Asioita, jotka seurakunta ymmärtää väärin: rakkaus, tuomitseminen, osa 2/3
Hei kaikki,
Apt. 18 kuvaa Kristuksen ruumiin perustamista Korinttiin, se alkoi alun perin Justus-nimisen roomalaisen kodissa (18: 1-11). Viitisen vuotta perustamisensa jälkeen Kristuksen ruumis on kasvanut ulottuen moniin muihin koteihin kaupungissa ja sen ulkopuolella. Juuri silloin Paavali kirjoittaa ensimmäisen kirjeensä korinttilaisille.
Emme tuomitse sydäntä, meidän tulee arvioida heidän elämänsä hedelmää – mutta tasapainoisesti
Luvussa viisi Paavali kirjoittaa seurakunnalle miehestä, jolla on moraaliton suhde äitipuolensa kanssa. Kaikki seurakunnassa tiesivät tuon synnin. Seurakunta kokoontui kodeissa, joten kaikki tiesivät miehen synnin, mutta kukaan ei konfrontoinut miestä. Luvun viisi lopussa, jakeissa 12-13 Paavali toteaa näin:
"Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat (Kristuksen ruumiin) sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." Onneksi seurakunta ja tuo mies tekivät parannuksen, minkä Paavali mainitsee 2. Kor. 7:ssä. Miehen moraalittoman käytöksen tuomitseminen, joka vaikutti koko seurakuntaan, vei miehen parannuksen tekemiseen. Paavali ei julistanut 'etsijäystävällisyyttä'. Hän odotti etsijöiden kasvavan Kristuksessa, antavan elämänsä Hänelle, ei vain lisäävän Jeesusta aikatauluunsa siinä määrin, kuin Hän heitä siunaa.
Teemme arvioita heidän elämässään näkemämme hedelmän perusteella. Nämä arviot asettavat rajat, joiden avulla suojelemme itseämme. Asetamme rajoja, mutta myös ovia, joita saatamme avata luottamuksemme arvoiselle ihmiselle. Tämä on totta ystävyyssuhteissa, jopa siinä kuinka lähelle sallimme verisukulaisten tai jopa työtovereiden päästä meitä. Joskus suljemme oven joltakulta ihmiseltä ja rakastamme häntä etäältä.
"Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio." Joh. 7:24
Jeesus oli juuri painottanut, että piti katsoa lain henkeä, ei sen kirjainta. Hän oli antanut esimerkin, että vauva ympärileikattiin sapattina, jolloin rikottiin yhtä lakia toisen noudattamiseksi. Kuitenkin he olivat Hänelle vihaisia miehen parantamisesta sapattina, sillä he pitivät miehen parantamista 'työnä'.
Sananlaskut 6:30 sanoo näin: "Eikö halveksita varasta, vaikka hän olisi nälissään varastanut hengenpiteikseen." Sitten kerrotaan rangaistus, jos tuo varas saadaan kiinni ja mitä hänen täytyy maksaa takaisin. Kumpikin näistä osoittavat meille, että tulee tuomita, mutta niin tehdessä harkita lain henkeä – sen takana olevaa tarkoitusta ja ihmisen motiiveja.
Vuosia sitten yhdessä kotiseurakunnassa oli raskaana oleva 19-vuotias, joka asui uskosta osattoman poikaystävänsä kanssa, joka oli lapsen isä. He tulivat kotiseurakuntaan säännöllisesti. Nuori nainen tunsi Herran, oli langennut pois, ja oli palannut Hänen luokseen – nyt raskaana ja viikoittain kooltaan kasvavana, kuten kaikki näkivät, naimattomana kotiseurakuntaan.
Jotkut halusivat potkaista heidät ulos. Neuvoni oli tehdä yhteistyötä Jumalan kanssa ja sen kanssa, mitä Hän oli heidän elämässään tekemässä, mitä mittasi: "Edistyykö heidän vaelluksensa Herran kanssa?" Jos kyllä, tiedämme Jumalan olevan työssä emmekä halua toimia Häntä vastaan. Jollei, potkaiskaa heidät ulos, sillä he eivät olisi vakavissaan Kristuksen suhteen.
Onko edistymistä? Vastauksena oli raikuva 'kyllä'. Joten pariskunnan sallittiin jäädä ja heidän kasvamisensa Herrassa ja se, että Hän teki asioita heitä siunatakseen, oli ilmeistä – koko tämä keskustelu tapahtui ilman, että he tiesivät siitä. Muutamassa viikossa tuo nuori mies uudesti syntyi ja pian sen jälkeen he menivät naimisiin. Viime kuulemani mukaan he olivat yhä naimisissa ja heillä oli yhdessä kolme tai 4 lasta. Laupeus voitti. (Mt 9:13; 12:7)
Seurakuntakulttuuri ymmärtää väärin vanhurskauden selkärangan
Tätä kirjoittaessani kristityt ja maailma yhtä kaikki ajattelee, että Jeesus ei vain rakasta kaikkia (kyllä), mutta hyväksyy kaikki (kyllä) ilman, että odottaisi mitään muutosta (ei). Tuo on asian ydin. Meidän tulee tehdä opetuslapsia. Tuon nimityksen merkityksen mukaisesti opetuslapsi on 'oppija'. Jos et opi ja kasva Hänessä, saatat olla uskova, mutta et ole opetuslapsi.
Tulin tuomaan miekan
Yhdessä kohdassa, Matt. 10: 33-35:ssa, Jeesus totesi: "... Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan..."
Hän tuli tuomaan miekan, niin että jopa perheenjäsenet tullaan asettamaan toisiaan vastaan. Tuo kommentti oli niiden lausumien välissä, joiden mukaan Hänen opetuslapsena olemisensa on kaikki tai ei mitään –juttu, olet joko mukana tai ulkopuolella, kyse ei ole pliisusta uskosta. Näyttää olevan hyväksyttyä, että nykyään ihminen voi uskoa Jeesukseen olematta opetuslapsi (oppija). UT:ssä juttu ei ollut niin. Jos uskot, OLET opetuslapsi. Ei ole mitään uudestisyntymistä ja sitten kaiken kasvamisen lopettamista. Muutos on kristitylle normi – alituinen, koko elämän pituinen, hellittämätön vaatimus tulla enemmän Kristuksen kaltaiseksi.
Tietenkään ei Jeesuksen lausuma miekan tuomisesta perheeseen ollut kirjaimellista puhetta. Hänen pointtinsa oli, että evankeliumi tulisi jakamaan perheitä. Ymmärrämme sen tähden, miten tämä sopii yhteen Hepr. 4: 12-13 kanssa: "Jumalan sana on (Jeesuksen persoona on Jumalan Sana) elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus..."
Jeesus on tuo miekka, joka tulee perheisiin, koska Hän on tuo miekka, joka näkee motiivit ja ajatukset, ja saa ihmiset tuomitsemaan itsensä, muuttamaan elämänsä vanhurskauden kannalle. Ihmissuhteisiin liittyen, jos joku tulee Herran luo, Hän arvioi heidän ajatuksensa ja motiivinsa, ja se voi viedä ihmisen eri suuntaan elämässään.
Kreikan sana 'arvioinnille' on itseasiassa 'kritikos' ja tarkoittaa 'ratkaisevaa kritiikkiä'. Tämä on se miekka, jonka Jeesus tuo maan päälle. Ihmisten täytyy tehdä päätös vanhurskauden puolesta tai sitten ei. Olla Hänen kannallaan, tai sitten ei.
Tarkoittaako lunastettuna oleminen, että kaikki menneisyyden synnin seuraukset on pyyhitty pois?
Pohdi: "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan." Room. 2: 6 "Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." Gal. 6:7
"...Jumala ei salli itseänsä pilkata..." Sana "pilkata" on kreikan sana mukteridzo, ja se tarkoittaa nenänsä nyrpistämistä jollekulle ikään kuin pilkkaisi häntä tai nauraisi hänelle. Paavali rinnastaa ajattelun siitä, että teoillamme ei ole mitään seurauksia, Jumalan pilkkaamiseen – nenämme nyrpistämiseen Hänelle ylimielisinä – ajatellen, että Hän on lunastanut kaiken, joten meidän ei tarvitse kohdata huonojen päätöstemme seurauksia. Paavali sanoo, että mitä kylvämme, sitä korjaamme. Hän on uskollinen ja varmistaa, että teemme niin. Se on ainoa tapa tämän maan päällä meille oppia vapaasta tahdosta, totuudesta ja väärästä, elämästä ja kuolemasta, teosta ja seurauksista. Olemme opetuslapsia – oppijoita – joten Jumala odottaa meidän oppivan.
Hengellisesti meidät on lunastettu. Paavali kirjoitti kuitenkin Room. 8:23:ssa, että odotamme ruumiimme lunastusta. Se merkitsee, että tämän maailman asiat, kuten kylvetyt huonot päätökset, eivät ole Jeesuksen veren pois pyyhkimiä. Odotamme päivää, jolloin vanhurskaus vallitsee kautta koko maan piirin, mutta toistaiseksi meidät on lunastettu hengellisesti, mutta odotamme ruumiimme lunastusta.
Se tarkoittaa, että se mikä tapahtuu maan päällä, pysyy maan päällä. Tämä liittyy ensi viikon aiheeseen. Tämän opetussarjan aihe on ' Asioita, jotka seurakunta (Kristuksen ruumis) ymmärtää väärin'. Ensi viikolla 'Jumala haluaa meidän olevan aina onnellisia ja siunattuja' – evankeliumi. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL