How faith, common sense, logic work together, 2 of 3
Kuinka usko, terve järki, logiikka toimivat yhdessä, osa 2/3
Hei kaikki,
Viime viikolla oli melko tyly niiden kristillisten ryhmien suhteen, jotka ajattelevat uskon olevan irrallaan Isän tahdosta. Usko ei sano, että jotakin olemassa olevaa asiaa ei olisi olemassa. Uskon kautta me ymmärrämme… Meidän täytyy ymmärtää, mikä tarkoittaa, että saamme tietoa olosuhteista ja ymmärrämme niitä uskon kautta. Mutta jälleen usko on vastaus ilmestykseen. Usko on vastauksemme Jumalan armoon ja johdatukseen.
Nooalla oli ilmestys vedenpaisumuksesta ja ohjeet rakentaa laiva. Se on armoa. Uskoa oli sen ymmärtäminen, mitä tuo armo tarkoitti hänelle, hänen perheelleen, hänen maailmalleen. Uskon kautta (meidän vastauksemme ilmestykseen) me ymmärrämme.
Kun Chris tarvitsi fysio-, toiminta- ja puheterapiaa
Vanhin poikamme Chris syntyi hätäsektiolla napanuoran ollessa kietoutuneena hänen kaulansa ympärille lääkärin kuvailun mukaan vetosolmussa. Jokaisen supistuksen myötä hapen tulo katkesi, mikä jätti hänelle aivovaurion. Synnytyksen aikana saatua vauriota kutsutaan CP-vammaksi. CP on vamma, ei sairaus eikä riivaaja. Se on kuin vamma, joka on tullut mihin tahansa muuhun ruumiinosaan, paitsi että aivojen kohdalla sellainen vaurio vaikuttaa kaikkeen.
Chrisin tapauksessa ja liittäen siihen 17-vuotiaana saadun halvauksen, seurauksena oli, ettei hän kykene käyttämään vasenta kättään, hänellä on heikkoutta vatsan alueella ja hän on pyörätuolissa. Hän kykenee kannattelemaan omaa painoaan vähän aikaa, muttei pysty kävelemään. Mieleltään hän on noin 4 tai 5, ja mitä seurallisin, Jeesusta rakastavin, helläsydämisin lapsi miehen ruumiissa, jonka koskaan voisit toivoa tapaavasti (hän syntyi 1979). Hänen yksinkertainen uskonsa pitää meidät nöyrinä ja fokusoituna Herran ja Isän kanssa vaelluksen ytimeen.
Hänen ollessaan noin viisivuotias v. 1984
Lääkärit suosittelivat fysio-, toiminta- ja puheterapiaa. Meillä oli ristiriitaisia ajatuksia, kun olimme Uskon sanan mukaisia uskovia ja ensikertalaisia vanhempina. Emme tienneet, olivatko terapiat 'uskoamme vastaan'. 1980-luvun alussa Uskon sanan liikkeen vallatessa alaa jotkut kyselivät jopa, olisiko heidän uskonsa vastaista hankkia auto-, terveys-, henki- ja kotivakuutus. Se, oliko vakuutus uskon vastaista, oli tuolloin iso kysymys. Tarvitsimme sanan Herralta, jotta meillä voisi olla uskoa, joka mahdollistaisi sen, että ymmärtäisimme, mitä meille tapahtui. Uskon kautta ymmärrämme. Tarvitsimme sanan Herralta.
Nämä vaikeat kysymykset siitä, mitä tehdä luonnollisessa – terapiat – pakottivat meidät pohtimaan sitä mahdollisuutta, että Chris olisi tällainen koko lopun elämänsä ajan. Se pakotti meidät pohtimaan sitä, että ehkä hän tarvitsisi erityistä hoivaa lopun elämänsä. Olimme aina ajatelleet, että usko tekisi hänet jonain päivänä terveeksi ja rehellisesti sanoen, jätimme huomiotta ajatukset siitä, että hän tarvitsisi terapiaa, erityiskoulutusta, apuvälineitä kuten rollaattoria ja pyörätuolia ja vastaavia. Kyse ei ollut siitä, että olisimme kieltäytyneet tunnustamasta asioiden oikeaa laitaa, vaan ennemminkin siitä, että olimme fokusoituneita siihen, mitä meille oli opetettu koskien vaatimista ja 'uskon' puhumista. Se, että meitä pyydettiin harkitsemaan käytännöllisiä, luonnollisia apuja hänelle, oli meille kuin isku vasten kasvoja.
Emme olleet koskaan ajatelleet sitä, että Chris jatkaisi elämäänsä CP:n ja kaikkien niiden vammojen kanssa, mitä se hänelle merkitsi ja mitä se merkitsi meidän elämällemme. Alkuperäinen lääkäri sanoi Barbille diagnoosin antaessaan: "Pankaa hänet johonkin hoitokotiin ja unohtakaa, että koskaan edes saitte häntä. Ei ole mitään viitettä siitä, että seuraavat lapsenne olisivat hänen kaltaisiaan. Pankaa hänet hoitokotiin, unohtakaa, että saitte hänet ja jatkakaa elämäänne." Barb soitti minulle töihin itkien ahdistuneena lääkärin julmien sanojen ja CP-diagnoosin vuoksi. Nämä olivat vaikeita päätöksiä, jotka Jumala pyysi meidät kohtaamaan.
Ei mikään kätten päälle paneminen, mikään julistaminen, mikään paastoaminen, mikään Jeesuksen nimen huutaminen muuttanut mitään – meillä ei ollut mitään ilmestystä taivaasta, joten meillä ei ollut mitään uskoa tietää, mitä tehdä – teimme mekaanisesti kaikkea sitä, mitä meille oli opetettu. Mutta missään siinä ei ollut mitään Elämää. Ei ollut mitään Pyhän Hengen läsnäoloa silloin, kun puhuimme, käskimme, julistimme.
Armo tulee ensin, sitten usko, eikä se ole meistä itsestämme lähtöisin. Pelastuksemme perustuu siihen, että olemme saaneet ilmestyksen siitä, että Jeesus on Herra, sitten tunnustamme suullamme ja elämällämme – tuo vastaus tuohon ilmestykseen on uskoa. Olimme 22-vuotiaita, vanhempia ensi kertaa, ja meitä käskettiin panemaan esikoisemme johonkin hoitokotiin ja unohtamaan hänet. Tietysti kieltäydyimme. Mutta lapsemme tullessa viisivuotiaaksi se tosiasia, että hän oli vammainen ja tarvitsi terapiaa, vaati päätösten tekemistä. Etsin Herraa rukoillen paljon enkä hellittänyt, ennen kuin Hän näytti minulle armonsa tähän tilanteeseen. Sitten minulla saattoi olla uskoa ymmärtää.
Herra puhui minulle, kun kysyi Chrisin panemisesta näihin eri terapioihin: "Terapiat toimivat kanssani, eivät minua vastaan." (Miksi Herra?) Koska ne saavat lihakset liikkumaan, kuten ne normaalisti liikkuisivat, ja sen tähden toimivat ottaen huomioon sen, miten ruumiin suunniteltiin toimivan ja ne parantumisprosessit, jotka on jo luotu ruumiiseen. Terapiat toimivat parantumisen kanssa, eivät sitä vastaan." Panimme Chrisin kaikkiin kolmeen terapiaan ja ne auttoivat häntä jonkin verran. Mutta me myös pidimme lähellä sydäntämme kysymykset koskien tulevaisuuttamme perheensä. Hän pitämisensä kotona tarkoitti sitä, että Barbin 'työ' olisi täysipäiväinen kotiäidin työ, mikä asetti minulle kaikki paineet katon pitämisestä päämme päällä. Vaikeita päätöksiä nuorelleparille.
Usko ei käytä jumalisia Sanassa esiin tuotuja periaatteita irrallaan Isästä ja Hänen tahdostaan helpottaakseni sitä, mitä me luulemme, että pitäisi tapahtua. Ei. Me vaellamme Hänen kanssaan saadaksemme selville Hänen tahtonsa, mikä aina seuraa Hänen teitään, jotka on hahmoteltu Raamatussa. Sitten Hänen kanssa me ajattelemme perusteellisesti ja päätämme, kuinka Hänen meille ilmoitettua tahtoansa tulleen soveltamaan elämässä. Tuo on sitä, mitä Nooa, Aabraham, Saara, Mooses, Joosua ja muut suuret uskon miehet ja naiset tekivät ja tekevät.
Kun Jeesus kohtasi 5.000 miehen ruokkimisen, Hän ymmärsi ongelman uskon kautta. Hän totesi Joh. 5:19:ssä tekevänsä vain sitä mitä Hän näki Isän tekevän. Joten Hän istutti nuo 5.000 miestä 50 ja 100 ryhmiin vastaten väkijoukon ongelmaan organisoimalla heidät. SEN JÄLKEEN Hän teki ihmeen.
Kun Jeesus kohtasi häissä, jossa hän oli vieraana, tilanteen, jossa viini oli loppumassa, Hän ymmärsi ongelman uskon kautta. Hän kysyi, mitä resursseja oli saatavilla ja kun hänelle kerrottiin, vastasi ohjeella täyttää ne kuusi kivistä astiaa vedellä. SEN JÄLKEEN Hän teki ihmeen.
Juuri uskon kautta ymmärrämme. Se tarkoittaa, että meidän täytyy saada armo ensin? Huono diagnoosi? Ole hiljaa, etsi Jumalaa, älä hellitä, ennen kuin sinulla on rauha mennä tähän tai tuohon suuntaan. Olipa sitten kyse ihmeestä, jonka tapahtuminen on sinulle paljastettu tai lääketieteen käyttämistä taistelussa diagnoosia vastaan, hanki Hänen Sanansa ensin, SITTEN puhu Sanaa.
Enenmmän tästä ensi viikolla… siihen saakka, siunauksin!
John Fenn/LL
Kuinka usko, terve järki, logiikka toimivat yhdessä, osa 2/3
Hei kaikki,
Viime viikolla oli melko tyly niiden kristillisten ryhmien suhteen, jotka ajattelevat uskon olevan irrallaan Isän tahdosta. Usko ei sano, että jotakin olemassa olevaa asiaa ei olisi olemassa. Uskon kautta me ymmärrämme… Meidän täytyy ymmärtää, mikä tarkoittaa, että saamme tietoa olosuhteista ja ymmärrämme niitä uskon kautta. Mutta jälleen usko on vastaus ilmestykseen. Usko on vastauksemme Jumalan armoon ja johdatukseen.
Nooalla oli ilmestys vedenpaisumuksesta ja ohjeet rakentaa laiva. Se on armoa. Uskoa oli sen ymmärtäminen, mitä tuo armo tarkoitti hänelle, hänen perheelleen, hänen maailmalleen. Uskon kautta (meidän vastauksemme ilmestykseen) me ymmärrämme.
Kun Chris tarvitsi fysio-, toiminta- ja puheterapiaa
Vanhin poikamme Chris syntyi hätäsektiolla napanuoran ollessa kietoutuneena hänen kaulansa ympärille lääkärin kuvailun mukaan vetosolmussa. Jokaisen supistuksen myötä hapen tulo katkesi, mikä jätti hänelle aivovaurion. Synnytyksen aikana saatua vauriota kutsutaan CP-vammaksi. CP on vamma, ei sairaus eikä riivaaja. Se on kuin vamma, joka on tullut mihin tahansa muuhun ruumiinosaan, paitsi että aivojen kohdalla sellainen vaurio vaikuttaa kaikkeen.
Chrisin tapauksessa ja liittäen siihen 17-vuotiaana saadun halvauksen, seurauksena oli, ettei hän kykene käyttämään vasenta kättään, hänellä on heikkoutta vatsan alueella ja hän on pyörätuolissa. Hän kykenee kannattelemaan omaa painoaan vähän aikaa, muttei pysty kävelemään. Mieleltään hän on noin 4 tai 5, ja mitä seurallisin, Jeesusta rakastavin, helläsydämisin lapsi miehen ruumiissa, jonka koskaan voisit toivoa tapaavasti (hän syntyi 1979). Hänen yksinkertainen uskonsa pitää meidät nöyrinä ja fokusoituna Herran ja Isän kanssa vaelluksen ytimeen.
Hänen ollessaan noin viisivuotias v. 1984
Lääkärit suosittelivat fysio-, toiminta- ja puheterapiaa. Meillä oli ristiriitaisia ajatuksia, kun olimme Uskon sanan mukaisia uskovia ja ensikertalaisia vanhempina. Emme tienneet, olivatko terapiat 'uskoamme vastaan'. 1980-luvun alussa Uskon sanan liikkeen vallatessa alaa jotkut kyselivät jopa, olisiko heidän uskonsa vastaista hankkia auto-, terveys-, henki- ja kotivakuutus. Se, oliko vakuutus uskon vastaista, oli tuolloin iso kysymys. Tarvitsimme sanan Herralta, jotta meillä voisi olla uskoa, joka mahdollistaisi sen, että ymmärtäisimme, mitä meille tapahtui. Uskon kautta ymmärrämme. Tarvitsimme sanan Herralta.
Nämä vaikeat kysymykset siitä, mitä tehdä luonnollisessa – terapiat – pakottivat meidät pohtimaan sitä mahdollisuutta, että Chris olisi tällainen koko lopun elämänsä ajan. Se pakotti meidät pohtimaan sitä, että ehkä hän tarvitsisi erityistä hoivaa lopun elämänsä. Olimme aina ajatelleet, että usko tekisi hänet jonain päivänä terveeksi ja rehellisesti sanoen, jätimme huomiotta ajatukset siitä, että hän tarvitsisi terapiaa, erityiskoulutusta, apuvälineitä kuten rollaattoria ja pyörätuolia ja vastaavia. Kyse ei ollut siitä, että olisimme kieltäytyneet tunnustamasta asioiden oikeaa laitaa, vaan ennemminkin siitä, että olimme fokusoituneita siihen, mitä meille oli opetettu koskien vaatimista ja 'uskon' puhumista. Se, että meitä pyydettiin harkitsemaan käytännöllisiä, luonnollisia apuja hänelle, oli meille kuin isku vasten kasvoja.
Emme olleet koskaan ajatelleet sitä, että Chris jatkaisi elämäänsä CP:n ja kaikkien niiden vammojen kanssa, mitä se hänelle merkitsi ja mitä se merkitsi meidän elämällemme. Alkuperäinen lääkäri sanoi Barbille diagnoosin antaessaan: "Pankaa hänet johonkin hoitokotiin ja unohtakaa, että koskaan edes saitte häntä. Ei ole mitään viitettä siitä, että seuraavat lapsenne olisivat hänen kaltaisiaan. Pankaa hänet hoitokotiin, unohtakaa, että saitte hänet ja jatkakaa elämäänne." Barb soitti minulle töihin itkien ahdistuneena lääkärin julmien sanojen ja CP-diagnoosin vuoksi. Nämä olivat vaikeita päätöksiä, jotka Jumala pyysi meidät kohtaamaan.
Ei mikään kätten päälle paneminen, mikään julistaminen, mikään paastoaminen, mikään Jeesuksen nimen huutaminen muuttanut mitään – meillä ei ollut mitään ilmestystä taivaasta, joten meillä ei ollut mitään uskoa tietää, mitä tehdä – teimme mekaanisesti kaikkea sitä, mitä meille oli opetettu. Mutta missään siinä ei ollut mitään Elämää. Ei ollut mitään Pyhän Hengen läsnäoloa silloin, kun puhuimme, käskimme, julistimme.
Armo tulee ensin, sitten usko, eikä se ole meistä itsestämme lähtöisin. Pelastuksemme perustuu siihen, että olemme saaneet ilmestyksen siitä, että Jeesus on Herra, sitten tunnustamme suullamme ja elämällämme – tuo vastaus tuohon ilmestykseen on uskoa. Olimme 22-vuotiaita, vanhempia ensi kertaa, ja meitä käskettiin panemaan esikoisemme johonkin hoitokotiin ja unohtamaan hänet. Tietysti kieltäydyimme. Mutta lapsemme tullessa viisivuotiaaksi se tosiasia, että hän oli vammainen ja tarvitsi terapiaa, vaati päätösten tekemistä. Etsin Herraa rukoillen paljon enkä hellittänyt, ennen kuin Hän näytti minulle armonsa tähän tilanteeseen. Sitten minulla saattoi olla uskoa ymmärtää.
Herra puhui minulle, kun kysyi Chrisin panemisesta näihin eri terapioihin: "Terapiat toimivat kanssani, eivät minua vastaan." (Miksi Herra?) Koska ne saavat lihakset liikkumaan, kuten ne normaalisti liikkuisivat, ja sen tähden toimivat ottaen huomioon sen, miten ruumiin suunniteltiin toimivan ja ne parantumisprosessit, jotka on jo luotu ruumiiseen. Terapiat toimivat parantumisen kanssa, eivät sitä vastaan." Panimme Chrisin kaikkiin kolmeen terapiaan ja ne auttoivat häntä jonkin verran. Mutta me myös pidimme lähellä sydäntämme kysymykset koskien tulevaisuuttamme perheensä. Hän pitämisensä kotona tarkoitti sitä, että Barbin 'työ' olisi täysipäiväinen kotiäidin työ, mikä asetti minulle kaikki paineet katon pitämisestä päämme päällä. Vaikeita päätöksiä nuorelleparille.
Usko ei käytä jumalisia Sanassa esiin tuotuja periaatteita irrallaan Isästä ja Hänen tahdostaan helpottaakseni sitä, mitä me luulemme, että pitäisi tapahtua. Ei. Me vaellamme Hänen kanssaan saadaksemme selville Hänen tahtonsa, mikä aina seuraa Hänen teitään, jotka on hahmoteltu Raamatussa. Sitten Hänen kanssa me ajattelemme perusteellisesti ja päätämme, kuinka Hänen meille ilmoitettua tahtoansa tulleen soveltamaan elämässä. Tuo on sitä, mitä Nooa, Aabraham, Saara, Mooses, Joosua ja muut suuret uskon miehet ja naiset tekivät ja tekevät.
Kun Jeesus kohtasi 5.000 miehen ruokkimisen, Hän ymmärsi ongelman uskon kautta. Hän totesi Joh. 5:19:ssä tekevänsä vain sitä mitä Hän näki Isän tekevän. Joten Hän istutti nuo 5.000 miestä 50 ja 100 ryhmiin vastaten väkijoukon ongelmaan organisoimalla heidät. SEN JÄLKEEN Hän teki ihmeen.
Kun Jeesus kohtasi häissä, jossa hän oli vieraana, tilanteen, jossa viini oli loppumassa, Hän ymmärsi ongelman uskon kautta. Hän kysyi, mitä resursseja oli saatavilla ja kun hänelle kerrottiin, vastasi ohjeella täyttää ne kuusi kivistä astiaa vedellä. SEN JÄLKEEN Hän teki ihmeen.
Juuri uskon kautta ymmärrämme. Se tarkoittaa, että meidän täytyy saada armo ensin? Huono diagnoosi? Ole hiljaa, etsi Jumalaa, älä hellitä, ennen kuin sinulla on rauha mennä tähän tai tuohon suuntaan. Olipa sitten kyse ihmeestä, jonka tapahtuminen on sinulle paljastettu tai lääketieteen käyttämistä taistelussa diagnoosia vastaan, hanki Hänen Sanansa ensin, SITTEN puhu Sanaa.
Enenmmän tästä ensi viikolla… siihen saakka, siunauksin!
John Fenn/LL
RSS Feed