How to be independent of circumstances, 1 of 3
Kuinka olla olosuhteista riippumaton, osa 1/ 3
Hei kaikki,
Barb ja minä opimme näiden ajatusten läksyn monia vuosia sitten: kuinka olla olosuhteista riippumaton. Tilanne oli rankka. Olin apulaispastori sellaisen pastorin alaisuudessa, joka oli suunnitellut eläköityvänsä ja ylentävänsä minut kokopäiväpalkatuksi vanhemmaksi pastoriksi.
Mutta 1986 kesäkuussa hän ja hänen vaimonsa istuivat olohuoneessamme ja kertoivat meille, että heidän suunnitelmansa olivat muuttuneet. Pastori oli muuttanut mielensä eläköitymisensä ja minun ylentämiseni vanhemmaksi pastoriksi suhteen. Hän jäi tehtäväänsä. "Sinulle ei ole mitään tulevaisuutta täällä." Kuten kävi ilmi, hänen veljensä oli pyytänyt häntä korvaamaan minut itsellään apulaispastorina ja hän teki niin.
Yhtäkkiä Hengessä silmieni ollessa apposen avoimina, mutta nähdessäni myös Herran maailmaan näin jättiläiskokoisen käden viiltävän väliimme hitaan karateiskun. Tiesin, että aikamme siellä oli päättynyt. Tiesin Hengen kautta ja sanoin hänelle profeetallisesti: "Jos teet tämän, vuoden sisällä siitä, kun jätämme sinut, tulet menettämään kaiken." Hän teki niin ja hän menetti kaiken. Hän menetti liikeyrityksensä, seurakuntansa, kotinsa, yhteiskunnallisen asemansa, mistä hän ei koskaan toipunut. Hänen tottelemattomuutensa myötä Herra siirsi pois armon kätensä ja antoi hänen kokea tekojensa seuraukset. Mutta hänen toimensa vaikuttivat myös meihin. Meille seuraavat yhdeksän kuukautta olivat elämämme ankarimpia aikoja.
Juuri tänä aikana, kuten olen usein kertonut, Herra puhui sydämensä särkeneelle Barbille:
"Yritin työskennellä ihmisten sydänten kautta, mutta he eivät sallineet minun tehdä niin, joten nyt minun täytyy työskennellä heidän ympärillään. Se tulee merkitsemään kiertotietä teille, mutta koska se tapahtui ilman, että teissä itsessänne olisi mitään syytä, tulette pysymään täydellisessä tahdossani. Mutta se tulee merkitsemään teille kiertotietä."
Pastorin päätös pani liikkeelle tapahtumien sarjan, jonka tuloksena menetimme kaiken: havaitsimme olevamme työttömiä, ilman autoa, ilman tuloja, puhelinlinja suljettu, sähköfirmalta sulkuilmoituksia, ja palautimme automme myyjäliikkeeseen, koska emme kyenneet hoitamaan lyhennyksiä.
Pidimme pihakirppiksiä joka viikonloppu vain saadaksemme ruokarahaa myyden pois kaiken, mikä liikeni, jopa sellaista, joka merkitsi paljon Barbille, sukukalleuksia. Mutta meillä oli lapsia ruokittavana. Jotkut ihmiset seurakunnassa, jotka olivat tietoisia siitä, miten meitä oli kohdeltu, antoivat meille rahaa. Tuona vuosien 1986-87 talvena jotkut seurakunnan jäsenet palkkasivat minut lapiomaan lunta jalkakäytävältään ja ajotieltään, jotta saatoin ansaita vähän rahaa tai antoivat meille rakkaudenlahjan, kun annoimme heille hengellistä ohjausta.
Tämä kausi elämässämme oli vuoden 1986 kesäkuun alkupuolelta vuoden 1987 maaliskuun alkupuolelle, ja se oli elämämme vaikeinta, stressaavinta aikaa. Yhdeksän kuukautta, jotka riisuivat meiltä kaiken. Kuitenkin jatkoimme käymistä seurakunnassa, jossa pastori oli toiminut noin meitä kohtaan samalla kun etsimme Herran sydäntä löytääksemme seurakunnan, joka saattaisi haluta minut pastorikseen. Sunnuntaina 1. maaliskuuta 1987, tuo sama pastori koputti ovellemme ja kertoi, että oli saanut puhelun seurakunnan toimistoon seurakunnalta, joka oli noin kolmen tunnin ajomatkan päässä ja joka tarvitsi pastoria. Hän vei minut seurakunnan toimistoon, missä hyväksyin tuon kutsun ja muutin sinne kolmen viikon sisällä. Alle vuoden sisällä siitä, kun lähdimme, tuo pastori menetti kaiken, aivan kuten hänelle oli kerrottu Hengen kautta.
Mitä havaitsimme:
Lastatessamme sitä, mitä emme olleet myyneet pois, vuorattuun kuorma-autoon ajaaksemme ne kolme tuntia uuteen seurakuntaamme Barb havaitsi jotakin hengessään: "Emme koskaan kulje tätä tietä enää." Tunnistin sen olevan Hengestä lähtöisin ja pysähdyin tarkistamaan hengessäni ja sama ilmestystieto iski minuun. "Emme koskaan kulje tätä tietä enää." Havaitsimme käyneemme läpi elämämme pahimman ajanjakson emmekä tulisi koskaan palaaman tuollaiseen tilanteeseen. Emme koskaan enää tulisi olemaan noin köyhiä. Emme tulisi koskaan kulkemaan tuota tietä enää.
Olimme tulleet läpi tulen ja lähtömme tuosta seurakunnasta ja olemisemme poissa tuon pastorin käden alta oli raikkaan ilman tuulahdutas, vaikka olimme muuttamassa köyhään pikku kaupunkiin Coloradon tomuisella itäisellä tasangolla. Mutta meille se oli uusi alku ja meillä oli luottamus siihen, että kykenimme kohtaamaan mitä tahansa – olimme oppineet köyhyyden keskellä säilyttämään tietyn riippumattomuuden olosuhteista, meitä oli rohkaissut ilo ja rauha hengessämme noiden lähes yhdeksän kuukauden aikana.
Saatoimme sanoa, että olimme noina yhdeksänä kuukautena läpikäyneet kypsymisen. Meissä pantiin alulle sellainen syvä riippuvuus Herrasta, mitä emme olleet koskaan aiemmin kokeneet. Kaikki oli riisuttu pois – talo, auto, arvokas omaisuus – ja meillä oli hengessämme ilo ja hyvin varma tietämys siitä, että olimme keskellä Jumalan tahtoa.
Meissä olivat nuo vastakkaiset elementit: luonnollisessa se oli hirvittävää aikaa, mutta hengessämme tiesimme, että meillä oli ilo, johon liittyi sen tietäminen, ettemme tulisi koskaan enää käymään läpi mitään sellaista. Mikä vastakohtaisuus! Olimme oppineet, kuinka luottaa ihmeelliseen, olimme nähneet Hänet uskollisena, kun ihmiset pettivät meidät. Meillä ei ollut mitään ylimääräistä, mutta meillä oli ruokaa. Kun tarvitsimme jotakin, enkä tarkoita haluamista, sanoimme että me tarvitsimme, mutta kun me todella tarvitsimme jotakin, Isä hankki sen. Se oli uusi ulottuvuus meille.
Mitä Paavali oppi....
Kun Paavali oli vankilassa ja kirjoitti kirjeensä filippiläisille, hän muisteli 4: 4: 14-19:ssä sitä, kun hän oli Tessalonikissa, filippiläiset lähettivät rahaa useammin kuin kerran tukeakseen hänen palvelutyötään – ensimmäisenä seurakunnista he tukivat häntä taloudellisesti. Hän kertoi heille, että samalla kun hän kiitti heitä saamastaan tuesta, hän ei kirjoittanut saadakseen enemmän tukea, sillä hän oli oppinut jotakin.
Osaamme tämän jakeen ulkoa, mutta tavallisesti käytämme sitä eri tavalla kuin Paavali. "Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa." Se on yhteenveto, lopputulos siitä, mitä hän sanoi edeltävässä jakeessa, kreikaksi Fil. 4: 11-13:ssa:
"Ei niin että puhuisin puutteen vuoksi. Sillä olen oppinut siinä (olosuhteessa) missä olen, olemaan omavarainen. Sillä tiedän, kuinka tulla viedyksi alas, tiedän myös, kuinka omata runsaasti kaikessa ja kaikkea. Sillä minut on vihitty salaisuuteen siinä, kuinka olla kylläinen ja kuinka nälkäinen, kuinka omata runsaasti ja kuinka olla puutteenalainen. Kaikkea varten minulle on voima hänessä, joka minua vahvistaa. "(suomennos tässä)
Sana 'voima' tarkoittaa 'pääsen voitolle' ja ilmaisun 'hänen, joka minua vahvistaa' juuri on 'en-dunamoo' – dunamoo on se, mistä saamme sanan 'dynamiitti'. Paavali toteaa, että hänet on vihitty salaisuuteen, että hän voi päästä voitolle dynamiittivoimalla missä tahansa tilanteessa Kristuksen kautta, joka häntä vahvistaa.
Hänen oppimansa salaisuus on se, minkä Barb ja minä opimme noina yhdeksänä hirvittävänä kuukautena. Ensi viikolla enemmän salaisuuteen vihittynä olemisesta ja kuinka elää se todeksi. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Kuinka olla olosuhteista riippumaton, osa 1/ 3
Hei kaikki,
Barb ja minä opimme näiden ajatusten läksyn monia vuosia sitten: kuinka olla olosuhteista riippumaton. Tilanne oli rankka. Olin apulaispastori sellaisen pastorin alaisuudessa, joka oli suunnitellut eläköityvänsä ja ylentävänsä minut kokopäiväpalkatuksi vanhemmaksi pastoriksi.
Mutta 1986 kesäkuussa hän ja hänen vaimonsa istuivat olohuoneessamme ja kertoivat meille, että heidän suunnitelmansa olivat muuttuneet. Pastori oli muuttanut mielensä eläköitymisensä ja minun ylentämiseni vanhemmaksi pastoriksi suhteen. Hän jäi tehtäväänsä. "Sinulle ei ole mitään tulevaisuutta täällä." Kuten kävi ilmi, hänen veljensä oli pyytänyt häntä korvaamaan minut itsellään apulaispastorina ja hän teki niin.
Yhtäkkiä Hengessä silmieni ollessa apposen avoimina, mutta nähdessäni myös Herran maailmaan näin jättiläiskokoisen käden viiltävän väliimme hitaan karateiskun. Tiesin, että aikamme siellä oli päättynyt. Tiesin Hengen kautta ja sanoin hänelle profeetallisesti: "Jos teet tämän, vuoden sisällä siitä, kun jätämme sinut, tulet menettämään kaiken." Hän teki niin ja hän menetti kaiken. Hän menetti liikeyrityksensä, seurakuntansa, kotinsa, yhteiskunnallisen asemansa, mistä hän ei koskaan toipunut. Hänen tottelemattomuutensa myötä Herra siirsi pois armon kätensä ja antoi hänen kokea tekojensa seuraukset. Mutta hänen toimensa vaikuttivat myös meihin. Meille seuraavat yhdeksän kuukautta olivat elämämme ankarimpia aikoja.
Juuri tänä aikana, kuten olen usein kertonut, Herra puhui sydämensä särkeneelle Barbille:
"Yritin työskennellä ihmisten sydänten kautta, mutta he eivät sallineet minun tehdä niin, joten nyt minun täytyy työskennellä heidän ympärillään. Se tulee merkitsemään kiertotietä teille, mutta koska se tapahtui ilman, että teissä itsessänne olisi mitään syytä, tulette pysymään täydellisessä tahdossani. Mutta se tulee merkitsemään teille kiertotietä."
Pastorin päätös pani liikkeelle tapahtumien sarjan, jonka tuloksena menetimme kaiken: havaitsimme olevamme työttömiä, ilman autoa, ilman tuloja, puhelinlinja suljettu, sähköfirmalta sulkuilmoituksia, ja palautimme automme myyjäliikkeeseen, koska emme kyenneet hoitamaan lyhennyksiä.
Pidimme pihakirppiksiä joka viikonloppu vain saadaksemme ruokarahaa myyden pois kaiken, mikä liikeni, jopa sellaista, joka merkitsi paljon Barbille, sukukalleuksia. Mutta meillä oli lapsia ruokittavana. Jotkut ihmiset seurakunnassa, jotka olivat tietoisia siitä, miten meitä oli kohdeltu, antoivat meille rahaa. Tuona vuosien 1986-87 talvena jotkut seurakunnan jäsenet palkkasivat minut lapiomaan lunta jalkakäytävältään ja ajotieltään, jotta saatoin ansaita vähän rahaa tai antoivat meille rakkaudenlahjan, kun annoimme heille hengellistä ohjausta.
Tämä kausi elämässämme oli vuoden 1986 kesäkuun alkupuolelta vuoden 1987 maaliskuun alkupuolelle, ja se oli elämämme vaikeinta, stressaavinta aikaa. Yhdeksän kuukautta, jotka riisuivat meiltä kaiken. Kuitenkin jatkoimme käymistä seurakunnassa, jossa pastori oli toiminut noin meitä kohtaan samalla kun etsimme Herran sydäntä löytääksemme seurakunnan, joka saattaisi haluta minut pastorikseen. Sunnuntaina 1. maaliskuuta 1987, tuo sama pastori koputti ovellemme ja kertoi, että oli saanut puhelun seurakunnan toimistoon seurakunnalta, joka oli noin kolmen tunnin ajomatkan päässä ja joka tarvitsi pastoria. Hän vei minut seurakunnan toimistoon, missä hyväksyin tuon kutsun ja muutin sinne kolmen viikon sisällä. Alle vuoden sisällä siitä, kun lähdimme, tuo pastori menetti kaiken, aivan kuten hänelle oli kerrottu Hengen kautta.
Mitä havaitsimme:
Lastatessamme sitä, mitä emme olleet myyneet pois, vuorattuun kuorma-autoon ajaaksemme ne kolme tuntia uuteen seurakuntaamme Barb havaitsi jotakin hengessään: "Emme koskaan kulje tätä tietä enää." Tunnistin sen olevan Hengestä lähtöisin ja pysähdyin tarkistamaan hengessäni ja sama ilmestystieto iski minuun. "Emme koskaan kulje tätä tietä enää." Havaitsimme käyneemme läpi elämämme pahimman ajanjakson emmekä tulisi koskaan palaaman tuollaiseen tilanteeseen. Emme koskaan enää tulisi olemaan noin köyhiä. Emme tulisi koskaan kulkemaan tuota tietä enää.
Olimme tulleet läpi tulen ja lähtömme tuosta seurakunnasta ja olemisemme poissa tuon pastorin käden alta oli raikkaan ilman tuulahdutas, vaikka olimme muuttamassa köyhään pikku kaupunkiin Coloradon tomuisella itäisellä tasangolla. Mutta meille se oli uusi alku ja meillä oli luottamus siihen, että kykenimme kohtaamaan mitä tahansa – olimme oppineet köyhyyden keskellä säilyttämään tietyn riippumattomuuden olosuhteista, meitä oli rohkaissut ilo ja rauha hengessämme noiden lähes yhdeksän kuukauden aikana.
Saatoimme sanoa, että olimme noina yhdeksänä kuukautena läpikäyneet kypsymisen. Meissä pantiin alulle sellainen syvä riippuvuus Herrasta, mitä emme olleet koskaan aiemmin kokeneet. Kaikki oli riisuttu pois – talo, auto, arvokas omaisuus – ja meillä oli hengessämme ilo ja hyvin varma tietämys siitä, että olimme keskellä Jumalan tahtoa.
Meissä olivat nuo vastakkaiset elementit: luonnollisessa se oli hirvittävää aikaa, mutta hengessämme tiesimme, että meillä oli ilo, johon liittyi sen tietäminen, ettemme tulisi koskaan enää käymään läpi mitään sellaista. Mikä vastakohtaisuus! Olimme oppineet, kuinka luottaa ihmeelliseen, olimme nähneet Hänet uskollisena, kun ihmiset pettivät meidät. Meillä ei ollut mitään ylimääräistä, mutta meillä oli ruokaa. Kun tarvitsimme jotakin, enkä tarkoita haluamista, sanoimme että me tarvitsimme, mutta kun me todella tarvitsimme jotakin, Isä hankki sen. Se oli uusi ulottuvuus meille.
Mitä Paavali oppi....
Kun Paavali oli vankilassa ja kirjoitti kirjeensä filippiläisille, hän muisteli 4: 4: 14-19:ssä sitä, kun hän oli Tessalonikissa, filippiläiset lähettivät rahaa useammin kuin kerran tukeakseen hänen palvelutyötään – ensimmäisenä seurakunnista he tukivat häntä taloudellisesti. Hän kertoi heille, että samalla kun hän kiitti heitä saamastaan tuesta, hän ei kirjoittanut saadakseen enemmän tukea, sillä hän oli oppinut jotakin.
Osaamme tämän jakeen ulkoa, mutta tavallisesti käytämme sitä eri tavalla kuin Paavali. "Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa." Se on yhteenveto, lopputulos siitä, mitä hän sanoi edeltävässä jakeessa, kreikaksi Fil. 4: 11-13:ssa:
"Ei niin että puhuisin puutteen vuoksi. Sillä olen oppinut siinä (olosuhteessa) missä olen, olemaan omavarainen. Sillä tiedän, kuinka tulla viedyksi alas, tiedän myös, kuinka omata runsaasti kaikessa ja kaikkea. Sillä minut on vihitty salaisuuteen siinä, kuinka olla kylläinen ja kuinka nälkäinen, kuinka omata runsaasti ja kuinka olla puutteenalainen. Kaikkea varten minulle on voima hänessä, joka minua vahvistaa. "(suomennos tässä)
Sana 'voima' tarkoittaa 'pääsen voitolle' ja ilmaisun 'hänen, joka minua vahvistaa' juuri on 'en-dunamoo' – dunamoo on se, mistä saamme sanan 'dynamiitti'. Paavali toteaa, että hänet on vihitty salaisuuteen, että hän voi päästä voitolle dynamiittivoimalla missä tahansa tilanteessa Kristuksen kautta, joka häntä vahvistaa.
Hänen oppimansa salaisuus on se, minkä Barb ja minä opimme noina yhdeksänä hirvittävänä kuukautena. Ensi viikolla enemmän salaisuuteen vihittynä olemisesta ja kuinka elää se todeksi. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed