John and Barb's testimonies, Epilogue 2 of 2
Johnin ja Barbin todistukset, loppusanat osa 2/2
Hei kaikki,
Päätän sarjan muutamilla matkan varrella oppimillamme jutuilla…
Sielun kumppani, prinsessa, täydennä minua -kulttuuri
Vuosia sitten itä-Aasiassa diagnosoitiin 'prinsessasyndrooma'. Siitä on kysymys, kun nuorille naisille on kerrottu heidän koko elämänsä ajan, että he ovat prinsessoja ja varttuessaan he uskovat sen. He ajattelevat, että elämässä on kyse vain heistä itsestään, heidän hiuksistaan, kynsistään, vaatteistaan, kiinnostuksen kohteistaan ja sievistä tavaroista, kun he asettavat itsensä huomion keskelle, samalla he eivät odota, että heidän tulisi olla antavana osapuolena missään asiassa kenellekään. Avioliitossa se tulee ilmi vaimossa, joka ei tee mitään myötävaikuttaakseen suhteeseen, vaan hän odottaa tulevansa palvelluksi. Olen nähnyt sen useita kertoja ja kaikissa lopputulemana on ollut avioero. Avioliitossa ei ole tilaa narsismille. Prinsessavaimo istuskelee koko päivän, ei korjaa astioita, laita ruokaa, siivoa, pese pyykkiä, pysy budjetissa – mies tulee kotiin ja tekee kaiken. Tuota on prinsessasyndrooma.
Populaarikulttuurissa on vielä käsite nimeltään 'sielunkumppani', psykologinen termi, joka on hyvin vanha, esiintyy jopa juutalaisuudessa. Kun se on epätasapainossa, silloin joku uskoo, että on yksi sielunkumppani, joka on hänelle ennalta määrätty. Koska hän uskoo kumppaninsa olevan ennalta määrätyn, se asettaa heille epärealistisia odotuksia. Tämä vaikuttaa siihen, että pariskunnat eivät tee tarvittavaa työtä ennen kuin he ryhtyvät olemaan suhteessa vakavasti tai avioituvat, tarkoitan 'kotiläksyjensä' tekemistä siinä, että oppivat tuntemaan toisensa, oppivat kommunikoimaan, kuinka väitellä, kuinka kehittää tarvittavia käytännön taitoja tilanteeseen, jossa kaksi yksilöä asuu saman katon alla.
Rakkauden ulkomuoto ottaa rakkauden ytimen paikan. Eräänä päivänä puoliso näkee, että 'sielun kumppani' ei ole täydellinen, tai ehkä olisi täsmällisempää sanoa, että hän näki nuo epätäydellisyydet koko ajan, mutta ajatteli voivansa muuttaa toisen, tai ne eivät olleet ratkaisevia asioita. Pettymys valtaa mielen, joskus katkeruus, ja pikkiriikkiset jutut alkavat siintää vuorten korkuisina.
Täydentääkö vaimoni minua ja minä häntä? Kyllä. Onko hän minun sielunkumppanini ja minä hänen? Kyllä. Liikummeko me samaan suuntaan Kristuksessa kasvamisessa, jumalisuudessa ja parhaan tavoittelemisessa toiselle? (Yrittämättä muuttaa toisiamme) Meillä ei ole mitään muuta agendaa kuin toistemme siunaaminen ja rakastaminen. Todellisessa elämässä tehdään vaikeita päätöksiä, kun rakastat tuota toista ihmistä, utta et erityisemmin pidä hänestä juuri silloin. Mutta rakastat häntä ja kasvat, sopeudut, muutut ihmisolentona Kristuksessa.
Tuona vuoden 1978 elokuuna ennen kuin Barb ja minä avioiduimme 1978 syyskuussa
Isä opetti minulle 1. Tim. 5: 14:stä, jossa sanotaan osaksi: "Minä tahdon sen tähden, että nuoret lesket (engl. Raamattu: naiset) menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa..." Raamattuni marginaalissa käännetään 'hoitaminen' ilmaisulla 'hallita perhettä'. (Tämä on tosiaankin sitä, mitä kreikankielinen teksti sanoo). Aivoissani, jotka olivat tuskin 20-vuotiaat, ja olin menossa seuraavassa kuussa naimisiin, tuo jae, joka toteaa vaimon olevan määrä hallita taloa, oli vastoin kaikkea sitä, mitä olin kuullut tai otaksunut kristillisestä avioliitosta. Ja sanoin Isälle juuri noin.
Hän vastasi: "Mikä talo on?" Sanoin: "Se on fyysinen laitos: seinät, katto, putkisto jne." Hän vastasi: "Oikein hyvä. Mikä on koti?" Vastasin: "Koti on aineettomat asiat, rauha, turvallisuus, rakkaus, jotka tekevät talosta kodin." Jälleen Hän sanoi: "Oikein hyvä. Vaimo on talon pää, ja mies on kodin pää. "
Tuo hämmensi minua jopa enemmän, joten sanoin: "Isä, se tarkoittaa, että jos keittiön tiskiallas on tukossa, jos hän on talon pää, sitten hänen pitäisi korjata tilanne, koska se on osa taloa." Hän vastasi tavalla, joka käänsi laivan pitkän ja onnellisen avioliiton suuntaan: "Se on oikein, hän saattaa tehdä niin. TAI hän saattaa kutsua kodin pään korjaamaan tilannetta, koska jos tiskiallasta ei ole laitettu kuntoon, kodinomaisuuden piirteet vaarantuvat."
Juuri silloin tajusin enemmän kuin pään tiedolla, että avioliitossa, johon olin astumassa, minä olin vastuussa kodin aineettomista piirteistä. Minun tuli olla hengellinen pää; niin kuin Kristus rakastaa seurakuntaa, niin myös minun tuli rakastaa vaimoani - Hän on rakkaus, ilo, rauha, turvallisuus Hänessä – ja se on sitä, mitä minun vaimoni ja tulevien lasteni pitäisi kokea. Me olemme yhtä, mutta sisustus, ruoanlaitto ja ateriat ja sellaiset ovat osa taloa ja Barb sisustaa ja hoitaa taloa oikein hyvin. Mutta minä olen vastuussa Jumalalle sen varmistamisesta, että yhdessä talomme on myös koti – täynnä rauhaa, iloa, turvallisuutta, armoa – niin että yhdessä olemme tehneet talostamme kodin.
Kolmisäinen lanka ei pian katkea – se ei tarkoita, että hänen äitinsä tai siskonsa on tuo kolmas säie.
Tuo hyvin tunnettu fraasi Saarn. 4: 11–13:sta käsittelee sitä, että Herra on tuo kolmas säie vahvassa avioliitossa ja tekee siitä sellaisen, että se 'ei pian katkea'. Mutta monesti vaimo kunnioittaa äitinsä tai siskonsa tai ystävänsä mielipiteitä enemmän kuin miehensä, tai mies tekee samoin koskien omaa äitiään. Rajoja ihmiset, rajoja. Jokaisessa terveessä avioliitossa, jonka puolisoilla on läheiset perheet, tulee aika, jolloin pariskunnan pitää määrätä ja asettaa rajoja. Tunteita tullaan loukkaamaan, mutta miehen ja vaimon yhdessä täytyy olla kurinalaisia itsensä suhteen ja pitää toiset ulkona, päästää nämä sisälle pariskunnan omilla ehdoilla, kunnioittaa ja korottaa toistensa näkemykset kaikkien muiden yläpuolelle. Piste.
Kun rakastat häntä, mutta juuri nyt et pidä hänestä...
Kun rakastat tuota toista ihmistä, mutta et pidä hänestä tuolla hetkellä, palaat siihen ytimeen, mitä hänessä rakastat. Palaat niihin hänen osiinsa, jotka saivat sinut rakastumaan häneen. Tuolla tavoin, kun Barbilla ja minulla on vahva erimielisyys, se menee ohi kuin kesäinen sadekuuro, ja sitten unohdamme sen ja palaamme siihen, missä olimme. Otamme askelen taaksepäin, palaamme siihen ydinsyyhyn, jonka takia rakastamme toisiamme, ja se tekee mistä tahansa kiistasta, joka meillä on, pikkuruisen kokonaiskuvaan suhteutettuna.
Paavali kommentoi Gal. 2: 9:ssä, että kun Pietari, Jaakob ja Johannes olivat tulleet ‘tuntemaan sen armon' joka oli hänelle ja Barnabakselle annettu, he ojensivat heille yhteisen työn merkiksi kättä, ja se sopivat, että he kolme menisivät juutalaisten luo ja Paavali ja Barnabas pakanoiden luo. Tunteneet sen armon. Pietari kirjoitti myöhemmin viimeisessä kirjeessään 2. Piet. 3:15–16, että osa siitä, mitä Paavali kirjoittaa, on vaikea ymmärtää.
Avioliitossa ja ystävyydessä ei ole aina tärkeää, että ymmärrät tai edes olet samaa mieltä rakastamasi ihmisen kanssa. ON tärkeä, että 'tunnet sen armon' hänessä, kunnioitat sitä, etenkin kun tuo armo on alueella, joka on eri kuin tämänhetkisen kiistan aihe. Rakasta tuossa ihmistä olevaa Kristuksen armoa ja sitä mitä Hän on tehnyt hänen elämässään. (Sekä niitä lahjoja, joita Hän antoi hänelle). Näe Jumalan armo hänen elämässään ja rakasta tuota armoa, vaikket rakastaisi muita asioita hänessä. Rakasta sitä armoa. Etsi niitä lahjoja, joita Jumala on hänelle antanut, ne ovat sitä, mihin alun perin rakastuit. Kun tulee konflikti, mielessäsi ja tunteissasi siirrä huomiosi keskipiste tuohon armoon, noihin asioihin hänessä, joihin rakastuit.
Olkaa toisillenne alamaiset Kristuksessa
Kuuliaisuus on teko, alamaisuus on sydämen armo. Alamaisuudesta on kyse, kun annat jollekulle paikan sydämessäsi omata auktoriteetin ylitsesi tai suhteessa sinuun, tai jollain tavalla sallit hänet elämääsi.
Ihminen voi olla jollekulle alamainen ollen samalla tottelematon. Teini voi tottelevaisesti siivota huoneensa, mutta sydämessään hän on vihainen, närkästynyt, katkera – ei alamainen. Vaimo voi käydä seurakunnassa ollen tottelematon, kun hänen uskosta osaton miehensä on sen kieltänyt, mutta pysyä hänelle alamaisena ollen hieno vaimo ja/tai äiti.
Paavalin ohjeistaa olemaan toisilleen alamainen 'Kristuksessa', mikä tarkoittaa, että saatat olla puolisolle alamainen, mutta jo puoliso pyytää sinua tekemään kuuliaisesti jotakin sellaista, mitä Jeesus ei tekisi, sinun ei tarvitse tehdä sitä. Jokaisella ihmisellä on oikeus suojella kehoaan, tunteitaan sellaisilta jumalattomilta asioilta, joita hänen puolisonsa saattaa ajatella voivansa vaatia kuuliaisuudessa. Tuo oikeus lähtee makuuhuoneesta ylettyen pankin ryöstämiseen – jos se rikkoo sitä, minkä ajattelet olevan oikein tai on moraalisesti tai eettisesti väärin, puoliso voi olla tottelematon samalla kun on sydämessään alamainen. Sillä, joka pyytää puolisoaan rikkomaan näitä asioita vastaan, on ongelmia, jotka hänen tulee käsitellä.
Molemmat käyvät läpi vaikeuden tullakseen yhdeksi konfliktin tuolla puolen
Työskentelemme rinnakkainen jaetuin vastuin. Kyse on meidän talostamme, meidän keittiöstämme, meidän pyykistämme, ei hänen tai minun. Siitä huolimatta meillä kummallakin on omat alueemme, omat tapamme tehdä asioita ja niitä kunnioitetaan. Annamme toisillemme vapauden olla yksilöitä. Olemme läsnä ja edistämme yleistä hyvää.
Eilen tätä kirjoittaessani Barb ja minä työskentelimme vierekkäin keittiössä valmistaaksemme 'cashew-pähkinäkanaa' paistetun riisin kera. Minä valmistin riisin, hän kanan. Barb kommentoi: 'Minusta on ihanaa työskennellä yhdessä keittiössä' ja vastasin, että niin minustakin – se on yksi niistä hauskoista ajoista, joita meillä yhdessä on. Tapa, jolla liikumme toistemme ympäri sen, mukaisesti, mikä on osamme ateriasta, on kuin tanssia, jossa on hyvä koreografia. Paistettu riisini valmistui tarkalleen samaan aikaan kuin hänen cashew-pähkinäkanansa. Mutta alkuvaiheessa olimme enemmän kuin koomikkoryhmä Three Stooges, koska meidän täytyi oppia se, kuinka toinen liikkui… mutta nyt olemme kuin Fred ja Ginger tanssimassa. Ja muistakaa, Ginger teki kaiken mitä Fredkin, mutta korkeissa koroissa ja takaperin, lol. (Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä, keitä he ovat, katsokaa Fred Astairen ja Ginger Rogersin elokuva tai menkää YouTubeen ja etsikää videopätkiä, joissa he tanssivat, lol).
Kuitenkin avioliittomme ensimmäisellä viikolla pikkuisessa yläkerran huoneistossa Barb sanoi minulle: 'Roskis on täynnä'. Vastasin: "No vie roskat." Hän vastasi: "Meidän talossamme isäni vei aina roskat." Vastasin: "Meidän talossamme se, joka täytti roskiksen, kävi viemässä sen." ... siitä lähtien olen vienyt roskat uhraten elämäni sillä tavoin.
Juhlimme meitä ja kunnioitamme toisiamme yksinkertaisin tavoin, kuten että päivällispöydässä ei ole puhelimia. Olen oppinut taitoa, ja minun täytyy yhtä työstää sitä, että kun Barb puhuu, annan puhelimen soida, merkkiäänen kuulua viestin merkiksi, sen sijaan että irrottautuisin siitä, mitä hän on sanomassa. Osoitan ensisijaisesti kunniaa hänelle sydämessäni, sitten käytännössä.
Läksyjä, jotka on opittu, mutta on niin paljon enemmän sellaista, josta voisin kirjoittaa. Se tapahtuu ehkä jonakin toisena aikana. Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Johnin ja Barbin todistukset, loppusanat osa 2/2
Hei kaikki,
Päätän sarjan muutamilla matkan varrella oppimillamme jutuilla…
Sielun kumppani, prinsessa, täydennä minua -kulttuuri
Vuosia sitten itä-Aasiassa diagnosoitiin 'prinsessasyndrooma'. Siitä on kysymys, kun nuorille naisille on kerrottu heidän koko elämänsä ajan, että he ovat prinsessoja ja varttuessaan he uskovat sen. He ajattelevat, että elämässä on kyse vain heistä itsestään, heidän hiuksistaan, kynsistään, vaatteistaan, kiinnostuksen kohteistaan ja sievistä tavaroista, kun he asettavat itsensä huomion keskelle, samalla he eivät odota, että heidän tulisi olla antavana osapuolena missään asiassa kenellekään. Avioliitossa se tulee ilmi vaimossa, joka ei tee mitään myötävaikuttaakseen suhteeseen, vaan hän odottaa tulevansa palvelluksi. Olen nähnyt sen useita kertoja ja kaikissa lopputulemana on ollut avioero. Avioliitossa ei ole tilaa narsismille. Prinsessavaimo istuskelee koko päivän, ei korjaa astioita, laita ruokaa, siivoa, pese pyykkiä, pysy budjetissa – mies tulee kotiin ja tekee kaiken. Tuota on prinsessasyndrooma.
Populaarikulttuurissa on vielä käsite nimeltään 'sielunkumppani', psykologinen termi, joka on hyvin vanha, esiintyy jopa juutalaisuudessa. Kun se on epätasapainossa, silloin joku uskoo, että on yksi sielunkumppani, joka on hänelle ennalta määrätty. Koska hän uskoo kumppaninsa olevan ennalta määrätyn, se asettaa heille epärealistisia odotuksia. Tämä vaikuttaa siihen, että pariskunnat eivät tee tarvittavaa työtä ennen kuin he ryhtyvät olemaan suhteessa vakavasti tai avioituvat, tarkoitan 'kotiläksyjensä' tekemistä siinä, että oppivat tuntemaan toisensa, oppivat kommunikoimaan, kuinka väitellä, kuinka kehittää tarvittavia käytännön taitoja tilanteeseen, jossa kaksi yksilöä asuu saman katon alla.
Rakkauden ulkomuoto ottaa rakkauden ytimen paikan. Eräänä päivänä puoliso näkee, että 'sielun kumppani' ei ole täydellinen, tai ehkä olisi täsmällisempää sanoa, että hän näki nuo epätäydellisyydet koko ajan, mutta ajatteli voivansa muuttaa toisen, tai ne eivät olleet ratkaisevia asioita. Pettymys valtaa mielen, joskus katkeruus, ja pikkiriikkiset jutut alkavat siintää vuorten korkuisina.
Täydentääkö vaimoni minua ja minä häntä? Kyllä. Onko hän minun sielunkumppanini ja minä hänen? Kyllä. Liikummeko me samaan suuntaan Kristuksessa kasvamisessa, jumalisuudessa ja parhaan tavoittelemisessa toiselle? (Yrittämättä muuttaa toisiamme) Meillä ei ole mitään muuta agendaa kuin toistemme siunaaminen ja rakastaminen. Todellisessa elämässä tehdään vaikeita päätöksiä, kun rakastat tuota toista ihmistä, utta et erityisemmin pidä hänestä juuri silloin. Mutta rakastat häntä ja kasvat, sopeudut, muutut ihmisolentona Kristuksessa.
Tuona vuoden 1978 elokuuna ennen kuin Barb ja minä avioiduimme 1978 syyskuussa
Isä opetti minulle 1. Tim. 5: 14:stä, jossa sanotaan osaksi: "Minä tahdon sen tähden, että nuoret lesket (engl. Raamattu: naiset) menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa..." Raamattuni marginaalissa käännetään 'hoitaminen' ilmaisulla 'hallita perhettä'. (Tämä on tosiaankin sitä, mitä kreikankielinen teksti sanoo). Aivoissani, jotka olivat tuskin 20-vuotiaat, ja olin menossa seuraavassa kuussa naimisiin, tuo jae, joka toteaa vaimon olevan määrä hallita taloa, oli vastoin kaikkea sitä, mitä olin kuullut tai otaksunut kristillisestä avioliitosta. Ja sanoin Isälle juuri noin.
Hän vastasi: "Mikä talo on?" Sanoin: "Se on fyysinen laitos: seinät, katto, putkisto jne." Hän vastasi: "Oikein hyvä. Mikä on koti?" Vastasin: "Koti on aineettomat asiat, rauha, turvallisuus, rakkaus, jotka tekevät talosta kodin." Jälleen Hän sanoi: "Oikein hyvä. Vaimo on talon pää, ja mies on kodin pää. "
Tuo hämmensi minua jopa enemmän, joten sanoin: "Isä, se tarkoittaa, että jos keittiön tiskiallas on tukossa, jos hän on talon pää, sitten hänen pitäisi korjata tilanne, koska se on osa taloa." Hän vastasi tavalla, joka käänsi laivan pitkän ja onnellisen avioliiton suuntaan: "Se on oikein, hän saattaa tehdä niin. TAI hän saattaa kutsua kodin pään korjaamaan tilannetta, koska jos tiskiallasta ei ole laitettu kuntoon, kodinomaisuuden piirteet vaarantuvat."
Juuri silloin tajusin enemmän kuin pään tiedolla, että avioliitossa, johon olin astumassa, minä olin vastuussa kodin aineettomista piirteistä. Minun tuli olla hengellinen pää; niin kuin Kristus rakastaa seurakuntaa, niin myös minun tuli rakastaa vaimoani - Hän on rakkaus, ilo, rauha, turvallisuus Hänessä – ja se on sitä, mitä minun vaimoni ja tulevien lasteni pitäisi kokea. Me olemme yhtä, mutta sisustus, ruoanlaitto ja ateriat ja sellaiset ovat osa taloa ja Barb sisustaa ja hoitaa taloa oikein hyvin. Mutta minä olen vastuussa Jumalalle sen varmistamisesta, että yhdessä talomme on myös koti – täynnä rauhaa, iloa, turvallisuutta, armoa – niin että yhdessä olemme tehneet talostamme kodin.
Kolmisäinen lanka ei pian katkea – se ei tarkoita, että hänen äitinsä tai siskonsa on tuo kolmas säie.
Tuo hyvin tunnettu fraasi Saarn. 4: 11–13:sta käsittelee sitä, että Herra on tuo kolmas säie vahvassa avioliitossa ja tekee siitä sellaisen, että se 'ei pian katkea'. Mutta monesti vaimo kunnioittaa äitinsä tai siskonsa tai ystävänsä mielipiteitä enemmän kuin miehensä, tai mies tekee samoin koskien omaa äitiään. Rajoja ihmiset, rajoja. Jokaisessa terveessä avioliitossa, jonka puolisoilla on läheiset perheet, tulee aika, jolloin pariskunnan pitää määrätä ja asettaa rajoja. Tunteita tullaan loukkaamaan, mutta miehen ja vaimon yhdessä täytyy olla kurinalaisia itsensä suhteen ja pitää toiset ulkona, päästää nämä sisälle pariskunnan omilla ehdoilla, kunnioittaa ja korottaa toistensa näkemykset kaikkien muiden yläpuolelle. Piste.
Kun rakastat häntä, mutta juuri nyt et pidä hänestä...
Kun rakastat tuota toista ihmistä, mutta et pidä hänestä tuolla hetkellä, palaat siihen ytimeen, mitä hänessä rakastat. Palaat niihin hänen osiinsa, jotka saivat sinut rakastumaan häneen. Tuolla tavoin, kun Barbilla ja minulla on vahva erimielisyys, se menee ohi kuin kesäinen sadekuuro, ja sitten unohdamme sen ja palaamme siihen, missä olimme. Otamme askelen taaksepäin, palaamme siihen ydinsyyhyn, jonka takia rakastamme toisiamme, ja se tekee mistä tahansa kiistasta, joka meillä on, pikkuruisen kokonaiskuvaan suhteutettuna.
Paavali kommentoi Gal. 2: 9:ssä, että kun Pietari, Jaakob ja Johannes olivat tulleet ‘tuntemaan sen armon' joka oli hänelle ja Barnabakselle annettu, he ojensivat heille yhteisen työn merkiksi kättä, ja se sopivat, että he kolme menisivät juutalaisten luo ja Paavali ja Barnabas pakanoiden luo. Tunteneet sen armon. Pietari kirjoitti myöhemmin viimeisessä kirjeessään 2. Piet. 3:15–16, että osa siitä, mitä Paavali kirjoittaa, on vaikea ymmärtää.
Avioliitossa ja ystävyydessä ei ole aina tärkeää, että ymmärrät tai edes olet samaa mieltä rakastamasi ihmisen kanssa. ON tärkeä, että 'tunnet sen armon' hänessä, kunnioitat sitä, etenkin kun tuo armo on alueella, joka on eri kuin tämänhetkisen kiistan aihe. Rakasta tuossa ihmistä olevaa Kristuksen armoa ja sitä mitä Hän on tehnyt hänen elämässään. (Sekä niitä lahjoja, joita Hän antoi hänelle). Näe Jumalan armo hänen elämässään ja rakasta tuota armoa, vaikket rakastaisi muita asioita hänessä. Rakasta sitä armoa. Etsi niitä lahjoja, joita Jumala on hänelle antanut, ne ovat sitä, mihin alun perin rakastuit. Kun tulee konflikti, mielessäsi ja tunteissasi siirrä huomiosi keskipiste tuohon armoon, noihin asioihin hänessä, joihin rakastuit.
Olkaa toisillenne alamaiset Kristuksessa
Kuuliaisuus on teko, alamaisuus on sydämen armo. Alamaisuudesta on kyse, kun annat jollekulle paikan sydämessäsi omata auktoriteetin ylitsesi tai suhteessa sinuun, tai jollain tavalla sallit hänet elämääsi.
Ihminen voi olla jollekulle alamainen ollen samalla tottelematon. Teini voi tottelevaisesti siivota huoneensa, mutta sydämessään hän on vihainen, närkästynyt, katkera – ei alamainen. Vaimo voi käydä seurakunnassa ollen tottelematon, kun hänen uskosta osaton miehensä on sen kieltänyt, mutta pysyä hänelle alamaisena ollen hieno vaimo ja/tai äiti.
Paavalin ohjeistaa olemaan toisilleen alamainen 'Kristuksessa', mikä tarkoittaa, että saatat olla puolisolle alamainen, mutta jo puoliso pyytää sinua tekemään kuuliaisesti jotakin sellaista, mitä Jeesus ei tekisi, sinun ei tarvitse tehdä sitä. Jokaisella ihmisellä on oikeus suojella kehoaan, tunteitaan sellaisilta jumalattomilta asioilta, joita hänen puolisonsa saattaa ajatella voivansa vaatia kuuliaisuudessa. Tuo oikeus lähtee makuuhuoneesta ylettyen pankin ryöstämiseen – jos se rikkoo sitä, minkä ajattelet olevan oikein tai on moraalisesti tai eettisesti väärin, puoliso voi olla tottelematon samalla kun on sydämessään alamainen. Sillä, joka pyytää puolisoaan rikkomaan näitä asioita vastaan, on ongelmia, jotka hänen tulee käsitellä.
Molemmat käyvät läpi vaikeuden tullakseen yhdeksi konfliktin tuolla puolen
Työskentelemme rinnakkainen jaetuin vastuin. Kyse on meidän talostamme, meidän keittiöstämme, meidän pyykistämme, ei hänen tai minun. Siitä huolimatta meillä kummallakin on omat alueemme, omat tapamme tehdä asioita ja niitä kunnioitetaan. Annamme toisillemme vapauden olla yksilöitä. Olemme läsnä ja edistämme yleistä hyvää.
Eilen tätä kirjoittaessani Barb ja minä työskentelimme vierekkäin keittiössä valmistaaksemme 'cashew-pähkinäkanaa' paistetun riisin kera. Minä valmistin riisin, hän kanan. Barb kommentoi: 'Minusta on ihanaa työskennellä yhdessä keittiössä' ja vastasin, että niin minustakin – se on yksi niistä hauskoista ajoista, joita meillä yhdessä on. Tapa, jolla liikumme toistemme ympäri sen, mukaisesti, mikä on osamme ateriasta, on kuin tanssia, jossa on hyvä koreografia. Paistettu riisini valmistui tarkalleen samaan aikaan kuin hänen cashew-pähkinäkanansa. Mutta alkuvaiheessa olimme enemmän kuin koomikkoryhmä Three Stooges, koska meidän täytyi oppia se, kuinka toinen liikkui… mutta nyt olemme kuin Fred ja Ginger tanssimassa. Ja muistakaa, Ginger teki kaiken mitä Fredkin, mutta korkeissa koroissa ja takaperin, lol. (Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä, keitä he ovat, katsokaa Fred Astairen ja Ginger Rogersin elokuva tai menkää YouTubeen ja etsikää videopätkiä, joissa he tanssivat, lol).
Kuitenkin avioliittomme ensimmäisellä viikolla pikkuisessa yläkerran huoneistossa Barb sanoi minulle: 'Roskis on täynnä'. Vastasin: "No vie roskat." Hän vastasi: "Meidän talossamme isäni vei aina roskat." Vastasin: "Meidän talossamme se, joka täytti roskiksen, kävi viemässä sen." ... siitä lähtien olen vienyt roskat uhraten elämäni sillä tavoin.
Juhlimme meitä ja kunnioitamme toisiamme yksinkertaisin tavoin, kuten että päivällispöydässä ei ole puhelimia. Olen oppinut taitoa, ja minun täytyy yhtä työstää sitä, että kun Barb puhuu, annan puhelimen soida, merkkiäänen kuulua viestin merkiksi, sen sijaan että irrottautuisin siitä, mitä hän on sanomassa. Osoitan ensisijaisesti kunniaa hänelle sydämessäni, sitten käytännössä.
Läksyjä, jotka on opittu, mutta on niin paljon enemmän sellaista, josta voisin kirjoittaa. Se tapahtuu ehkä jonakin toisena aikana. Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed