John and Barb's testimonies, 3/6, Barb gets saved
Johnin ja Barbin todistukset, osa 3/6, Barb pelastuu
Hei kaikki,
Barbin johdattaminen Herran luo
Barb ja minä pidimme toisistamme aidosti alusta asti. Saamme toisemme nauramaan, ja nauramme paljon, vielä nytkin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Rakastamme luontoa ja käytimme aikaa monilla treffeillä puhuen yhteisen elämän rakentamisesta, lapsista, kurinalaisuudesta ja kaikista asioista, joista nuoren parin tulisi puhua tutustuessaan toisiinsa. Yksi asia, josta puhuin hänen kanssaan, oli Herra.
Monet treffeistämme, erityisesti ensimmäisten kuuden kuukauden aikana, kuluivat istuessamme sohvalla hänen kellarissaan, ja minä vastasin kaikkiin hänen argumentteihinsa Jumalaan uskomista vastaan. Hän oli ateisti, kun tapasin hänet, ja mikä pahempaa, hän oli kiinnostunut joistakin hyvin synkistä asioista. Mutta syksyn ja talven 1974–75 aikana hän oli nähnyt Isän läsnäolon elämässäni ja Jeesuksen vaikutuksen. Eräänä päivänä, kun hän oli aivan yksin, hän sanoi: "Jumala, jos olet todellinen, ja se, mitä John sanoo sinusta, on totta, niin sinun on parasta todistaa itsestäsi nyt..." Hän sanoi heti, että hänen ylleen laskeutui pilvi, Isän ehdottoman rakkauden kyllästämä läsnäolo, ja hän tiesi tietävänsä, että Jeesus ja Isä olivat todellisia. Hän ei koskaan katsonut taaksepäin. Alusta asti hänen sydämensä on sykkinyt vanhurskautta, katumusta ja pyhyyttä kohtaan, ja hän on yhtä innokas nyt kuin oli silloinkin.
Sinä kesänä, jolloin valmistuin high schoolista (Barb oli vuoden jäljessä), minä ja kaksi muuta kaveria menimme järvenrantamökille paastoretriittiin kastaaksemme toisemme järvessä. Sinä viikonloppuna kuulin ensimmäistä kertaa Herran äänen. Isä oli puhunut minulle monta kertaa, mutta en ollut koskaan ennen kuullut Jeesusta. Nancy Honeytreen "Evergreen"-albumin toisella puolella oleva viimeinen kappale oli Larry Normanin kirjoittama laulu nimeltä: Minä olen sinun palvelijasi.
Kamppailin itsetunnon kanssa, enkä voinut uskoa, että Herra voisi koskaan käyttää minua mihinkään.
Asetin niin sanoakseni elämäni alttarille jälleen kerran ja pyysin Häntä käyttämään minua, jos haluaisi, vaikka yksityisesti en ymmärtänyt, miten se voisi olla mahdollista. Kun "Minä olen sinun palvelijasi" päättyi, Hän sanoi kuin koko olemuksessani olisi ollut kaiutin: "Minä rakastan sinua, John." Olin niin säikähtänyt, että vastasin: "Minä, minä, minäkin rakastan sinua, Herra." "Käänny Johanneksen evankeliumin 14:27:n puoleen." "Nytkö, Herra?" "Kyllä, nyt."
Tein niin: " Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." Tiesin sillä hetkellä, niin mahdottomalta kuin se kuulostikin, että Hän oli hyväksynyt tarjoukseni palvella Häntä millä tahansa Hänen toivomallaan tavalla.
Sekä Barbin että minun perheelläni oli yhteyksiä Indianan yliopistoon, joten opiskelupaikkamme oli melko lailla ennalta määrätty. Elokuussa 1977 aloitin toisen opiskeluvuoteni siellä, ja Barb oli juuri aloittamassa ensimmäistä opiskeluvuottaan. Asuin miesopiskelijoiden yhdistyksen asuntolassa ja hän opiskelija-asuntolassa, noin kolmen mailin (4,8 km) päässä toisistamme. Syyskuussa hän oli huoneessani, kun rukoilimme tulevaisuuttamme koskien. Tiesimme nyt, että meidät oli kutsuttu palvelutyöhön, eikä nelivuotinen tutkinto houkutellut, mutta olimme kuuliaisia vanhemmillemme.
Rukoillessamme hän näki näyn itsestään seisomassa Herran kanssa kasvot vuoria kohti.
Herra asetti molemmat kätensä hänen hartioilleen ja käänsi hänet ympäri, jotta hän näkisi edessään olevan preerian. Se oli täynnä vehnää, ja jokainen vehnänpää oli ihmiskasvot. Samaan aikaan profetoin sitä, mitä Hän minulle kertoi. Hän sanoi haluavansa meidän menevän Boulderiin, Coloradoon, joka sijaitsee Kalliovuorten juurella. Hän sanoi myös: "Isäsi lopettaa rahan antamisen joululomalla. Haluan sinun viettävän aikaa paastoten ja rukoillen, ja opetan sinulle monia asioita." Sitten Hän sanoi minulle yksityisesti: "Saatatte mennä naimisiin ensi vuonna tähän aikaan."
Barb lähti asuntolastani kello 00.30, ja minä saatoin hänet ovelle ja sitten katselin, kunnes hän poistui kiinteistöltä, astui kadulle ja jalkakäytävälle. Saapuessaan asuntolaansa hän soitti innoissaan, sillä hän sanoi kahden ison enkelin saattaneen hänet kotiin. Hän sanoi, että heillä oli yllään löysät housut ja viitat, ja ihmiset kiersivät hänet, kun hän kohtasi jonkun samalla jalkakäytävällä kävelevän. Hän sanoi, että heti kun hän laittoi kätensä asuntolan ovelle, he lähtivät.
Aivan kuten Herra oli sanonut, isä lopetti rahan antamisen joululomalla. Asuin kotona tammikuussa 1978 19-vuotiaana yliopiston keskeyttäneenä, paastosin, rukoilin, osallistuin rukouskokouksiin ja laskin käteni kaikkien parantumista tarvitsevien päälle. Herra oli keskittynyt opettamaan minulle parantumisesta tuona aikana, ja tulin tunnetuksi naapuruston "guruna". Barb jatkoi ensimmäisen opiskeluvuotensa loppuun viemistä Indianan yliopistossa. Helmikuuhun tultaessa äitini oli hyvin turhautunut minuun, terveeseen ja nälkäiseen 19-vuotiaaseen, joka paastosi ja rukoili. Hän meni Herran luo kahdesti noiden 90 päivän aikana, ja joka kerta Hän sanoi hänelle: "Ole kärsivällinen. Se on minusta."
Maaliskuussa, aavistaen paasto- ja rukousaikani lähestyvän loppuaan, kosin Barbia, ja sovimme hääpäivämäärän syyskuulle, Herran kuusi kuukautta aiemmin antaman sanan mukaan. Joten siinä minä olin, työttömänä, ilman autoa, asumassa kotona äitini kanssa ja menossa naimisiin kuuden kuukauden kuluttua. Barbin vanhemmat pitivät meitä hulluina, äiti totesi.
Huhtikuussa äiti tuli kotiin kirkossa pidetystä rukouskokouksesta ja sanoi:
"Herra puhui minulle. Sinun pitäisi lentää Tulsaan, Oklahomaan." Hän soitti matkatoimistolleen ja järjesti lennon seuraavaksi aamuksi. Se tapahtui niin nopeasti. Lensin pois 9 dollaria taskussani (kaikki maallinen rahani) ja äitini luottokortti. Vuokrasin auton, löysin motellin, ja ainoat kaksi asiaa, joista olin kuullut Tulsassa, olivat Oral Robertsin yliopisto (ORU) ja neljä vuotta aiemmin perustettu raamattukoulu nimeltä Rhema. Hain työpaikkaa ORU:sta, mutta tunsin, että hakemusta kirjoittaessani minua painoi koko ajan, joten en saanut sitä valmiiksi ja kävelin ulos toimistosta. Sitten menin Rhemaan, jossa kuvattiin televisio-ohjelmaa, jossa oli opettaja nimeltä Kenneth Hagin, ja istuin katsomassa sitä yleisön joukossa. En tiennyt Rhemasta mitään.
Sinä yönä, ilman suuntaa ja taskussani vain seitsemän dollaria, polvistuin ja rukoilin kysyen Isältä, mitä Hän halusi minun tekevän. Näin näyn, aivan kuin olisin leijunut joen yllä, jota tukki portteja. Portit avautuivat ja vettä virtasi ulos, ja vedessä kellui kirjaimia, jotka muodostivat sanan 'Charlotte'. Sitten se loppui. Soitin äidille ja kysyin, mitä Charlottessa oli, ja hän sanoi, että se on Pohjois-Carolinassa ja että siellä on järjestö nimeltä 'PTL Club'. Hän sanoi, että naapurimme Betty oli kertonut hänelle aiemmin päivällä, että hän oli ollut imuroimassa kotiaan, kun Herra seisoi hänen pölynimurinsa päässä ja sanoi: "Lähetän Johnin PTL Clubiin." Äiti sanoi: "Käytä luottokorttia", ja seuraavana päivänä olin lentokoneessa Tulsasta Charlotteen. Työskentely siellä veisi minut noin 15 tunnin ajomatkan päähän kotoa.
Kävelin PTL Clubin työvoimatoimistoon ja kerroin siellä olleelle naiselle, että Herra oli käskenyt minun tulla sinne. Hän katsoi minua kuin olisi kuullut saman noin tuhat kertaa aiemmin. Hän sanoi, että rekrytointi oli jäädytetty, eivätkä he palkanneet työntekijöitä. Mutta kysyin silti, mihin työpaikkaan minun pitäisi hakea, ja hän katsoi minua kuin "etkö kuullut mitä sanoin", mutta sanoi: "Mene tuonne ja rukoile sitä", samalla kun hän osoitti huoneen toisella puolella olevaa pöytää. Tein niin, ja Isä sanoi: "Kirjoita 'opas'." Niin teinkin ja kävelin takaisin naisen luo.
Hän näytti siltä kuin olisi nähnyt aaveen.
Nainen sanoi: "Kun olit tuolla, Herra puhui minulle ja käski minun palkata sinut. Odota hetki." Hän katosi toimiston puolelle muutamaksi minuutiksi ja palasi sitten sanoen, että hän oli juuri saanut tiedon, että he palkkaavat kaksi opasta. Se vei minut välittömään työhaastatteluun. Sitten he näkivät, että pääaineeni Indianan yliopistossa oli "Virkistys- ja puistohallinto", mikä johti toiseen haastatteluun palvelutyön "Heritage USA" -osaston johtajan ja apulaisjohtajan kanssa.
Se oli suuri rakennushankealue, jota nykyään käyttävät muut palvelutyöt. Siihen aikaan siellä oli leirintäalue, amfiteatteri, mökkejä järven ympärillä ja niin edelleen. Minut palkattiin 8. toukokuuta 1978 "puistonvartijaksi". "Oppaan" kirjoittaminen vei minut ovesta sisään, ja opin Herran teistä. Hän on ovela ja viisas liikeasioissa. "Puistonvartijan" nimitys ei olisi tuonut minulle työtä, mutta Herran ainoa tarkoitus oppaan tehtävän hakemisella oli vain avata ovi Hänen todelliselle tarkoitukselleen.
Vuosien varrella olen oppinut, että Hän on halunnut minun ottavan vastaan sellaisen työn, joka ei ollut juuri sitä, minkä tiesin Hänellä olevan minua varten tarkoitettuna. Mutta olen kokemuksesta oppinut, että Hän usein tarvitsi minun tulevan palkatuksi, jotta tultuani rekrytoiduksi Hän voisi siirtää minut sinne, missä Hän halusi minun olevan koko ajan – mutta Hänen on työskenneltävä ihmisten vapaan tahdon kanssa. Monet kristityt kieltäytyvät työpaikoista, joihin Herra heidät on johdattanut, koska ne eivät ole olleet sitä, mitä he ovat ajatelleet Hänen haluavan, ymmärtämättä, että Hän vain yritti saada heidät rekrytoiduksi, jotta Hän voisi siirtää heidät, kun he ovat tuossa työssä.
Miksi Tulsa?
Elokuussa 1978 oli kuukausi ennen häitämme, ja olin rukouksessa, kun Isä opetti minulle aviomiehenä olemisesta, vaimon kohtelusta ja niin edelleen. Melkein jälkihuomautuksena Hän lisäsi: "Muuten, syy miksi lähetin sinut Tulsaan on se, että haluan sinun menevän Rhemaan ensi vuonna." Olin ällistynyt, sillä olin ihmetellyt, miksi olin käynyt Tulsassa muutamaa kuukautta aiemmin huhtikuussa.
Soitin heti äidilleni, joka sattui olemaan lounaalla ystävän kanssa, jota hän ei ollut nähnyt viikkoihin. Hän kertoi ystävälleen, mitä Herra oli minulle sanonut, ja tämä vastasi: "Eilen illalla rukoillessani Herra kertoi minulle, että Hän lähettää Johnin raamattukouluun ja haluaa minun maksavan sen. Käske hänen lähettää minulle hyväksymiskirje, niin maksan koko vuoden." (Tein niin, hän teki niin.)
Barb ja minä menimme naimisiin syyskuussa 1978 tietäen, että seuraavaan kesään mennessä meidän olisi muutettava Tulsaan. Mutta tuo vuosi PTL-Clubissa oli hyvä "vastavihittyjen vuosi". Aloitimme yhteisen elämämme kokonaisen päivän ajomatkan päässä vanhemmistamme, mikä oli erittäin terveellistä, lol.
Seuraavalla viikolla Chris syntyi aivovaurioisena, ja matkan varrella tapahtui ihme tai pari.
Siihen asti, siunauksin,
John Fenn/LL
Johnin ja Barbin todistukset, osa 3/6, Barb pelastuu
Hei kaikki,
Barbin johdattaminen Herran luo
Barb ja minä pidimme toisistamme aidosti alusta asti. Saamme toisemme nauramaan, ja nauramme paljon, vielä nytkin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Rakastamme luontoa ja käytimme aikaa monilla treffeillä puhuen yhteisen elämän rakentamisesta, lapsista, kurinalaisuudesta ja kaikista asioista, joista nuoren parin tulisi puhua tutustuessaan toisiinsa. Yksi asia, josta puhuin hänen kanssaan, oli Herra.
Monet treffeistämme, erityisesti ensimmäisten kuuden kuukauden aikana, kuluivat istuessamme sohvalla hänen kellarissaan, ja minä vastasin kaikkiin hänen argumentteihinsa Jumalaan uskomista vastaan. Hän oli ateisti, kun tapasin hänet, ja mikä pahempaa, hän oli kiinnostunut joistakin hyvin synkistä asioista. Mutta syksyn ja talven 1974–75 aikana hän oli nähnyt Isän läsnäolon elämässäni ja Jeesuksen vaikutuksen. Eräänä päivänä, kun hän oli aivan yksin, hän sanoi: "Jumala, jos olet todellinen, ja se, mitä John sanoo sinusta, on totta, niin sinun on parasta todistaa itsestäsi nyt..." Hän sanoi heti, että hänen ylleen laskeutui pilvi, Isän ehdottoman rakkauden kyllästämä läsnäolo, ja hän tiesi tietävänsä, että Jeesus ja Isä olivat todellisia. Hän ei koskaan katsonut taaksepäin. Alusta asti hänen sydämensä on sykkinyt vanhurskautta, katumusta ja pyhyyttä kohtaan, ja hän on yhtä innokas nyt kuin oli silloinkin.
Sinä kesänä, jolloin valmistuin high schoolista (Barb oli vuoden jäljessä), minä ja kaksi muuta kaveria menimme järvenrantamökille paastoretriittiin kastaaksemme toisemme järvessä. Sinä viikonloppuna kuulin ensimmäistä kertaa Herran äänen. Isä oli puhunut minulle monta kertaa, mutta en ollut koskaan ennen kuullut Jeesusta. Nancy Honeytreen "Evergreen"-albumin toisella puolella oleva viimeinen kappale oli Larry Normanin kirjoittama laulu nimeltä: Minä olen sinun palvelijasi.
Kamppailin itsetunnon kanssa, enkä voinut uskoa, että Herra voisi koskaan käyttää minua mihinkään.
Asetin niin sanoakseni elämäni alttarille jälleen kerran ja pyysin Häntä käyttämään minua, jos haluaisi, vaikka yksityisesti en ymmärtänyt, miten se voisi olla mahdollista. Kun "Minä olen sinun palvelijasi" päättyi, Hän sanoi kuin koko olemuksessani olisi ollut kaiutin: "Minä rakastan sinua, John." Olin niin säikähtänyt, että vastasin: "Minä, minä, minäkin rakastan sinua, Herra." "Käänny Johanneksen evankeliumin 14:27:n puoleen." "Nytkö, Herra?" "Kyllä, nyt."
Tein niin: " Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." Tiesin sillä hetkellä, niin mahdottomalta kuin se kuulostikin, että Hän oli hyväksynyt tarjoukseni palvella Häntä millä tahansa Hänen toivomallaan tavalla.
Sekä Barbin että minun perheelläni oli yhteyksiä Indianan yliopistoon, joten opiskelupaikkamme oli melko lailla ennalta määrätty. Elokuussa 1977 aloitin toisen opiskeluvuoteni siellä, ja Barb oli juuri aloittamassa ensimmäistä opiskeluvuottaan. Asuin miesopiskelijoiden yhdistyksen asuntolassa ja hän opiskelija-asuntolassa, noin kolmen mailin (4,8 km) päässä toisistamme. Syyskuussa hän oli huoneessani, kun rukoilimme tulevaisuuttamme koskien. Tiesimme nyt, että meidät oli kutsuttu palvelutyöhön, eikä nelivuotinen tutkinto houkutellut, mutta olimme kuuliaisia vanhemmillemme.
Rukoillessamme hän näki näyn itsestään seisomassa Herran kanssa kasvot vuoria kohti.
Herra asetti molemmat kätensä hänen hartioilleen ja käänsi hänet ympäri, jotta hän näkisi edessään olevan preerian. Se oli täynnä vehnää, ja jokainen vehnänpää oli ihmiskasvot. Samaan aikaan profetoin sitä, mitä Hän minulle kertoi. Hän sanoi haluavansa meidän menevän Boulderiin, Coloradoon, joka sijaitsee Kalliovuorten juurella. Hän sanoi myös: "Isäsi lopettaa rahan antamisen joululomalla. Haluan sinun viettävän aikaa paastoten ja rukoillen, ja opetan sinulle monia asioita." Sitten Hän sanoi minulle yksityisesti: "Saatatte mennä naimisiin ensi vuonna tähän aikaan."
Barb lähti asuntolastani kello 00.30, ja minä saatoin hänet ovelle ja sitten katselin, kunnes hän poistui kiinteistöltä, astui kadulle ja jalkakäytävälle. Saapuessaan asuntolaansa hän soitti innoissaan, sillä hän sanoi kahden ison enkelin saattaneen hänet kotiin. Hän sanoi, että heillä oli yllään löysät housut ja viitat, ja ihmiset kiersivät hänet, kun hän kohtasi jonkun samalla jalkakäytävällä kävelevän. Hän sanoi, että heti kun hän laittoi kätensä asuntolan ovelle, he lähtivät.
Aivan kuten Herra oli sanonut, isä lopetti rahan antamisen joululomalla. Asuin kotona tammikuussa 1978 19-vuotiaana yliopiston keskeyttäneenä, paastosin, rukoilin, osallistuin rukouskokouksiin ja laskin käteni kaikkien parantumista tarvitsevien päälle. Herra oli keskittynyt opettamaan minulle parantumisesta tuona aikana, ja tulin tunnetuksi naapuruston "guruna". Barb jatkoi ensimmäisen opiskeluvuotensa loppuun viemistä Indianan yliopistossa. Helmikuuhun tultaessa äitini oli hyvin turhautunut minuun, terveeseen ja nälkäiseen 19-vuotiaaseen, joka paastosi ja rukoili. Hän meni Herran luo kahdesti noiden 90 päivän aikana, ja joka kerta Hän sanoi hänelle: "Ole kärsivällinen. Se on minusta."
Maaliskuussa, aavistaen paasto- ja rukousaikani lähestyvän loppuaan, kosin Barbia, ja sovimme hääpäivämäärän syyskuulle, Herran kuusi kuukautta aiemmin antaman sanan mukaan. Joten siinä minä olin, työttömänä, ilman autoa, asumassa kotona äitini kanssa ja menossa naimisiin kuuden kuukauden kuluttua. Barbin vanhemmat pitivät meitä hulluina, äiti totesi.
Huhtikuussa äiti tuli kotiin kirkossa pidetystä rukouskokouksesta ja sanoi:
"Herra puhui minulle. Sinun pitäisi lentää Tulsaan, Oklahomaan." Hän soitti matkatoimistolleen ja järjesti lennon seuraavaksi aamuksi. Se tapahtui niin nopeasti. Lensin pois 9 dollaria taskussani (kaikki maallinen rahani) ja äitini luottokortti. Vuokrasin auton, löysin motellin, ja ainoat kaksi asiaa, joista olin kuullut Tulsassa, olivat Oral Robertsin yliopisto (ORU) ja neljä vuotta aiemmin perustettu raamattukoulu nimeltä Rhema. Hain työpaikkaa ORU:sta, mutta tunsin, että hakemusta kirjoittaessani minua painoi koko ajan, joten en saanut sitä valmiiksi ja kävelin ulos toimistosta. Sitten menin Rhemaan, jossa kuvattiin televisio-ohjelmaa, jossa oli opettaja nimeltä Kenneth Hagin, ja istuin katsomassa sitä yleisön joukossa. En tiennyt Rhemasta mitään.
Sinä yönä, ilman suuntaa ja taskussani vain seitsemän dollaria, polvistuin ja rukoilin kysyen Isältä, mitä Hän halusi minun tekevän. Näin näyn, aivan kuin olisin leijunut joen yllä, jota tukki portteja. Portit avautuivat ja vettä virtasi ulos, ja vedessä kellui kirjaimia, jotka muodostivat sanan 'Charlotte'. Sitten se loppui. Soitin äidille ja kysyin, mitä Charlottessa oli, ja hän sanoi, että se on Pohjois-Carolinassa ja että siellä on järjestö nimeltä 'PTL Club'. Hän sanoi, että naapurimme Betty oli kertonut hänelle aiemmin päivällä, että hän oli ollut imuroimassa kotiaan, kun Herra seisoi hänen pölynimurinsa päässä ja sanoi: "Lähetän Johnin PTL Clubiin." Äiti sanoi: "Käytä luottokorttia", ja seuraavana päivänä olin lentokoneessa Tulsasta Charlotteen. Työskentely siellä veisi minut noin 15 tunnin ajomatkan päähän kotoa.
Kävelin PTL Clubin työvoimatoimistoon ja kerroin siellä olleelle naiselle, että Herra oli käskenyt minun tulla sinne. Hän katsoi minua kuin olisi kuullut saman noin tuhat kertaa aiemmin. Hän sanoi, että rekrytointi oli jäädytetty, eivätkä he palkanneet työntekijöitä. Mutta kysyin silti, mihin työpaikkaan minun pitäisi hakea, ja hän katsoi minua kuin "etkö kuullut mitä sanoin", mutta sanoi: "Mene tuonne ja rukoile sitä", samalla kun hän osoitti huoneen toisella puolella olevaa pöytää. Tein niin, ja Isä sanoi: "Kirjoita 'opas'." Niin teinkin ja kävelin takaisin naisen luo.
Hän näytti siltä kuin olisi nähnyt aaveen.
Nainen sanoi: "Kun olit tuolla, Herra puhui minulle ja käski minun palkata sinut. Odota hetki." Hän katosi toimiston puolelle muutamaksi minuutiksi ja palasi sitten sanoen, että hän oli juuri saanut tiedon, että he palkkaavat kaksi opasta. Se vei minut välittömään työhaastatteluun. Sitten he näkivät, että pääaineeni Indianan yliopistossa oli "Virkistys- ja puistohallinto", mikä johti toiseen haastatteluun palvelutyön "Heritage USA" -osaston johtajan ja apulaisjohtajan kanssa.
Se oli suuri rakennushankealue, jota nykyään käyttävät muut palvelutyöt. Siihen aikaan siellä oli leirintäalue, amfiteatteri, mökkejä järven ympärillä ja niin edelleen. Minut palkattiin 8. toukokuuta 1978 "puistonvartijaksi". "Oppaan" kirjoittaminen vei minut ovesta sisään, ja opin Herran teistä. Hän on ovela ja viisas liikeasioissa. "Puistonvartijan" nimitys ei olisi tuonut minulle työtä, mutta Herran ainoa tarkoitus oppaan tehtävän hakemisella oli vain avata ovi Hänen todelliselle tarkoitukselleen.
Vuosien varrella olen oppinut, että Hän on halunnut minun ottavan vastaan sellaisen työn, joka ei ollut juuri sitä, minkä tiesin Hänellä olevan minua varten tarkoitettuna. Mutta olen kokemuksesta oppinut, että Hän usein tarvitsi minun tulevan palkatuksi, jotta tultuani rekrytoiduksi Hän voisi siirtää minut sinne, missä Hän halusi minun olevan koko ajan – mutta Hänen on työskenneltävä ihmisten vapaan tahdon kanssa. Monet kristityt kieltäytyvät työpaikoista, joihin Herra heidät on johdattanut, koska ne eivät ole olleet sitä, mitä he ovat ajatelleet Hänen haluavan, ymmärtämättä, että Hän vain yritti saada heidät rekrytoiduksi, jotta Hän voisi siirtää heidät, kun he ovat tuossa työssä.
Miksi Tulsa?
Elokuussa 1978 oli kuukausi ennen häitämme, ja olin rukouksessa, kun Isä opetti minulle aviomiehenä olemisesta, vaimon kohtelusta ja niin edelleen. Melkein jälkihuomautuksena Hän lisäsi: "Muuten, syy miksi lähetin sinut Tulsaan on se, että haluan sinun menevän Rhemaan ensi vuonna." Olin ällistynyt, sillä olin ihmetellyt, miksi olin käynyt Tulsassa muutamaa kuukautta aiemmin huhtikuussa.
Soitin heti äidilleni, joka sattui olemaan lounaalla ystävän kanssa, jota hän ei ollut nähnyt viikkoihin. Hän kertoi ystävälleen, mitä Herra oli minulle sanonut, ja tämä vastasi: "Eilen illalla rukoillessani Herra kertoi minulle, että Hän lähettää Johnin raamattukouluun ja haluaa minun maksavan sen. Käske hänen lähettää minulle hyväksymiskirje, niin maksan koko vuoden." (Tein niin, hän teki niin.)
Barb ja minä menimme naimisiin syyskuussa 1978 tietäen, että seuraavaan kesään mennessä meidän olisi muutettava Tulsaan. Mutta tuo vuosi PTL-Clubissa oli hyvä "vastavihittyjen vuosi". Aloitimme yhteisen elämämme kokonaisen päivän ajomatkan päässä vanhemmistamme, mikä oli erittäin terveellistä, lol.
Seuraavalla viikolla Chris syntyi aivovaurioisena, ja matkan varrella tapahtui ihme tai pari.
Siihen asti, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed