Itsekeskeinen, osa 2/oikeamielisyys?(Miksi parantaminen)
Hei kaikki,
Pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vein erään tiimin Jekaterinburgiin, yli miljoonan asukkaan kaupunkiin, joka sijaitsee Ural-vuoriston juurella yli 1.000 mailin (1.600 km) päässä Moskovasta itään, auttaaksemme seurakunnan toiminnan aloittamisessa. Viikon ajan kävimme päärautatie- ja bussiasemalla jakamassa mainoksia kokouksista, joissa tulisin kertomaan evankeliumista. Nuo olivat viattomia päiviä, jotka kestivät aivan liian vähän aikaa.
Asukkaiden yhtäkkinen altistuminen lännelle toi mukanaan hämmennystä muotiin liittyen ja epätoivoisen pyrkimyksen päästä samalle tasolle. Koska ihmisillä ei ollut mitään taustaa jolla länsimaiset tyylit olisi voitu sijoittaa eri vuosikymmenille oikeassa järjestyksessä, heidän yllään oli usein samanaikaisesti vaatteita eri vuosikymmeniltä: yhdellä miehellä oli 1960-luvun lopun leveälahkeiset farkut ja pastellivärinen pellavatakki 1980-luvun alun "Miami Vice" –kauden (amerikkalainen tv-sarja) tyyliin sekä ylimpänä baseball –lippis jossa oli amerikkalaisseuran logo. Eräällä nuorella naisella oli 1960-luvun minihame vanhojen raskaiden nilkkureiden kanssa ja naisten polyesterihousupuvun jakku sekä pöyhkeät hiukset 1980-luvun tyyliin.
Se kaikki oli erittäin suloista ja viatonta ja venäläisten sydämet ja heidän rikas kulttuurinsa koskettivat minua syvästi. Kastoin noin 400 ihmistä, jotka tuolla viikolla alkoivat uskoa Herraan, ja vaalin noita päiviä.
Tzedeka
Olen puhunut juutalaisesta vanhurskauden ymmärtämisestä, hepreaksi tzedeka, koska tzedeka sanoo, että jos ihminen on oikeassa asemassa Jumalan edessä, hän elää tuota vanhurskautta virtauksessa ulospäin kohti kanssaihmisiinsä. Seurakuntakulttuuri opettaa oikeaa asemaa Jumalan suhteen samalla kun se jättää pois (horisontaalisen) virtauksen lähimmäistämme kohtaan.
Mutta jos ymmärrämme ainoastaan vertikaalisen puolen asiasta, voimme olla kuin tuo väkijoukko bussiasemalla, jossa kellään ei ollut taustaa ymmärtää, miten jokainen tyylivuosikymmen sopii yhteen. He eivät voineet olla varmoja, mihin identifioitua ja näen monien kristittyjen olevan sellaisia. Meillä on kristittyjä, joilla on yllään monilta vuosikymmenilta 'eri uskovien ryhmien' tyylejä kaikki yhdessä, eikä heillä ole mitään taustaa sen todistamiseksi Kenelle he kuuluvat, ja siksi he etsivät identiteettiä jossakin liikkeessä todistaakseen vaelluksensa Jumalan yhteydessä.
Joku saattaa pukeutua 1990-luvun tyyliseen esirukoilijoiden liikkeen jakkuun samalla kun käyttää opillisia kenkiä, joilla on valmis vaeltamaan halki ahdistuksen ajan ja pitää yllään hengellisiä housuja, joissa yrittää elää uudelleen Toronton siunauksen. Tai hän voi pitää yllään 'ylöstempaus ennen ahdistuksen aikaa' – hattua ja sisäisen parantumisen takkia ja jaloissaan yksinkertaisen seurakunnan cowboy-saappaita. Mutta riippumatta siitä 'hengellisestä vaatetuksesta' joilla he itsensä verhoavat niin että muut sen näkevät, kyse on yhä vain heistä itsestään ja heidän elämästään itsekeskeisessä uskossa.
Miksi Jeesus paransi
Jeesuksen elämä evankeliumeissa oli tzedekan elämistä siinä virtauksessa, että ollaan oikeamielisiä Isän edessä. Sen tähden Hän paransi ja teki ihmeitä todistuksena vanhurskaudestaan – ei vain osoittaakseen, kuka oli, - vaan todistuksena siitä, että Hänen elämänsä oli vanhurskasta ja siitä, että se mitä Hän sanoi Isästä, oli oikein ja ihmiset saattoivat siksi uskoa Häneen.
Apt. 10:38 sanoo: "... kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla (vertikaalinen) oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi (horisontaalinen) kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa."
Tänään se tosiasia, että Jeesus oli voideltu Pyhällä Hengellä ja voimalla ja vaelsi ympäri ja teki hyvää, on jäänyt meiltä huomaamatta. Monet haluavat suuremman voitelun, minkä he katsovat vastaavan henkilökohtaista läpimurtoa tai vastattua rukousta tai suurempaa palvelutyötä, mutta kukaan ei koskaan sano, että haluaa olla voideltu, kuten Jeesus oli, vaeltaakseen ympäri hyvää tekemässä.
Jeesus ei kulkenut ympäriinsä 'tekemässä hyvää' yrittäen saada Itselleen leiman uusimpana taivaasta tulevana tuotteena, Hän kulki ympäriinsä tehden hyvää, koska Hän ON hyvä. Ja niin on Isäkin. Kun Hän sanoi olevansa hiljainen ja nöyrä sydämeltä, Hän sanoi totuuden. Hän on hiljainen ja nöyrä, koska Isä on ensiksi hiljainen ja nöyrä.
Kun Hän muutti veden viiniksi, Hän ei mainostanut asiaa, vaan antoi sulhasen ja morsiamen saada siitä kunnian. Tajusitko sen? Jeesus, vaikka on Jumalan Poika lihassa, salli nimettömäksi jääneiden morsiamen ja sulhasen saada kunnian ja maineen viinistä. Joskus Hän käski ihmisiä olemaan kertomatta kenellekään siitä, kun Hän paransi heidät. Ne ovat Hänen arvojaan. Se on Hänen nöyryyttään. Tällä tavoin Hän ilmaisi tzedekaa – vanhurskautta.
Joh. 9:ssä meillä on sokeana syntyneen miehen parantaminen, joka kuvaa juutalaista ymmärrystä siitä, että vanhurskaus on vertikaalista JA horisontaalista. Tuo mies tuotiin valtaa pitävien luo, jotka olivat jo todenneet jakeessa 24, että he uskoivat Jeesuksen olevan syntinen. Sokea mies vastasi jakeissa 30-33 tzedeka-lausunnollaan:
"Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä; vaan joka on jumalaapelkääväinen JA tekee hänen tahtonsa, sitä hän kuulee. Ei ole maailman alusta kuultu, että kukaan on avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalasta, ei hän voisi mitään tehdä."
Miksi meille on annettu Jeesuksen nimi?
Parantaminen ja Hengen asiat eivät näin ollen ole joitakin kristillisen karnevaalin sivunäyttämön vetonauloja, joihin ihmiset kokoontuvat nähdäkseen jalan kasvavan tai menevät kokoukseen nähdäkseen viimeisimmän 'ilmestyksen', jossa Jumalan väitetään muuttavan ihmiset höpiseviksi idiooteiksi ja saa heidät haukkumaan koiran tavoin tai värisemään kuin lehti tuulessa.
EI! Parantaminen on osa Isän Jumalan omaa tzedekaa (oikeamielisyyttä), sitä että Hän vuodattaa meille koska on vanhurskas. Ja siinä elävän veden virrassa, joka tulee Häneltä valtaistuimesta meidän kauttamme*, vanhurskaus on määrä osoittaa ja todistaa kanssaihmisiimme suuntautuvilla parantavilla rakkauden teoilla! * Ilm. 22:1, Joh. 7:38-39
Viime viikolla olin lentämässä vierailtuani Seattlen, Vancouver Islandin ja Vancouverin alueella. Istuuduttuani huomasin lentoemännän pitävän sormeaan vasemman korvansa päällä. Hän hieroi jatkuvasti korvaansa ja kysyin Isältä, halusiko Hän parantaa naisen, sillä jotakin oli selvästi vialla. Kun minulle koitti tilaisuus, kysyin naiselta oliko hän kunnossa ja hän sanoi, että kun matkustamon ovi oli edellisen lennon jälkeen avattu, heidän vieressään oli suihkukone, joka oli käynnistänyt moottorinsa juuri sillä hetkellä ja yhtäkkinen kova ääni kuuroutti hänen vasemman korvansa.
Olin aikeissa tarjoutua laskemaan käteni hänen päälleen, mutta hän sivuutti huoleni ennen kuin saatoin kysyä suoraan voisinko laskea käteni hänen päälleen ja kääntyi nopeasti pois huolehtiakseen nousuvalmisteluista. Niinpä rukoilin näin: "Isä, tiedän, että jokainen hyvä ja täydellinen lahja tulee ylhäältä sinulta meille ja hän oli vain tekemässä työtään ja kärsi tämän vahingon, koskettaisitko häntä ja parantaisit hänet laupeutesi tähden ja koska pyydän sinua?"
Noin 10 minuuttia myöhemmin hän käveli käytävää pitkin ohitseni ja kysyin, kuinka hän voi ja hän sanoi: "Se palautui normaaliksi ihan noin vain! Kiitos, että kysyit"… ja hymyilin sydämessäni Isän hyvyydelle ja sille tzedekan ilmentymälle, jonka osa saatoin olla.
Tänään meillä on 'parantajaevankelistoja', jotka pitävät suurta melua siitä, mitä tekevät. Tänään meillä on ihmisiä, jotka juoksentelevat milloin tähän, milloin tuohon kokoukseen etsien jotain show'ta, ajatellen sen olevan yliluonnollista. Tänään meillä on ihmisiä, jotka parveilevat 'herätyskeskuksiin', jonne he luulevat Jumalan keskittävän läsnäolonsa, joten he ottavat mukaansa ovelta korvatulpat nk. 'palvontaa' varten ja odottavat nähdäkseen, kuka rojahtaisi maahan, vapisisi, rymistelisi ja kieriskelisi merkkinä siitä, että Jumala on heidän keskellään. Ja armollisesi Hän tekee voitavansa kohdatakseen ihmiset siinä, missä he ovat, mutta on olemassa parempi ja korkeampi tie…
Meille on annettu Jeesuksen nimi, ei show'n tekemiseen, vaan ihmisten elämien muuttamiseen siellä missä he elävät, yhtä hienotunteisesti kuin Jeesus muutti veden viiniksi ja pysytteli hiljaa*, yhtä huolettomasti kuin ihmeellisestikin kiinnitti uudelleen Malkuksen korvan Pietarin sivallettua sen irti, yhtä armollisesti kuin paransi Pietarin anopin, jotta tämä saattoi huolehtia vieraistaan.* Kotiseurakunnissa havaitsemme, että useimmat Hengen lahjoista toimivat kokousten ulkopuolella, arkielämässä, aivan kuten näemme Matteuksesta Apostolien tekoihin. Se on raamatullista ymmärrystä – Jumala asuu ihmisissä, ei ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä ja juuri noiden suhteiden sisällä tzedekaa osoitetaan parhaiten. (Joh. 2; Lk 22:50-51, Mk. 1:30-31, Apt. 17:24)
Poistetaan eri ryhmittymistä tuleva 'hengellinen vaatetus', joka saa meidät olemaan itsekeskeisiä ja aletaan elää oikeaa asemaamme Isän suhteen niin kuin Hän sen tarkoitti, ulospäivän menevässä virtauksessa tzedekassa (vanhurskaudessa) väittäen ja todistaen, että Hän on hyvä ja Jeesus on Hänen Poikansa ja todistaen nuo väitteet omalla elämällämme ja sillä hyvällä, mitä Hän tekee kauttamme.
Ensi viikolla: avioliiton/avioeron/aviorikoksen/uudelleen avioitumisen ymmärtäminen tzedekassa.
Siunauksin,
John Fenn