Sisällä olevan Totuuden Hengen tunteminen, osa 2/3
Hei kaikki,
Minun täytyikin tehdä tästä kolmiosainen sarja – on niin paljon sanottavaa! Joten tämä on toinen osa, kolmas tulee ensi viikolla. Ajattele tämän viikon jakson kohdalla, että olemme rakentamassa kolmijalkaista jakkaraa. Jokainen esittämäni avain edustaa tuon jakkaran yhtä jalkaa. Tässä on ensimmäinen noista kolmesta jalasta:
Jakkaran ensimmäinen jalka on tulla herkäksi Totuuden Henkeen nähden:
En muodosta mielipidettä, ennen kuin havaitsen hengessäni jotakin tuosta ihmisestä tai hänen kokemuksestaan, opetuksestaan tai väitteestään siitä, mitä Jumala oli hänelle kertonut. Kysyn usein: "Mitä ajattelet tästä Isä?" Tai jos se koskee jotakuta Kristuksen ruumiissa olevaa: "Mitä ajattelet tästä, Herra?" (opetus, se, mitä hän tekee)
Esimerkiksi vuoden 2001 loppupuolella syyskuun 11. päivän hyökkäysten jälkeen Yhdysvaltain kongressi sääti lain nimeltä 'The Patriot Act' (suom. patrioottilaki). Oli paljon polemiikkia, koska se laajensi hallituksen valvontaa ilman avoimia pidätysmääräyksiä Yhdysvaltain kansalaisiin tai keneen tahansa Yhdysvalloissa oleskelevaan. Kun kaikki nuo äänet ilmaisivat kantansa puolesta tai vastaan, kysyin: "Isä: Mitä ajattelet patrioottilaista?" Hän vastasi välittömästi hyvin tyypillisellä suoran vastauksen välttelyllä: "Lakeja, jotka hyväksyttiin kansani suojelemiseksi, tullaan eräänä päivän käyttämään heitä vastaan."
Juuri tuohon mielipiteeni päättyy ja siitä se alkaa – HÄNEN mielipiteeseensä. En harkitse enempää ennen kuin tai ellei Hän sano enemmän aiheesta tai antaa minun nähdä uutisia, jotka antavat lisää tietoa. Sitten tiedän, että on minun tehtäväni tutkia asiaa ennen kuin muodostan mielipiteen. Jos joku esittää jonkin väittää jonkun puolesta tai jotakuta vastaan, on jotakin tietoa, uni, näky, ilmestys, jonka joku väittää tapahtuneen, mutta Isä tai Herra ovat siitä vaiti, on minun asiani käyttää asianmukaista huolellisuutta asian totuudenmukaisuuden selvittämiseksi. ('asianmukainen huolellisuus' tarkoittaa sellaista, jota järkevän ihmisen odotetaan noudattavan ennen kuin ryhtyy johonkin sopimukseen)
Se, etten muodosta lainkaan mitään mielipidettä tai en ainakaan ennen kuin/ellei ole enemmän tietoa tai asian tutkimista, on myös auttanut minua vaeltamaan rakkaudessa. Tavallisesti Herra on hiljaa siitä, mitä Hän ajattelee. Useimmiten Hänen hiljaisuutensa tarkoittaa, että vastaus on jo paljastettu kirjoitetussa Sanassa, tai tiedän jo vastauksen terveen järjen ja logiikan perusteella tai minun täytyy itse etsiä se.
Tavallisesti en muodosta mielipidettä, sillä en välitä jonkun väitteistä tai käsityskannasta, joten en mene pidemmälle. Hyvin harvat asiat ovat lisätutkimisen kannalta aiheellisia. Se on tuon toisen asia, hän seisoo Jeesuksen edessä sen suhteen, en minä, joten annan asian olla. Se ei kuulu minulle, ellei tuo toinen tee siitä sellaista, että se koskettaa minua. Joten mitä jos minä tekisin asiat toisin, mitä jos päällisin päin näyttää siltä, että tuo toinen tekee asian väärin? Se on hänen asiansa, ei minun. "Vanhurskas on elävä uskosta." En muodosta mielipidettä ja menen eteenpäin, vaikka se olisi kyseenalaista.
Toinen tekijä on pelkotekijä. Ihmiset tekevät päätöksiä muodostettuaan mielipiteen, mikä saa heidät toimimaan tavalla, jonka juuri on pelossa – he sanovat Jumalan johdattaneen heitä. Väärin. Heidän pelkonsa johdatti heitä, koska he yhdistivät tunteensa (pelon) ajatteluun ja keskittyivät (ruokkien jatkuvasti) pelottaviin asioihin, ja sitten he tekivät investoinnin tai ottivat velkaa varatarvikkeiden keräämiseen tai ostelivat asioita pelon perusteella ja pelkoon juurtuneina. Kun länsimainen kalenteri oli siirtymässä 20. vuosisadalta 21. vuosisadalle, tunsin ihmisiä, jotka myivät omaisuutensa Kaliforniassa, missä on korkeat hinnat, ja ostivat halvemman farmin Arkansasista valmistautuen yhteiskunnan sulkeutumiseen… he sanoivat Jumalan johdattaneen heidät tekemään niin, mutta kun asiasta keskusteltiin tarkemmin, se juonsi juurensa itse asiassa pelkoon. Ja… tietokoneet eivät sulkeutuneet, kun kellot siirtyivät 1999:stä 2000:een. Mutta he kärsivät suuren taloudellisen ja avioliittoonsa kohdistuvan rasituksen ja menetyksen. Älä tee taloudellisia päätöksiä, jotka perustuvat pelkoon ja ovat verhoutuneet 'Jumalaksi'.
Sanoakseni asian toisin:
Haluan tietää, mitä ympärilläni tapahtuu, hyvän ja pahan, totuuden ja valheen, joten on paljon kuultavaa. Mutta kuuntelen vain Mestarini ääntä – kuulen muita ääniä, mutta en halua kuunnella niitä, jos ne ovat vääriä. Kuulen niitä siihen pisteeseen saakka, kunnes saan tietooni niiden pointin, mutta jos ne menevät epätasapainoon, lopetan.
Se ettei loukkaannu, on toinen hyöty siitä, ettei muodosta mielipidettä jostakusta. Ongelmana on, että useimmat ihmiset luulevat, että sinulla on kätketty motiivi jokaisessa vastauksessa tai lausunnossa. He lukevat tai kuuntelevat oman kipunsa, aiemman hylkäämisen ja ennakkokäsitystensä linssin läpi. Ihmiset laskevat toisten, heitä satuttaneiden synnit jalkojesi juureen. Älä loukkaannu tajutessasi, että heihin sattuu ja vaihda välittömästi rukoukseen heidän puolestaan sen sijaan että loukkaantuisit.
Jakkaran toinen jalka:
Katkaise kaikki spekulointi elämästäsi. Älä katso sosiaalista tai muuta mediaa, joka on spekulointia. Spekulointi on mielipidettä, jota ei voi jollakin Raamatun kohdalla todistaa tai tosiasioin osoittaa. Sellaisia tapauksia varten on suuntaviivoja. Ennen kaikkia tulee terve järki. Aivan terveen järjen vierellä on huomiomme siirtäminen Totuuden Henkeen nähdäksemme, mitä Hän ajattelee sitä, mitä joku sanoo. Jos jokin ei ole terveen järjen mukaista JA Totuuden Henki on murheissaan, sitten se hylätään.
Jakkaran kolmas jalka on:
Jos asiaa ei voi löytää suoraan Raamatusta tai jos se ei ole niiden Isän teiden mukainen, jotka voidaan Raamatusta löytää, se hylätään.
Kaikki kolme yhteen tuoden: 1. Älä muodosta mielipidettä. JOS Totuuden Henki sisälläsi on hiljaa, se merkitsee sitä, että tulee käyttää tervettä järkeä ja/tai tietojasi Raamatusta tai tutkia sitä saadaksesi asian itse selville. 2. Onko väitetty spekulaatiota vai fakta? Jos spekulaatiota, sitten luota sisälläsi olevaan rauhaan tai siihen, että 'ei tunnu oikealta', ja tutki itse asia. 3. Jos jotakin väitettyä ei näy jossakin Raamatun kohdassa tai se ole Isän teiden mukaista, se hylätään. Kaikki kolme tarvitaan, jotta pysytään tasapainossa. Kaikki kolme edellyttävät, että jokainen meistä vastaa omasta elämästämme, omasta vaeltamisestamme rakkaudessa, omasta terveestä järjestämme.
Esimerkiksi, jukra, mistäköhän sain tämän esimerkin:
Jos joku sanoo tempauksen tapahtuvan tiettynä päivänä, tunteesi haluavat ehkä uskoa sen, koska haluat irti elämän taakoista, laskuista, perheongelmista, sairauden kivusta. MUTTA älä muodosta mielipidettä vielä. Jon nuo tunteet sumentavat kykysi kuulla sisällä olevaa Totuuden Henkeä, käytä sitten tervettä järkeä ja tutki kirjoituksia berealaisten tavoin nähdäksesi, onko asia niin ENNEN KUIN muodostat mielipiteen. Kun teet niin näet Raamatun viittaavan siihen, että emme aivan vielä ole siinä pisteessä – joten huolimatta siitä, että tunteesi haluaisivat, että se olisi totta, torjut sen terveen järjen sekä Raamatun kohtien perusteella. Se on yksi tekijä tasapainoisena pysymisessä.
Ihmissuhteet ovat NIIN tärkeitä – aidot ystävät, eivät kaverit sosiaalisessa mediassa. Kotiseurakunnat perustuvat ihmissuhteisiin, eivät auditorioon tai sosiaaliseen median. Ihmissuhteet niissä auttavat ihmistä pysymään tasapainoisena osana sitä tasapainoa, joka löytyy suuremmasta uskonperheestä. Jos sinulla ei ole kotikokouksia tai vähintään tapaa läheistä uskonystävää säännöllisesti virvokkeiden tai aterian merkeissä, investoi johonkuhun. Investoi ihmissuhteisiin. Älä ole kuin linnunpoikanen pesässä odottamassa, että ruokaa pudotetaan suuhusi. Siinä määrin kuin kykenet, yritä tavoittaa joku sellainen, joka laillasi on vailla 'vakinaista' seurakuntayhteyttä tai on siinä auditorioseurakunnassa, jossa käyt. Pyydä Isältä, että Hän tuo mieleesi tai kohtaat jonkun, jonka voit oppia tuntumaan.
Tietenkin kotiseurakunnat kuten mikä tahansa auditorioseurakuntakin voi mennä epätasapainoon, mutta ne, joille niin käy, ovat tavallisesti seurakuntia, jotka eivät ole osa suurempaa seurakuntayhteyttä – ne ovat yksin täysin itsenäisinä ja voivat eristäytyä ja keskittyä vain yhteen tiettyyn oppiin. MUTTA yleisesti ottaen terve ja tasapainoinen kotiseurakunta ja/tai ihmissuhteet sellaisten ihmissuhteiden kanssa, jotka ovat tasapainossa ja itse yhteydessä toisiin, silottavat ihmisen elämän särmiä hiekkapaperin tavoin. Se ei aina ole kivaa, mutta kyse on elämän matkan varrella tarvittavasta hienosäädöstä.
Kuten Herra kertoi minulle näyssä ilmestyessään 4. helmikuuta: "Niin kuin oli alussa, niin täytyy olla nyt. Minä liikehdin ihmissuhteissa." Tulet löytämään kaikki kolme jalkaa terveissä ihmissuhteissa Kristuksessa… mutta on vielä lisää sanottavaa sisällä olevan Totuuden Hengen kuulemisesta. Joten ensi viikkoon, siunauksin!
John Fenn/LL
RSS Feed