The Magi #1
Tietäjät osa 1
Hei kaikki,
Ollessani noin 17 jouduin kiivaaseen sanaharkkaan äitini kanssa uskosta. Tuohon aikaan olin keskittynyt Raamatunkohtiin, joissa puhuttiin uskon voitosta ja sanoin äidilleni tämän tapaisia sanoja: 'Jos sinulla on riittävästi uskoa, sinulla ei ole ongelmia, koska Raamattu sanoo meidän voittaneen maailman.'
Äiti oli tuohon aikaan noin 41-vuotias ja kasvatti yksin neljää lasta sen jälkeen, kun isä oli lähtenyt kuusi vuotta aiemmin, joten hän oli kokenut sen ilon, että oli kasvattanut perhettä sen mukaisesti kuten oli unelmoinut elämän olevan, sitten kokenut kaikkien noiden unelmien pirstoutumisen. Niin kuin joku joka varovasti kävelee paljain jaloin sellaisen huoneen poikki, joka on täynnä rikkoutuneen peilin sirpaleita, hänen unelmansa, jotka kerran heijastuivat eheinä hänelle, lojuivat nyt hajallaan ja vajaina, eikä niitä koskaan koottaisi uudelleen, ja mikä tahansa harha-askel palasten joukossa viiltäisi häntä ja aiheuttaisi suurta tuskaa hänelle ja hänen lapsilleen.
Minulla oli yhä korvantaustat märkinä, en ollut koskaan maksanut asuntolainaa tai asumiseen liittyviä laskuja, ja kesätöistä saadut palkkarahat, jos niiden käyttö laskettiin huolellisesti, mahdollistivat sen, että Barb ja minä saatoimme käydä ulkona treffeillä pitkin kouluvuotta.
Seisoessani lujana uskomuksessani, että omistaessaan riittävästi uskoa ihmisellä voisi olla kitkaton elämä ja kaikki hänen unelmansa täyttyisivät, ja äidin seisoessa lujana uskomuksessaan, että usko auttoi kulkemaan läpi elämän vaikeuksien, hän vei asian päätökseen näin sanoen: "Sinun vain täytyy saada vähän enemmän maileja matkamittariisi."
Seurakunnan kulttuuri
Kun tutkin eroja sen välillä, miten Paavali harjoitti seurakuntatoimintaa ja miten seurakuntatoimintaa harjoitetaan tänään perinteisessä seurakunnassa, näin eroavaisuuksien olevan suurempia kuin kokoontumisen jossakin auditoriossa tai kokoontumisen kodissa.
Se kulttuuri, jota opetetaan populaarissa karismaattisessa kristillisyydessä, on hyvin samanlaista kuin se, mitä esitin väittelyssä äidilleni – jos on riittävästi uskoa, voi nuhdella oikeaa riivaajaa, voi liikuttaa Jumalaa riittävästi, voi puhua Sanaa riittävästi, voi löytää sen yhden hengellisen avaimen, joka avaa tarvitut vastaukset, voi saada silkoisen elämän. Tuollainen olin 22-vuotiaaksi.
Maileja matkamittariin
Tuo muutos elämässämme tapahtui kun vanhimmalla pojallamme kahdeksan kuukauden iässä diagnosoitiin CP-vamma, tila joka viittaa mihin tahansa aivovaurioon, joka tapahtuu synnytyksen aikana. Lääkäri sanoi Barbille: "Laita hänet johonkin hoitokotiin ja unohda, että koskaan saitkaan hänet, ja jatka eteenpäin ja hanki lisää lapsia ja kasvata perheesi ja elä elämääsi."
Barb kyynelehti soittaessaan minulle töihin ja hänen tuskastaan Chrisin tilan suhteen tuli minun tuskani, meidän sydämemme repeytyi riekaleiksi samalla kun olimme tuohtuneita lääkärin ehdotuksesta.
Tuona iltana kylvetimme Chrisin ja huolellisesti kiedoimme hänet lämpimään peitteeseen ja asetimme hänet pehmeälle kylpyhuoneenmatolle. Hänen katsoessaan meitä ylöspäin me panimme kätemme hänen ylleen ja kerroimme Isälle, että torjumme lääkärin diagnoosin ja neuvon, käskimme Chrisiä parantumaan ja kiitimme Isää Chris-lahjastamme.
Jumalan auttaminen
Seisoimme Sanassa, mutta Chrisin kasvaessa tuli selväksi, että diagnoosi oli oikein. Opimme, että usko ei kutsu sitä mikä on ikään kuin sitä ei olisi. Usko ei ole niiden tosiasioiden kieltämistä, jotka täytyy käsitellä tässä ja nyt.
Chris kävi läpi erilaisia kokeita meidän seisoessamme Sanassa ja etsiessämme avainta hänen parantumisensa arvoituksen ratkaisulle. Mitä me voimme rukoilla, paastota, tunnustaa, sitoa, vapauttaa saadaksemme asian hoidetuksi? Väittelimme, oliko fysio- ja puheterapian antaminen hänelle uskon mukaista vai sitä vastaan. Kulutimme jokaisen pennin saadaksemme hänet mihin tahansa terapiaan, joka voisi auttaa saamaan aikaan Jumalan parantamisen hänen kehossaan. Etsimme tapoja auttaa Jumalaa halukkaina yrittämään melkein mitä tahansa voidaksemme auttaa Jumalan lupausten aikaansaamista hänen elämässään.
Eräänä päivänä olin jälleen kerran puhumassa Raamatunkohtia Chrisin ylle ja yhtäkkiä Isä keskeytti: " Mitä olet tekemässä?", Hän kysyi. "Puhun Sanaa hänen ylleen." "Missä Raamatunkohdassa seisot?", Hän kysyi. Vastasin: "1. Piet. 2:24, joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut"." Hän vastasi: "No hyvä. Voitko uskoa tuon lupauksen?" Sanoin: "Kyllä, minä uskon" Ja Hän sanoi: "Sitten lepää."
Tuossa kohdassa siirryin siitä, että yritin saada asioita tapahtumaan minun uskoni kautta siihen, että lepäsin siinä tosiasiassa, että Hänen Sanansa on totta ja usko Häneen on lepoa, kuten Hepr. 4:9-11 sanoo uskosta, kun lopetamme omat ponnistelumme ja yksinkertaisesti lepäämme Hänessä.
Usko: Vastaus armoon
Mutta suuri osa perinteisestä seurakuntakulttuurista yrittää yhä saada asioita tapahtumaan uskolla. Se, mitä minä luen Raamatusta, on kuitenkin se, että usko on pelkästään vastaus armoon. Armo saa asiat tapahtumaan, ja armo on ilmestys Isältä joko Hänestä tai Hänen tahdostaan. Usko on vastauksemme armoon, ja armo on ilmestys Isästä ja/tai Hänen tahdostaan.
Nooa ei rakentanut laivaa omasta aloitteestaan. Hän sai armon Herran silmissä ja tuosta ilmestyksestä hän rakensi laivan. Mooses ei vain muuttanut mieltään ja päättänyt mennä Egyptiin, hänellä oli ilmestys Jumalan suunnitelmasta, mikä oli armoa ja hän vastasi. Jopa Jeesus sanoi, että Hän teki vain sitä ja sanoi vain sitä, mitä Hän näki ja kuuli Isän sanovan ja tekevän. (Joh. 5:19,30)
Usko ei ole riippumatonta Jumalan paljastetusta tahdosta, usko on vastaus ilmestykseen Hänen tahdostaan. Lakkasin vetämästä jakeita Raamatusta oman tahtoni mukaan päättäen, että tuo olisi se, missä seisoisin. Sen sijaan kommunikoin Herran kanssa ja annoin ilmestyksen tulla minulle ja sen jälkeen uskoin ja lepäsin tuossa ilmestyksessä.
Tajusin eräässä vaiheessa, että niin paljon kuin haluankin Chrisin parantuvan, Chrisin usko on asettunut siihen minkä hän on monta kertaa todennut: "Kun pääsen taivaaseen, ei pyörätuolia" ja nähdessään lasten juoksentelevan: "Kun pääsen taivaaseen, aion juosta noin!"
Minulla oli kerran näky Chrisin ollessa istumassa oikealla puolellani pyörätuolissaan ja Jeesus seisoi vasemmalla puolellani opettamassa minulle parantumisesta ja siitä kuinka vaikea on jonkun sellaisen, joka ei ole koskaan tuntenut eheyttä, uskoa parantumiseensa. Minä NIIN halusin keskeyttää Hänet ja sanoa Hänelle, että laskisi kätensä poikani ylle, mutta Hän on Jumala, en minä, joten tuo ei ole sellainen juttu, jota tehdään Kuninkaan ollessa läsnä. Mutta sain syvempää ymmärrystä Chrisin mielestä tuona iltana.
Chrisin usko ei ole tulla parannetuksi nyt, hänen uskonsa on asettunut taivaaseen, ja tuohon Herra on vastannut. Eräänä päivänä Chris tuli ryömien pitkin käytävää hyvin innostuneen: "Iskä, iskä! Arvaa mitä Jeesus sanoi minulle? Hän sanoi, että aikoo kävellä vuorten poikki kanssani! Jep, noin Hän sanoi, jahuu! Jep, Hän aikoo kävellä vuorten poikki kanssani, niin Hän sanoi!"
Huonoimmat vanhemmat?
Kun tuli aika, jolloin meidän täytyi tehdä elämämme ehdottomasti vaikein päätös Chrisin sijoittamisesta ryhmäkotiin, joka tuolloin oli lähes kahden tunnin ajomatkan päässä meiltä, meistä tuntui siltä, että olimme huonoimmat vanhemmat maan päällä. Huonoimmat vanhemmat.
Epätoivoisina puhuimme myöhään yöhön, mutta lopulta Barb lipui uneen minun jäädessäni puhelemaan yhä Isälle. Sanoin: "Isä, jos et aio parantaa häntä, ota hänet kotiin. Sekä Barb että minä olemme kumpikin käyneet taivaassa, olemme kumpikin nähneet sinut, olemme kumpikin nähneet Herran, joten haluaisimme mieluummin poikamme olevan eheä taivaassa kuin elämään lopun elämänsä vaurioituneessa kehossaan. Vaikka me eläisimme vielä 50 vuotta, mieluummin kaipaisin häntä nuo lukuisat vuodet kuin panisin hänet asumaan ryhmäkotiin lopuksi elämäänsä."
Yhtäkkiä Jeesus seisoi huoneessani. Silmäni olivat auki ja näin Hänet sekä huoneemme niin kuin normaalisti näkisin sen sillä erotuksella, että Herra seisoi siellä. Tervehtimättä sanallakaan Hän sanoi: "Haluaisitko minun tuovan Chrisin kotiin etuajassa ja häneltä jäisi saamatta täysi palkkionsa vain siksi, että sinusta tuntuu pahalta, kun sinun täytyy sijoittaa hänet ryhmäkotiin?"
Mykistyin: "Minä, minä olen pahoillani Herra. En ollut koskaan ajatellut hänen palkkiotaan. Tiedän, että kun olen poissa palvelemassa ja hän ja Barb ovat kotona mahdollistaen sen, että lähden matkalle, he ottavat osaa tähän palvelutyöhön, mutta en ollut todella tiennyt sitä ennen kuin nyt. Ei, haluan Chrisin saavan täyden palkkionsa, vaikka se merkitsee vaikeuksia meille ja hänelle, sillä me arvostamme taivasta enemmän kuin maata. Mutta vain näillä ehdoilla: ettei häntä koskaan ahdistella tai laiminlyödä." Jeesus nyökkäsi päätään tiukasti alaspäin kerran sanoessaan: "Selvä", ja Hän oli poissa.
Kirjoittaessani tätä 21. joulukuuta Chris täyttää maanantaina 23. päivänä 34 vuotta. Koko perhe on tulossa hänen syntymäpäiväjuhliaan ja joulua varten, kumpikin hänen veljistään, kumpikin miniämme, ja kaikki hänen kuusi veljentytärtään ja veljenpoikaansa. Chris rakastaa Herraa ja edelleen odottaa innolla uutta kehoaan taivaassa, mutta siihen saakka…
Siihen mennessä kun Paavali kirjoitti kirjeensä Lyydialle, Filippin kotiseurakunnan alkuperäiselle emännälle, hän oli käynyt läpi hyvin suuria vaikeuksia, jotka liittyivät tuon ajan vainoon ja vaaralliseen matkustamiseen. Kun hän kirjoitti Fil. 4:11 - 13 hän oli tullut siihen vaiheeseen elämässään, että saattoi sanoa tämän:
"Olen oppinut, missä tahansa tilassa olenkin, olemaan tyytyväinen. Tiedän kuinka olla vähissä varoissa ja kuinka runsaissa. Kaikkialla ja kaikissa asioissa minua opetetaan olemaan sekä kylläinen että nälkäinen, omaamaan runsaasti ja kärsimään puutetta…" (suomennos tässä)
Tämä ilmaus englanniksi (suomeksi) on kreikassa lähempänä tätä: "Minut on perehdytetty salaisuuksiin". Paavali paljastaa ydinsalaisuuden: "Minä voin tehdä kaiken Kristuksen kautta, joka minua vahvistaa."
Ensi viikolla – perehtymistä salaisuuksiin. Siihen saakka siunauksin,
John Fenn
Muista käyttää cwowi@aol.com kirjoittaessasi minulle sähköpostia
www.cwowi.org
mail naar: cwowi@aol.com
Tietäjät osa 1
Hei kaikki,
Ollessani noin 17 jouduin kiivaaseen sanaharkkaan äitini kanssa uskosta. Tuohon aikaan olin keskittynyt Raamatunkohtiin, joissa puhuttiin uskon voitosta ja sanoin äidilleni tämän tapaisia sanoja: 'Jos sinulla on riittävästi uskoa, sinulla ei ole ongelmia, koska Raamattu sanoo meidän voittaneen maailman.'
Äiti oli tuohon aikaan noin 41-vuotias ja kasvatti yksin neljää lasta sen jälkeen, kun isä oli lähtenyt kuusi vuotta aiemmin, joten hän oli kokenut sen ilon, että oli kasvattanut perhettä sen mukaisesti kuten oli unelmoinut elämän olevan, sitten kokenut kaikkien noiden unelmien pirstoutumisen. Niin kuin joku joka varovasti kävelee paljain jaloin sellaisen huoneen poikki, joka on täynnä rikkoutuneen peilin sirpaleita, hänen unelmansa, jotka kerran heijastuivat eheinä hänelle, lojuivat nyt hajallaan ja vajaina, eikä niitä koskaan koottaisi uudelleen, ja mikä tahansa harha-askel palasten joukossa viiltäisi häntä ja aiheuttaisi suurta tuskaa hänelle ja hänen lapsilleen.
Minulla oli yhä korvantaustat märkinä, en ollut koskaan maksanut asuntolainaa tai asumiseen liittyviä laskuja, ja kesätöistä saadut palkkarahat, jos niiden käyttö laskettiin huolellisesti, mahdollistivat sen, että Barb ja minä saatoimme käydä ulkona treffeillä pitkin kouluvuotta.
Seisoessani lujana uskomuksessani, että omistaessaan riittävästi uskoa ihmisellä voisi olla kitkaton elämä ja kaikki hänen unelmansa täyttyisivät, ja äidin seisoessa lujana uskomuksessaan, että usko auttoi kulkemaan läpi elämän vaikeuksien, hän vei asian päätökseen näin sanoen: "Sinun vain täytyy saada vähän enemmän maileja matkamittariisi."
Seurakunnan kulttuuri
Kun tutkin eroja sen välillä, miten Paavali harjoitti seurakuntatoimintaa ja miten seurakuntatoimintaa harjoitetaan tänään perinteisessä seurakunnassa, näin eroavaisuuksien olevan suurempia kuin kokoontumisen jossakin auditoriossa tai kokoontumisen kodissa.
Se kulttuuri, jota opetetaan populaarissa karismaattisessa kristillisyydessä, on hyvin samanlaista kuin se, mitä esitin väittelyssä äidilleni – jos on riittävästi uskoa, voi nuhdella oikeaa riivaajaa, voi liikuttaa Jumalaa riittävästi, voi puhua Sanaa riittävästi, voi löytää sen yhden hengellisen avaimen, joka avaa tarvitut vastaukset, voi saada silkoisen elämän. Tuollainen olin 22-vuotiaaksi.
Maileja matkamittariin
Tuo muutos elämässämme tapahtui kun vanhimmalla pojallamme kahdeksan kuukauden iässä diagnosoitiin CP-vamma, tila joka viittaa mihin tahansa aivovaurioon, joka tapahtuu synnytyksen aikana. Lääkäri sanoi Barbille: "Laita hänet johonkin hoitokotiin ja unohda, että koskaan saitkaan hänet, ja jatka eteenpäin ja hanki lisää lapsia ja kasvata perheesi ja elä elämääsi."
Barb kyynelehti soittaessaan minulle töihin ja hänen tuskastaan Chrisin tilan suhteen tuli minun tuskani, meidän sydämemme repeytyi riekaleiksi samalla kun olimme tuohtuneita lääkärin ehdotuksesta.
Tuona iltana kylvetimme Chrisin ja huolellisesti kiedoimme hänet lämpimään peitteeseen ja asetimme hänet pehmeälle kylpyhuoneenmatolle. Hänen katsoessaan meitä ylöspäin me panimme kätemme hänen ylleen ja kerroimme Isälle, että torjumme lääkärin diagnoosin ja neuvon, käskimme Chrisiä parantumaan ja kiitimme Isää Chris-lahjastamme.
Jumalan auttaminen
Seisoimme Sanassa, mutta Chrisin kasvaessa tuli selväksi, että diagnoosi oli oikein. Opimme, että usko ei kutsu sitä mikä on ikään kuin sitä ei olisi. Usko ei ole niiden tosiasioiden kieltämistä, jotka täytyy käsitellä tässä ja nyt.
Chris kävi läpi erilaisia kokeita meidän seisoessamme Sanassa ja etsiessämme avainta hänen parantumisensa arvoituksen ratkaisulle. Mitä me voimme rukoilla, paastota, tunnustaa, sitoa, vapauttaa saadaksemme asian hoidetuksi? Väittelimme, oliko fysio- ja puheterapian antaminen hänelle uskon mukaista vai sitä vastaan. Kulutimme jokaisen pennin saadaksemme hänet mihin tahansa terapiaan, joka voisi auttaa saamaan aikaan Jumalan parantamisen hänen kehossaan. Etsimme tapoja auttaa Jumalaa halukkaina yrittämään melkein mitä tahansa voidaksemme auttaa Jumalan lupausten aikaansaamista hänen elämässään.
Eräänä päivänä olin jälleen kerran puhumassa Raamatunkohtia Chrisin ylle ja yhtäkkiä Isä keskeytti: " Mitä olet tekemässä?", Hän kysyi. "Puhun Sanaa hänen ylleen." "Missä Raamatunkohdassa seisot?", Hän kysyi. Vastasin: "1. Piet. 2:24, joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut"." Hän vastasi: "No hyvä. Voitko uskoa tuon lupauksen?" Sanoin: "Kyllä, minä uskon" Ja Hän sanoi: "Sitten lepää."
Tuossa kohdassa siirryin siitä, että yritin saada asioita tapahtumaan minun uskoni kautta siihen, että lepäsin siinä tosiasiassa, että Hänen Sanansa on totta ja usko Häneen on lepoa, kuten Hepr. 4:9-11 sanoo uskosta, kun lopetamme omat ponnistelumme ja yksinkertaisesti lepäämme Hänessä.
Usko: Vastaus armoon
Mutta suuri osa perinteisestä seurakuntakulttuurista yrittää yhä saada asioita tapahtumaan uskolla. Se, mitä minä luen Raamatusta, on kuitenkin se, että usko on pelkästään vastaus armoon. Armo saa asiat tapahtumaan, ja armo on ilmestys Isältä joko Hänestä tai Hänen tahdostaan. Usko on vastauksemme armoon, ja armo on ilmestys Isästä ja/tai Hänen tahdostaan.
Nooa ei rakentanut laivaa omasta aloitteestaan. Hän sai armon Herran silmissä ja tuosta ilmestyksestä hän rakensi laivan. Mooses ei vain muuttanut mieltään ja päättänyt mennä Egyptiin, hänellä oli ilmestys Jumalan suunnitelmasta, mikä oli armoa ja hän vastasi. Jopa Jeesus sanoi, että Hän teki vain sitä ja sanoi vain sitä, mitä Hän näki ja kuuli Isän sanovan ja tekevän. (Joh. 5:19,30)
Usko ei ole riippumatonta Jumalan paljastetusta tahdosta, usko on vastaus ilmestykseen Hänen tahdostaan. Lakkasin vetämästä jakeita Raamatusta oman tahtoni mukaan päättäen, että tuo olisi se, missä seisoisin. Sen sijaan kommunikoin Herran kanssa ja annoin ilmestyksen tulla minulle ja sen jälkeen uskoin ja lepäsin tuossa ilmestyksessä.
Tajusin eräässä vaiheessa, että niin paljon kuin haluankin Chrisin parantuvan, Chrisin usko on asettunut siihen minkä hän on monta kertaa todennut: "Kun pääsen taivaaseen, ei pyörätuolia" ja nähdessään lasten juoksentelevan: "Kun pääsen taivaaseen, aion juosta noin!"
Minulla oli kerran näky Chrisin ollessa istumassa oikealla puolellani pyörätuolissaan ja Jeesus seisoi vasemmalla puolellani opettamassa minulle parantumisesta ja siitä kuinka vaikea on jonkun sellaisen, joka ei ole koskaan tuntenut eheyttä, uskoa parantumiseensa. Minä NIIN halusin keskeyttää Hänet ja sanoa Hänelle, että laskisi kätensä poikani ylle, mutta Hän on Jumala, en minä, joten tuo ei ole sellainen juttu, jota tehdään Kuninkaan ollessa läsnä. Mutta sain syvempää ymmärrystä Chrisin mielestä tuona iltana.
Chrisin usko ei ole tulla parannetuksi nyt, hänen uskonsa on asettunut taivaaseen, ja tuohon Herra on vastannut. Eräänä päivänä Chris tuli ryömien pitkin käytävää hyvin innostuneen: "Iskä, iskä! Arvaa mitä Jeesus sanoi minulle? Hän sanoi, että aikoo kävellä vuorten poikki kanssani! Jep, noin Hän sanoi, jahuu! Jep, Hän aikoo kävellä vuorten poikki kanssani, niin Hän sanoi!"
Huonoimmat vanhemmat?
Kun tuli aika, jolloin meidän täytyi tehdä elämämme ehdottomasti vaikein päätös Chrisin sijoittamisesta ryhmäkotiin, joka tuolloin oli lähes kahden tunnin ajomatkan päässä meiltä, meistä tuntui siltä, että olimme huonoimmat vanhemmat maan päällä. Huonoimmat vanhemmat.
Epätoivoisina puhuimme myöhään yöhön, mutta lopulta Barb lipui uneen minun jäädessäni puhelemaan yhä Isälle. Sanoin: "Isä, jos et aio parantaa häntä, ota hänet kotiin. Sekä Barb että minä olemme kumpikin käyneet taivaassa, olemme kumpikin nähneet sinut, olemme kumpikin nähneet Herran, joten haluaisimme mieluummin poikamme olevan eheä taivaassa kuin elämään lopun elämänsä vaurioituneessa kehossaan. Vaikka me eläisimme vielä 50 vuotta, mieluummin kaipaisin häntä nuo lukuisat vuodet kuin panisin hänet asumaan ryhmäkotiin lopuksi elämäänsä."
Yhtäkkiä Jeesus seisoi huoneessani. Silmäni olivat auki ja näin Hänet sekä huoneemme niin kuin normaalisti näkisin sen sillä erotuksella, että Herra seisoi siellä. Tervehtimättä sanallakaan Hän sanoi: "Haluaisitko minun tuovan Chrisin kotiin etuajassa ja häneltä jäisi saamatta täysi palkkionsa vain siksi, että sinusta tuntuu pahalta, kun sinun täytyy sijoittaa hänet ryhmäkotiin?"
Mykistyin: "Minä, minä olen pahoillani Herra. En ollut koskaan ajatellut hänen palkkiotaan. Tiedän, että kun olen poissa palvelemassa ja hän ja Barb ovat kotona mahdollistaen sen, että lähden matkalle, he ottavat osaa tähän palvelutyöhön, mutta en ollut todella tiennyt sitä ennen kuin nyt. Ei, haluan Chrisin saavan täyden palkkionsa, vaikka se merkitsee vaikeuksia meille ja hänelle, sillä me arvostamme taivasta enemmän kuin maata. Mutta vain näillä ehdoilla: ettei häntä koskaan ahdistella tai laiminlyödä." Jeesus nyökkäsi päätään tiukasti alaspäin kerran sanoessaan: "Selvä", ja Hän oli poissa.
Kirjoittaessani tätä 21. joulukuuta Chris täyttää maanantaina 23. päivänä 34 vuotta. Koko perhe on tulossa hänen syntymäpäiväjuhliaan ja joulua varten, kumpikin hänen veljistään, kumpikin miniämme, ja kaikki hänen kuusi veljentytärtään ja veljenpoikaansa. Chris rakastaa Herraa ja edelleen odottaa innolla uutta kehoaan taivaassa, mutta siihen saakka…
Siihen mennessä kun Paavali kirjoitti kirjeensä Lyydialle, Filippin kotiseurakunnan alkuperäiselle emännälle, hän oli käynyt läpi hyvin suuria vaikeuksia, jotka liittyivät tuon ajan vainoon ja vaaralliseen matkustamiseen. Kun hän kirjoitti Fil. 4:11 - 13 hän oli tullut siihen vaiheeseen elämässään, että saattoi sanoa tämän:
"Olen oppinut, missä tahansa tilassa olenkin, olemaan tyytyväinen. Tiedän kuinka olla vähissä varoissa ja kuinka runsaissa. Kaikkialla ja kaikissa asioissa minua opetetaan olemaan sekä kylläinen että nälkäinen, omaamaan runsaasti ja kärsimään puutetta…" (suomennos tässä)
Tämä ilmaus englanniksi (suomeksi) on kreikassa lähempänä tätä: "Minut on perehdytetty salaisuuksiin". Paavali paljastaa ydinsalaisuuden: "Minä voin tehdä kaiken Kristuksen kautta, joka minua vahvistaa."
Ensi viikolla – perehtymistä salaisuuksiin. Siihen saakka siunauksin,
John Fenn
Muista käyttää cwowi@aol.com kirjoittaessasi minulle sähköpostia
www.cwowi.org
mail naar: cwowi@aol.com
RSS Feed