Peace as a weapon 1/2
Rauha aseena, osa 1/2
Hei kaikki,
Olen kertonut tarinan monta kertaa, mutta se on tärkeä tälle opetukselle. Olin juuri menneet naimisiin Barbin kanssa ja olimme palaamassa hänen vanhempiensa kotiin kiitospäiväksi. Hänen vanhempansa riitelivät aina; heidän perheensä oli 'huutajien' perhe.
Mutta kyse ole enemmästä kuin siitä. Barbin äidillä oli tapana seisoa keittiössä ja huudella vihaisesti Barbin isälle, joka oli katsomassa televisiota toisessa huoneessa ja joka huuteli vihaisesti takaisin. Edestakainen huutelu jatkui ja jatkui, ja me havaitsimme, että jonkin henki oli mukana. Kyse oli enemmästä kuin vain yksinkertaisesta erimielisyydestä, jokin houkutteli heidät tappelemaan – se oli riidan henki.
Tuo ensimmäinen kiitospäivä, jolloin olimme heidän luonaan naimisiinmenomme jälkeen, oli painajaismainen. Pian myös Barb ja minä olimme keskenämme riidoissa. Se oli surkea viikonloppu, täynnä väittelyä ja huonoa tuulta, jonka katkaisivat silloin tällöin muutaman rauhalliset hetket.
Tultuamme kotiin tajusimme, mistä oli kyse – heidän kodissaan viipymällä olimme tietämättämme sallineet itsemme tulla tuossa kodissa olevien pahojen henkien alaisiksi. Päätimme, että sitä ei tulisi enää tapahtumaan.
Mitä Herra näytti minulle
Matt. 10: 12-13: "Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä. Ja jos talo on arvollinen, tulkoon sille teidän rauhanne; mutta jos se ei ole arvollinen, palatkoon teidän rauhanne teille takaisin."
Jeesus puhuu perinteisestä tervehdyksestä jonkun kodin ovella: "Shalom aleichim", mikä tarkoittaa 'Rauha teille'. Vastaus oli 'Aleichim shalom', mikä tarkoittaa "Sinulle rauha." Mutta Jeesus sanoi; "Tulkoon sille (talolle) teidän rauhanne." En ollut koskaan nähnyt sitä ilmaistuna 'läsnäolona', joka voidaan antaa ja/tai ottaa takaisin. Käsite, että annan rauhani 'tulla' talolle (asettua sen ylle), oli minulle uusi.
Tuohon hetkeen saakka minulle ei ollut koskaan opetettu, en ollut koskaan kuullut, en ollut koskaan ajatellut, että rauha on jotakin, jota voin hallita. Se, että Jumalan rauha minussa, hengessäni, voidaan ojentaa jotakuta ja hänen kotiaan kohti, ja jos on tarvis, ottaa takaisin, kolahti minuun voimallisesti.
Rauha voi olla hyvän ase. Jokainen opetus rauhasta, jonka olin koskaan kuullut tai olin lukenut, käsitteli puolustamista - '’Anna minulle rauha päästä tästä läpi', esimerkiksi. Tai keskellä elämän myrskyjä, minulla on rauha. Tuollaisia asioita.
Ajattelin sitä, mitä Hän opetti minulle aina välillä vuoden ajan. Seuraava kiitospäivän matka Barbin vanhempien kotiin oli erilainen. Ennen kuin edes lähdimme kodistamme 1.200 mailia (1.931 km) pitkälle ajomatkalle Barb ja minä teimme näin: "Isä, kiitos siitä, että näytit meille, että voimme antaa sinulta tulevan rauhamme hallita aikaamme Barbin äidin ja isän kotona. Annamme rauhamme tulla tuolle talolle Matt. 10: 12-13n mukaan Jeesuksen nimessä."
"Nyt paholainen. Jeesuksen nimessä otamme auktoriteetin riidan ja anteeksiantamattomuuden henkien yli, ja minkä tahansa muun tuossa talossa olevan hengen yli ja käskemme sitä olemaan hiljaa, kun me olemme siellä. Meidän rauhamme, Herran rauha, tulee hallitsemaan ja asettumaan tuon talon ylle."
Tuo viikonloppu oli hyvä viikonloppu. Barbin vanhemmilla oli jonkin verran vihaista sananvaihtoa, mutta demoninen polttoaine riidalle oli hiljennetty ja rauha vallitsi. Barb ja minä olimme koko ajan rauhassa, kuten koko hänen muu perheensä. Vau, mikä ero. Rauha oli hyvän ase!
Muita käyttöjä
Kun kuuluin megaseurakunnan henkilöstöön raamattukoulun johtajana, meillä oli säännölliset 'hallinnollisen tiimin' kokoukset keskiviikkoisen klo 12:30. Olimme seurakunnan 'vanhemmisto' – paikallinen sanomalehti arvioi seurakunnassa käyneen tuohon aikaan n. 13.000 henkilöä. 'A-tiimi', jona se tunnettiin, koostui osastonjohtajista, uskotusta miehestä, pastorista ja apulaispastorista.
Nuo viikoittaiset kokoukset olivat se yksi mahdollisuus, jolloin jokaisen osaston johtajan täytyi puhua suoraan pastorille. Yksi miehistä erityisesti kertoi aina äänekkäästi siitä, mitä hän oli tekemässä ja nosti omaa osastoaan muiden yläpuolelle, vieden paljon aikaa puhuakseen siitä, kuinka hyvä hän oli ja kuinka paljon hyvää hän teki.
Valitettavasti itseään ylentäessään hän kritisoi meitä muita. Se oli hienovaraista, mutta säännöllistä. Minulla oli usein tapana rukoilla päiväni puolesta keskiviikkoaamuisin käyden mielessäni päivää läpi kielillä rukoillessani.
Kävin mielessäni päivän läpi – tullen sisään toimistoon noin klo 7.30 – olin noin 35 ihmisen esimies, joten kuvittelin aamun, oppitunnit, joita pidin aamulla ja sitten koulu oli ohi puolelta päivin.
Siirryin 'A-tiimin' kokoukseen ja joskus saatoin kokea hengessäni negatiivisen todistuksen. 'Viipyilin' tuossa kokouksessa mielessäni yrittäen saada selvillä, mitä tuo negatiivinen oli. Se tuntui murheelta, kivulta, painolta, yhtäkkiseltä rauhan puuttumiselta. Hyvin usein tunnistin kyseessä olevan riidan hengen, joka yritti sekaantua kokoukseen.
Sanoin yksinkertaisesti: "Jeesuksen nimessä otan auktoriteetin riidan hengen yli ja käsken sitä olemaan vaiti kokouksen aikana." Sitten pyysin Isää antamaan rauhansa kokoukselle todeten myös 'lähetän rauhani asettumaan tuon kokouksen ylle kuten Matt. 10: 12:ssa, Jeesuksen nimessä.' Pyysin sitten Isää johtamaan ohjaamaan keskusteluamme ja päätöksentekoamme ja niin edelleen.
Joka kerran, tarkoitan joka ikinen kerta, tulimme kokouksessa kohtaan, jossa tiesin riidan haluavan nostaa rumaa päätään, eikä mitään tapahtunut. Kuin tulta syöksevä lohikäärme, yhtäkkiä tuli oli sammunut. Yllä kuvatulla miehellä ei ollut mitään, hän vaikeni tai pidättyi hyökkäämästä jonkun meistä kimppuun.
Jälleen kerran rauha oli hyvän ase, ja opin lisää siitä, kuinka antaa rauhani asettua jonkin kodin, kokouksen, tapahtuman ylle. Tulin jopa enemmän tietoiseksi Kristuksesta minussa, kirkkauden toivosta.
Ensi viikolla kerron siitä, kuinka voitin pelon ja huolissaan olemisen rukouksessa rauhan kautta, ja enemmästäkin – siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Rauha aseena, osa 1/2
Hei kaikki,
Olen kertonut tarinan monta kertaa, mutta se on tärkeä tälle opetukselle. Olin juuri menneet naimisiin Barbin kanssa ja olimme palaamassa hänen vanhempiensa kotiin kiitospäiväksi. Hänen vanhempansa riitelivät aina; heidän perheensä oli 'huutajien' perhe.
Mutta kyse ole enemmästä kuin siitä. Barbin äidillä oli tapana seisoa keittiössä ja huudella vihaisesti Barbin isälle, joka oli katsomassa televisiota toisessa huoneessa ja joka huuteli vihaisesti takaisin. Edestakainen huutelu jatkui ja jatkui, ja me havaitsimme, että jonkin henki oli mukana. Kyse oli enemmästä kuin vain yksinkertaisesta erimielisyydestä, jokin houkutteli heidät tappelemaan – se oli riidan henki.
Tuo ensimmäinen kiitospäivä, jolloin olimme heidän luonaan naimisiinmenomme jälkeen, oli painajaismainen. Pian myös Barb ja minä olimme keskenämme riidoissa. Se oli surkea viikonloppu, täynnä väittelyä ja huonoa tuulta, jonka katkaisivat silloin tällöin muutaman rauhalliset hetket.
Tultuamme kotiin tajusimme, mistä oli kyse – heidän kodissaan viipymällä olimme tietämättämme sallineet itsemme tulla tuossa kodissa olevien pahojen henkien alaisiksi. Päätimme, että sitä ei tulisi enää tapahtumaan.
Mitä Herra näytti minulle
Matt. 10: 12-13: "Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä. Ja jos talo on arvollinen, tulkoon sille teidän rauhanne; mutta jos se ei ole arvollinen, palatkoon teidän rauhanne teille takaisin."
Jeesus puhuu perinteisestä tervehdyksestä jonkun kodin ovella: "Shalom aleichim", mikä tarkoittaa 'Rauha teille'. Vastaus oli 'Aleichim shalom', mikä tarkoittaa "Sinulle rauha." Mutta Jeesus sanoi; "Tulkoon sille (talolle) teidän rauhanne." En ollut koskaan nähnyt sitä ilmaistuna 'läsnäolona', joka voidaan antaa ja/tai ottaa takaisin. Käsite, että annan rauhani 'tulla' talolle (asettua sen ylle), oli minulle uusi.
Tuohon hetkeen saakka minulle ei ollut koskaan opetettu, en ollut koskaan kuullut, en ollut koskaan ajatellut, että rauha on jotakin, jota voin hallita. Se, että Jumalan rauha minussa, hengessäni, voidaan ojentaa jotakuta ja hänen kotiaan kohti, ja jos on tarvis, ottaa takaisin, kolahti minuun voimallisesti.
Rauha voi olla hyvän ase. Jokainen opetus rauhasta, jonka olin koskaan kuullut tai olin lukenut, käsitteli puolustamista - '’Anna minulle rauha päästä tästä läpi', esimerkiksi. Tai keskellä elämän myrskyjä, minulla on rauha. Tuollaisia asioita.
Ajattelin sitä, mitä Hän opetti minulle aina välillä vuoden ajan. Seuraava kiitospäivän matka Barbin vanhempien kotiin oli erilainen. Ennen kuin edes lähdimme kodistamme 1.200 mailia (1.931 km) pitkälle ajomatkalle Barb ja minä teimme näin: "Isä, kiitos siitä, että näytit meille, että voimme antaa sinulta tulevan rauhamme hallita aikaamme Barbin äidin ja isän kotona. Annamme rauhamme tulla tuolle talolle Matt. 10: 12-13n mukaan Jeesuksen nimessä."
"Nyt paholainen. Jeesuksen nimessä otamme auktoriteetin riidan ja anteeksiantamattomuuden henkien yli, ja minkä tahansa muun tuossa talossa olevan hengen yli ja käskemme sitä olemaan hiljaa, kun me olemme siellä. Meidän rauhamme, Herran rauha, tulee hallitsemaan ja asettumaan tuon talon ylle."
Tuo viikonloppu oli hyvä viikonloppu. Barbin vanhemmilla oli jonkin verran vihaista sananvaihtoa, mutta demoninen polttoaine riidalle oli hiljennetty ja rauha vallitsi. Barb ja minä olimme koko ajan rauhassa, kuten koko hänen muu perheensä. Vau, mikä ero. Rauha oli hyvän ase!
Muita käyttöjä
Kun kuuluin megaseurakunnan henkilöstöön raamattukoulun johtajana, meillä oli säännölliset 'hallinnollisen tiimin' kokoukset keskiviikkoisen klo 12:30. Olimme seurakunnan 'vanhemmisto' – paikallinen sanomalehti arvioi seurakunnassa käyneen tuohon aikaan n. 13.000 henkilöä. 'A-tiimi', jona se tunnettiin, koostui osastonjohtajista, uskotusta miehestä, pastorista ja apulaispastorista.
Nuo viikoittaiset kokoukset olivat se yksi mahdollisuus, jolloin jokaisen osaston johtajan täytyi puhua suoraan pastorille. Yksi miehistä erityisesti kertoi aina äänekkäästi siitä, mitä hän oli tekemässä ja nosti omaa osastoaan muiden yläpuolelle, vieden paljon aikaa puhuakseen siitä, kuinka hyvä hän oli ja kuinka paljon hyvää hän teki.
Valitettavasti itseään ylentäessään hän kritisoi meitä muita. Se oli hienovaraista, mutta säännöllistä. Minulla oli usein tapana rukoilla päiväni puolesta keskiviikkoaamuisin käyden mielessäni päivää läpi kielillä rukoillessani.
Kävin mielessäni päivän läpi – tullen sisään toimistoon noin klo 7.30 – olin noin 35 ihmisen esimies, joten kuvittelin aamun, oppitunnit, joita pidin aamulla ja sitten koulu oli ohi puolelta päivin.
Siirryin 'A-tiimin' kokoukseen ja joskus saatoin kokea hengessäni negatiivisen todistuksen. 'Viipyilin' tuossa kokouksessa mielessäni yrittäen saada selvillä, mitä tuo negatiivinen oli. Se tuntui murheelta, kivulta, painolta, yhtäkkiseltä rauhan puuttumiselta. Hyvin usein tunnistin kyseessä olevan riidan hengen, joka yritti sekaantua kokoukseen.
Sanoin yksinkertaisesti: "Jeesuksen nimessä otan auktoriteetin riidan hengen yli ja käsken sitä olemaan vaiti kokouksen aikana." Sitten pyysin Isää antamaan rauhansa kokoukselle todeten myös 'lähetän rauhani asettumaan tuon kokouksen ylle kuten Matt. 10: 12:ssa, Jeesuksen nimessä.' Pyysin sitten Isää johtamaan ohjaamaan keskusteluamme ja päätöksentekoamme ja niin edelleen.
Joka kerran, tarkoitan joka ikinen kerta, tulimme kokouksessa kohtaan, jossa tiesin riidan haluavan nostaa rumaa päätään, eikä mitään tapahtunut. Kuin tulta syöksevä lohikäärme, yhtäkkiä tuli oli sammunut. Yllä kuvatulla miehellä ei ollut mitään, hän vaikeni tai pidättyi hyökkäämästä jonkun meistä kimppuun.
Jälleen kerran rauha oli hyvän ase, ja opin lisää siitä, kuinka antaa rauhani asettua jonkin kodin, kokouksen, tapahtuman ylle. Tulin jopa enemmän tietoiseksi Kristuksesta minussa, kirkkauden toivosta.
Ensi viikolla kerron siitä, kuinka voitin pelon ja huolissaan olemisen rukouksessa rauhan kautta, ja enemmästäkin – siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed