Suicide; unforgivable? 2 of 2
Itsemurha; anteeksiantamatontako? osa 2/2
Hei kaikki,
Viime viikoilla kerroin muutamista henkilökohtaisista kokemuksista ja herätin myös kysymyksiä itsemurhan määrittelemisestä. Syy näin toimimiselle on, että yksi kirkkokunta opettaa, että ihminen menee automaattisesti helvettiin, jos surmaa itsensä, ja tuo oppi on levinnyt joidenkuiden kristittyjen uskomuksiin tuon kirkkokunnan ulkopuolelle.
Kokemukseni on ollut, että useimmilla kristityillä on kysymyksiä, joten tämän tarkoitus on auttaa ajattelemaan perusteellisesti sitä, mitä uskomme ja miksi, sen tähden olen ottanut esiin monia esimerkkejä ja kysymyksiä.
Kun joku alkaa ajatella itsensä surmaamista, hän ei ajattele oikein. Hänen tunteensa eivät ole oikeat, ja usein hänen ympärillään olevien on vaikea nähdä kaikki tämä. Ihminen voi painia itsemurha-ajatusten kanssa vuosia ilman, että kukaan tietää siitä.
Tuomitsemmeko fyysisesti sairaan ihmisen?
Tunne-elämän ja psyykkinen sairaus voidaan pitää piilossa katseilta vuosia samalla tavalla, kuin ihminen voi salata kipeän selkänsä tai polvensa, niveltulehduksensa tai muun vaivan jatkaessaan työntekoa ja elämän halki kulkemista.
Jos joku fyysisesti sairas ihminen kuolee, pohdimmeko sitä, onko hän helvetissä hänen sairautensa perusteella? Tietenkään emme. Joten kun ihminen on tunne-elämältään sairas ja riistää oman henkensä, miksi pohdimme sitä, onko hän taivaassa? Oman hengen riistäminen on osoitus tunne-elämän sairaudesta, mutta miksi meidän pitäisi ajatella, että tuo sairaus automaattisesti tuomitsee hänet helvettiin?
Itsemurha on itsensä murhaamista. Onko se anteeksiantamatonta vai voiko sen antaa anteeksi?
Meidän täytyy muistaa, että Jeesus kuoli toisten, ei Itsensä puolesta. Koska se tapahtui toisten puolesta, Hän ei voinut kuolla Itsensä puolesta, mikä tarkoittaa, että on tarkalleen ottaen vain yksi synti, jota risti ei kata: Hänen torjumisensa.
Pelastuksen torjuminen merkitsee pilkata Pyhää Henkeä, joka on yksi ja ainoa pelastuksen välittäjä. Hänen työnsä torjuminen, Hänen ponnistelujensa tuoda meidät Kristuksen luo, torjua Jeesus ja Pyhän Hengen ponnistelu, sitä ei risti kata.
Se tarkoittaa, että risti kattaa itsemurhan. Jos tunnet jonkun, joka teki itsemurhan, oletko ajatellut pyytää Isää antamaan hänelle anteeksi tuon murhan, kun työstät hänelle anteeksi antamista tuon itsekkään teon johdosta? Olen tehnyt tuon sellaisten ihmisten kohdalla, joiden tiedän päättäneen oman elämänsä.
Ihminen ei vain päätä surmata itseään hetken mielijohteesta. Se on huipentuma pitkästä ajatusten sarjasta, joka on ollut ihmisen sisällä pitkän aikaa. Kuten sen naisen kohdalla, jonka mainitsin ja joka alkoi vihata itseään 12-vuotiaana, koska häneen sattuivat hänen äitinsä sanat ja hän alkoi pitää niitä ehdottomana totuutena. Itsemurhaa koskevat ajatukset ja yritykset muodostuivat ajan myötä vieden hänet jyrkänteelle. Nyt kun olemme määritelleet sen, että ainoa synti, joka lähettää ihmisen helvettiin, on Jeesuksen torjuminen, mitkä ovat käytännön askeleet jonkun auttamiseksi?
Kuinka paikallisseurakunta käsittelee jotakuta, jolla on itsemurha-ajatuksia?
Ei ole väliä sillä, kokoontuvatko pyhät kotiseurakuntaan kuten verkostossamme vai auditorioon, itsemurha-ajatuksia omaavan käsitteleminen on hyvin käytännöllistä. Se vaatii sitä, että yksi tai useampi ystävä auttaa häntä käymään läpi syyt siihen, miksi hän ajattelee niin kuin ajattelee ja mitkä ovat tuon ajattelun juuret. Kuten on kroonisesta fyysisestä sairaudesta kärsivän kohdalla, joka tarvitsee pitkäaikaista hoitoa, niin voi myös tunne-elämän sairaus vaatia pitkän ajan parantuakseen.
Ja meidän täytyy muistaa, että jos joku on vakavissaan asian suhteen, kukaan ei kykene estää häntä surmaamasta itseään. Häntä rakastaneiden kohdalla tunteet vaihtelevat vihasta tuota itsekästä tekoa kohtaan syyllisyyteen siitä, ettei nähnyt merkkejä tai sen toivomiseen, että olisivat tehneet enemmän estääkseen häntä riistämästä henkeään. Mutta tavallisesti ihminen surmaa itsensä ollessaan aivan yksin, kun kukaan ei ole paikalla puuttumassa asiaan.
Varoitusmerkkeihin voivat kuulua kuolemasta puhuminen tai kuolemaan keskittyminen. On taipumus vetäytyä pois sosiaalisista yhteyksistä, ystävistä, toiminnasta. Myös isot mielialan vaihtelut, päivittäisen rutiinin muuttaminen mukaan luettuina kykenemättömyys nukkua, tunne ansassa olemisesta, puhuminen itsemurhasta, ajatteleminen, ettei ole muuta ulospääsytietä. Jopa käyminen tuntemiensa ihmisten luona varmistamassa, että on heidän kanssaan hyvissä väleissä, voi olla merkki.
Meillä oli naapuri jota emme tunteneet hyvin, mutta ymmärsimme toisten naapureiden puheista, että hänen kanssaan asuvat hänen aviomiehensä ja aikuinen poikansa olivat väkivaltaisia ja alkoholisteja. Naisen työ oli hänen pakopaikkansa, mutta kun hän sai työtapaturman, hän ei voinut enää tehdä työtä. Hän oli kivuissa joka hetki, kotona jumissa. Hänen aikuinen poikansa oli varastanut muilta naapureilta ja kohdisti kaikkiin lähellä oleviin raivokohtauksia. Hänen miehensä ja poikansa juopuivat ja monet naapurit saattoivat kuulla heidän tappelunsa. Usein poliisi sekaantui asiaan – naisen työ oli ollut hänen päivittäinen pakopaikkansa, mutta loukkaantumisen myötä hänellä ei enää ollut sitä.
Eräänä päivänä satuimme kohtaamaan ollessani ulkona pihatöissä. Nainen tuli luokseni rupattelemaan ja sitten sanoi: "Siis, ollaanko me ok? Ovatko välimme kunnossa?" Sanoin kyllä tietysti ja mainitsin rukoilevani heidän puolestaan – nainen sanoi kiitos ja että hän rukoili joka päivä ja sitten hän lähti. Minusta se oli outoa, mutta palasin jatkamaan sitä mitä olin tekemässä. Noin kuukautta myöhemmin olin jalkeilla kävelläkseni ennen aamun koittoa ja näin ambulanssin ajavan heidän talolleen. Nainen oli mennyt takapihan vajaan ja ampunut itseään päähän ja kuollut.
Tuleeko meidän rakastaa itseämme?
Itsemurha-ajatukset ovat yksityisiä, joten jos joku tietää siitä, usein tämä joku on perhettä tai läheisin ystävä. Useimmissa yhteiskunnissa ja yhteisöissä on monia mahdollisuuksia auttaa jotakuta, mutta kokemukseni mukaan juurisyyt liittyvät siihen, ettei tunneta absoluuttista, ehdotonta Isän rakkautta. Hänen tuntemisensa ja tosiasiallisesti kokemisensa, ei vain pään tietona, ei vain mielessä sen hyväksyminen, että Isä ja Herra rakastavat häntä, vaan tosiasiallisesti Isän tunteminen, on avain.
Ef. 3: 15-20:ssa Paavali rukoili efesolaisten puolesta, että Isä vahvistaisi heitä heidän sisäisessä ihmisessään Henkensä kautta, että he tuntisivat Kristuksen rakkauden, joka ylittää tietämisen – noin hän sanoi – Kristuksen rakkaus ylittää sen, mitä mielemme tietää, ja se täytyy kokea. Tuo kokemus johtaa itsensä rakastamiseen.
Samalla kun jotkut voivat väittää, ettei missään kohdassa Raamatussa sanota, että meidän tulee rakastaa itseämme, vastaan sillä tosiasialla, että asia on itsestään selvää. Jos meillä on asianmukainen ymmärrys siitä, että Isä Jumala loi meidät, silloin ymmärrämme, että olemme pyhiä, erityisiä, ainutlaatuisia. Se saa aikaan tunnon itsensä rakastamisesta sen ainutlaatuisuuden vuoksi, jollainen jokainen persoona on. Elämästä tulee pyhää. Otan tuon pois teologisesta viitekehyksestä luonnolliseen lisäten tämän tieteellisen tosiasian: hedelmöittymisen taistelun aikana noin 300.000.000 siittiösolua kiitää munasolua hedelmöittämään ja tuosta 300.000.000:sta sinä voitit. Ajattele sitä. Olet kirjaimellisesti yksi 300.000.000:sta – olet taistelemisen arvoinen.
Asianmukaisessa asiayhteydessä ihminen voi rakastaa itseään tajutessaan, kuinka ainutlaatuinen ja erityinen on, mikä vetää nöyräksi ja minkä pitäisi kääntää hänen sydämensä hänen Luojansa puoleen nöyränä ja kiitollisena tietäen, että häntä rakastetaan ja että hän on erityinen luomus. Juuri tuon rakkauden ja ainutlaatuisuuden tajuaminen saa aikaan sen, että ajatuksen oman elämän riistämisestä häviävät, kun mielen valtaa Isän suuri rakkaus.
Mitä tulee ihmiseen, joka miettii oman elämänsä päättämistä, pohdi sitä, että rukoilet omia sanoja käyttäen sen, mitä Paavali rukoili Ef. 3:15-20:ssä. Että Isä vahvistaisi häntä Oman Henkensä kautta voimalla hänen sisäisessä ihmisessään niin, että hän voi tuntea Kristuksen rakkauden korkeuden, syvyyden, leveyden, pituuden ja täyden voiman, mikä ylittää pään tiedon. Että hän voi todella kokea Hänen ehdottoman rakkautensa.
Mutta vastatakseni kysymykseeni, ei, ihminen joka tekee itsemurhan ei automaattisesti mene helvettiin. Hän ei ollut tunne-elämältään terve ja ihmisen ikuisen kohtalon määrää hänen suhteensa Herraan tai sen puuttuminen.
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Itsemurha; anteeksiantamatontako? osa 2/2
Hei kaikki,
Viime viikoilla kerroin muutamista henkilökohtaisista kokemuksista ja herätin myös kysymyksiä itsemurhan määrittelemisestä. Syy näin toimimiselle on, että yksi kirkkokunta opettaa, että ihminen menee automaattisesti helvettiin, jos surmaa itsensä, ja tuo oppi on levinnyt joidenkuiden kristittyjen uskomuksiin tuon kirkkokunnan ulkopuolelle.
Kokemukseni on ollut, että useimmilla kristityillä on kysymyksiä, joten tämän tarkoitus on auttaa ajattelemaan perusteellisesti sitä, mitä uskomme ja miksi, sen tähden olen ottanut esiin monia esimerkkejä ja kysymyksiä.
Kun joku alkaa ajatella itsensä surmaamista, hän ei ajattele oikein. Hänen tunteensa eivät ole oikeat, ja usein hänen ympärillään olevien on vaikea nähdä kaikki tämä. Ihminen voi painia itsemurha-ajatusten kanssa vuosia ilman, että kukaan tietää siitä.
Tuomitsemmeko fyysisesti sairaan ihmisen?
Tunne-elämän ja psyykkinen sairaus voidaan pitää piilossa katseilta vuosia samalla tavalla, kuin ihminen voi salata kipeän selkänsä tai polvensa, niveltulehduksensa tai muun vaivan jatkaessaan työntekoa ja elämän halki kulkemista.
Jos joku fyysisesti sairas ihminen kuolee, pohdimmeko sitä, onko hän helvetissä hänen sairautensa perusteella? Tietenkään emme. Joten kun ihminen on tunne-elämältään sairas ja riistää oman henkensä, miksi pohdimme sitä, onko hän taivaassa? Oman hengen riistäminen on osoitus tunne-elämän sairaudesta, mutta miksi meidän pitäisi ajatella, että tuo sairaus automaattisesti tuomitsee hänet helvettiin?
Itsemurha on itsensä murhaamista. Onko se anteeksiantamatonta vai voiko sen antaa anteeksi?
Meidän täytyy muistaa, että Jeesus kuoli toisten, ei Itsensä puolesta. Koska se tapahtui toisten puolesta, Hän ei voinut kuolla Itsensä puolesta, mikä tarkoittaa, että on tarkalleen ottaen vain yksi synti, jota risti ei kata: Hänen torjumisensa.
Pelastuksen torjuminen merkitsee pilkata Pyhää Henkeä, joka on yksi ja ainoa pelastuksen välittäjä. Hänen työnsä torjuminen, Hänen ponnistelujensa tuoda meidät Kristuksen luo, torjua Jeesus ja Pyhän Hengen ponnistelu, sitä ei risti kata.
Se tarkoittaa, että risti kattaa itsemurhan. Jos tunnet jonkun, joka teki itsemurhan, oletko ajatellut pyytää Isää antamaan hänelle anteeksi tuon murhan, kun työstät hänelle anteeksi antamista tuon itsekkään teon johdosta? Olen tehnyt tuon sellaisten ihmisten kohdalla, joiden tiedän päättäneen oman elämänsä.
Ihminen ei vain päätä surmata itseään hetken mielijohteesta. Se on huipentuma pitkästä ajatusten sarjasta, joka on ollut ihmisen sisällä pitkän aikaa. Kuten sen naisen kohdalla, jonka mainitsin ja joka alkoi vihata itseään 12-vuotiaana, koska häneen sattuivat hänen äitinsä sanat ja hän alkoi pitää niitä ehdottomana totuutena. Itsemurhaa koskevat ajatukset ja yritykset muodostuivat ajan myötä vieden hänet jyrkänteelle. Nyt kun olemme määritelleet sen, että ainoa synti, joka lähettää ihmisen helvettiin, on Jeesuksen torjuminen, mitkä ovat käytännön askeleet jonkun auttamiseksi?
Kuinka paikallisseurakunta käsittelee jotakuta, jolla on itsemurha-ajatuksia?
Ei ole väliä sillä, kokoontuvatko pyhät kotiseurakuntaan kuten verkostossamme vai auditorioon, itsemurha-ajatuksia omaavan käsitteleminen on hyvin käytännöllistä. Se vaatii sitä, että yksi tai useampi ystävä auttaa häntä käymään läpi syyt siihen, miksi hän ajattelee niin kuin ajattelee ja mitkä ovat tuon ajattelun juuret. Kuten on kroonisesta fyysisestä sairaudesta kärsivän kohdalla, joka tarvitsee pitkäaikaista hoitoa, niin voi myös tunne-elämän sairaus vaatia pitkän ajan parantuakseen.
Ja meidän täytyy muistaa, että jos joku on vakavissaan asian suhteen, kukaan ei kykene estää häntä surmaamasta itseään. Häntä rakastaneiden kohdalla tunteet vaihtelevat vihasta tuota itsekästä tekoa kohtaan syyllisyyteen siitä, ettei nähnyt merkkejä tai sen toivomiseen, että olisivat tehneet enemmän estääkseen häntä riistämästä henkeään. Mutta tavallisesti ihminen surmaa itsensä ollessaan aivan yksin, kun kukaan ei ole paikalla puuttumassa asiaan.
Varoitusmerkkeihin voivat kuulua kuolemasta puhuminen tai kuolemaan keskittyminen. On taipumus vetäytyä pois sosiaalisista yhteyksistä, ystävistä, toiminnasta. Myös isot mielialan vaihtelut, päivittäisen rutiinin muuttaminen mukaan luettuina kykenemättömyys nukkua, tunne ansassa olemisesta, puhuminen itsemurhasta, ajatteleminen, ettei ole muuta ulospääsytietä. Jopa käyminen tuntemiensa ihmisten luona varmistamassa, että on heidän kanssaan hyvissä väleissä, voi olla merkki.
Meillä oli naapuri jota emme tunteneet hyvin, mutta ymmärsimme toisten naapureiden puheista, että hänen kanssaan asuvat hänen aviomiehensä ja aikuinen poikansa olivat väkivaltaisia ja alkoholisteja. Naisen työ oli hänen pakopaikkansa, mutta kun hän sai työtapaturman, hän ei voinut enää tehdä työtä. Hän oli kivuissa joka hetki, kotona jumissa. Hänen aikuinen poikansa oli varastanut muilta naapureilta ja kohdisti kaikkiin lähellä oleviin raivokohtauksia. Hänen miehensä ja poikansa juopuivat ja monet naapurit saattoivat kuulla heidän tappelunsa. Usein poliisi sekaantui asiaan – naisen työ oli ollut hänen päivittäinen pakopaikkansa, mutta loukkaantumisen myötä hänellä ei enää ollut sitä.
Eräänä päivänä satuimme kohtaamaan ollessani ulkona pihatöissä. Nainen tuli luokseni rupattelemaan ja sitten sanoi: "Siis, ollaanko me ok? Ovatko välimme kunnossa?" Sanoin kyllä tietysti ja mainitsin rukoilevani heidän puolestaan – nainen sanoi kiitos ja että hän rukoili joka päivä ja sitten hän lähti. Minusta se oli outoa, mutta palasin jatkamaan sitä mitä olin tekemässä. Noin kuukautta myöhemmin olin jalkeilla kävelläkseni ennen aamun koittoa ja näin ambulanssin ajavan heidän talolleen. Nainen oli mennyt takapihan vajaan ja ampunut itseään päähän ja kuollut.
Tuleeko meidän rakastaa itseämme?
Itsemurha-ajatukset ovat yksityisiä, joten jos joku tietää siitä, usein tämä joku on perhettä tai läheisin ystävä. Useimmissa yhteiskunnissa ja yhteisöissä on monia mahdollisuuksia auttaa jotakuta, mutta kokemukseni mukaan juurisyyt liittyvät siihen, ettei tunneta absoluuttista, ehdotonta Isän rakkautta. Hänen tuntemisensa ja tosiasiallisesti kokemisensa, ei vain pään tietona, ei vain mielessä sen hyväksyminen, että Isä ja Herra rakastavat häntä, vaan tosiasiallisesti Isän tunteminen, on avain.
Ef. 3: 15-20:ssa Paavali rukoili efesolaisten puolesta, että Isä vahvistaisi heitä heidän sisäisessä ihmisessään Henkensä kautta, että he tuntisivat Kristuksen rakkauden, joka ylittää tietämisen – noin hän sanoi – Kristuksen rakkaus ylittää sen, mitä mielemme tietää, ja se täytyy kokea. Tuo kokemus johtaa itsensä rakastamiseen.
Samalla kun jotkut voivat väittää, ettei missään kohdassa Raamatussa sanota, että meidän tulee rakastaa itseämme, vastaan sillä tosiasialla, että asia on itsestään selvää. Jos meillä on asianmukainen ymmärrys siitä, että Isä Jumala loi meidät, silloin ymmärrämme, että olemme pyhiä, erityisiä, ainutlaatuisia. Se saa aikaan tunnon itsensä rakastamisesta sen ainutlaatuisuuden vuoksi, jollainen jokainen persoona on. Elämästä tulee pyhää. Otan tuon pois teologisesta viitekehyksestä luonnolliseen lisäten tämän tieteellisen tosiasian: hedelmöittymisen taistelun aikana noin 300.000.000 siittiösolua kiitää munasolua hedelmöittämään ja tuosta 300.000.000:sta sinä voitit. Ajattele sitä. Olet kirjaimellisesti yksi 300.000.000:sta – olet taistelemisen arvoinen.
Asianmukaisessa asiayhteydessä ihminen voi rakastaa itseään tajutessaan, kuinka ainutlaatuinen ja erityinen on, mikä vetää nöyräksi ja minkä pitäisi kääntää hänen sydämensä hänen Luojansa puoleen nöyränä ja kiitollisena tietäen, että häntä rakastetaan ja että hän on erityinen luomus. Juuri tuon rakkauden ja ainutlaatuisuuden tajuaminen saa aikaan sen, että ajatuksen oman elämän riistämisestä häviävät, kun mielen valtaa Isän suuri rakkaus.
Mitä tulee ihmiseen, joka miettii oman elämänsä päättämistä, pohdi sitä, että rukoilet omia sanoja käyttäen sen, mitä Paavali rukoili Ef. 3:15-20:ssä. Että Isä vahvistaisi häntä Oman Henkensä kautta voimalla hänen sisäisessä ihmisessään niin, että hän voi tuntea Kristuksen rakkauden korkeuden, syvyyden, leveyden, pituuden ja täyden voiman, mikä ylittää pään tiedon. Että hän voi todella kokea Hänen ehdottoman rakkautensa.
Mutta vastatakseni kysymykseeni, ei, ihminen joka tekee itsemurhan ei automaattisesti mene helvettiin. Hän ei ollut tunne-elämältään terve ja ihmisen ikuisen kohtalon määrää hänen suhteensa Herraan tai sen puuttuminen.
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed