Uusi opittu läksy, osa 3: "Vanhurskaus luonnollisessa ensin"
Hei kaikki,
Olen kertonut aivan läpinäkyvästi eräistä viimeaikaisista keskusteluista Herran, Isän ja minun välillä koskien sitä, että en ole kurinalaisesti ottanut kokonaista vapaapäivää joka viikko ja siitä aiheutunutta huimausta, joka vaivaa, kun väsyn voimakkaasti.
Viime viikolla: Paavali sanoi 1. Kor. 6:18:ssa (nykytermejä käyttääksemme) että synnit ruumista vastaan tulevat ilmi ruumiissa.
Tiedämme tämän vaistomaisesti, mutta se auttaa meitä tekemään eron sen välillä, kuinka haemme parantumistamme liittyen siihen mitä meidän tulee tehdä luonnollisessa ja sen välillä, mitä voimme odottaa Jumalan tekevän yliluonnollisessa.
Koska ruumiimme ovat maasta ja palaavat aineiksi, joita on käytetty maan muodostamiseksi, kunnes saamme taivaallisesta aineesta tehdyt ruumiit, se tarkoittaa sitä, että tietämättömyys ei vapauta meitä ruumiissa tehtyjen asioiden seurauksista.
Jos astut pois kallionkielekkeeltä, putoat maahan. Tietämättömyys ei vapauta ketään niistä vaikutuksen ja vastavaikutuksen laeista, joista fyysinen maailmankaikkeus rakentuu ja jossa me nyt elämme. Elämme maan päällä, joten maan asiat ovat meidän vastuullamme.
Ja se on kristityille vaikea asia
Monien kristittyjen joukossa vallitsee sellainen alakulttuuri, jossa uskotaan Jumalan korjaavan ne eroavaisuudet, jotka tulevat heidän tietämättömyydestään tai tottelemattomuudestaan luonnollisessa tai terveen järjen huomioon ottamattomuudesta elämässä ja/tai liikeasioissa. Se on väärin. Ennen kuin palaan parantumiseen, voin selittää tämän periaatteen käyttämällä muita esimerkkejä.
Hän ei ole hiljainen yhtiökumppanisi, joka korvaa puolestasi sen, ettet tee sitä mikä on oikein; se tarkoittaa sitä, että sinun yhä täytyy tehdä se, mikä on oikein ja soveliasta asianmukaisella uutteruudella, koska Hän ei oikeuta laiskuutta tai epärehellisyyttä tai sen laiminlyömistä, minkä tiedät luonnollisessa tehdä. Luonnolliset asiat ovat täällä maan päällä ja sen tähden omaa vastuutamme. JOS sen jälkeen, kun teemme sen mikä on oikein ja soveliasta, moraalista ja oikeudenmukaista luonnollisessa, SITTEN Jumala tulee mukaan tilanteeseen, koska tuo vanhurskauden virtaus sallii Hänen virrata meihin.
Esimerkkejä oikein tekemisestä Jeesuksen elämässä
Katsokaa Jeesusta kun Hän ruokki 5.000 ja toisella kerralla 4.000 miestä plus naiset ja lapset. Mitä Hän teki sellaista, mikä oli oikein luonnollisessa? Ensin Hän organisoi heidät Mk 6:40:n mukaan 50 ja 100 ryhmiin. Se tarkoittaa, että nuo ehkäpä 20.000 ihmistä ensin istutettiin noin 200-400:an ryhmään, joissa jokaisessa oli 50 tai 100 ihmistä. Käykää tilanne läpi mielessänne – ajatelkaa sitä perusteellisesti – kuvitelkaa, miten Jeesus sai opetuslapset käyttämään aikaa noin lukuisten ihmisten organisoimiseen ENSIN, ennen kuin ihme tapahtui. Mutta he toimivat niin, SITTEN ihme tapahtui.
Hän ei vain vuodattanut siunausta niin, että kaikki olisi aivan epäjärjestelmällistä – luotiinko maailma niin, ettette näe mitään muuta kuin epäjärjestystä luonnossa? Ei tietenkään. Joten miksi ihmiset luulevat, että he voivat jättää tekemättä oikein luonnollisessa ja Jumala tulee siunaamaan? Väärin. Se soveltuu elämään, ruumiiseen, terveyteen, liike-elämään, rahaan, ihmissuhteisiin – kaikkeen.
Tiedämme myös, että Jeesuksen pystyttämä infrastruktuuri ennen ihmettä alkoi ennen kuin Hän aloitti organisoimalla ryhmät, jatkuen Hänen lopettamisensa jälkeen, koska ylijääneet ruokakorit laskettiin – viisi yhdessä tapauksessa ja seitsemän toisessa. (Matteus 16:8-10)
Jumala lupaa olla antamatta meille enempää kuin voimme käsitellä – 1. Kor. 10:13. Se tarkoittaa, että Hän ei vain rajoita vihollisen hyökkäyksiä ja järjestä ulospääsyä, vaan se soveltuu myös siunauksiin. Hän ei tule antamaan sinulle enemmän kuin mitä voit käsitellä. Joten jos et hoida raha-asioitasi vanhurskaasti nyt, Hän ei voi siunata sinua enemmällä. Isä saattoi moninkertaistaa ruoan Jeesuksen elämään, mikä siunasi toisia (osittain) siksi, että Jeesus saattoi organisoida nuo ihmiset käsittelemään noin valtavan siunauksen – Isä ei antaisi Pojalleen enemmän kuin Hän saattoi käsitellä, emmekö olekin iloisia siitä, että Jeesus osasi hoitaa tilanteen!
Sama soveltuu meidän terveysaiheeseemme – hoidatko omistamaasi ruokaa asianmukaisesti? Miksi Hän siunaisi sinua suuremmalla aktiviteetilla, useammilla liiketoimilla, lukuisammilla asioilla joita tehdä jos me emme fyysisesti hoida asianmukaisesti sitä mitä meillä nyt on? Enemmän myöhemmin… mutta ensin saadakseni pointtini perille, vähän lisää…
Ajattele vedestä viiniksi –ihmettä
Joh. 2: 5-6 kertoo meille, että Hänen äitinsä käski Hänen tehdä sen, mikä oli oikein. Välittömästi seuraavan asian sanotaan olleen, että Jeesus (katseli ympärilleen) ja näki kuusi kiviastia, jotka olivat "kukin kahden tai kolmen mitan vetoisia". Mitta vaihteli tilavuudeltaan, mutta yksi mitta oli karkeasti ottaen kahdeksan gallonaa (30 litraa). Niinpä Jeesus käytti kuutta kiviastiaa, joista jokainen oli täytetty 16-24:lla gallonalla (60-90 litralla) muuttaen sisällön viiniksi.
Mutta huomatkaa - Hän näki vesiastiat, selvästi etsien jotakin organisoidakseen siunauksen, muunsi niiden käyttötarkoituksen omaan tarkoitusperäänsä, täytätti ne vedellä reunoja myöten, sitten ihme tapahtui. Hän ei tee ihmeitä, ellet tee sitä mikä on oikein luonnollisessa. Hän voi antaa sinulle vain sen mitä kykenet käsittelemään. Mooseksen täytyi saada Israel meren reunalle ennen kuin se jakaantui. Joten organisoi ensin sydämesi, sitten elämäsi pitämään sisällään siunauksia.
Sama asia koskee parantumista – mitä syömme, mitä teemme, kantamaamme stressiä. Haluamme Jumalan vuodattavan enemmän Itseään elämäämme, mutta emme ole niiden asioiden hyviä huoneenhaltijoita, joita meillä nyt on, joten Hänen kätensä ovat sidotut.
Henkilökohtainen esimerkki
Vuosikymmeniä sitten, mikä tuntuu tapahtuneen kauan sitten kaukaisessa galaksissa, omistin kaksi pizzankuljetusfirmaa. Voittomme kaikkien kulujen jälkeen oli keskimäärin 20 %. Se tarkoittaa, että jokaisesta myydystä 10 dollarin pizzasta firma saattoi tienata 2 dollaria. Se oli meidän 'netto' voitoksi kutsumamme määrä – voitto sen jälkeen, kun kaikki muut kulut on otettu pois. Tuo kaksi dollari pantiin syrjään tulevaa laajentamista varten, osa siitä käytettiin johtajien bonuksiin jne.
Kaikki muut kulut tulivat jäljelle jäävästä kahdeksasta dollarista. Minun palkkani, 65 työntekijän palkka, ruoka-aineiden osto, vuokranmaksu, palkkakustannukset ja niitä vastaavat verot ja sen sellaiset – kaikki se tuli tuosta kahdeksasta dollarista jokaista myytyä 10 dollaria kohden. Minun olisi ollut epävanhurskasta luonnollisessa ottaa ostosta 10 dollaria ja antaa se jollekin sukulaiselle tai vaimolleni tai lapsilleni tai käyttää se ostaakseni jotakin itselleni. Tuosta 10 dollarista kahdeksan dollaria tuli laittaa takaisin ihmisiin, tuotteeseen ja juokseviin kuluihin.
Kuitenkin kerta toisensa jälkeen olen nähnyt ihmisten ottavan käteistä myynnistä eikä heillä ole kurinalaisuutta panna kahdeksaa dollariaan sivuun liikeyritystä varten – ja sitten he haluavat Jumalan ja/tai toisten pelastavan heidät. VÄÄRIN. Hän antaa heidän epäonnistua, koska raha on maan päällä ja sen tähden meidän velvollisuutemme on tehdä se mikä on oikein. Me emme voi tehdä väärin ja sitten sanoa Jumala kiltti jätä tuo huomiotta ja korvaa oma tottelemattomuuteni. Hengellisesti puhuen Hän rakastaa sinua ja pettää syntisi. Luonnollisesti puhuen on sinun vastuullasi toimia oikein.
Raha on maasta ja sen tähden meidän vastuullamme, ei Jumalan. Hän antaa heidän mennä vararikkoon, sillä he ovat loukanneet vanhurskautta. Maan synnit pysyvät maassa, jos voisin ilmaista asian tällä tavalla. He tekivät syntiä liike-yrityksensä ruumista vastaan, joten synnit tulevat ilmi liike-yrityksessä. Jos teemme syntiä ruumistamme vastaan, synti tulee ilmi ruumiissa.
UT:ssa olevia esimerkkejä ensi viikolla siitä, että tasapainotetaan ihmeparantumiset sen kanssa, että tehdään se mikä on oikein luonnollisessa. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn