Lopun aikojen ennakkokuvia ja varjoja, osa 3/3 joidenkin ennakkokuvien luetteloa & avioliitto
Hei kaikki,
Olen luetellut joitakin niistä ennakkokuvista ja varjoista, jotka osoittavat, että ihmiselle on annettu 6.000 vuotta aikaa, sitten tuomio, sitten levon aika seitsemäntenä päivänä tai seitsemäntenä tuhannen vuoden periodin sarjana.
Tässä muutama hyvin lyhyesti lueteltuna:
Luominen vei kuusi päivää, ja seitsemäntenä Hän lakkasi luomasta.
Orjat Israelissa työskentelivät kuusi vuotta ja heillä oli seitsemäs vuosi vapaa. 2. Moos. 21:2, 5. Moos. 15:1
Kuuden päivän jälkeen Mooses kutsuttiin kohtaamaan Herra vuorella kirkkauden pilvessä. 2. Moos. 24: 16
Lasarus oli kuollut kaikkiaan kuusi päivää, ja herätettiin kuolleista seitsemäntenä päivänä. Joh. 11: 1, 5-6, 14, 39
Kuningas Salomolla oli kuusi askelmaa ylös valtaistuimelleen seitsemännen ollessa hänen valtaistuimensa. 2. Aikak. 9:18
Jokaisessa näistä ja niissä, jotka olen näyttänyt kahtena edellisenä viikkona, on kuusi ihmisen päivää, sitten seitsemäntenä päivänä näemme levon, vapauden, Herran tulemisen, hääjuhlan tai muun 'uuden päivän' koittavan jollekulle henkilölle tai jollekin kansakunnalle.
Kirkastuminen
Sekä Mk. 9: 1-2 että Matt. 17:1 toteavat: "Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen mukanaan korkealle vuorelle, erilleen toisista." (suomennos tässä) Se, että Hän otti toiset mukanaan ylös vuorelle viittaisi tempauksen ennakkokuvaan. Jälleen se tapahtui 'kuuden päivän jälkeen', joten tämä on seitsemäs päivä, jolloin heidät vietiin ylös Herran kanssa kirkkauteen.
Hänen ulkomuotonsa muuttui sitten heidän edessään Isän laskeutuessa valkeassa pilvessä ja puhuessa heille. Myös Mooses ja Elia ilmestyivät Hänelle puhuen laista ja profeetoista käsin Hänen lähestyvästä kuolemastaan Jerusalemissa. (Lk. 9:31. Luukas sanoo myös 'noin kahdeksan päivää myöhemmin', kun taas Matteus ja Markus toteavat täsmällisesti 'kuusi päivää myöhemmin', ollen tarkempia, kun taas Luukas antoi likimääräisen arvion ajasta)
On kiinnostavaa, että ennen jokaista näistä kolmesta maininnasta evankeliumeissa Jeesus sanoi: "…tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan." (Matt 16: 28, Mk 9:1, Lk 9:27)
Se, että Hän sanoi, etteivät (jotkut) maistaisi kuolemaa, sitten seitsemäntenä päivänä tuli Hänen kirkastumisensa, on ennakkokuva tempauksesta, mikä on juutalaisuudessa tunnettu nimellä 'natzal' tai 'pois nykäiseminen'.
Siltä varalta, että jotkut ovat hämmentyneitä: profetia täyttyy usein asteittain, ennakkokuvina ja varjoina. Jeesus antoi tässä esimerkin siitä, miltä Hänen paluunsa tulee näyttämään – taivaan pilvet, kuten Jeesus sanoi Matt. 24:30:ssä, ei maan pilvet, vaan Isän kirkkauden pilvi.
Samalla tavoin Hän kutsui aiemmin Johannes Kastajaa 'Eliaksi, joka oli tuleva' Matt.11: 14:ssä. Hän ei ollut kirjaimellisesti Elia, vaan oli Elian palvelutyön kuvan ja hengen mukainen – kutsuen Israelia parannuksen tekemiseen ja päätökseen seurata kertakaikkisesti Herraa tai olla seuraamatta.
Kaksi päivää, jolloin Messiasta ei nähdä, tai 2.000 vuotta:
Jeesus pysytteli ei-juutalaisessa Samariassa kaivolla olleen naisen kanssa kaksi päivää. Joh. 4: 40. Nuo kaksi päivää ovat ennakkokuva niistä 2.000 vuodesta, jolloin Hänet nähtäisiin ja hyväksyttäisiin maapallon pakanakansojen joukossa.
Laupias samarialainen antoi majatalon isännälle kaksi denaria, joka oli kahden päivän palkka, loukkaantuneen miehen huolehtimiseksi luvaten palata ja maksaa mahdolliset muut kulut. Lk. 10.35. Kaksi päivää tai 2.000 vuotta, jotka on annettu ihmisen parantumiseksi osoittavat Herran palvelutyön pakanakansojen joukossa koskevan ruumiin ja sielun parantamista.
Olemme jo nähneet kaksi puuttuvaa päivää ennen Kaanaan häitä, kaksi Hoosean mainitsemaa päivää, mutta on vielä yksi 'kahden päivän' tai '2.000 vuoden' sarja, jonka haluan mainita.
Vuodesta 70 vuoteen 1967, lähes 2.000 vuotta, jolloin Messiasta ei nähty Israelissa
Lk. 21:24:ssä Jeesus on puhunut temppelin tuhoamisesta, joka tulisi tapahtumaan lähes 40 vuotta sen jälkeen, kun Hän asiasta puhui, vuonna 70.
Tuosta ajasta Hän sanoi: "...ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät."
Meidän täytyy panna tämä merkille – kun Herramme sanoo, että on 'pakanain ajat', jotka tulevat täyttymään, meidän pitäisi merkitä se kiveen. ON aika, joka on varattu pakanoille, ja sitten eräänä päivänä se tulee täyttymään. Se on ohi ja poissa päiväjärjestyksestä. On asetettu aika ei-juutalaisille tulla Herran luo ja kun se on lopussa, tuo aika päättyy. Se ei tarkoita, ettei ihmisiä pelastuisi, se merkitsee vain, että Hengen kaudessa keskipiste siirtyy pakanoista Israeliin – ja siitä on kyse Ilmestyskirjassa – Israel hyväksyy Messiaansa.
Jeesus sanoi, että pakanoiden ajalle on merkkinä, että Jerusalemin kaupunkia hallitsevat (kontrolloivat) pakanat, 'kunnes pakanain ajat täyttyvät.'
Kun Israel tuhottiin vuonna 70, israelilaisia tosiaankin vietiin pois kaikkiin maihin. Heistä tuli kansakunta jälleen vuonna 1948, mutta saivat hallintaansa Jerusalemin pakanoilta vasta 1967. Sen tähden vuodesta 1967 alkaa 'pakanain ajan' loppu.
Paavali huomautti myös tästä Room. 11: 25:ssä: "Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut."
Yhdistäessämme nämä kaksi näemme Jeesuksen sanovan, että on pakanoiden aika, joka päättyy, kun Israel ottaa Jerusalemin hallintaansa, ja sokeus (suom. Raamatussa paatumus) poistuu juutalaisilta (koskien heidän Messiastaan), kun pakanoiden täysi luku on tullut sisälle.
1960-luvun puolivälistä lähtien tähän päivään saakka olemme nähneet sokeuden (paatumuksen) poistuvan juutalaisesta kansasta. Samaan aikaan evankeliumia julistetaan kaikkialla maailmassa. Joten näyttää siltä, että samalla kun pakanoiden aika on loppumassa, paatumus on tosiaan poistumassa Israelista, joten meidän täytyy olla lähellä noiden pakanoiden ajan 'kahden päivän' tai 2.000 vuoden loppua.
Toivon tämän olleen mielenkiintoinen tutkimus joistakin ennakkokuvista ja varjoista, jotka koskevat Jumalan 7.000 vuoden suunnitelman 'kokonaiskuvaa' ja myös 'lopun aikojen' osaa. Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL