John and Barb's testimonies, 5/6, hard times
Johnin ja Barbin todistukset, osa 5/6, vaikeita aikoja
Hei kaikki,
Päätin viime viikon siihen, että Chris nousi istumaan sängyssään noin 5-vuotiaana istuen ja puhuen ensimmäistä kertaa. Hän alkoi pian kävellä rollaattorin ja muovista tehtyjen tukien avulla, jotka sopivat hänen jalkansa, kantapäänsä ja pohkeensa takaosaan. Hän ei ollut täysin parantunut, mutta hänestä tuli helposti käsiteltävä.
Chris näki televisiossa lasten juoksevan ja sanoi esimerkiksi: "Kun pääsen taivaaseen, aion juosta noin." Joka ilta, kun hän on kotona ja laitamme hänet nukkumaan, sanon: "Hänen haavojensa kautta..." ja Chris vastaa: "Minut parannettiin". Mutta häneltä on riistetty kyky ymmärtää aikaa jonkin sellaisen asian suhteen, joka tapahtui 2000 vuotta sitten ja joka vaikuttaisi häneen nyt. Kun hän oli 21-vuotias, hän oli hyvin innoissaan eräänä päivänä ryömiessään käytävää pitkin "sotilaan" tyyliin: "Isä! Isä! Tiedätkö mitä Jeesus sanoi minulle? Hän sanoi, että hän aikoo kävellä vuorten läpi kanssani, jep, jee, niin hän sanoi (nauraa, kikattaa innoissaan), hän aikoo kävellä vuorten läpi kanssani (nauraa innoissaan) ..."
Välillä Herra on käynyt luonani selittämässä, miksi pitkäaikaisista tai kroonisista sairauksista kärsivien ihmisten on vaikea parantua – tuo vierailu tapahtui niin, että Jeesus seisoi vasemmalla puolellani minun istuessani ja Chris oli oikealla puolellani pyörätuolissaan. Chris on tyytyväinen odottaessaan taivasta, hänellä ei ole henkistä kykyä "uskoa" paranemiseen, ja meillä vanhempina on lepo siinä, sillä emme voi ohittaa hänen tahtoaan emmekä välittää hänelle korkeampaa tietoa uskosta.
Sydän sykkii palvelutyölle, mutta perhe täytyy ruokkia: pizzatoimitukset
Vuonna 1984 aloimme käydä seurakunnassa, joka pian pyysi minua ryhtymään apulaispastoriksi, mutta minulle ei voitu maksaa. Mutta olin aloittanut pizzatoimituksia tekevän ravintolan ja sain tuloja siitä.
Lupauksena oli, että pastori aikoi myydä liikeyrityksensä ja jäädä eläkkeelle ja ylentää minut vanhemmaksi pastoriksi täydellä palkalla. Aloin pitää maanantai-iltapäivisin 'parantumiskoulun' kokoontumisia. Paikalle tuli aina 15–20, istuimme piirissä ja opetin yhdestä parantumista koskevasta asiasta viikossa. Tuona aikana aloin toimia siinä Hengen ilmentymässä, jota Raamattu kutsuu henkien erottamiseksi. Silmieni ollessa apposen avoimina näin luonnollisen maailman, mutta näin myös Herran maailmaan samanaikaisesti. Joskus tiesin ihmisen motiivit koskien jotakin hänen väitettään, mutta useimmiten näin Herran maailmaan.
Näin esimerkiksi kielen kaltaisen tulenliekin jonkun yllä
Ne olivat aina noin 18" (46 cm) korkeita ja niihin liittyi paljon pieniä kielen kaltaisia liekkejä kaikkialla sen yläpuolella, ja ne leijailivat ihmisen pään yläpuolella. Sitten näin ja kuulin Isän sanat hänelle tai jonkun ylle tuli valopylväs ja näin ja kuulin Isän sanat hänelle. Joskus tämä tapahtui monien kohdalla jokaisessa kokouksessa. Huhtikuussa Herra vieraili luonani ensimmäisen kerran sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa. Näin Hänet ensimmäistä kertaa ja sitä kuvataan kirjassani Pursuing the Seasons of God (Jumalan säätämien aikojen tavoittelu, ei suomennettu), joten en mene tässä yksityiskohtiin.
Mutta on tärkeää tietää, että näitä hengellisiä asioita tapahtui huhtikuusta jatkuen koko kesän, sillä kesäkuussa 1986 pastori ja hänen vaimonsa istuivat olohuoneessamme ja sanoivat, että hän oli muuttanut mielensä; hän ei aio jäädä eläkkeelle, eikä minulla ollut tulevaisuutta heidän kanssaan. Näin Hengessä valtavan käden kuin karateiskuna laskeutuvan hänen ja hänen vaimonsa sekä Barbin ja minun väliin. Tiesimme, että meidät oli päästetty lähtemään. Mutta jatkoimme seurakunnan palvelemista ikään kuin mikään ei olisi muuttunut ymmärtäen, että hengellisesti meidät oli päästetty lähtemään, mutta luonnollisessa mikään ei ollut muuttunut.
Tuossa on valtava läksy.
Monet ihmiset tuntevat hengessään, että heidän aikansa jossakin työssä on päättynyt, mutta sen sijaan, että he odottaisivat Herran avaavan seuraavan oven, he lopettavat ja ihmettelevät sitten, miksi he kärsivät puutetta. Se, että pilvi nousee työpaikan yltä, ei tarkoita, että olisi aika lähteä. Hän käyttää armon päättymisen ja pilven siirtymisen välisen ajan kasvattaakseen sinua kärsivällisyydessä, armossa ja johdonmukaisuudessa. Jos et opi läksyä, Hän asettaa sinut myöhemmin asemaan, jossa sinulla on uusi mahdollisuus kasvaa. Sinun on odotettava, kunnes pilvi siirtyy pois, ei vain sitä, että tunnet sen nousevan. Tee sitä, mikä on luonnollisessa oikein hakemalla töitä ja päivittämällä ansioluettelosi ja muuta vastaavaa, mutta älä liiku ennen kuin seuraava ovi avautuu.
Tämä oli meille hyvin vaikeaa aikaa. Tiesin Herran aikovan siirtää minut takaisin kokopäiväiseen palvelutyöhön, mutten tiennyt minne. Hän vieraili luonani ja opetti minulle asioita, mutta taloudellisesti ja elämän suunnan suhteen oli hyvin vaikeaa. Tuon vuoden 1985 lokakuussa Herra ilmestyi minulle ollessani Meksikossa lyhyellä matkalla (seurakunnan lähettämänä), mikä muutti elämäni ikuisesti. Siitä kerrotaan jälleen Pursuing the Seasons of God -kirjassa. (Lähetä minulle sähköpostia, niin lähetän sen sinulle PDF-tiedostona.)
Tuohon aikaan myimme pizzapaikan, jäimme velkaa veroviranomaiselle ja etsimme juristeja Chrisin aivovamman vuoksi. Kehitysvammaisen ja fyysisesti vammaisen lapsen kasvattamisen kaikki seuraukset menivät perille. Kesä ja syksy 1986 olivat erityisesti Barbille vaikeita. Jeesus vieraili luonani, mutta Barbin esikoinen ei parantunut. Lakimiehet tarkastelivat sairaalan tietoja ja sanoivat, että kyseessä oli selvästi tuottamuksellisuus ja että heidän mielestään korvaus oli seitsemännumeroinen. Lakimiehet sanoivat, että saisimme miljoonien dollarien korvauksen, Jeesus vieraili luonani ja avasi silmäni Hänen maailmaansa, meillä ei ollut rahaa ja myimme henkilökohtaisia tavaroita viikoittaisilla kirpputoreilla vain syödäksemme ja maksaaksemme Chrisin terapioista, aikamme seurakunnassa oli päättynyt, mutta meillä ei ollut paikkaa, minne mennä... ja paljon muuta. Emme vain pystyneet tekemään kaikkea tuota, ja peräännyimme oikeusjutusta.
Kahdeksan kuukauden kuluttua, sunnuntaina 1. helmikuuta 1987, Herra sanoi minulle:
"Valmistaudu muuttamaan kuun loppuun mennessä." Tottelimme, laitoimme jäljelle jääneet tavarat laatikoihin ja odotimme. Kaksi sunnuntaita myöhemmin seurakuntaan tuli puhelu (koska puhelinlinjamme oli katkaistu) kaakkoisessa Coloradossa olevan seurakunnan paimentamisesta. Henkeni hypähti ja teimme järjestelyjä vieraillakseni siellä. Se oli pölyinen pieni maatalouskaupunki itäisen Coloradon preerialla, mutta henkemme hypähti ja tiesimme, että kyse oli Hänestä.
Olimme käyttäneet laina-autoa, mutta muutimme kahden ja puolen tunnin ajomatkan päähän, joten tarvitsimme oman auton. Puhuimme tarpeestamme ja rukoilimme: neliovinen auto, jossa olisi automaattivaihteisto ja ilmastointi, joka olisi hyvässä kunnossa ja tarpeeksi suuri kaikille meille viidelle. Päivää myöhemmin ajoin käytettyjä autoja myyvän liikkeen ohi matkalla jonnekin, ja henkeni hypähti, joten käännyin ympäri ja menin sisään. Monien autojen joukossa oli vanhempi valkoinen neliovinen vuoden 1977 Chevy Impala, mutta se näytti olevan hyvässä kunnossa, vaikka oli 10 vuotta vanha. Paikan omistaja tuli luokseni ja keskustelimme siitä, ja sanoin, että haluaisin ostaa sen, mutta minun pitäisi maksaa osissa.
Hän kertoi minulle, että auton omisti eräs hänen kanssaan samaan seurakuntaan kuuluva nainen ja että hän teki naiselle palveluksen myymällä sen komissiolla. Kävi ilmi, että nainen oli yhteinen ystävämme, joka tunsi minut edellisestä seurakunnastamme. Ehtoihini kuului, että minulla ei ollut käsirahaa enkä voisi aloittaa maksuja 90 päivään, mutta tarvitsisin auton heti. Nainen rukoili päivän, tunsi hengessään, että kyse oli Herrasta, ja hän soitti seurakuntaan kertoakseen heille, että hän myisi auton minulle.
Läksynä oli, ettei edes Jumala voi liikuttaa pysäköityä autoa. Rukoilimme, nimesimme tarpeemme, sitten aloin etsiä autoa. Teemme, mitä tiedämme luonnollisessa tehdä ja sitten Hän liikkuu. Voimme nähdä tämän siinä, että Jeesus istutti ihmiset 50 ja 100 hengen ryhmiin, sitten Hän moninkertaisti leivät ja kalat. Hän sai (palvelijat häissä) etsimään ja täyttämään kuusi vesiastiaa, sitten Hän muutti veden viiniksi.
Muutto...
Muutimme 1. maaliskuuta 1987. Muutimme pieneen taloon kirkon viereen. Pienellä tarkoitan neliönmuotoista taloa, jossa oli kaksi makuuhuonetta ja yksi kylpyhuone. Perustukset olivat pettämässä siinä määrin, että kun nuorimman poikamme pullo putosi lattialle, se vieri talon keskelle. Ensimmäisessä jumalanpalveluksessamme oli seitsemän ihmistä. Pari viikkoa myöhemmin oli kymmenen, ja iloitsimme siitä, että pääsimme kaksinumeroiseen lukuun! Lähes kuuden vuoden siellä olemisen aikana toimimme neljässä rakennuksessa seurakunnan kasvaessa, ja meillä oli monia yhteisötyöhön liittyviä ohjelmia.
Koko tämän ajan Barb ja minä jatkoimme ajattelua Uskon sanan liikkeen mukaisesti, sillä näimme siinä olleen hyvän, mikä oli tinkimättömyys Jumalan sanan suhteen, mutta tunsimme olevamme erossa niistä, jotka olivat joutuneet epätasapainoon. Koska meillä oli vammainen poika, olimme köyhiä ja olimme hylänneet useita liike-elämän tilaisuuksia, jotka olisivat tehneet meistä rikkaita, emme vastanneet Uskon sanan pastorista olevaa kuvaa. Olimme liian kiireisiä roikkuessamme Herrassa välittääksemme siitä, mutta se tarkoitti joidenkin ystävien menettämistä.
Köyhyys on ajattelutapa, ei pankkitili
Toisaalta Jumala vaikutti voimallisesti keskuudessamme, ja Herra vieraili luonamme säännöllisesti opettaen minulle niin monia asioita. Mutta luonnollisessa olimme rutiköyhiä, elimme kolehdista kolehtiin. Eräät nuoret äidit lähestyivät Barbia ehdottaen sosiaalituen, ruokakuponkien sekä ilmaisen maidon ja juuston hakemista, joita valtiolta annettiin pienituloisille perheille.
Barbin kunniaksi on sanottava, että hän tunnisti köyhyyden olevan ajattelutapa, ei pankkitili. Hän kieltäytyi siitä kaikesta ja sanoi luottavansa Isän huolenpitoon tarpeidemme suhteen, mukaan lukien maidon, juuston ja muun ruoan, jota nuo hyväntekeväisyysohjelmat tarjosivat.
Voin sanoa, että siellä ollessamme meillä ei koskaan ollut mitään puutetta. Mutta silti tunsimme itsemme yksinäisiksi, vieraantuneiksi Uskon sanasta ja ystävistä, keskittyen Isän ja Herran kanssa vaelluksemme ytimeen. Eräs tammikuu seurakunnalla oli vaikeuksia maksaa vuokraamme, ja palkaksi meille jäänyt raha oli 15 dollaria. Viisitoista dollaria, se ei ole kirjoitusvirhe. Mutta Hän piti meistä huolta...
Kuinka Hän piti huolta, ja paluu Tulsaan, Raamattu-vyöhykkeen solkeen, siitä ensi viikolla. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Johnin ja Barbin todistukset, osa 5/6, vaikeita aikoja
Hei kaikki,
Päätin viime viikon siihen, että Chris nousi istumaan sängyssään noin 5-vuotiaana istuen ja puhuen ensimmäistä kertaa. Hän alkoi pian kävellä rollaattorin ja muovista tehtyjen tukien avulla, jotka sopivat hänen jalkansa, kantapäänsä ja pohkeensa takaosaan. Hän ei ollut täysin parantunut, mutta hänestä tuli helposti käsiteltävä.
Chris näki televisiossa lasten juoksevan ja sanoi esimerkiksi: "Kun pääsen taivaaseen, aion juosta noin." Joka ilta, kun hän on kotona ja laitamme hänet nukkumaan, sanon: "Hänen haavojensa kautta..." ja Chris vastaa: "Minut parannettiin". Mutta häneltä on riistetty kyky ymmärtää aikaa jonkin sellaisen asian suhteen, joka tapahtui 2000 vuotta sitten ja joka vaikuttaisi häneen nyt. Kun hän oli 21-vuotias, hän oli hyvin innoissaan eräänä päivänä ryömiessään käytävää pitkin "sotilaan" tyyliin: "Isä! Isä! Tiedätkö mitä Jeesus sanoi minulle? Hän sanoi, että hän aikoo kävellä vuorten läpi kanssani, jep, jee, niin hän sanoi (nauraa, kikattaa innoissaan), hän aikoo kävellä vuorten läpi kanssani (nauraa innoissaan) ..."
Välillä Herra on käynyt luonani selittämässä, miksi pitkäaikaisista tai kroonisista sairauksista kärsivien ihmisten on vaikea parantua – tuo vierailu tapahtui niin, että Jeesus seisoi vasemmalla puolellani minun istuessani ja Chris oli oikealla puolellani pyörätuolissaan. Chris on tyytyväinen odottaessaan taivasta, hänellä ei ole henkistä kykyä "uskoa" paranemiseen, ja meillä vanhempina on lepo siinä, sillä emme voi ohittaa hänen tahtoaan emmekä välittää hänelle korkeampaa tietoa uskosta.
Sydän sykkii palvelutyölle, mutta perhe täytyy ruokkia: pizzatoimitukset
Vuonna 1984 aloimme käydä seurakunnassa, joka pian pyysi minua ryhtymään apulaispastoriksi, mutta minulle ei voitu maksaa. Mutta olin aloittanut pizzatoimituksia tekevän ravintolan ja sain tuloja siitä.
Lupauksena oli, että pastori aikoi myydä liikeyrityksensä ja jäädä eläkkeelle ja ylentää minut vanhemmaksi pastoriksi täydellä palkalla. Aloin pitää maanantai-iltapäivisin 'parantumiskoulun' kokoontumisia. Paikalle tuli aina 15–20, istuimme piirissä ja opetin yhdestä parantumista koskevasta asiasta viikossa. Tuona aikana aloin toimia siinä Hengen ilmentymässä, jota Raamattu kutsuu henkien erottamiseksi. Silmieni ollessa apposen avoimina näin luonnollisen maailman, mutta näin myös Herran maailmaan samanaikaisesti. Joskus tiesin ihmisen motiivit koskien jotakin hänen väitettään, mutta useimmiten näin Herran maailmaan.
Näin esimerkiksi kielen kaltaisen tulenliekin jonkun yllä
Ne olivat aina noin 18" (46 cm) korkeita ja niihin liittyi paljon pieniä kielen kaltaisia liekkejä kaikkialla sen yläpuolella, ja ne leijailivat ihmisen pään yläpuolella. Sitten näin ja kuulin Isän sanat hänelle tai jonkun ylle tuli valopylväs ja näin ja kuulin Isän sanat hänelle. Joskus tämä tapahtui monien kohdalla jokaisessa kokouksessa. Huhtikuussa Herra vieraili luonani ensimmäisen kerran sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa. Näin Hänet ensimmäistä kertaa ja sitä kuvataan kirjassani Pursuing the Seasons of God (Jumalan säätämien aikojen tavoittelu, ei suomennettu), joten en mene tässä yksityiskohtiin.
Mutta on tärkeää tietää, että näitä hengellisiä asioita tapahtui huhtikuusta jatkuen koko kesän, sillä kesäkuussa 1986 pastori ja hänen vaimonsa istuivat olohuoneessamme ja sanoivat, että hän oli muuttanut mielensä; hän ei aio jäädä eläkkeelle, eikä minulla ollut tulevaisuutta heidän kanssaan. Näin Hengessä valtavan käden kuin karateiskuna laskeutuvan hänen ja hänen vaimonsa sekä Barbin ja minun väliin. Tiesimme, että meidät oli päästetty lähtemään. Mutta jatkoimme seurakunnan palvelemista ikään kuin mikään ei olisi muuttunut ymmärtäen, että hengellisesti meidät oli päästetty lähtemään, mutta luonnollisessa mikään ei ollut muuttunut.
Tuossa on valtava läksy.
Monet ihmiset tuntevat hengessään, että heidän aikansa jossakin työssä on päättynyt, mutta sen sijaan, että he odottaisivat Herran avaavan seuraavan oven, he lopettavat ja ihmettelevät sitten, miksi he kärsivät puutetta. Se, että pilvi nousee työpaikan yltä, ei tarkoita, että olisi aika lähteä. Hän käyttää armon päättymisen ja pilven siirtymisen välisen ajan kasvattaakseen sinua kärsivällisyydessä, armossa ja johdonmukaisuudessa. Jos et opi läksyä, Hän asettaa sinut myöhemmin asemaan, jossa sinulla on uusi mahdollisuus kasvaa. Sinun on odotettava, kunnes pilvi siirtyy pois, ei vain sitä, että tunnet sen nousevan. Tee sitä, mikä on luonnollisessa oikein hakemalla töitä ja päivittämällä ansioluettelosi ja muuta vastaavaa, mutta älä liiku ennen kuin seuraava ovi avautuu.
Tämä oli meille hyvin vaikeaa aikaa. Tiesin Herran aikovan siirtää minut takaisin kokopäiväiseen palvelutyöhön, mutten tiennyt minne. Hän vieraili luonani ja opetti minulle asioita, mutta taloudellisesti ja elämän suunnan suhteen oli hyvin vaikeaa. Tuon vuoden 1985 lokakuussa Herra ilmestyi minulle ollessani Meksikossa lyhyellä matkalla (seurakunnan lähettämänä), mikä muutti elämäni ikuisesti. Siitä kerrotaan jälleen Pursuing the Seasons of God -kirjassa. (Lähetä minulle sähköpostia, niin lähetän sen sinulle PDF-tiedostona.)
Tuohon aikaan myimme pizzapaikan, jäimme velkaa veroviranomaiselle ja etsimme juristeja Chrisin aivovamman vuoksi. Kehitysvammaisen ja fyysisesti vammaisen lapsen kasvattamisen kaikki seuraukset menivät perille. Kesä ja syksy 1986 olivat erityisesti Barbille vaikeita. Jeesus vieraili luonani, mutta Barbin esikoinen ei parantunut. Lakimiehet tarkastelivat sairaalan tietoja ja sanoivat, että kyseessä oli selvästi tuottamuksellisuus ja että heidän mielestään korvaus oli seitsemännumeroinen. Lakimiehet sanoivat, että saisimme miljoonien dollarien korvauksen, Jeesus vieraili luonani ja avasi silmäni Hänen maailmaansa, meillä ei ollut rahaa ja myimme henkilökohtaisia tavaroita viikoittaisilla kirpputoreilla vain syödäksemme ja maksaaksemme Chrisin terapioista, aikamme seurakunnassa oli päättynyt, mutta meillä ei ollut paikkaa, minne mennä... ja paljon muuta. Emme vain pystyneet tekemään kaikkea tuota, ja peräännyimme oikeusjutusta.
Kahdeksan kuukauden kuluttua, sunnuntaina 1. helmikuuta 1987, Herra sanoi minulle:
"Valmistaudu muuttamaan kuun loppuun mennessä." Tottelimme, laitoimme jäljelle jääneet tavarat laatikoihin ja odotimme. Kaksi sunnuntaita myöhemmin seurakuntaan tuli puhelu (koska puhelinlinjamme oli katkaistu) kaakkoisessa Coloradossa olevan seurakunnan paimentamisesta. Henkeni hypähti ja teimme järjestelyjä vieraillakseni siellä. Se oli pölyinen pieni maatalouskaupunki itäisen Coloradon preerialla, mutta henkemme hypähti ja tiesimme, että kyse oli Hänestä.
Olimme käyttäneet laina-autoa, mutta muutimme kahden ja puolen tunnin ajomatkan päähän, joten tarvitsimme oman auton. Puhuimme tarpeestamme ja rukoilimme: neliovinen auto, jossa olisi automaattivaihteisto ja ilmastointi, joka olisi hyvässä kunnossa ja tarpeeksi suuri kaikille meille viidelle. Päivää myöhemmin ajoin käytettyjä autoja myyvän liikkeen ohi matkalla jonnekin, ja henkeni hypähti, joten käännyin ympäri ja menin sisään. Monien autojen joukossa oli vanhempi valkoinen neliovinen vuoden 1977 Chevy Impala, mutta se näytti olevan hyvässä kunnossa, vaikka oli 10 vuotta vanha. Paikan omistaja tuli luokseni ja keskustelimme siitä, ja sanoin, että haluaisin ostaa sen, mutta minun pitäisi maksaa osissa.
Hän kertoi minulle, että auton omisti eräs hänen kanssaan samaan seurakuntaan kuuluva nainen ja että hän teki naiselle palveluksen myymällä sen komissiolla. Kävi ilmi, että nainen oli yhteinen ystävämme, joka tunsi minut edellisestä seurakunnastamme. Ehtoihini kuului, että minulla ei ollut käsirahaa enkä voisi aloittaa maksuja 90 päivään, mutta tarvitsisin auton heti. Nainen rukoili päivän, tunsi hengessään, että kyse oli Herrasta, ja hän soitti seurakuntaan kertoakseen heille, että hän myisi auton minulle.
Läksynä oli, ettei edes Jumala voi liikuttaa pysäköityä autoa. Rukoilimme, nimesimme tarpeemme, sitten aloin etsiä autoa. Teemme, mitä tiedämme luonnollisessa tehdä ja sitten Hän liikkuu. Voimme nähdä tämän siinä, että Jeesus istutti ihmiset 50 ja 100 hengen ryhmiin, sitten Hän moninkertaisti leivät ja kalat. Hän sai (palvelijat häissä) etsimään ja täyttämään kuusi vesiastiaa, sitten Hän muutti veden viiniksi.
Muutto...
Muutimme 1. maaliskuuta 1987. Muutimme pieneen taloon kirkon viereen. Pienellä tarkoitan neliönmuotoista taloa, jossa oli kaksi makuuhuonetta ja yksi kylpyhuone. Perustukset olivat pettämässä siinä määrin, että kun nuorimman poikamme pullo putosi lattialle, se vieri talon keskelle. Ensimmäisessä jumalanpalveluksessamme oli seitsemän ihmistä. Pari viikkoa myöhemmin oli kymmenen, ja iloitsimme siitä, että pääsimme kaksinumeroiseen lukuun! Lähes kuuden vuoden siellä olemisen aikana toimimme neljässä rakennuksessa seurakunnan kasvaessa, ja meillä oli monia yhteisötyöhön liittyviä ohjelmia.
Koko tämän ajan Barb ja minä jatkoimme ajattelua Uskon sanan liikkeen mukaisesti, sillä näimme siinä olleen hyvän, mikä oli tinkimättömyys Jumalan sanan suhteen, mutta tunsimme olevamme erossa niistä, jotka olivat joutuneet epätasapainoon. Koska meillä oli vammainen poika, olimme köyhiä ja olimme hylänneet useita liike-elämän tilaisuuksia, jotka olisivat tehneet meistä rikkaita, emme vastanneet Uskon sanan pastorista olevaa kuvaa. Olimme liian kiireisiä roikkuessamme Herrassa välittääksemme siitä, mutta se tarkoitti joidenkin ystävien menettämistä.
Köyhyys on ajattelutapa, ei pankkitili
Toisaalta Jumala vaikutti voimallisesti keskuudessamme, ja Herra vieraili luonamme säännöllisesti opettaen minulle niin monia asioita. Mutta luonnollisessa olimme rutiköyhiä, elimme kolehdista kolehtiin. Eräät nuoret äidit lähestyivät Barbia ehdottaen sosiaalituen, ruokakuponkien sekä ilmaisen maidon ja juuston hakemista, joita valtiolta annettiin pienituloisille perheille.
Barbin kunniaksi on sanottava, että hän tunnisti köyhyyden olevan ajattelutapa, ei pankkitili. Hän kieltäytyi siitä kaikesta ja sanoi luottavansa Isän huolenpitoon tarpeidemme suhteen, mukaan lukien maidon, juuston ja muun ruoan, jota nuo hyväntekeväisyysohjelmat tarjosivat.
Voin sanoa, että siellä ollessamme meillä ei koskaan ollut mitään puutetta. Mutta silti tunsimme itsemme yksinäisiksi, vieraantuneiksi Uskon sanasta ja ystävistä, keskittyen Isän ja Herran kanssa vaelluksemme ytimeen. Eräs tammikuu seurakunnalla oli vaikeuksia maksaa vuokraamme, ja palkaksi meille jäänyt raha oli 15 dollaria. Viisitoista dollaria, se ei ole kirjoitusvirhe. Mutta Hän piti meistä huolta...
Kuinka Hän piti huolta, ja paluu Tulsaan, Raamattu-vyöhykkeen solkeen, siitä ensi viikolla. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed