevani keskellä Herran tahtoa. Jeesus sanoi Matt. 6:ssa, ettei pidä olla huolissaan siitä mitä syödä tai mitä pukea päälleen, sillä Isä huolehtii siitä, joten Hän tulee pitämään asiasta huolen. Barb sai rauhan sisälleen nopeasti ja siinä se. Kymmenen minuuttia myöhemmin, 16.10 eräät seurakuntalaisemme saapuivat avolava-autollaan. He omistivat meijerin ja sanoivat, että heille oli tullut tunne, että heidän pitäisi ostaa meille ruokaa ja antaa meille maitoa. Heidän avolava-autonsa oli täynnä ruokaa. Kymmenessä minuutissa siirryimme tyhjistä hyllyistä ja tyhjästä jääkaapista täysiin varastoihin jopa siinä määrin, että meillä oli viisi gallonaa (n. 19 l) tuoretta maitoa. Barb saattoi aloittaa päivällisen valmistamisen puoli viisi/16.30 suunnitelman mukaan.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Barb huomasi, että vuoraamamme talon katetulla takakuistilla oli pieni tila, joka oli juuri riittävän leveä pienelle säiliöpakastimelle (28 tuumaa/0,7 m). Hänen motiivinaan oli se, ettei meiltä enää koskaan loppuisi ruoka, minkä hän päätteli olevan tarpeen, ei halun.
Maa- ja karjatila-alueella asuttaessa...
Ja kolme poikaa sekä minut ruokittavana, Barb pyysi Isältä pientä arkkupakastinta, joka mahtuisi tuohon tilaan. Kaksi päivää myöhemmin eräs nainen seurakunnastamme otti häneen yhteyttä. Eräs hänen ystävistään oli muuttamassa maasta työasioiden vuoksi ja halusi antaa arkkupakastimensa jollekulle. Seurakuntalaisemme koki johdatusta kysyä Barbilta, halusiko tämä hänen ystävänsä pakastimen. Se sopi täydellisesti. Sitten Barb sanoi jotakin sellaista kuin: "Okei, kiitos Isä tuosta, nyt haluaisin täyttää sen naudanlihalla." Tuona sunnuntaina eräs nainen, jonka perheellä oli karjatila, kysyi Barbilta, halusiko tämä neljänneksen syöttövasikasta (lähes 200 paunaa/90 kg) – se täytti tuon pakastimen täyteen!
Sama malli: Päättele sydämessäsi, mikä on tarve, sitten esitä tarkka pyyntö tuon tarpeen täyttämiseksi, sitten annat kiitoksen, täyttymys tulee, sitten lisää kiitoksen antamista. Barb hioi sitä jopa lisää, pyytäen Isältä: "Isä, kiito siitä ruoasta, jota ihmiset meille tuovat, mutta suuri osa siitä on merkkejä, joita me syömme ja osa on vanhentunutta. Voisitko saada aikaan sen, että he alkavat tuoda meille meidän merkkiruokiamme?" Asiat muuttuivat välittömästi. Barb on melkoisen epätavallinen.
Esimerkki: Syömme vain luomumaapähkinävoita, johon ei ole lisätty mitään, ja useamman kerran Barbilta olivat Rahat vähissä ja kuitenkin pojat tarvitsivat maapähkinävoita. Käydessään kaupassa Barb empi usein maapähkinävoin sisällyttämistä ruokabudjettiimme. Tätä tapahtui siihen pisteeseen saakka, että hän oli kaupassa ja kurotti kohti hyllyllä olevaa purkkia ja koki raskasta tunnetta ikään kuin 'älä tee tuota'. Hän totteli, ja sunnuntaiaamuna kirkonpenkissämme oli kaksi purkkia käyttämäämme merkkiä, joiden ostamiseen meille joku seurakunnasta koki johdatusta.
Alueellamme kasvatettiin paljon sipuleita ja usein löysimme tien varrelta kuorma-autosta pois lentäneitä sipuleita – vihannesten muodossa olevat 'tienvarsiraadot' auttoivat ruokkimaan meitä, sekä ne vihannekset, joita seurakuntalaiset toivat. Tuollaiset asiat auttoivat perheemme ruokkimisessa noiden lähes kuutena pastorina toimimisen vuotena tuossa seurakunnassa.
Anna minun lisätä tämä koskien tarvetta vastaan halu.
Olemme kokemuksesta oppineet, että kun pidämme prioriteettimme kunnossa ja rajoitamme pyyntömme tarpeisiimme, Hän löytää keinon antaa meille sen haluamme, mikä virtaa tuon tarpeen tyydyttämisestä. Sanon aina, että Hän liikkuu epämääräisestä tarkkaan kanssamme olevan kommunikaation yhteydessä. Ensin havaitsemme jotakin hengessämme, ja kun keskitymme siihen, havaitsemme enemmän yksityiskohtia esimerkiksi.
Sama tapahtuu siinä, kun pyydämme Häntä täyttämään tarpeemme. Heti kun ilmaisemme tarpeemme, Hän vaikuttaa saavan iloa siitä, että sisällyttää mukaan joitakin haluamiamme asioita. Älä tee asiasta jotakin kaavaa, vain puhu Hänelle.
Kerroin aiemmin vuokraamastamme talosta Tulsassa ja sanoin, että tarpeemme oli kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, autotalli... hyvin todellisia tarpeita. Kun meidät johdatettiin siihen taloon, tarpeemme eivät ainoastaan täyttyneet, vaan Isä otti mukaan myös toiveet – suurempi olohuone ja ruokailutila kuin olimme toivoneet, värimaailma kauttaaltaan täydellinen ja ylitti sen vähäisen, mitä olimme tunnistaneet tarpeeksemme. Lisäjuttuja oli, kuten puulattia keittiössä, punainen tiilitakka (olimme vain sanoneet takka), paksut puiset työtasot, jotka olivat tyylikkäitä ja joista pidimme tuolloin, valtava jääkaappi jne. Joten pyydämme muutamia todellisia tarpeita, ja niistä lähtien Hän huolehtii yksityiskohdista, jotka olivat toiveita. ISO läksy tässä.
Kun luonnollinen ja hengellinen yhdistyvät, silloin liikutaan...
Luonnollisessa Chrisillä oli alkanut olla kohtauksia, joita meille kerrottiin tapahtuvan usein murrosiässä aivovauriolapsilla, mikä tarkoitti, että tarvitsimme erikoissairaanhoitoa hänelle. Hän tarvitsi myös erityisopetusta, jota mikään alueen kolmesta koulupiiristä ei tarjonnut vuonna 1992. Kaksi muuta poikaa ja Barb olivat menneet niin pitkälle kuin pystyivät kotiopetuksen ja muiden vastaavien kanssa. Seurakunnassa oli kriisi, kun erästä vanhemmiston jäsentä syytettiin sopimattomasta käytöksestä ja niin edelleen. Se tapahtui "luonnollisessa".
Juuri silloin, kun hengellinen ja luonnollinen risteävät, ihminen tietää, että on Herran ajankohta tehdä muutos.
Hengellisesti sydämemme olivat kasvaneet suuremmaksi kuin seurakuntamme sydän. He olivat kiinnostuneita vain pienestä laaksostamme. Näkymme oli kasvanut ja halusimme tavoittaa maailman. Tämä muutos meissä oli seurausta siitä, että ymmärsimme, ettemme voisi lähteä lähetystyöhön minnekään Yhdysvaltojen ulkopuolelle, ennen kuin ja ellei Chris paranisi. Tiesimme, että jonkin oli muututtava, luonnontapahtumat vaativat sitä. Mutta meillä ei ollut hengellistä johdatusta, joten tiesimme, ettemme saisi lähteä eteenpäin, ennen kuin saisimme ohjausta.
Näemme tuon prosessin 4. Mooseksen kirjassa: Telttamajan päältä kohosi kirkkauden pilvi signaalina Israelille alkaa pakata. Kun he olivat pakanneet, pilvi liikkui, joten he liikkuivat. Koemme pilven kohoavan, mutta meillä ei ole aavistustakaan koska tai mihin suuntaan pilvi liikkuu. Anna sen nousta, tee mitä sinun tarvitsee valmistautuaksesi – mutta odota kunnes itse asiassa koet kirkkauden pilven lähtevän liikkeelle ja sinun tulevan seurata.
Eräänä päivänä sanoin Isälle: "Jos emme voi mennä, ehkä voisit käyttää minua kouluttamaan muita, jotka voisivat mennä meidän sijastamme." Yllättäen Hän vastasi suoraan: "Missä olet tuntenut olosi aina kaikkein tyytyväisimmiksi?" Kävin mielessäni läpi kaikki työpaikkani teini-ikäisestä lähtien, ja yhteisenä lankana niille oli se, että nautin eniten pienistä ihmisryhmistä. Muutama ihminen, joiden kanssa saatoin olla vuorovaikutuksessa ja oppia tuntemaan. Olipa kyseessä sitten seurakuntatyö tai rakennustyö, ravintolatyö tai hevosten kouluttaminen, pidin pienistä ihmisryhmistä, joihin pystyin panostamaan.
Sitten Hän kertoi minulle
Hän oli nimittänyt minut erään Raamattukoulun johtajaksi eräässä suurehkossa seurakunnassa, jossa oli koulu tarhaikäisistä lukion viimeisellä luokalla Olevia varten, vahva painotus ulospäin suuntautuvalle tavoittamistyölle, mutta Hän ei sanonut missä se oli. Yritin niin lujasti kuin saatoin löytää jotakin Coloradossa, mikään ei muistuttanut sitä, mitä Hän oli minulle kuvannut. Sydämemme tuntui jatkuvasti vetävän Tulsaan. "VOI EI! Ei Tulsaan! Ei takaisin sinne, missä on niin monia Raamattukoulusta valmistuneita, että he ovat töissä bensa-asemilla!" (Sanoin todellakin tuon Isälle) Mutta emme kyenneet kieltämään asiaa. Soitettuani eräälle ystävälle Tulsaan ja kuvattuani sitä, mitä Isä kertoi minulle, hän sanoi, että tuo kuulostaa siltä kuin (paikka olisi) Victory Christian Center, jonka pastorina on Billy Joe Daugherty.
Ajoimme sinne vuoden 1992 syyskuussa, osallistuimme keskiviikkoillan kokoukseen, kuulimme seurakunnasta enemmän, osallistuimme tavoittamistyön tilaisuuteen ja se kaikki todisti meille, että meidän oli määrä olla osa sitä. Kun palasin takaisin Coloradoon ja Barb koki saaneensa todistuksen, muutimme Tulsan alueelle vuoden 1992 joulukuussa. Tiesin, että minun oli määrä olla heidän Raamattukoulunsa johtaja, mutta he eivät tienneet sitä. Niinpä sain 'tavallisen' työpaikan ja toimimme vapaaehtoisina aikuisten pyhäkoulussa. Noin 1½ vuotta myöhemmin vuoden 1994 loppukesästä ja pyhäkoulun henkilökunnan joidenkin jäsenten kanssa rakentamiemme suhteiden kautta minusta tuli Raamattukoulun apulaisjohtaja ja sitten 1997 toiminnanjohtaja.
Mitä opimme Victory-seurakunnassa?
Tämä oli aikakausista paras ja pahin, lol (lainaus Charles Dickensin Kaksi kaupunkia -kirjan alusta, suom. huom.). Aion lisätä loppusanat tähän kuusiosaiseen sarjaan ensi viikolla kertoakseni joistakin niistä vaikeuksista, joita meillä oli ja oppimistamme läksyistä avioliittoa koskien, ja siitä kuinka olemme kasvaneet käytyämme sen kaiken läpi. Mutta tällä haavaa, se mitä opimme megaseurakunnan, tuohon aikaan paikallislehti arvioi 13.000 jäsenen suuruisen, johtajana olemisesta, oli 'ammattimaista kristillisyyttä'. Sitä opimme. Palvelutyön ammattimaista puolta 'raamattuvyöhykkeen soljessa' Yhdysvalloissa. Tulsa, Oklahoma, joka oli/on koti sellaisille nimille kuten Oral Roberts, Kenneth Hagin, T.L. Osborn, Kathryn Kuhlman, Roberts Liardon, Carlton Pearson, Mother/äiti (Grace) Tucker, sekä Billy Joe Daugherty, muutaman mainitakseni.
Rakastin tuota työtä, niiden noin 600 opiskelijan opettamista, jotka kävivät koulua joka vuosi, useimmat osa-aikaisesti, mutta noin 130 kokoaikaisesti. Nautin pastorin sijaistamisesta kokouksissa, kun hän oli työmatkalla. Nautin tapaamisista joidenkin kuuluisien palvelutöiden suurten nimien kanssa. Jotkut entiset oppilaat menivät näille ihmisille töihin ja kuulin niistä tarinoita. Eräs naapurimme, jolta olimme ostaneet kolme hevostamme, oli tuohon aikaan suurimman 'TV:n parantajaevankelistan' turvallisuuspäällikkö – joten näin ja kuulin paljon juttuja niistä asioista, joita kulissien takana tapahtui ja jotka eivät olleet oikein. Näin ulkoiseen olemukseen kohdistuneen painotuksen ja totuuden piilottamisen. Jos otit esille jonkin ongelman, sinua syytettiin siitä, että sinulla oli ongelma. (Lue Alkuseurakunnan paluu)
Näin myös niitä, jotka sivuutettiin: nainen, joka teki itsemurhan – hän oli ollut eräällä kurssillani ja lauloi seurakunnan kuorossa. Kuinka oli mahdollista, ettei kukaan tuntenut häntä eikä hänellä ollut ketään riittävän läheistä, joka olisi pysäyttänyt hänet? Oli haluttomuutta auttaa rahallisesti uskollisia jäseniä ja henkilökuntaa hätätilanteista johtuvien kulujen kattamiseksi ja muutakin. Aloin etsiä Isää, verraten Raamatun kirjoituksia siihen, kuinka ammattimainen auditorioseurakunta toimi seurakuntana. Ehdotin joitakin muutoksia huonosti kirjoitetussa ehdotuksessa ja minua toruttiin. En kyennyt muuttamaan seurakuntaa sisältä käsin, joten etsin Herraa.
Tuossa asemassa oleminen oli kuluttavaa ja aiheutti hankausta
Erityisesti avioliitossamme ja suhteessani lapsiini. Työpäiväni olivat pitkiä, joskus 80 tuntia viikossa ja kuuluin henkilökuntaan kuuden vuoden ajan. Chris oli noina vuosina iältään 14–20 vuotta eikä hän ollut koulussa, hänen täytyi käyttää kotona vaippoja, koska Barb ei ollut riittävän vahva käyttämään häntä vessassa. Chris vihasi sitä ja vihastui äitiinsä säännöllisesti, jopa löi tätä turhautuneena ja nolostuneena siitä, että hänen täytyi tehdä tarpeensa housuihinsa. Ja se kuormitti Barbia. He kävivät läpi hurjan paljon salliessaan minun kuulua tuohon henkilökuntaan ja arvostan sitä yhä ja tiedän myös Herran tekevän niin.
Tultaessa kouluvuoteen 1999-2000
Rukoilin kielillä tuntikausia vain yrittääkseni pysyä riittävän täytenä, jotta voin vuodattaa ulos opiskelijoille opettamillani kursseilla ja muissa velvollisuuksissa. Kävin tyhjäkäynnillä. Olen pitkään käyttänyt Sak. 4:6 lainaa: " Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot", mutta se, mitä minulta puuttui, oli suurempi asiayhteys. Sak. 4: 1–6:ssä näytetään kaksi oliivipuuta (Sana & Henki) jotka antavat öljyä suureen astiaan. Astia vuotaa yli putkeen, joka virtaa pieniin lamppuihin, jotka polttavat tuota öljyä. Ylivuoto täyttää lamput, mutta astia on aina täysi kaiken niiden palamiseen tarvittavan öljyn lähteistä. Tuo astia on henkemme, joka on täynnä Hengen öljyä. Ihmiset saavat vain ylivuotavan osan, se mikä on hengessämme, astiassamme, on meitä varten, ravitsemaan meidät päivittäin. Tilanne eteni siihen pisteeseen, että annoin astiasta, olin liian väsynyt ja kiireinen, jotta minulla olisi ollut yhtään ylivuotoa.
Jos sinulla ei ole enää yhtään ylivuotoa, sinun täytyy pysähtyä ja täyttää astia uudelleen tai rupeat jakamaan toisille sitä, mikä oli tarkoitettu sinulle. Erosin vuoden 2000 toukokuussa järkyttäen kaikkia. Matkustin itsekseni jonkin aikaan, sitten C. Peter Wagner pyysi minua auttamaan häntä aloittamaan sellaisten Raamattukoulujen yhdistyksen, jotka antaisivat kurssitodistuksia, eivät myöntäisi tutkintotodistuksia.
Pian Tulsassa vielä asuessamme,
Matkustin neljästä kuuteen viikon välein Colorado Springsiin ja myöhemmin, kun minusta tehtiin hänen Raamattukoulunsa Kanadan kansallinen johtaja, Red Deeriin Albertaan ja kaikkialle Kanadassa. Koko ajan etsin Herraa sen suhteen, kuinka Herra halusi meidän toimivan seurakunnassa, missä Hänen seuraava liikkeensä oli ja mikä oli minun osani siinä. Minne tahansa matkustinkin, pastoreilla ja Raamattukoulujen johtajilla oli nämä kolme samaa kysymystä: Miten kasvatan seurakuntaani (tai kouluani)? Miten rahoitan seurakuntani (tai kouluni)? Miten estän ihmisiä lähtemästä seurakunnastani (koulustani)? Jokainen väitti olevansa erilainen, kuitenkin he kaikki olivat samanlaisia.
Helmikuun neljäs 2001
Olin Toronton alueella, kun keskellä kokouksen ylistystä Herra ilmestyi minulle. Hänen sanomiensa asioiden joukossa oli: "Näe se, minkä minä näen. Ihmiset juoksentelevat siihen ja tähän kokoukseen etsien sitä mikä on näyttävää ajatellen, että SE on yliluonnollista, samalla kun heiltä jää huomaamatta yliluonnollinen työ heidän keskellään, jopa heidän omassa sydämessään, sillä opetuslapseuden prosessi ON yliluonnollinen." ja "Niin kuin oli alussa, niin täytyy olla nyt; Minä liikehdin ihmissuhteissa."
Herra ilmestyi jälleen tuon vuoden marraskuun neljäntenä ja käski minua aloittamaan kotiseurakunnan ja kotiseurakuntaverkoston: "Ja strukturoi se sillä tavalla, että se helpottaa kotiseurakuntien kehittämistä ympäri maailman." Tuohon aikaan 2001 lopulla Peter oli aloittamassa NAR-lyhenteellä tunnettua uutta apostolista reformaatiota, ja minä olin menossa toiseen suuntaan enkä ollut yhtä mieltä siitä, minne hän oli menossa. Irtisanouduin ja erosimme ystävinä ja hän jatkoi NARin rakentamista, ja me aloitimme The Church Without Walls Internationalin.
Ensi viikolla loppusanat, stressinaiheita ja avaimet siihen, kuinka pysyä naimisissa! Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed