Mental Illness & End Times # 7 (Saul)
Psyykkinen sairaus & lopun ajat, osa 7 (Saul)

Hei kaikki,
Ettekö ajattelekin, että Jumalan läsnäolo ihmisen elämässä saisi aikaan sen, että hänen tunne-elämän ja mielen terveytensä muuttuisi paremmaksi? Kysymyksemme on, kuinka ihminen voi antaa voitelun (Jumalan julkituodun läsnäolon) tervehdyttää mielensä ja emootionsa?

Jeesus sanoi, että viimeisinä päivinä synti tulee kasvamaan, mutta samanaikaisesti evankeliumia tullaan julistamaan kaikkeen maailmaan. Se merkitsee sitä, että kun evankeliumia saarnataan, jotkut Hänen luokseen tulevista ihmisistä ovat emotionaalisesti ja/tai mieleltään kovin vaurioituneita tai sairaita. Kuinka voitelu voi parantaa emootiomme? (Matt. 24:12-14)

Kuningas Saul

Kun Samuel kohtasi kuningas Saulin hän sanoi: " Kun olit vähäinen omissa silmissäsi, eikö Herra tehnyt sinut kaikkien Israelin heimojen päämieheksi ja voidellut sinut olemaan Israelin kuningas?" ( 1. Sam. 15:17, suomennos tässä) 

"Kun olit vähäinen omissa silmissäsi" on avain ymmärtää kuningas Saulin vaipuminen mielen sairauteen, ja se esittelee meille kaksi totuutta, jotka jokainen uskova kohtaa: Se mitä minä sanon vastaan se mitä Jumala sanoo minusta.

Vähäinen omissa silmissään
Saulin tarina alkaa 1.Samuel 9:1-2:ssa, missä sanotaan hänen tulleen hyvin varakkaasta perheestä, hänen olleen kaikkia muita pitemmän sekä komeimman miehen Israelissa. Silti hän oli vähäinen omissa silmissään.

Meille ei kerrota hänen kotielämästään, kuinka hän ei onnistunut juurtumaan ja perustautumaan ehdottomaan rakkauteen, sillä me vain tiedämme asian olleen näin, sillä hän ei nähnyt itseään niin kuin pitäisi. Tämä avasi oven 'ihmispelolle', kyvyttömyydellä pysyä pystyssä olosuhteiden painetta ja toisten ihmisten mielipiteitä vastaan – tarkalleen sitä, mitä Mk. 4:17 & Ef. 3:17 sanovat niistä, jotka eivät ole juurtuneet ja perustautuneet ehdottomaan rakkauteen.

Kuningas Saulista tuli vainoharhainen mies, tunnettu masennuksesta ja vihanpurkauksista, ja niiden jälkeen aivan yhtä nopeasti emotionaalisesti 'riemukkaaksi' ja Herralle herkäksi muuttuvaksi. Nykyään saattaisimme kutsua häntä bi-polaariseksi, varmasti epäsosiaaliseksi, vainoharhaiseksi ja harhaiseksi. Mutta kuten sanoin, hänestä tuli sellainen – hän ei aloittanut sellaisena.

Kykenemätön näkemään tosiasiat selvästi
Kun Samuel kertoi Saulille, että hänet oli kutsuttu olemaan kuningas, Saul vastasi, että Samuelin täytyi olla väärässä, sillä hän oli vain benjaminilainen, pienimmästä heimosta, ja hänen sukunsa oli mitättömin tuon pienen heimon kaikista suvuista.

Huomatkaa, että Paholainen puhuu usein puolitotuuksia, kuitenkin puolitotuus on kokonainen valhe. Benjaminin heimo oli pieni, jollei pienin heimoista. Kuitenkin Saulin isä oli hyvin varakas, ei vähäisin suvuista, kuten hän totesi – mutta tuollaisena hän näki itsensä ja sukunsa, ja tuon tuloksena hän ei voinut uskoa Jumalan hyvää suunnitelmaa itseään koskien.

Tämä on sitä mitä itseen kohdistuva viha tai 'vähäisyys omissa silmissä' tekee sinulle – näet tosiasiat tulkittuna itseinhon silmien kautta ja löydät syitä miksi Jumala aidosti halua käyttää sinua, syitä miksi Hän ei aidosti halua sinua ja rakasta sinua. Näin Saul toimi silloin kun Samuel puhui hänelle kutsusta hänen elämässään.

Missä parantuminen alkaa
Emootioiden parantuminen vaati enemmän kuin vain yksinkertaisen valinnan, se vaatii Jumalan läsnäolon kokemuksen. Saulille kerrottiin Jumalan suunnitelma, mutta sen jälkeen Jumala ilmaantui paikalle tullen Saulin ylle niin, että hän profetoi. Isä ei halua meidän uskovan ilman todisteita, Hän antaa meille läsnäolonsa elämäämme. 

Logiikkaa ei voi käyttää emotionaalisesti vaurioituneelle tai mieleltään sairaalle henkilölle. Jokaista Raamatun kohtaa kohti, jonka näytätte heille sanoaksenne esimerkiksi hänen olevan pelastettu, hän näyttää toisia kohtia joiden hän ajattelee osoittavan, ettei hän ole pelastunut. Mutta kuten Saulin kohdalla, Pyhän Hengen läsnäolo on sitä, mihin Isä odottaa ihmisen uskovan ja keskittyvän.  

Kun olin teini-ikäinen ja käsittelin hirvittävää minäkuvaa, ihmispelkoa ja luottamuksen puutetta, muistan hädin tuskin tunteneeni Hänen läsnäoloaan sisälläni. Tunsin sisälläni emootioni ja omat ajatukseni PALJON enemmän kuin Hänen läsnäolonsa. Mutta muistin nuo 'rukouskokoukset' joissa kävin ja sen, että tunsin Hänen läsnäolonsa kaikkialla ympärilläni. Muistan tehneeni tuon kerta toisensa jälkeen. Vähitellen saatoin erottaa tuon saman kokouksissa tuntemani läsnäolon hengessäni.

Aluksi se oli satunnaista. Niin kuin vanhaa radiota viritettäessä yritin löytää Hänen aaltopituutensa nähtävästi mennen aivan Hänen ohitseen näytöllä ja kääntäen nappulaa liian pitkälle takaisin päin kääntäessäni. Vähitellen tulin tietoiseksi Hänen aina pysyvästä Läsnäolostaan hengessäni ja se tuli vahvemmaksi kuin omat ajatukseni ja emootioni.

Tuo on prosessi, jota Saul ei koskaan koettanut
Luvussa 10 Herran Henki tuli Saulin ylle ja hän profetoi profeettojen kanssa. Kuitenkin kun hän näki setänsä ja puhui perheen asioita 10:16 sanoo: "Mutta siitä valtakunta-asiasta, josta Samuel oli hänelle kertonut, hän ei kertonut sedälle kertonut." (suomennos tässä). Jälleen kyse ei ole vain Raamatun kohdan logiikasta, jota Herra odottaa meidän käyttävän saadaksemme takaisin mielenterveytemme, mutta sen ohella kokevamme Hänen läsnäolonsa todistuksena. Saul ei antanut voitelussa olemisensa ajan muuttaa häntä, joten hän pelkäsi yhä kertoa kenellekään elämäänsä koskevasta kutsusta ja Läsnäolosta.

Kun tuli aika koota kansa ja voidella kuningas, Saul piiloutui. Tiedon sanojen kautta 10:22:ssa sanotaan: "Hän on piiloutunut kuormastoon." Toisin sanoen koko kansa on kokoontunut yhdelle alueelle, mutta he ovat vetäneet kokoontumisalueelta sivuun toiselle alueelle eläimensä ja tarvikkeensa ja Saul piileskeli kaiken tuon 'kaman' joukossa kunnes Herra paljasti hänet ja hänet löydettiin. 

Saul kamppailee sen kanssa mitä hän itsestään uskoo verrattuna Jumalan kutsuun ja läsnäoloon elämässään eikä hän antanut Herran läsnäolon muuttaa itseään. Hän ei antanut sen 'iskostua'. Hän ei koskaan antanut Läsnäolon ja kokemusten Herrasta tulla riittäväksi todistukseksi itselleen, niin että se olisi muuttanut hänen ajatuksensa ja emootionsa.

Ihmispelko huonon minäkuvan seuraus
1.Sam.11:6:ssa uutisten uhkaavasta ammonilaisten hyökkäyksestä tavoitettua Saulin "Herran Henki tuli hänen ylleen" – mikä antoi Saulille tilaisuuden astua kutsumukseensa kuninkaana, ja muutaman tätä seuranneen vuoden ajan Israel taisteli menestyksekkäästi kaikkialla ympärillä olevien vihollisten kanssa. Voisimme luulla tässä voitelussa liikkumisen noiden vuosien kuluessa muuttaneen häntä.

Mutta jos ihminen kieltäytyy uskomasta sitä mitä Herra kertoo hänelle jokaisessa kokemuksessaan Hänestä, ja kieltäytyy uskomasta Hänen läsnäolonsa todistusta elämässään, hän ei kykene muuttumaan. Jokainen hänen ympärillään näkee todistuksen Herran läsnäolosta hänen elämässään, mutta hän kieltäytyy myöntämästä sitä ja tulee sen tuloksena epätoivoisemmaksi ja hämmentyneemmäksi.  

Havaitsemme, että Herra siirtää meitä kuitenkin eteenpäin kutsunsa ja suunnitelmansa mukaisesti ja odottaa meidän käsittelevän sisäiset ongelmamme matkan varrella. Hän odottaa meidän 'kommunikoivan omalla sydämellämme' ja antavan Hänen läsnäolonsa muuttaa meidät, antavan kaiken Hänessä näkemämme ja tekemämme muuttaa meidät. Mutta riippumatta siitä teemmekö näin vai emme, Hän etenee elämässämme ikään kuin me muuttuisimme sisäisesti.

Hän lopulta myöntää ongelmansa
Tultaessa1. Sam. 15:en Herra pyytää Saulia viemään päätökseen lupauksen, jonka Hän teki Moosekselle nelisensataa vuotta aiemmin, tuhoamaan jokainen amalekilainen maan päältä, koska vaikka he olivat Israelin serkkuja, he taistelivat untuvikkokansaa vastaan heti tämän Egyptistä lähdön jälkeen. Saul ei tottele antaen ihmisten pitää karjan parhaimmiston saaliina ja pitäen amalekilaisten kuninkaan elossa. (2. Moos. 17:8-16, 1. Moos. 36:2, Amalek oli Eesaun poika)

Saul tunnustaa lopulta ongelmansa 15:24:ssä: "Minä tunnustan. En ole totellut Herran käskyä ja sinun ohjeitasi, koska pelkäsin kansaa ja tottelin sen ääntä (sen sijaan). "Vähäisyys omissa silmissä ja ihmispelon omaaminen on se, missä tarina alkoi luvussa 9. Nyt olemme luvussa 15 ja Saul on ollut vuosia kuningas, kuitenkaan hän ei ole koskaan antanut Jumalan Sanan eikä Hänen läsnäolonsa muuttaa häntä.

Hän ei koskaan sisäistänyt, ei koskaan ajatellut loppuun asti ja sallinut hänelle annetun suuren laupeuden ja armon muuttaa itseään. Herra hylkäsi hänet kuninkaana tuona päivänä ja Samuel suri häntä suuresti – Saul pysyi kuninkaana, mutta Herra siirtyi nopeasti voitelemaan teini-ikäisen nimeltä Daavid Saulin korvaajaksi. 

Voimme verrata sitä, kun Samuel suri Saulia, omaan pettymykseemme itseemme, kun hukkaamme tilaisuutemme, kun petämme Jumalan, tai kun Hän käyttää meitä ja kuitenkin ollessamme yksin meidän täytyy käsitellä se tosiasia, että yhä taistelemme minäkuvan ongelmien kanssa.  Tuo on se paikka, suremisen paikka, jossa meidän pitäisi tehdä parannus ja muuttaa ajatteluamme uskomaan sitä mitä Hän sanoo meistä.

Ensi viikolla päätän sarjan kertomalla siitä, kuinka antaa voitelun muuttaa meidät – käytännön toimenpiteistä. Siihen saakka siunauksin,

John Fenn

Mental Illness & End Times # 6
Psyykkinen sairaus & lopun ajat, osa 6

Hei kaikki,
Tänään tarkastelemme aluksi kahta miestä, toista, joka onnistui olemaan koskaan uskomatta itseään koskevia valheita, vaan sen sijaan uskoi, mitä Jumala hänestä sanoi, minkä seurauksena hän säilytti hyvän tunne-elämän ja mielen terveyden, sekä toista, joka kieltäytyi menemästä valheeseen uskomisen lakkaamisprosessiin, mikä johti demoniseen painostukseen, vainoharhaisuuteen, masennukseen, yhtäkkisiin raivonpurkausiin ja päätyi itsemurhan tekemiseen. Kumpikin oli Israelin kuningas!

Tuleva kuningas Daavid
Daavid varttui kahdeksantena poikana – seitsemän vanhempaa veljeä! Teini-ikään tullessaan ja koska oli nuorin, hänelle annettiin melko yksinkertainen tehtävä vartioida muutamaa lammasta. Meillä on tämä romanttinen kuva teini-ikäisestä Daavidista ja lampaista hänen palvoessaan Jumalaa lyyrallaan – aurinko paistaa, kukat kukkivat, lampaat ovat onnellisia, karitsat hyppelevät kedolla, puron vesi virtaa vienosti eteenpäin…

Tuollaisia päiviä on saattanut olla, ja juuri noina aikoina Daavid todennäköisesti puolustautui perheensä kulttuuria sekä niitä valheita vastaan, joista hänen perheensä häntä syytti sillä, mitä Herra sanoi hänestä, sillä minkä hän tiesi hengessään olevan suuremman tarkoituksen ja kutsun elämässään. Juuri tämä kieltäytyminen uskomasta perheen valheen kulttuuria koskien häntä itseään rakensi sen tunne-elämän ja mielen perustan, joka mahdollisti Daavidille oman kohtalonsa täyttämisen. Ja se oli vuosien ajan kestävä prosessi.    

Pohtikaapa tätä tosiasiaa hänen perhe-elämästään
Samuel on Israelin Tuomari, valtionpäämies, ja kun hän tuli Iisain taloon, ei Iisai eikä Daavidin äiti eivätkä hänen veljensä edes ajatelleet, että Daavid haluaisi olla paikalla tai että hänet pitäisi ottaa mukaan!

Voitteko ajatella isännöivänne kodissanne oman maanne valtionpäämiestä eikä ainutkaan perheenjäsen pidä teini-ikäistä nuorinta lasta niin tärkeänä, että kertoisi tälle vierailusta?! Itse asiassa 1. Sam. 16 kertoo:

Mutta kun Herra jatkuvasti sanoi Samuelille, että kukaan seitsemästä isoveljestä ei ollut se, jonka Hän oli valinnut kuninkaaksi, Samuelin täytyi kysyä, olivatko tässä kaikki Iisain pojat. Vasta kun tivattiin, perhe mainitsi Daavidin, nuorimman, 'joka oli kaitsemassa lampaita'. Kyse ei ollut siitä, että Daavid oli poissa paikkakunnalta eikä häneen saanut yhteyttä, sillä Samuel sanoi: "Menkää hakemaan hänet, sillä en edes istuudu ennen kuin hän tulee." Hän oli lähistöllä, kuitenkin joukosta pois jätettynä.

Pohtikaapa perhekulttuuria
Meille kerrotaan 1 Sam. 16:18:ssa, että Daavid oli hyvännäköinen, palvoja, sotilaana kyvykäs, kuitenkaan perheensä silmissä häntä ei ollut edes olemassa. Katsokaapa Daavidin vanhimman veljen reaktiota häntä kohtaan kun Daavid kuuliaisena isälleen tuo veljilleen tarvikkeita armeijan etulinjaan:

"Miksi sinä tänne tulit? Miksi jätit nuo muutamat lampaat erämaahan? Minä tunnen ylpeytesi ja pahan* sydämesi! Tulit vain tänne katsomaan taistelua!" (* hepreaksi: pahuus, olla kovin ilkeä, paha) 1 Sam. 17:28

Voimme huomata Eliabin syytöksistä hänen tunteneen pikku veljensä olevan täynnä ylpeyttä ja tekevän asioita salatuista motiiveista ja ajattelevan tehtävänsä vartioida muutamaa lammasta olevan vähäpätöistä. Tässä kohdassa hänet jälleen jätettiin pois joukosta, sillä hänen seitsemää veljeään pidettiin arvollisena taistelemaan maansa puolesta, mutta Daavid torjuttiin! Ja kun hän kuuli Goljattia ja liikuttui liittymään taisteluun, jopa silloin hänen täytyi perustella asiansa kuningas Saulin edessä.

Kuinka monet lapset ja teinit varttuvatkaan sellaisessa perhekulttuurissa, jossa heillä ei ole merkitystä! Kulttuurissa, jossa syytetään salatuista motiiveista silloinkin kun he toimivat niin kuin on oikein ja asianmukaista! Jossa jokainen pyrkimys edes yrittää auttaa saa osakseen vihaa, inhoa ja torjuntaa! 

Kuinka moni varttuu perheessä, jossa häntä ei edes huomata tai ainakaan pidetä riittävän tärkeänä perheenjäsenenä, jotta hänet otettaisiin mukaan! Kuinka moni varttuessaan sai jatkuvasti halpa-arvoisia tehtäviä joilla vain hänet pidettiin kiireisenä ja poissa perheestä, niin että perhe voisi mennä tekemään omaa juttuaan?!

Tunne-elämältään vaurioitunut?
Daavidilla oli kaikki syyt olla vähintäänkin tunne-elämältään vaurioitunut, ja pahimmassa tapatuksessa vaarallisesti masentunut erakko, riittävän vihainen räjähtävään väkivallanpurkaukseen kuin tikittävä aikapommi. Kiusattu, torjuttu, perheen hylkiö – hänet torjuttiin kaikilla tasoilla! Kuitenkin tiedämme Daavidin vaelluksen Herran kanssa olleen vahvan, lujittuneen hänen sisällään olevassa erämaassa, hänen omasta sydämestään tulevina ja hänen omilla sanoillaan ilmaistuina Herralle osoitetuissa palvovissa ja ylistävissä lauluissa.

Miksei hänen perheensä nähnyt näitä hyviä asioita hänessä? Kuinka monet lapset varttuvat kaivaten sitä, että perheenjäsen tai kuka tahansa muu näkisi heissä olevan hyvän, näkisi heissä olevan potentiaalin, mutta tuo kaipaus saa osakseen vain alentuvaa suhtautumista, syyttelyä ja perhekulttuurin, joka huutaa heille: 'Sinun elämälläsi ei ole merkitystä!' Tai ehkä kyse oli vain siitä, että perheellä oli liian kiire uransa ja seurakunnan ja urheilun kanssa niin ettei heitä edes huomattu.

Daavid olisi voinut kulkea toista tietä ja uskoa hänelle ilmaistuun torjuntaan ja uskoa ettei hänellä ole mitään toivoa, ei mitään tulevaisuutta ja että ehkä hän itse asiassa oli paha ja teki asioita salatuista motiiveista. Mutta hän ei tehnyt niin. Hän uskoi Herran mielipiteeseen itsestään eikä sitä mitä hänen oma isänsä ja veljensä hänestä ajattelivat.

Suoraa puhetta siitä kuinka torjua valhe
Daavid tunsi itsensä ja sen mitä hyvää hänessä oli. Se on ensimmäinen askel. Usein jopa ennen kuin ihminen kohtaa Herran, Hän (tuon ihmisen tietämättä) yrittää saada hänet tuntemaan itsensä, tuntemaan potentiaalinsa ja uskomaan itseensä jopa silloin, kun kukaan toinen ei tee niin panemalla häneen tietämisen siitä, että hänet on kutsuttu suurempaa ja parempaa tarkoitusperää varten kuin se mitä kaikki sanovat hänestä. Paholainen yrittää kuitenkin tukahduttaa tuon sisäisen tietämisen.

Se, mitä Daavid uskoi itsestään, vahvistettiin hänen ollessaan yksin erämaassa, sillä hän sanoi kuningas Saulille, että hän oli pitänyt loitolla sekä leijonan että karhun – hän tunsi itsensä ja tiesi mihin kykeni.

Tiedän meidän vanhurskautemme olevan kuin tahrattu vaate ennen kuin synnyimme uudesti, mutta tässä ei ole kyse vanhurskaudesta, on kyse itsensä tuntemisesta, kutsun tuntemisesta ja siihen uskomisesta, jotta voimme panna pois tuon tahratun vaatteen ja täyttää Herran suunnitelman elämässämme. Tehdäksemme sen meidän täytyy ensin tietää ja uskoa, että meillä on taivaallinen tarkoitus, vaikka emme sitä näkisikään.

Paholainen saa ihmiset torjumaan jopa sen hyvän, jonka he tietävät itsessään olevan – hän saa heidät uskomaan sen mitä perhekulttuuri heistä sanoo. Daavid kuitenkin torjui tuon tilaisuuden uskoa valheet ja sen sijaan tunsi itsensä ja tiesi ne elämänsä alueet, joilla hän oli menestynyt. Hän muisti onnistumiset.

Mutta olen aika lailla teini-ikäistä vanhempi
Saatat ajatella, että sinun kohdallasi on liian myöhäistä, koska "Olen elänyt elämäni uskoen valheeseen (valheisiin)."  Mutta voin kertoa sinulle, että valheeseen uskomisen lakkaamisen prosessi on se sama polku, jota Daavid kulki torjuessaan itseään koskevat valheet alusta lähtien.

Sinun täytyy tehdä inventaario itsestäsi, onnistumisistasi, lahjoistasi, kyvyistäsi, luonteestasi ja tuntea itsesi. Lakkaa keskittymästä epäonnistumisiin ja katso sitä hyvää, minkä Herra on pannut sisällesi ja niitä onnistumisia, jotka Hän on sinulle antanut. Sisäistä se viettämällä aikaa ajatellen näitä asioita. Tiedän, Paholainen saa sinut välittömästi tuntemaan syyllisyyttä itsesi ylistämisestä tai jonkin hyvän löytämisestä itsestäsi – niin syvä on se valhe (valheet), jonka olet uskonut nämä monet vuodet!

Mutta sinun täytyy murtautua siitä läpi – sanomaan, että kyllä, on okei nähdä ne hyvät asiat, jotka Jumala on sinuun pannut, ne hyvät asiat jotka olet tehnyt, ne onnistumiset jotka sinulla on ollut – vaikka ihmiset tai olosuhteet, joita et voi kontrolloida, tuhosivatkin tai pilasivat hyvät yrityksesi – tunnusta se hyvä!

Kun Daavid joutui vastakkain kuningas Saulin kanssa – kuningas Saul on kuin paholainen, joka nousi Daavidia vastaan tämän nuoruuden ja kokemattomuuden perusteella – Daavid piti puolensa häntä vastaan ja kertoi tuntevansa itsensä, tuntevansa menneet onnistumisensa leijonan ja karhun kanssa, ja että Goljat sen tähden päätyisi samaan kuin ne. Sinun täytyy tehdä se. Tunne itsesi ja tunne hyvä sinussa ja ne pienet onnistumiset, jotka sinulla on ollut. Ja muista, ne eivät ole niitä onnistumisia, jotka maailma näki ja joille se taputti – kun Daavid tappoi leijonan ja karhun, hänet näki vain Isä Jumala.

Viimeinen osa tämän viikon Ajatuksista on tämä – Daavid lähestyi Goljatia luottavaisena, ei vain siksi, että tunsi itsensä, hän ei vain tuntenut onnistumisiaan, vaan hän tiesi Jumalan olevan hänen puolellaan. Hän tunsi Isältä ja Herralta tulevan ehdottoman rakkauden jopa silloin kun hän sai vain vihaa osakseen perheeltään, ja hän uskoi tuohon rakkauteen enemmän ja ennemmin kuin vihaan ja torjuntaan.

Ala siis puhua Isälle, palvo, likoa Hänen läsnäolossaan, anna Hänen ottaa sinut käsivarsilleen ja kertoa sinulle kuinka paljon Hän sinua rakastaa. Anna sitten Hänen tuoda esiin muistissasi olevat hyvät asiat, joiden myös itse tiedät olevan sydämessäsi, ja muistot onnistumisista, jotka olet saavuttanut tässä elämässä – kukaan ihminen ei nähnyt näitä asioita tai tunne sydäntäsi, mutta Isä tuntee… niinpä anna niiden tulla mieleesi ja anna Hänen vahvistaa sinua tällä tavoin.  

Enemmän ensi viikolla… siihen saakka siunauksin! 

John Fenn

www.cwowi.org ja lähetä sähköpostit minulle osoitteeseen [email protected]

Mental Illness & End Times #5 (my life)
Psyykkinen sairaus & lopun ajat, osa 5 (minun elämäni)

Hei kaikki,
En lähesty tunne-elämän ja mielen terveyttä teologisesti kylmästä akateemisesta näkökulmasta – haluan kertoa omasta elämästäni – siitä, mitä käsittelemme viikoittain ja usein päivittäin ja kuinka ylläpidämme tervettä elämää tunteiden ja mielen osalta!

Omasta elämästäni
Chrisin sijoittaminen ryhmäkotiin 10 vuotta sitten hänen elettyään ensimmäiset 24 elinvuottaan kotona vaati meiltä jokaiselta valtavaa sopeutumista. Ryhmäkoti, jonka koimme mukavaksi ja jossa oli Herran rauha, sijaitsi noin kahden tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Chrisin viisi ensimmäistä asuinvuotta siellä olivat hirvittäviä.

Koska Chris on mieleltään nelivuotias johtuen siitä, että synnytyksessä napanuora oli kietoutunut hänen kaulansa ympäri, mikä katkaisi hapenkulun ja sai aikaan aivovaurion, vaikka fyysisesti hän on 24-vuotias, hän ei voinut ymmärtää, miksei hän voinut enää asua kotona. Hän soitteli meille itkien suureen ääneen ja pyytäen kyynelten läpi anteeksi: "Olen niin pahoillani, olen niin pahoillani että tein väärin, olen kiltisti, voinko nyt tulla kotiin, haluan tulla kotiin!" – luullen tehneensä jotain hirvittävän väärin niin että se sai meidät siirtämään hänet pois kotoa asumaan vieraiden kanssa kahden tunnin matkan päähän.

Välimatkan ja palvelutehtävän aikataulujen vuoksi saatoimme pitää häntä kotona vain yön tai kaksi neljästä kuuteen viikon välein, vaikka puhuimme usein puhelimessa ja yritimme kerta toisensa jälkeen saada hänet ymmärtämään, ettei hän ollut tehnyt mitään väärin.

Tilanteen kestettyä viisi vuotta Chrisin ollessa 29-vuotias hän luopui elämänhalustaan. Hän laihtui vaarallisen laihaksi, koska kieltäytyi syömästä ja pian kieltäytyi nousemasta ylös sängystä, kieltäytyi ottamasta lääkettään – hän vain halusi kuolla. Todellinen herätys tuli kun ryhmäkodin johtaja kertoi minulle keväällä 2008, että heidän täytyisi lähettää hänet hoitokotiin kuolemaan, sillä he eivät voisi huolehtia hänestä enää.

Tiesimme sen johtuvan siitä, että hän oli meistä erossa – jos tunnette tai olette tunteneet yhtään nelivuotiasta, kuvitelkaa kertovanne hänelle, ettei hän voi enää asua kotona ja siirtäisitte hänet kahden tunnin ajomatkan päähän. Tiesimme, että meidän täytyi muuttaa lähemmäksi häntä, mikä mahdollistaisi sen, että hän tulisi kotiin viikoittain eikä kuukausittain kuten tuolloin tapahtui.

Heti kun me olimme ryhtyneet toimenpiteisiin ja Chris saattoi tulla kotiin viikoittain, hän tuli jälleen vanhaksi omaksi itsekseen. Tässä sitä ollaan viisi vuotta myöhemmin, Chris on nyt 34 ja meillä on pienoinen rutiini. Haen hänet perjantaiaamuna, vien hänet autokaistalta haettavalle aamiaiselle ja pysäköimme junakiskojen viereen nähdäksemme, onko Isä järjestänyt niin, että junia tulisi kaupungin läpi juuri noihin aikoihin. Jos ambulanssi ujeltaa ohi, Chris tarttuu aina käteeni sanoen: "Meidän on paras rukoilla." Niinpä me rukoilemme sen ihmisen puolesta, jonka avuksi ambulanssi kiirehtii ja Chris lisää loppuun sydämellisen AAMENen!   

Sen jälkeen hoidamme asioita – menemme postiin, kotiin omaan kylpyhuoneeseen ja vaatteiden vaihtoon pois 'ryhmäkodilta haisevista vaatteista' ja katsomaan äitiä, sitten viemme roskat paikalliselle kaato-/kierrätyspaikalle, kierrämme kaupoissa, sillä säästämme asioita tehtäväksi yhdessä Chrisin kanssa. Tällä viikolla Chrisin hiukset leikattiin, ja hänen hiuksensa leikkaava rouva antaa hänelle aina odotustilasta Car and Driver – lehden. Chris rakastaa autoja!

Chris kommentoi jatkuvasti kaikkea – hidastamme pysähtyäksemme risteykseen maaseudulla ja lehmiä on laitumella tien sivulla. "Hei lehmät!" hän tervehtii avatessaan ikkunaa ja tunkee käsivartensa ulos vilkuttaakseen niille. (Vastaten matalalla äänellä) "Hei Chris, mitäs tänään teet?" "Voi, käyn kaupoissa isän kanssa, hei sitten lehmät!" (Minkä jälkeen hän nauraa itselleen ja vastaa itselleen: "Lehmät eivät puhe, eiväthän isä? Hah hah, eivät lehmät puhu, Chris. Mutta jotkut puhuvat! Tiedätkö, kun pääsen taivaaseen, aion puhua lehmille!"

Chris ei ole koskaan tavannut vierasta ihmistä ja useimmat myyjät tuntevat hänet kun rullaamme ovesta sisällä, niinpä liikumme hitaasti. Jos hän näkee miehen cowboy-hatussa, mikä on tavallista Grovessa, Oklahomassa, hän sanoo: "Hei cowboy, mitä tänään teet?" Ja jos joku tukkii koko hyllyjen välissä olevan käytävän kun yritämme mennä siitä, hän sanoo: "Varokaa ihmiset!" ja sitten hekottaa itsekseen ennen kuin lisää "Anteeksi." Jos näemme vauvan, hänen täytyy puhua vauvalle, jos koiran, niin meidän täytyy taputtaa sitä. Meillä on hauskaa. 

Palaamme noin neljältä iltapäivällä (16.00) kotiin, jossa Barb laittaa hänelle hänen mieliruokaansa ja Chris voi asettua nojatuoliinsa piirustuslautansa ja kuvakirjojensa kanssa sekä katsomaan suosikki tv-ohjelmiaan tai elokuvia. Noin kahdeksalta tai yhdeksältä hän on valmis sänkyyn. Soitan kristillistä lasten musiikkia sisältävää cd:tä, sanon hänelle 'Hänen haavojensa kautta' ja hän vastaa 'Minä paranin!' sammuttaessani valon.

Seuraavana aamuna ensimmäinen juttu on kylpy riippumatta siitä, pysyikö hän kuivana vai kasteli sängyn (hän ei pääse ylös keskellä yötä mennäkseen vessaan, joten en koskaan tiedä, mitä löydän)… mutta aina kylpy, sitten suosikkiaamiainen samalla kun hän katsoo suosikkiohjelmiaan tai elokuvaa. Donutman (donitsimies), Gospel Bill (Evankeliumi Bill), Davey & Goliath (Davey ja Goljat-koira), UT/VT – tarinoita piirrettynä, Team Umizoomi, Bubble Guppies, vähän editoitua Sesame Streetiä, Barney – ja elokuvista Autot (Cars), Cars 2, Riemukupla, Dumbo – sano mikä tahansa Disney-leffa, meidän filmikellaristamme löytyy!

Iltapäivällä rukoiltuamme lyhyesti hänen ylitsensä menemme autoon, hoidamme pari asiaa, sitten tarjoan hänelle päivällisen hänen valitsemassaan paikassa ja palaamme ryhmäkotiin noin viideltä iltapäivällä. Tuo on tyypillinen rutiini.

Normaalisti minä olen se, joka vie hänet viikko toisensa jälkeen ryhmäkotiin, sillä se on emotionaalisesti hyvin rankkaa Barbille. On se minullekin, mutta prosessoin asian eri tavalla. Barbilla on taipumusta syyllisyyden tunteeseen ja tuntemuksiin siitä, kuinka riittämätöntä huolenpito on, eihän se tietenkään ole niin kuin äidin huolenpito. Hyväksyn tuon kompromissin paremmin.

Mutta joka kerran kun sanon Chrisille, että on aika lähteä kohti ryhmäkotia, hän hiljenee. Hänen energiansa on poissa, hänestä tulee vaitelias kunnes hän on prosessoinut sen tosiasian, että hän on menossa takaisin. Ja hän kysyy aina: "Olet siis tulossa hakemaan minut ensi viikolla? Tulet hakemaan minut torstaina?" "Ei Chris, perjantaina tulen noutamaan sinut." "Voi, okei"

Muistutan häntä, että meidän molempien täytyy mennä töihin – hän käy työpajalla maanantaista torstaihin – ja hän sopeutuu ajatukseen. Mutta kun vien hänet takaisin ja kuittaan hänen lääkkeensä takaisin ryhmäkotiin sekä puhun asukkaiden ja henkilökunnan kanssa ja hän on siirtynyt nopeasti taas 'ryhmäkotimoodiin', niin hän on 'pirteä', puhelias, on vuorovaikutuksessa henkilökunnan ja asukkaiden kanssa tarviten kuitenkin vakuutuksen: "Isä, sinä tulet siis hakemaan minua ensi viikolla, okei?"

Vakuutan hänelle kerta toisensa jälkeen, että tulen, ja vastuun ja hänen odotustensa paino kolahtaa minuun täydellisesti joka ikinen viikko kun näin teemme – usein rukoilen tähän tapaan: "Voi Isä, pidä minut hengissä ja terveenä, niin että voin olla hänen tukenaan, ja estä minua tekemästä syntiä tai mitään sellaista, mikä voisi lyhentää elämääni. Ota vain hänet ensiksi, vaikka ennen tempausta, koska hän on minusta niin riippuvainen, salli tuo armo, mutta luotan sinuun ja suunnitelmaasi."  Jotkut tai kaikki nämä tekijät vuodatan sydämestäni Hänelle lähtiessäni Chrisin luota.

Pidättelen aina kyyneleitä ajaessani pois, emotionaalisesti alamaissa, kiittäen huolenpidosta ja hyvistä ihmisistä, jotka Chrisistä huolehtivat, hänen asuintoveristaan ja läheisimmästä ystävästään Frankiesta, joka myös rakastaa Herraa, lähetystyöntekijä-äidin tyttärestä, jonka äiti näkee tytärtään vain muutaman kerran vuodessa. Mutta olen alamaissa. Tarvitsen aikaa yksikseni työstääkseni asian.

Autoa ajaessani käytän usein ajan hyödykseni soittaakseni ihmisille, jotka ovat soittaneet minulle tai tarvitsevat puhelun, mutta en vain voi tehdä niin lähdettyäni Chrisin luota, mikä on tavallisesti lauantaina. Jos kulkisin liian pitkälle tuota tunne-elämän polkua, voitteko kuvitella, mihin Paholainen sen johtaisi? Paholainen johtaisi sen masennukseen, toivottomuuteen, pakahduttavaan syyllisyyteen…

Mutta tajuan kyllä asian. Kohtaan nuo tunteet tietäen, että tämä ryhmäkoti ja kotimme niin kaukana ystävistämme ja kotiseurakunnastamme Tulsassa on se, mitä Hänellä on tällä hetkellä. Hänen armonsa on aina läsnä, mutta armolla jonkun elämässä on seurauksensa toisten elämään, ja Tulsan seurakunnissa olevat ovat olleet armollisia.

Niinpä palvon, prosessoin. Usein kotimatkalla yksin olen vaiti lukuun ottamatta hengessä/Hengessä hiljaa rukoilemista, omissa ajatuksissani puolen tunnin ajan, vaihtoehtoisesti puhuen Isälle tai vain ajatellen. Ei puheradiota, ei lauluvalikoimaa puhelimesta. Usein pysäköin ajotielle ja sammutan moottorin ja istun muutaman minuutin.

Tähän aikaan vuodesta on tehtävälista, mutta Barb tajuaa kyllä, ettei kannata pyytää minua tekemään mitään sen jälkeen, kun olen vienyt Chrisin. Tarvitsen aikaa yksin, vain minä ja Isä. Sitten pakotan itseni ohjaamaan ajatukseni toisaalle – ruoho täytyy leikata, työstää viikoittaisia ajatuksiani, jotka julkaistaan kahden viikon päästä, Skype-pikaviesteihin vastattava, sähköpostiviesteihin vastattava, matka suunniteltava, mutta yleensä lauantai-iltaisin en vain kykene pakottamaan itseäni tekemään mitään noista, vaikka se mikä täytyy tehdä painaa minua. Tuona iltana tarvitsen aikaa olla 'vapaalla vaihteella', ehkä katsoa tv:tä, pelata tietokonepasianssia, mennä venettä korjailemaan.

Mutta ensin Barb ja minä käymme 'tilanteen läpi', kun lopulta astun sisälle ovesta vietyäni Chrisin, sillä tarvitsemme tuota yhteistä aikaa, jolloin puhumme muutoksista, joita on tarpeen tehdä ryhmäkodissa, Chrisin tarvitsemista vaatteista jne. Sitten vaihdamme vaihdetta ja puhumme muista asioista – emotionaalinen syklin ollessa täydellinen ennen kuin se alkaa uudelleen alusta ensi perjantaina.  

Niinpä kun keskeytän tämän kirjoitussarjan näkymällä elämästämme, kiitän kärsivällisyydestänne. Toiseksi tietäkää, että olla kypsä Kristuksessa ei merkitse täydellisyyttä eikä se tarkoita tunteetonta hengellistä robottielämää. Se merkitsee elämän halki kulkemista Hänen kanssaan. Sitä, että antaa Hänen ja Hänen ehdottoman rakkautensa, johon olette juurtuneet ja perustautuneet, alituisesti tulla kasvojenne eteen jokaisen haasteen, jokaisen tunneprosessin yhteydessä. Kommunikoikaa sydämessänne Isän kanssa, Herran kanssa, ja tuokaa aina tunteenne takaisin tuohon rakkauteen.

Ensi viikolla takaisin kirjoitussarjaan… siunauksin ja kiitoksin!

        John Fenn

Mental Illness & End Times #4
Psyykkinen sairaus & lopun ajat, osa 4

Hei kaikki,
Kuinka ihminen toipuu tunne-elämän häiriöstä ja sairaudesta? Kuinka lakkaamme uskomasta valheeseen?

Elia vai Messias?
Matteus 16:13 aikaan tultaessa ihmiset sanoivat Jeesuksen olleen jälleensyntynyt Elia (tai toinen profeetta)

Tämä oli valhe, mutta on selvää, että ihmiset uskoivat ja kertoivat toisille Jeesuksen olevan Elia, sillä Herra kysyi opetuslapsilta, mitä ihmiset sanoivat, joten on selvää, että he kuulivat näitä valheita Jeesuksesta. Kuitenkin kysyttäessä mitä he uskoivat Pietari vastasi: "Sinä olet Kristus, Elävän Jumalan Poika".

Jeesus sanoi Pietarin tietävän sen, kuka Hän on, Isältä saadun ilmestyksen kautta, ja tuolle ilmestyksen kalliolle Hän rakentaisi seurakuntansa. Kaikki uskovat ovat samalla tavoin saaneet Isältä ilmestyksen siitä, että Jeesus on Kristus, ja teimme valinnan lakata uskomasta sitä, mitä olimme uskoneet Hänestä – hyvä ihminen, profeetta, historian hahmo, myytti – ja valinnan uskoa sitä ilmestystä, joka virisi sydämessämme: Sinä olet Kristus, Messias, Jumalan Poika.

Mitä ilmestys tekee
Kun Pietari sai ilmestyksen Isältä siitä, että Jeesus on Kristus, se loisti taivaallista valoa niihin toisten sanomiin valheisiin siitä, kuka Jeesus oli, mikä aiheutti sen, että Pietarin oli tehtävä päätös – uskoako niihin valheisiin, joihin toiset uskoivat Jeesuksesta vai vastatako ilmestykseen ja uskoa siihen, minkä Isä esitti Totuutena.

Pietarin täytyi olla halukas ratkaisemaan kysymys sydämessään lopullisesti. Sen tähden ilmestys Isältä on se perusta, joka täytyy valaa, jotta ihminen voi nähdä valheen valheeksi. Ilmestyksen hetkellä ihmisellä on valinnan paikka. Mutta hänen täytyy olla halukas ratkaisemaan asia ja lopettaa kaikki mielen temppuilut ja taisteleminen ilmestystä vastaan. Hänen täytyy olla halukas lakata taistelemasta sitä Totuutta vastaan, joka ilmestyksen kautta on tuotu esiin.
 

Hepr. 6:4 sanoo, että meidän täytyy olla 'valaistuja' ennen kuin 'maistamme' Jeesuksen 'taivaallista lahjaa'. Jeesus sanoi, että jokainen joka ensin kuulee ja oppii Isältä, tulee sen jälkeen Hänen luokseen. Hän sanoi, että kun ihminen näkee Pojan, sen jälkeen ihminen uskoo Häneen. Tuo Pojan 'näkeminen'  on ilmestystä Isältä. (Hepr. 6:4, Joh. 6:40, 45)

Uskovalle ilmestys Isältä on elämäntapa – Paavali rukoili sitä Ef. 1:15-18:ssa ja 3:14-20:ssa sekä Kol.1:9:ssä muiden muassa. Matkan varrella saamme kohdata ilmestystä raamatullisista ihmissuhteista, Pyhästä Hengestä ja kielistä, siitä onko parantuminen tätä päivää varten, ja saamme niin paljon lisää valtakuntaa koskevaa ilmestystä.  

Vaikea osuus
Muita ilmestyksiä tulee rakentuen tuolle perusilmestykselle, ilmestyksiä elämää koskevista asioista, mikä saa meidät näkemään oman historiamme Isän näkökulman, pelastuksen ja rakkauden valossa. Koko elämän ajan Hän antaa meille ilmestystä siellä, täällä ajatellessamme menneisyydessä tekemiämme päätöksiä – näemme ne typerinä, ehkä meidän täytyy antaa anteeksi itsellemme, ja meille näytetään myös hyviä ja viisaita päätöksiä.

Usein emme tajua, että juuri Isä näyttää meille tämän menneiden päätösten katselmuksen – mutta me tiedämme sen olevan Hän, koska muistot jäävät, mutta tuska on poissa, ja meillä on sivullisen näkökulma - Hän menee sitten syvemmälle siihen, mitä ajattelemme itsestämme ja siitä, keitä olemme sekä tarkoitustamme tällä planeetalla.

Päätöksiä, päätöksiä
Päätös uskoa ja jättää valhe sekä hyväksyä ilmestys voi olla kaikkein vaikein asia, jonka ihminen on koskaan tehnyt. Käytetään esimerkkiä seksuaalisesti hyväksikäytetystä tytöstä, joka varttuu uskoen valheen, että asia oli hänen syynsä, että hän oli jotenkin liian viehättävä tai flirttaileva sedälleen/isälleen/naapurille, joten hän jakoi syyllisyyden hyväksikäytöstään.

Hänelle nähdä Isän ilmestyksen valossa se, että 10-vuotias tyttö ei ole vastuussa petomaisten miesten toimista, merkitsee sellaisen uskomusjärjestelmän jättämistä, joka on tuttu ja turvallinen. Hän on kokenut laajamittaista sydämen tuskaa, koska valheen uskomien sai hänet tekemään hirvittäviä valintoja elämässä, mutta ainakin se oli tuttua siihen kuuluessa ennalta arvattavia onnistumisen ja epäonnistumisen toimintamalleja, elämänsyklin, jossa oli vääristynyt turvallisuuden tuntu.  

Tuska?
Itsensä syyttämisestä irti päästäminen olisi hyppy suureen tuntemattomaan – hän ei ole koskaan ajatellut tuolla tavoin, ja hänestä tuntuu turvalliselta syyttää itseään, ei vain tuosta ahdistelusta, vaan halki koko elämänsä hän on uskonut sille sukua oleviin valheisiin, jolloin hän on syyttänyt itseään kaikista lopputuloksista, jotka eivät ole täyttäneet odotuksia.

Esimerkiksi – hän uskoo olleen hänen syynsä, että ystävä kuoli auto-onnettomuudessa heidän ollessaan teini-ikäisiä sen vääristyneen logiikan mukaisesti, joka etsii jotakin tapaa, jolla valhe voisi olla totta – JOS hän olisi kutsunut ystävänsä kotiin yöksi (vaikka hän ei ollut ajatellut tehdä sitä tuolloin), niin ehkä hänen ystävänsä ei olisi mennyt siihen autoon mennäkseen juopottelemaan tuona iltana. Ja JOS hän olisi soittanut ystävälleen iltakymmeneltä tarkistaakseen, halusiko tämä katsella myöhäisillan elokuvaa, niin SITTEN tuota onnettomuutta ei olisi tapahtunut – niinpä hän löysi tavan tehdä itsestään syypään ystävänsä kuolemaan.

Tuohon valheeseen uskomisen lopettaminen merkitsee uskaltautumista tuntemattomaan maastoon. Jos ihminen on viettänyt koko elämänsä syyttäen itseään jokaisesta huonosta lopputuloksesta tai onnettomuudesta omassa ja läheistensä elämässä, näyttää vaativan ankaraa työtä ja paljon tuskaa hylätä tuo valhe, vaikka tuo itsessään onkin valhe. Isän vakuutukset rakkaudesta, anteeksiantamuksesta ja armosta näyttävät liian hyviltä ollakseen totta, joten irti päästäminen ja kaiken tuon hyvän hyväksyminen herättää tuntemattoman pelkoa.  

Ilmestyksen vastaanottaminen Isältä on perusta
Ilmestys Isältä tulee siitä, että ajattelee Häntä, Hänen Sanaansa, Hänen teitään, sitä mitä Hän on tehnyt elämässämme ennen. Avain on oppia tuntemaan Isä.

Rohkaisen ihmisiä käymään läpi Paavalin kirjeitä, ja siellä missä näette kirjoitetun 'Jumala', vaihdatte sen 'Isään', koska Hänestä Paavali puhuu. Efesolaiskirjeen luvut 1-3 erityisesti ovat hyvä paikka aloittaa. Sitten viettäkää aikaa ajatellen noita totuuksia – 1:3:ssä sanotaan esimerkiksi Isän siunanneen meitä kaikilla hengellisillä siunauksilla taivaallisissa. 2:6:ssa sanotaan Isän asettaneen meidät istumaan taivallisiin vierelleen Kristuksessa.

Mitä se tarkoittaa? Mikä etuoikeus on annettu, että hengellisesti olemme Isän lapsia, valkeuden lapsia, jotka ennen olivat pimeyden lapsia? Ajattele näitä asioita ja pian havaitset ajatustesi kulkeutuvan takaisin lapsuuteen, takaisin siihen, jolloin vanhempasi sanoivat sinulle, ettei sinusta koskaan tulisi yhtään mitään. Että olit typerä ja tyhmä etkä osannut tehdä mitään oikein. Kuitenkin Isä rakastaa sinua, uskoo sinuun, pitää sinusta.

Ja yhtäkkiä tajuat, että kaikki heidän sanomansa oli valhetta, tai jos se olikin silloin totta, se ei ole totta nyt, sillä olet hengellisesti siunattu jokaisella hengellisellä siunauksella ja olet vaihtanut perhettä ja sukupuuta. Olet nyt kuningasperheen lapsi ja heti sanoessasi 'Isä' olet Hänen valtaistuimensa luona taivaan ollessa auki 24/7, koska Hän on antanut sinulle sisälläsi asuvan Henkensä todistuksen. Tajuat, ettet loppujen lopuksi ole typerä ja tyhmä, sinulla on Kristuksen mieli.

Ja eräänä päivänä Isä ohjaa muistosi koulun liitutaululle, jossa sinä ja toinen oppilas kilpailette matematiikan laskun valmiiksi saamisessa koko luokan edessä ja vihasit sitä painetta ja tunsit olevasi niin tyhmä, koska toiset nuoret alkoivat nauraa virheillesi, koska he saattoivat nähdä virheesi kirjoittaessasi ne…

Ja yhtäkkiä tajuat, ettet ole tyhmä, et vain toimi hyvin paineen alla ja se on OK… ja hitaasti, niin kuin ison lankakerän selvittäminen yksi sotku kerrallaan, Isä päivien, viikkojen, kuukausien tai vuosien kuluessa kuljettaa sinut muistojen halki tuoden ilmestystä sinulle Hänen näkökulmastaan, osoittaen valheet siksi mitä ne ovat, yhden valheen toisensa jälkeen, ja eräänä päivänä tajuat, että liikevoima sisälläsi on muuttunut, ilo nousee kokiessasi vapauden, hymy piirtyy kasvoillesi helpommin, ja hyvänen aika, eikö aurinko näytäkin kirkkaalta tänään… kuljet eheydessä. 

Pietarin täytyi hyväksyä tuntematon, uskoa ja sanoa ääneen jotakin sellaista, jota ei koskaan ennen ollut sanottu: Sinä olet Kristus, Elävän Jumalan Poika. Hyväksytkö ilmestyksen kuten hän hyväksyi, vaikka se tuntuu oudolta, on uutta maastoa ja sinulle tuntematonta?

Ensi viikolla yksi Raamatun esimerkki miehestä, joka eli sen todeksi ja yksi joka ei tehnyt niin… siihen saakka,

Siunauksin, 

John Fenn